Aloitan pian työskentelyn uudessa työpaikassa. Tätä ennen minun on kuitenkin toimitettava työnantajalle todistus huumausainetestistä. Lupauduin tähän työhaastattelussa. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että huumetesti otetaan virtsasta. Testi tehdään myös valvotusti, mikä tarkoittaa että hoitaja seuraa vierestä näytteenottoa.
Saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei minun kohdalla kuitenkaan ole. Kärsin paruresiksesta eli "ujopissasta", jonka seurauksena jopa tavallinen ei valvottu virtsanäyte on haasteellinen. Paruresiksesta kärsivät eivät kykene virtsaamaan pakotettuna tai toisen ihmisen läsnäollessa. Pahimmassa tapauksessa koti on ainoa paikka, jossa ujopissaaja kykenee tyhjentämään rakkonsa. Lisätietoa paruresiksesta: http://ujorakko.webs.com
Virtsaaminen hoitajan valvovan silmän alla on siis minulle täysi mahdottomuus, enkä näin ollen voi osallistua minulle määrättyyn huumetestiin. Tuntuu käsittämättömältä ajatella, että menettäisin työpaikkani tämän asian takia. Mitä ajattelette, kuinka tulisi toimia?
Huumetesti ei onnistu - menetänkö työpaikan?
36
18982
Vastaukset
- kyllä se siitä
Pitää varmaan juoda niin paljon kaljaa, että pissa rohkaistuu?
- keinot on...
No jospa katetroimalla onnistuisi...
- hehehehaha
Taitaa ap vaan huijata koska on tullut pössyteltyä hyvää tahtia :D
ostat vaikka semmosen tekokyrvän jonka kautta voi kusta laskea pussista, ei ne huomaa sitä. - Melissa32
Mun piti myös käydä testissä eli juo paljon ennen sitä ja se testiä valvoja ei ole samassa huoneessa sun kaa vaan siinä on sellainen pieni hiukan pimennetty ikkuna. Mitään tavaroita ei saa ottaa mukaan. Hyvin se menee, itteenikin jännitti melkoisesti aluks ja testin voi aina yrittää uudestaan. Meillä se valvoja kirjoitti samalla joitain lappuja ei siis tuijota ku pissaat.
- Näytöspissa
Hei Ujopissa
Edustan itse sitä toista ääripäätä tässä mielenkiintoisessa asiassa. Katselin linkista alaan liittyvää tietoa. Tuo avustavan kaverin käyttö kuulosti jännältä. Oletko kokeillut? Mutta ennenkaikkea asia on vakava. Toivottavasti kaikki meni hyvin.
Eli miten meni?- keinonsa kullakin
Mulla ainakin on se auttanut, kun pistää silmät kiinni ja kuvittelee olevansa ulkona synkän kuusikon keskellä. Vessan valonkin voi sammuttaa, kun ensin varmistaa tähtäysasennon.
- Samasta kärsinyt
Hommaat tippasäiliön jonka täytät aamulla omalla virtsallasi ja pistät sen povariisi. ja sieltä vasemman käsivartesi kautta letku puseron sisältä käteesi jossa letkuhana, ja sitten hoidat homman vaan kotiin.
Katso Gattaga-elokuva, näin pääosan esittäjä Ethan Hawke tekee siinä kans.- kartsatoppa90
ei tollanen onnistu..jos haluavat huumeseulan..siinä pitää olla hoitaja vieressä..jos olet yksin,voit laittaa kenen tahansa pissiä sinne..
kaverilla oli juuri sama ongelma..ei voinut edes baarissa käydä..koska rakko menee täyteen ja vessaan et yksinkertasesti pysty tekemään,ainoastaan kotona..
ja hän joutu todella useasti käymään seuloissa..se ei onnistunut..nyt se katetroi.. ja jos joku luulee että on vaan pieni muna...nii ei kyl tällä henkilöllä..sellanen 23 cm..:D..ei ainakaan pienuudesta johtunut
- Jokueräs
Tuon ongelman kun kerrot näytteenottotilanteessa ja olet muutenkin rakentava, niin todennäköisesti yhdessä hoitajan kanssa teette kaikkenne, että näyte saadaan.
Minulta ei muuten koskaan ole otettu valvottua virtsanäytettä, niin että katsellaan jonkun lasin läpi tms. Olen ollut vessassa, josta on hanat teipattu (tai poistettu) ja pöntön vesi värjätty. Valvoja on sitten oven takana ja ovi vähän raollaan. Ehdoton kielto vetää vessaa tai pestä käsiään ennen kun näyte on otettu.
Mutta jos testiä ei tehdä ja se kuuluu terveystarkastukseen (jonka hyväksyminen on työsopimuksen ehto), se testi pitää tehdä ja saada vielä hyväksytysti läpi. - Ei saa kytätä
Hoitaja ei kyllä saisi tulla wc-tilaan. STM on ohjeistanut seuraavasti:
"Testattava luovuttaa virtsanäytteen WC-tilassa tai muuten siten erotetulla alueella, että taataan yksilön intimiteettisuoja. Näytteenottaja pysyttelee WC:n ulkopuolella, kunnes näyte on kerätty, eikä näytteenottajalla saa olla suoraa katsekontaktia testattavaan. Testattavan tulisi huuhtoa WC vasta luovutettuaan näytte näytteenottajalle." - Sivustakatsoja
"Ei saa kytätä" -nimimerkki viittaa viranomaissuositukseen huumetestin suorittamisesta. Sitä noudatetaan vahtelevasti. 2000-luvun alussa yleinen tapa oli, että hoitsu seisoo vieressä ja katsoo koko toimituksen alusta loppuun. Nöyryyttävää varsinkin miehille, koska samaa sukupuolta olevaa valvojaa ei miehille anneta. Voit tietysti lähteä haastamaan systeemiä, mutta se voidaan katsoa kieltäytymiseksi.
Kannattaa soitella ja kysellä eri lääkäriasemilta miten huumetesti heillä käytännössä tehdään. Hehän eivät asiaa mielellään kerro (tuntuu olevan kiusallista heillekin), mutta vaadi vastaus. Jos et käy testissä työnantajan osoittamassa paikassa, joudut maksamaan testin itse (n. 120-150 €), mutta sen voi joutua nykyään maksamaan ihmisarvoisesta kohtelusta.
Vita terveysasema Helsingissä tekee tietojeni mukaan huumetestin viranomaisohjeistuksen mukaisesti ja siis ihmisarvoa kunnioittaen. Mehiläisestä olen kuullut tapauksia (mm. VR työnhaku), että siellä kyylätään edelleen vieressä huumetestissä. Terveystalo taas ilmoittaa, että hoitaja on testattavan kanssa samassa tilassa tarkemmin kuitenkaan määrittelemättä miten käytännössä toimitaan. Kun vastaanotolla pyysin erästä Terveystalon lääkäriä soittamaan laboratorioon, sieltä sanottiin että hoitaja seuraa näytteenottoa "ainakin selän takaa". Mitä se sitten tarkoittaakaan. En mennyt itse testiin, halusin vain selvittää asiaa.
Jos huumetesti tulee vastaan, niin kannattaa yleisesti miettiä, voiko huumetestien käyttö olla kyseisessä firmassa merkki siitä miten työntekijöitä kohdellaan ja millainen työilmapiiri yleensä on. Oma johtopäätökseni testejä käyttävistä firmoista on, että ne ovat yleensä suuryrityksiä, huonosti johdettuja, niiden henkilöstökäytännöt ovat keskimäärin hyvin autoritäärisiä ja työntekijä on riistämistä varten (mm. Osuuspankkikeskus).
En siis suosittele hakemaan yritykseen, jossa on testit käytössä. Jos välttämättä haluat moiseen firmaan töiin, ota selvää asioista.
Sivustajakatsoja - joopake
Mehiläinen aikoinaan hoiti siten, että hoitaja istui seinän takana, ja välissä oli avoin luukku suunnilleen 20x20 cm. Hoitaja näki toimituksen luukusta, tosin omalla kohdallani teki jotain paperihommia samalla eli ei tuijottanut koko aikaa. Itselläni on myös ujo rakko ja onneksi sain ekalla kerralla kuitenkin juuri ja juuri tarpeeksi tavaraa kuppiin. Hoitajan mukaan osalla joudutaan koettamaan kolmekin kertaa ennenkuin näyte saadaan.
Kannattaa juoda edellisenä iltana vettä, mutta ei liikaa sillä jos homma ei ala luonnistumaan niin aika tuskaiset oltavat siinä on.
Yksi vaihtoehto on pyytää huumenäyte verestä tai hiuksista otettuna. Verinäytteet ovat tietysti suppeampia (mutta voivat riittää) ja hiusnäyte on kallis. - aika tarkka koe
Verikokeella selviät seulasta
- Sivustakatsoja1
Huumetestia ei tehdä verikokeesta. Älä viitsi kommentoida asiaa, jos et tiedä siitä mitään.
- höpöttäjienkerho
Älä höpötä. AP hoida asia verikokeenkautta, on hieman tarkempikin kuin virtsakoe.
- sivustakatsoja1
höpöttäjienkerho kirjoitti:
Älä höpötä. AP hoida asia verikokeenkautta, on hieman tarkempikin kuin virtsakoe.
Verikokeita ei käytetä, usko nyt.
- miksi ei
sivustakatsoja1 kirjoitti:
Verikokeita ei käytetä, usko nyt.
Perustele väittämäsi.
- Anonyymi
Kyllä sekin on vaihtoehto jaa vielä parempi jos vedät kamaa häviää nopeammin
- pakkohan näyte on sa
Kun tuo koe otetaan niin sinun pitää kertoa tästä ongelmasta paikassa missä näyte otetaan. Eiköhän voi näytettä ottaa vaikka katetroimalla, siis suoraan virtsarakosta. Kerro että työpaikan saamisesta on kysymys ja siis, todella tärkeästä asiasta.
- virtsatesti
Testi on turha ja nöyryyttävä - ihmisarvoa alentava.
- Virtsatesti
Virtsatesti on hyvin nöyryyttävä. Ihmetyttää, miten se voi olla laillinen. Miksi työhönottoon vaaditaan se, että pitää mennä virtsaamaan purkkiin niin, että toinen ihminen katsoo tapahtumaa vierestä. Tapahtuma on monelle hyvin vastenmielinen.
- ei vaikea juttu
Aina on olemassa verikokeen mahdollisuus, joka on vielä tarkempi kuin kusinäyte.
- sivustakatsoja1
ei vaikea juttu kirjoitti:
Aina on olemassa verikokeen mahdollisuus, joka on vielä tarkempi kuin kusinäyte.
Ei ole, verikoetta ei käytetä työhönoton huumetesteissä.
- niimpu
siis eikö testattava mies saa samaa sukupuolta olevaa valvojaa? naishoitsuko sitä seuraa vieressä? tätä tämä tasa-arvo taas on
- No jos itse
olisin työnantaja niin kyllä pistäisin pihalle kenet vaan kuka ei mistä syystä tahansa "pysty" antamaan huumetestiä. Niin suuri todennäköisyys että peittelee aineiden käyttöä. Pihalle vaan, tällä hetkellä on työnantajan markkinat melkein kaikilla aloilla että on mistä valita.
- testiksi
nauraako se hoitaja jos on pieni pili? nolottaa
- ---
Minulla ei varsinaisesti ole ujopissaongelmaa (pystyn käymään julkisissa wc:issä ym.), mutta virtsanäytteen antaminen ei vain onnistu. Viimeksi jouduin antamaan virtsanäytteen, kun minulla oli kummallisia oireita ja siinä yhteydessä minusta otettiin verikokeita, keuhkokuva ja kaikenlaisia muitakin kokeita. Virtsanäyte ei siis edes ollut mikään testi ketään muuta varten ja sain olla wc:ssä ihan rauhassa, kukaan ei tarkkaillut, mutta KAHDEN TUNNIN yrittämisen jälkeen oli pakko luovuttaa (sain sitten kotiin näytepurkin, ja kotona virtsaaminen onnistui heti). Jos joutuisin työpaikkaa varten antamaan huumetestin, ei siitä varmasti tulisi mitään - enkä ole koskaan kokeillut edes tupakkaa tai ollut humalassa, huumeista puhumattakaan.
- katetrointi
Aloitin uudessa työpaikassa vähän aikaa sitten. Viime viikolla kävin työhöntulotarkastuksessa, johon kuului huumetesti. En pystynyt antamaan virtsanäytettä ujon rakon ongelman takia (yritin neljä kertaa). Tänään kävin työterveydenhoitajan vastaanotolla, selitin asian ja ehdotin että virtsanäyte otettaisiin katetroimalla, johon sain vastauksen, että hän "ei ole koskaan kuullut, että työterveydessä tehtäisiin katetrointi". Nyt minulla on varattu aika työterveyslääkärille, joka todennäköisesti antaa ei-puoltavan lausunnon.
Onko minulla oikeus vaatia, että minulle tehdään katetrointi, jotta saadaan huumetesti suoritettua? Mitä tehdä, jos työterveyslääkäri ei syystä tai toisesta suostu tekemään lähetettä katetrointiin?- dsfghjklkjhg
Ei siihen mitään lähetettä tarvi, otat katetrin ja hoidat homman itse. Youtubesta löytyy videoita...
- Ei_taida_onnistua
dsfghjklkjhg kirjoitti:
Ei siihen mitään lähetettä tarvi, otat katetrin ja hoidat homman itse. Youtubesta löytyy videoita...
Valvovan hoitajan pitää seurata ihan vierestä että katetri laitetaan oikeaan paikkaan eikä lorotella letkusta jonkun muun virtsaa.
- Anonyymi
Katetria vaan kehiin!
Johan pissa lorisee! - Anonyymi
Katetri peliin ja saa ihan netistä niitä ja eiköhän ne järjestä ihan työpaikan puolesta jos sanot ei muuten onnistu. Katetroinnin oppii ihan opetus filmeistä joita löytyy kyllä ja jokaisen miehen olisikin syytä opetella se sillä jossakin vaiheessa vanhuuden tullessa tulee eteen jotta katetria joudutaan käyttään ettei heti lirut tule vaippoihin ja joka kerta muuten maksa 24.50€ ja itse tehtynä 0€.
- Anonyymi
Täältä löytyy hyviä kirjoituksia miten ujopissasta pääsee eroon. Google käyttöön. Tosin ei hetkessä. Ujopissasta eroon pääseminen vaatii pitkää harjoittelua ja luotettavan kumppanin jonka kanssa harjoitella.
- Anonyymi
On sulla ongelmat aikuinen mies :D ei uskalla Kusta ?
- Anonyymi
Ihan niin, tätä vaivaa potee moni ihminen sitä jotenkin menee lukkoon eikä voi sille mitään , sillä se on autonominen hermosysteemi joka sen aiheuttaa, . Siihen ei voi itse vaikuttaa.
Joten puhu niiden kanssa ja selitä asia . Hoitohenkilökunta tietää ainakin että sellaista on olemassa.
Sitten on niitäkin jotka ovat käyttäneet huumeita ja sanovat että heillä on syndrooma .
Joten kysy voiko muulla tavalla ottaa koetta .
Se on uudelle työnalntajallekkin tärkeä asia että tietää ettei ihminen ota huumeita , sillä kukaan ei mielellään ota töihin jotain jolla on joku riippuvaisuus. - Anonyymi
Pääseekö huumetestistä läpi jos kusee paineella valvojan päälle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1161709
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371449Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221318Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641272- 1461240
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1511209- 521178
- 571103
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.47995