Kaikkihan se loppuu jossain vaiheessa, niin myös maailma.
Kuluu se maailmakin
3
63
Vastaukset
- k.k.
Hyvä. Silloin jumalakin kuluu lopuun jossain vaiheessa. Päästään siitäkin.
- adjkl
Oletko unohtanut Golgatan ja Jeesuksen Ylösnousemuksen!?
- alfa123om
Jeesus sanoi: Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. Se merkitsee, että Raamattu toteutuu, vaikka pitäisi käyttää äärimmäisiä keinoja sen varmistamiseksi. Esimerkiksi tehdä kopio tästä maasta ja taivaasta ja siirtää ne eri ulottuvuuteen. Tuossa uudessa ulottuvuudessa maailma jatkaisi samaa rataa kuin mitä Raamattuun on kirjoitettu, jotta raamattu kokonaisuudessaan voisi toteutua pilkulleen.
Sen sijaan tuossa tai tässä vanhassa maailmassa, joka olisi jäänyt eri ulottuvuuteen eli tavallaan pimeyteen tapahtuisi Ilm. 9 mukaiset maailmanlopun meiningit. Sain tämän vastauksen kun ajattelin maailmanloppua 2012 ja sitä kuinka paljon Raamattua jäisi toteutumatta maailmanlopun tullessa. Jeesus vastasi, että raamattu käy toteen, vaikka pitäisi tehdä uusi luomus maailmasta, jossa kaikki jatkuisi raamatun mukaan. Juuri siksi hän sanoin tuon lauseen, koska tiesi edeltäkäsin maailmanlopun uhkaavan raamatun toteutumista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p535650Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "722741Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181990No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol371826Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1591811- 191753
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5151881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191151Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801139Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah64956