Mitä on tapahtunut suomalaiselle hyvinvointi yhteiskunnalle ?,
Mitä minä voin sanoa 7 luokkalaiselle tyttärelleni joka pelkää mennä ylä-asteelle, koska pelkää tulevansa ammutuksi, hän on koko kesälomansa nähnyt painajaisia kouluammuskeluista. Eileen järkytyin todella pahasti sillä tyttäreni käsivarret olivat täynnä viiltoarpia. Mikä nykyistä maailmanmenoa vaaivaa ?, Ei minulla ollut tuon ikäisenä tuollaisia murheita. Ja tämä kaupunginkerrostalo jossa asumme oikein asukkaineen heijastaa suomalaisen yhteiskunnan rappiota ja pahaa oloa, käytävät ja hissi täynnä tyhjiä alkoholipulloja,sunnuntaisin aulassa verta ja jokaviikonloppu poliisi hakee talostamme jonkun putkaan, nyt sitä on alkanut tapahtumaan jopa arkena.
Kaksioomme kuuluu kiroilua ja perheväkivallan ääniä, joskus kuulen öisin aikuisen itkua ja tuskan huutoa. Mitä minä vastaan lapselleni hänen kysyessään ennen nukkumaanmenoa minulta " Miksi maailma on niin paha "
Toisinaan mietin itsekseni mitä tapahtui suomalaiselle yhteiskunnalle, tämä oli ennen helvetin hyvä maa asua.
Suomalainen yhteiskunta oireilee
49
221
Vastaukset
- Tosimies.
Sano sille ettei äänestä vas ,lib,RKP,vihr niin hänen tulevat lapsensa ei ehkä tarvitse enää pelätä
- 70- luvun skidi
Asutte jossain lähiössä? Ei ne ennenkään mitään rauhan tyyssijoja olleet. Muinaisella 80-luvullakin meidän kerrostalossa, jossa asuin oli juopottelua, perheväkivaltaa, poliiseja ym..
Onhan ajat tietysti muuttuneet siitä noin yleensä.. - kake kerava
Se että lapsesi oireilee ei ole sinun vikasi. Muista että pohjimmiltaan sairasyhteiskunta luo sairaita yksilöitä
- !!
tämä on hyvä !! paras keskustelunavaus täälä pitkäänaikaan !!
tulen nostamaan tätä ylös kunnes ketju saa minua tyydyttävän määrän lukijoita !! - -.-.-
Se on systeemi joka ei välitä yksilöistä vaan haluaa kaikesta massaa. Se ei ole ihmisyyttä. :)
- !!
ylös tätä
- ;_;
Tämä suuri ahdistus nykypäivänä Suomessa on huolestuttavaa, mutta vielä huolestuttavampaa on se, että se tuskin on edes vielä huipussaan....
Kun lama vielä pahenee, jotain muuta yhteiskunnallista painetta, niin ollaan jo melkoisessa manalassa. - feministi tiinu
suomi on paska maa
- välinpitämättömyys
"Rikkaat" ei välitä mitä köyhille kuuluu, köyhät ja päihteiden käyttäjät ei välitä miten lapsilla menee, opettijilla on omakin elämä koulun jälkeen, suht hyvissä oloissa elävät ei uskalla puuttua muiden ongelmiin pelätessään saavansa itse turpiin.
Se on kuitenkin faktaa, että mitä rikkaampi niin sen välinpitämättömämpi muita kohtaan.- ei sen enempää..
Yhteiskunnan ja ihmisten sairastumisesta oon ihan samaa mieltä.
Paljon painotetaan joittenkin puolueitten taholta, että omaisista on pidettävä huolta ja pidettävä yhteyttä. Kuitenki samanaikaisesti esm julkisen terveydenhuollon ja sosiaalitoimen taholta, jopa poliisin, estetään yhteydenpito vaikka lapsiin ja lapsenlapsiin. Päihteet ja narkomaniaongelmat on myös ihan oma juttunsa, joka kuormittaa kaikkia tavalla tai toisella.
En ikinä ole ollut enkä edellenkään halua olla kenenkään toisen elämää kuormittava yksilö. Itse kuulun sukuun, jossa viidessä sukupolvessa on aina tapahtunut tuo äidinriisto pieniltä lapsilta ja koen, että sillä on merkitystä aina nousevan polven kohdalla, sen verran on traagisia kohtaloita suvussa.
Kun itsenäisyyspäivänä sotaveteraanit laulavat Rannalla Laatokan lahden...
muistot koskaan ei himmetä saa. Ihmiset, jotka ovat eläneet ja kokeneet --
miksi meidänkään muistomme eletystä elämästä pitäisi olla himmennettyjä?
Elämme nykypäivää, tunteet ja muistot kuin kirjavaa riepumattoa jalkojen alla tai kukkaketoa, jossa kaikki saa kukkia. Elämä vain on -- kunnes päättyy, ihan jokaisen kohdalla.
- Maaseudulla
Tällainen on ihan tavallista. Rikotaan naapurin postilaatikoita.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288475150251.html - !!
ylös tätä
- Nöööin on
Akat päättämässä asioista... tässä on tulos.
- Sekoomuksen valta
Jos äänestit Kokoomusta, näet syylisen lapsesi tuskaan peilistä.
- Suomi on porttola
Myös RPK, Vasemmistoliitto, Vihreät, SDP ja Keskusta ovat syyllisiä. Älä vain yhtä puoluetta hauku. Yksikään sixpäck-puolueista ei ole edes kritisoinut pedofiilien ehdollisia tuomioita.
- Aika toimia!
Tarttuisin ensimmäisenä kaikkein tärkeimpään asiaan, eli lapsesi pahoinvointiin. Olethan jo hakenut ammattiapua lapsellesi? Viiltely viittaa usein epävakaaseen persoonallisuuteen, johon on olemassa vahva geenirasite jommankumman vanhemman suvulta. Siihen ei ole kukaan syyllinen. Epävakaat ovat yleensä hyvin herkkiä, suorastaan yliherkkiä ja siksi yhteiskunnassa ilmenevät ongelmat ovat heille vielä raskaampia kuin muille. Lapsesi reagoi silti terveesti epäterveisiin asioihin. Tunteen voimakkuus uhkan edessä saattaa silti olla liian suuri suhteessa uhkaan. Tässä auttaa ammattiauttaja. Epävakaan hoitomahdollisuudet ovat intensiivisellä terapialla todella hyvät. Oireilu on voimakkaimmillaan nuorena ja lievittyy iän mukana.
Voimia teille koko perheelle. Olen samassa tilanteessa oman tyttäreni kohdalla. Tuetaan lapsiamme ja suosittelen terapiassa mukana oloa aika-ajoin, jolloin saat itse myös selkeyttä tilanteeseen, toimintaohjeita sekä tukea myös itsellesi! - !!
ylös tätä23
- sekopäistä meininkiä
Oireilu on liian lievä sana tähän päivään.
- Suomi on sairas maa
Suomen kansan tulevaisuus näyttää taas synkältä.
Pelottaa mitä vielä joudumme näkemään ja kokemaan. - pennut perkeleet
Sodassa ammuttiin vihollisia mutta täällä lintukodossa ammutaan omia!
- 23's
Totta! Nuorten naisten käsiensä ja jalkojensa viiltely on vakavaa. Olen tavannut sen ulkomailla, ja niiden naisten tilanne oli "lamentable". Keskustelkaa vakavasti! Voitte oikaista huonon kehityksen huonoissa kondiksissa.
- ei ollenkaan OT
Missä se Urpilainen oli viime viikonloppuna, miksi hänen menojaan käsittelevät ketjut poistetaan täältä?
B-sanaa ei saa mainita täällä tai ketjut (vähintään kommentit) lähtee poistoon. - ei pahalla
todellisuudentaju hukassa, jos henkeä ja terveyttä uhkaava viiltely tuntuu kivalta, mutta kaikki menee elämässä pieleen, sillä pelkää tulevansa ammutuksi.
mä en ymmärrä nuoria tyttöjä / naisia..
millähän tuonkin saisi oikaistua tytön ajatusmaailmassa?
ongelma ei ole pelkästään pahassa maailmassa, tytöissä on jotain pahasti vialla ollut aina. - ei pahalla
ja oiskohan korkea aika muuttaa hieman parempiin olosuhteisiin, kun tyttö on noin herkkä menettämään todellisuudentajun ympäristön tapahtumien vuoksi.
- Petosjytky löyhkää
- ÄÄNET VASEMMALLE
Päättäjät rikkovat Suomen perustuslakia, jokaisen suomalaisen kunnollisen toimeentulon ja perusturvan kohdalta.
Äärioikeiston sotahullut, sairaat populistit = Pers=Kok, ovat pahoinvoinnin ja ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN takana.
Syksyn kunnallisvaaleissa käännetään kammesta ja VASEMMISTON NOUSU ALKAA. - Boiff667
ÄÄNET VASEMMALLE kirjoitti:
Päättäjät rikkovat Suomen perustuslakia, jokaisen suomalaisen kunnollisen toimeentulon ja perusturvan kohdalta.
Äärioikeiston sotahullut, sairaat populistit = Pers=Kok, ovat pahoinvoinnin ja ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN takana.
Syksyn kunnallisvaaleissa käännetään kammesta ja VASEMMISTON NOUSU ALKAA.Vasemmistolaisuus on eräs aivovaurion muoto. Sen näkemykset eivät perustu reaalimaailmaan.
- tuupa-ukko
Tässäpä kovassa oikeistolaisessa maailmassa muuttuvat heti omat tutut ammuttaviksi vihollisiksi ellei niistä hyödy taloudellisesti. Täällähän ei ole enää omia on vain sellaisia joista hyödytään, kaikki muut lahmataan armottomasti alle sen kummempia tunnontuskia tuntematta. Heikot heitetään kaikkien tukien ulkopuolelle kaikissa muissa tilanteissa paitsi juhlapuheissa niin oikealla kuin vasemmalla, vain maahanmuuttajat ovat pyhiä. Minkähän takia?
Eduskuntaankin päässeet edustajat ovat kokeneet liian helpon elämän koska ovat huolettomuuttaan kostamassa heikommassa asemassa oleville ihmisille heitteille jätöllä olivatpa he miten surkeassa jamassa tahansa. Tärkeintä on vain ulkomaisten sijoittajien ja keinottelijoiden lompakoiden paksuneminen nykyisille poliitikoille kaiken yksityistämisen ansiosta. Tällaista politiikkaa on jatkunut oletukseni mukaan yli 20 vuotta ja on pahentunut täältä alatasolta katsellen vain koko ajan, joten kiitos kuuluu kokoomukselle ja mikä puolue on kulloinkin ollut apupuolueena toteuttamassa heidän tahtoaan rikkaiden laariin rahan kannossa Työttömyys ja köyhyys ovat pahimpia oireilun ruokkijoita hyvin monen etenkin nuoren kohdalla. Myös toisen alistaminen ja pilkkaaminen ovat monen ahdinkoa lisäämässä joten me kai halutaan tällainen maailma äänestyskäyttäytymisellämme. Tilanne eikun pahenee vain tulevaisuudessa kun rahat jotka oman hyvinvoinnin ansiosta tarvittaisiin omaan maahan kuljetetaan veroparatiiseihin ja ulkomaiden velan maksuun pankeille pois Suomesta. Mikähän lienee voimakkain suomalaisten kurjistaja puolueista?- Petosjytky löyhkää
Äärioikeisto=Persut=Kokoomus=Rkp ovat maahanmuuton aloittajia, ylläpitäjiä, ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN tavoitteella.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2813395/soinin-takki-kaantyi-tuomittu-halla-aho-saa-jatkaa-perussuomalaisissa
Porvari pettää aina. - tuupa-ukko
Petosjytky=Kokoomus kirjoitti:
Perussuomalaisetkin voisi olla ihan kunnon puolue jos siellä tehtäisiin samat järjestelyt Soinille ja Lernerille kuten AKT:ssä tehtiin Rädylle. Perussuomalaisissa todenpuhujille ollaan hyvin herkästi näyttämässä ovea ja kaikista tällaisista täysin merkityksettömistä jutuista kuten nytkin otetaan kantaa aina puheenjohtajaa myöten aivan vakavissaan. Onkohan yhtä vakavasti ja uskottavasti otettava tämäkin välikysymys jonka he esittävät EVM:stä eduskunnassa.
Ihmetyttää tämä gloorian kirkastus näillä menetelmillä millä he sitä tekevät ja varsinainen asia mitä varten heidät on sinne valittu elikä tämä vähävaraisen kansanosan asian ajo on peitetty hemmetinmoisten täkkäysten alle ja unohdettu seuraaviin vaaleihin asti, jolloin se kaivetaan taas vaalivaltiksi, kun muut valtit on näillä tempauksilla menetetty ja toivotaan hartaasti ahdistettujen ihmisten unohtaneen heidän aikaansaannoksensa eduskunnassa. - Pekka P
Ei tällä asialla ole oikeasti mitään tekemistä politiikan kanssa. Ihmiset ovat yleisesti ottaen herkempiä kuin ennen vaikka tuntuukin päinvastaiselta.
Mietitään enemmän elämän mielekkyyttä ja tarkoitusta, johtuu yksinkertaisesti siitä että nykyään on tarjolla niin paljon materiaalisuuteen liittyvää ajankuluttamista. Jos vain mahdollista, muuttakaa maalle. Jos ei, etsikää uusia ystäviä, alkakaa harrastamaan jotain mikä liittyy luontoon tms.
Oon joskus itse miettinyt nuorille perustettavaa vapaaehtoiskerhoa jossa aikuiset viettävät aikaa kaikkein syrjäytyneimpien ja herkimpien nuorten kanssa. Pelkästään luonto antaa jo puitteet uuden oppimiselle ja paluun elämään.
- Sosiaalinen vastuu
Katainen vetoaa vastuuseen, vaikka tiedetään, että suomalaiset johtotasolla ovat tutkitusti edesvastuuttomia ja sosiaalisesti kyvyttömiä. Tuollaiset puheet ovat spontaanin naiveja.
- Suomi on pilalla
Ruotsi on vielä onnela ja hyvinvointivaltio suomeen verrattuna.
Kokemusta on kummastakin maasta ja voin sanoa, että vaikka ruotsissakin on nähtävissä aikaisemman hyvinvoinnin tason laskua, on se vielä kuitenkin onnela suomeen verrattuna.- Ihana Onnela
Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt haluaa nostaa eläköitymisikää huomattavasti.
Dagens Nyheter -lehden haastattelussa tiistaina hän maalailee työuria, jotka voisivat jatkua aina 75 ikävuoteen asti.
Maltillista
*************kokoomuspuoluetta***************
edustava Reinfeldt katsoo, että iän karttuessa myös työpaikkaa on oltava valmis vaihtamaan.
- niko 11wee
Luulin että suomi on hyvä maa. mutta ei tämä ole hyvä maa kun ihmiset tekevät niin paljon itsemurhia ja murhia ja ne juo viinaa ja lyö toisia niin että tulee verta.
miksi telkkarissa aina sanotaan että suomi on hyvä maa koulussakin valehdellaan en usko enään opettajia enkä muita tyhmiä aikusia- Hyvinkään ampujakin
Oli tuollainen savolainen venkula.
- Petosjytky löyhkää
Suomi on kahden Kokoomuksen johtama äärioikeistopopulistien=Pers=Kok tuhoama pahoinvointivaltio.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2813395/soinin-takki-kaantyi-tuomittu-halla-aho-saa-jatkaa-perussuomalaisissa - YoungHasan
Getto NIGGAZ RULE DIS SHIT .
- ei ymmärrä
Meidän pitäisi alkaa olemaan eurooppalaisempia siinä, että emme suostu puhumaan orjuuttajaimperiumin käskykieltä täällä Suomessa. Näin ehkä somalit ja muut idiootit tajuaisivat ettei meillä ole tekoa Afrikan kurjuuden kanssa, vaikka olemmekin valkoisia.
- Totuutta...
No Raamatustahan se vastaus löytyy. Jota UUDEN liiton Testamentin aikaa nyt elämme jo vuotta 2012. Se Kristillisyydestä luopumus / Laittomuuden, satanaa palvelevien laittomuuden tekijoiden VALTAAN, lähes kaikkia ihmisiä maailmassa hallitsemaan ja johtamaan pääsyhän sen on vaikuttanut. Maan suola on käynyt mauttomaksi, mitään vaikuttamattomaksi. Siksi mädännäisyys on vallannut kaikki alueet ja lähes kaikki ihmiset.
- !!
ylös tätä !!
- RIP MC Auvinen
Kaikkien jotka ottivat osaa Jokelan surutyön puolesta pitäisi lukea tämä.
http://whale.to/b/school_shootings.html
Supolta on Pasilan pommikin selvittämättä, mutta silti alakoululaisten riitoihin on aikaa... Mahtoikohan näissä ampumisissa olla otettu mallia jenkkien salaisilta palveluilta? - !!
ylös tätä !! en ole vieläkään täysin tyydytetty lukijoiden määrästä
- adullah
suomi on rasistinen ja väkivaltainen maa. täälä ihmisillä on kurja olo
- !!
ylös tätä !!
- velipuolikuuu
On totta että suomi voi pahoin! väkeä lomautetaan sitten juodaan viinaa ja tehdään laajennettuitsemurha viedään koko perhe! näistä saamme lukea sitten iltalehdistä, tai sitten joku pahoinvoiva nuori pistää aseella ikätovereitaan hautaan.
MISTÄ TÄMÄ JOHTUU ?
KETÄ SYYTTÄÄ ? - sdfsdgfsdfsdf
niin kenen on syy ,syytetäänkö tästäkin mamuja :D
- !!
ylös tätä !!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663