Syyrian tilanteesta

Surulliseksi vie vanhan faitterin – rauhanturvaajina toimineet tuntevat nimikkeen – mielen tuo Syyriassa nyt tapahtuva. Kolmesta YK:n rauhanturvaajareissusta viimeisimmällä palvelin Golanilla 1981-82 (sitä ennen Kyproksella ja Siinailla palveltuani), ja tuolloin Syyriassa oli pitkään täysin rauhallista. Tietysti se oli ”pakkorauhallisuutta” sikäli, että kaikkinaiset mielenilmaukset tukahdutettiin alkuunsa, kun maa oli tiukasti isä-Assadin ja hänen klaaninsa johdossa, turvallisuudesta vastasi – titteliään en muista – hyvin säälimättömänä tunnettu Assadin veli. Poika Assad näkyy olevan pehmeämpi, kun häntä ei pelätty yhtä paljon, ja kun hän hieman löysäsi ohjaksia, ja tässä ollaan.

Valtiojohdon synkkä viha Israelia kohtaan varmaan myös meni jossain määrin kansaan perille, ja se yhdisti heitä, vaikken juuri koskaan kuullut kansalaisilta samanlaista uhoa kuin tiesin olevan valtiojohdon tiukan määräämisvallan alaisissa tiedotusvälineissä, ja luinhan sitä itsekin englanninkielisestä lehdestä, Syria News taisi olla nimeltään, arabiaa en osaa. Mehän Golanilla olimme Israelin Syyrilata valloittamalla alueella, erittäin tiukasti suljetulla rajalla, jossa me suomalaiset ja itävaltalaiset rauhanturvaajat olimme Israelin ja Syyrian linjojen välissä. Syyriassa, kuten tuolloin Israelissakin oli täysin rauhallista, ja me rauhanturvaajat vietimme lomiamme kummassakin maassa. Syyrian kiersin monella reissullani varsin tarkkaan maan päästä päähän, enkä koskaan minkäänlaisia levottomuuksia joutunut näkemään.

Mutta viimeisen kuukauteni aikana Homsin kaupungissa syntyi sisäisiä levottomuuksia, jotka Syyrian armeija lopetti erittäin julmasti, tuosta sitten myöhemmin on puhuttu Homsin verilöylynä. Ilmeisesti kanssa sai siitä sellaisen opetuksen, että se kesti viime vuoteen saakka. Tuosta kerron jotain YK:n rauhanturvaajan uraani koskevissa muistelmissani, jotka aikoinaan julkaistiin mm. Sinibaretti-lehdessä, ja laitoin ne myös tänne, mutta suurin osa niistä näköjään on poistunut, Golanin aikaani koskeva osuus näkyy olevan vielä tallella, ja se avautuu tästä linkistä (Homsin verilöylystä kerron I-osassa):

http://keskustelu.suomi24.fi/node/3347080

Se Tunisiasta alkanut ja nyt useimpiin arabimaihin ulottunut ”arabikevät” ei ole juuri missään vielä täyttänyt siihen lännessä asetettuja odotuksia, ja näkyy Syyriassa saavan irvokkaimman muodon. Asia on kai valitettavasti niin, että arabimaat eivät ole kypsiä demokratiaan, vaan on niin, kuin totean noiden muistelmieni yhteenvedossa: Niissä ihaillaan vahvoja johtajia, vaikka ne usein näyttävät johtavan maitaan omien valtapyrkimystensä mukaisesti kansastaan vähät välittäen. Länsimaisen näkemyksen mukaan on paradoksaalista, että Egyptin johtajista maansa kolmeen hävittyyn sotaan vienyt Gamal Abdel Nasser sai kuolla palvottuna sankarina ja viimeisen sodan Egyptille voitolliseen rauhaan johtanut Anwar Sadat sai maksaa siitä hengellään! Eilisiltaisessa tv 1:n Syyria-ohjelmassa eräs syyrialainen nykyhallinnon puolustaja myös totesi saman, eli tuon vahvojen johtajien kaipuun, ja poika-Assad ei ole osoittautunut sellaiseksi.

Ettei jäisi käsitystä, että ihannoin itsevaltaisia johtajia ja tiukkoja järjestelmiä, vakuutan, että olen ehdottomasti demokratian ja kansalaisvapauksien kannattaja, mutta noilla YK-reissuillani realistina tulin kyllä varsin skeptiseksi niiden syntymiseksi ja menestymiseksi noissa maissa. Eivät ne ainakaan vielä ole sellaiseen kypsiä, se nyt taas nähdään Syyriassa surullisella tavalla. Kansan enemmistö varmasti haluaa kaataa nykyhallinnon, mutta sille on enemmän muita syitä kuin pyrkimys demokratiaan. Kauan alistettuna ollut maan sunnienemmistö haluaa päästä valtaan – luodakseen omalla johdollaan samanlaisen tiukan järjestelmän, jota siellä vuosikymmenet piti yllä shiialaisten vähemmistölahko alaviitit, joihin Assadit kuuluvat.

Takavuosina kirjoittelin tälläkin palstalla muutamia kertoja nikillä vanha-faitteri ja muistaakseni myös nikillä harmaa-pantteri, mutta jo kauan sitten ne suljin, ja nyt piti luoda uusi muunnos tuosta e.m. nikistäni, ja myös nikin harmaa-pantteri olen sulkenut ja ottanut sen tilanne nikin harmajapantteri, jolla enemmän olen kirjoitellut lähinnä ikäkausi- ja politiikan palstoilla. Mutta ehkäpä jatkossa laitan tännekin lisää tällä nikilläni, jos siihen aihetta ilmenee, ja pelkään ilmenevä.

8

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rauhanmies

      Asiantunteva kirjoitus. Miten luulet Israelin ja Syyrian väliseen tilanteeseen vaikuttavan, jos Syyriassa oppositio voittaa ja Assad saa lähteä, päänsä kanssa tai päättömänä?

      • Ei Assadin ja hänen hallintonsa kukistumisella olisi luultavasti mitään vaikutusta Syyrian ja Israelin väliseen tilanteeseen. Syyrialla ja Israelillahan ei ole rauhansopimusta keskenään, kuten Israelilla on Egyptin ja Jordanian kanssa. Eikä uusikaan mahdollinen valta Syyriassa sellaista ainakaan välittömästi tekisi, sillä maiden välisiä suhteita hiertää pahoin Golan, jonka Israel Syyrialta valloitti.

        Israel pääsi rauhaan Egyptin kanssa palauttamalla sille siltä valloittamansa suuren Siinain, ja Jordania itse asiassa varsin mielellään jätti Jordanin länsirannan palestiinalaisalueet Isrelille, joka oli ne Jordanialta valloittanut, sillä sen alueen asujaimistosta oli hashemiittien kuningashuonettakin vastaan kohdistuneiden jatkuvien levottomuuksien vuoksi Jordanialle enemmän haittaa kuin hyötyä. Israelin niin Egyptin kuin Jordaniankin vastaiset rajat ovat nykyisin ihan avoimia, ja esim. Israelin Eilatista pääsee turistikin rajojen yli vähemmin muodollisuuksin kuin Suomen ja Venäjän välisellä rajalla, Jordaniaan mennessä tosin joutuu maksamaan melko suuren rajanylitysmaksun Jordanialle, viime talvena se oli 40 euroa.

        Mutta Golanista Israel ei luovu turvallisuussyistä, sen hyvin ymmärtää Golanilla ollut tai vain käynytkin. Tuolta kilometriä korkealta ylängöltä Israelin eräät tärkeimmät alueet, suuri osa Galileasta, ovat nykyaikaisen tykistötulen kantaman alla, puhumattakaan sen merkityksestä alueen valvonnalle ja edullisille lähtöasemille mahdolliselle hyökkäykselle.

        Syyrian oppositio on niin hajanainen, että vaikea on uskoa siitä Assadin mahdollisen kaatumisen jälkeenkään tulevan niin merkittävää vastapuolta, että Israel voisi edes neuvotella rauhasta sen kanssa. Assadin kaatuminen voisi olla jopa haitallista – ainakin aluksi – Israelin kannalta, sillä onhan nyt Egyptissäkin Israelin vastainen mieliala ilmeisesti kasvanut Mubarakin kukistuttua, sillä Mubarakhan oli jo Anwar Sadatin varapresidentti ja tuli tämän seuraajaksi sen jälkeen, kun Sadat sai maksaa hengellään Israelin kanssa tekemästään rauhansopimuksesta.

        Voin vaikuttaa kyyniseltä, mutta valitettavasti nuo näkemykseni ovat realismia kokemukseni valossa ja paljon noiden aikojeni jälkeen tilannetta siellä seuranneena ja monia kertoja niissä maissa käyneenäkin.


    • Jos oppositio voittaisi Syyrian taistelut, herrojen arvovalta ja köyhien riisto kasvaisivat.
      Onneksi Bashar al-Assad, venäläiset ja kiinalaiset pyrkivät demokratiaan pikkuporvarillisesta YK:sta riippumatta.

      • Ei sillä olisi tuollaista merkitystä, jonka sanot, mutta ei kai suurta merkitystä toiseenkaan suuntaan. Ei ainakaan Israelin ja Syyrian välisiin suhteisiin, joiden normalisoituminen - rauhansopimus - olisi alueen rauhallisen kehityksen kannalta tärkeää.

        Vaikka on niin kuin sanon tuossa edelläkin, en sentään ihannoi Venäjän ja Kiinan asennetta tilanteessa, kun sen takana on vain noiden maiden oma etu, Syyrian kansasta ne eivät välitä pätkääkään. Koettavat tuolla tavalla vain pitä yllä vaikutusvaltaansa Lähi-idässä ja noin ne saavat jatkaa Syyrialle mittavaa aseiden myyntiään, välittämättä vähääkään siitä, että niillä aseilla tapetaan massoittain maan kansalaisia.


      • Hiukka vielä
        vanha_faitteri kirjoitti:

        Ei sillä olisi tuollaista merkitystä, jonka sanot, mutta ei kai suurta merkitystä toiseenkaan suuntaan. Ei ainakaan Israelin ja Syyrian välisiin suhteisiin, joiden normalisoituminen - rauhansopimus - olisi alueen rauhallisen kehityksen kannalta tärkeää.

        Vaikka on niin kuin sanon tuossa edelläkin, en sentään ihannoi Venäjän ja Kiinan asennetta tilanteessa, kun sen takana on vain noiden maiden oma etu, Syyrian kansasta ne eivät välitä pätkääkään. Koettavat tuolla tavalla vain pitä yllä vaikutusvaltaansa Lähi-idässä ja noin ne saavat jatkaa Syyrialle mittavaa aseiden myyntiään, välittämättä vähääkään siitä, että niillä aseilla tapetaan massoittain maan kansalaisia.

        tuosta Syyrian tilanteesta, kohtuullisen laaja artikkeli suomeksi.

        "Yhdysvaltain armeijan kenraali Wesley Clarkin puheesta:

        " Hän totesi siihen: "Olen pahoillani, tilanne on paljon pahempi." Hän sanoi paperia pöydältään nostaen: "Sain juuri muistion puolustusministeriltä, ja siinä sanotaan, että hyökkäämme viiden vuoden kuluessa seitsemään maahan ja tuhoamme niiden maiden hallinnot. Aloitamme Irakista, josta siirrymme Syyriaan, Libanoniin, Libyaan, Somaliaan, Sudaniin ja Iraniin." Seitsemän maata viidessä vuodessa."

        http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=4036


    • sampson

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe