Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie vaatii perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinia ja sakkotuomion saanutta kansanedustaja Jussi Halla-ahoa kantamaan vastuunsa ja vetämään johtopäätökset tuomiosta.
Lapintie pitää ongelmallisena Halla-ahon asemaa hallintovaliokunnan puheenjohtajana.
"Hallintovaliokunnan tehtäväkenttään kuuluu muun muassa yleinen järjestys ja turvallisuus, ulkomaalaisasioita ja kirkollisasioita. Olisi perin kummallista, jos Halla-aho jatkaisi puheenjohtajana ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut", hän sanoo tiedotteessaan.
Lapintie harmittelee sitä, että perussuomalaisten johto välttelee vastuutaan.
"Perussuomalaisilla on Halla-ahon ohella vastuu siitä, että valiokuntaa johtaa henkilö, jonka oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen kansalaiset voivat luottaa", hän sanoo.
Kolme vuotta sitten Soini oli sitä mieltä että Halla-aho ei voi jatkaa tehtävässään jos tuomio tulee. Missä Soini, siellä takinkääntäjä.
Soini armahtaa - minä en
26
111
Vastaukset
- JokuVain
Halla-aho lienee lopultakin liian rehellinen ja suorapuheinen ihminen. Valiokuntaan tarvittaisiin hyssyttelijä tai ammattiloukkaantuja. Ehkäpä vihreä ja humaani homoseksuaali, kuitenkin sellainen joka on valmis tukahduttamaan sananvapautta.
- ehkä Halla-aho
tosiaan sanoo suoraan sen mitä moni sydämessään ajattelee. Ja ehkä Katainen ja Urpilainen tarvitsevat tällaista hovinarria vetämään median huomion muualle sillä aikaa kun hyvinvointivaltiota puretaan kaikessa rauhassa.
- voi olla,
ehkä Halla-aho kirjoitti:
tosiaan sanoo suoraan sen mitä moni sydämessään ajattelee. Ja ehkä Katainen ja Urpilainen tarvitsevat tällaista hovinarria vetämään median huomion muualle sillä aikaa kun hyvinvointivaltiota puretaan kaikessa rauhassa.
sillä mamujen kotouttamiseen kyllä löytyy lisää lainarahaa, mutta ei vanhustenhoitoon tai lasten opettamiseen.
- tätähän ne
voi olla, kirjoitti:
sillä mamujen kotouttamiseen kyllä löytyy lisää lainarahaa, mutta ei vanhustenhoitoon tai lasten opettamiseen.
hyvinvointivaltion purkajat juuri toivovat: että heikossa asemassa olevat tappelisivat toisiaan vastaan sen sijaan että tajuaisivat olevansa samassa veneessä, jota halla-aholta puhaltavat kylmät tuulet heiluttaa
- Kaltaisiesi...
tätähän ne kirjoitti:
hyvinvointivaltion purkajat juuri toivovat: että heikossa asemassa olevat tappelisivat toisiaan vastaan sen sijaan että tajuaisivat olevansa samassa veneessä, jota halla-aholta puhaltavat kylmät tuulet heiluttaa
kannattama politiikka johtaa hyvinvointivaltion alasajoon ja väkivaltaisiin etnogettoihin ym. rikollisuuden lisääntymiseen. Tosin raukkamaiset hyysärit eivät itse aio jäädä "nauttimaan" luomuksestaan, vaan pakenevat turvallisiin, monikulttuurista vapaisiin tai vapautettuihin maihin jo kauan ennen kuin paska osuu kunnolla tuulettimeen.
- Mitä muuta
Kaltaisiesi... kirjoitti:
kannattama politiikka johtaa hyvinvointivaltion alasajoon ja väkivaltaisiin etnogettoihin ym. rikollisuuden lisääntymiseen. Tosin raukkamaiset hyysärit eivät itse aio jäädä "nauttimaan" luomuksestaan, vaan pakenevat turvallisiin, monikulttuurista vapaisiin tai vapautettuihin maihin jo kauan ennen kuin paska osuu kunnolla tuulettimeen.
kuin hyvinvointivaltion alasajoa persut kannattavat? Mitä he ylipäätään kannattavat? Kukaan ei tiedä. Suomen sisun neljä jäsentä tiedetään fasisteiksi ja Soini suojelee heitä kertomalla typeriä vitsejä, mutta siinä kaikki toistaiseksi. Jytky olikin tuhnu.
- Jos...
Mitä muuta kirjoitti:
kuin hyvinvointivaltion alasajoa persut kannattavat? Mitä he ylipäätään kannattavat? Kukaan ei tiedä. Suomen sisun neljä jäsentä tiedetään fasisteiksi ja Soini suojelee heitä kertomalla typeriä vitsejä, mutta siinä kaikki toistaiseksi. Jytky olikin tuhnu.
...persut ajaisivat hyvinvointivaltion alasajoa, he tukisivat humanats1n tavoin nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa.
- valkoinen_suomi__
Halla-aho puhuu asiaa, myöntäkää se jo...
- nyyhkishumanist1
kuten on moneen kertaan todettu, ei saa olla oikeassa väärissä asioissa. Totuuskin on rasismia ja vihapuhetta. Nauttikaa. Itse olette hautanne kaivaneet. Lampaat.
- humanoidi 2012
nyyhkishumanist1 kirjoitti:
kuten on moneen kertaan todettu, ei saa olla oikeassa väärissä asioissa. Totuuskin on rasismia ja vihapuhetta. Nauttikaa. Itse olette hautanne kaivaneet. Lampaat.
Jep, kyllä elämme nyt varsin hienoa aikaa!
Eihän niitä terroristejakaan Suomessa pitänyt olla. Eihän ne mitään pahaa täällä suunnittele. Turhaan tais sotaveteraanit tätäkin maata silloin joskus puolustaa. No, olihan meillä siinä välissä ihan hyviäkin aikoja. Harmi niiden puolesta, jotka eivät olleet täällä vielä silloin niitä aikoja kokemassa. Kaiholla muistan 1970- ja 1980-lukuja jolloin tämä hulluus oli vielä jotenkin hallinnassa. Olihan silloinkin kaheleita NL:n ihailijoita ja muita hörhöjä. Nykyään ne on vaihtaneet sen tilalle vain tämän ihqn monikulttuurin. Kyllä ne sitten on ihan sekaisin. Semmosta se on kun pitää aina olla joku helsvetin aate jota puolustaa henkeen ja vereen. Eiks ihmiset jumalauta osaa olla vaan ihan omia persoonia, eikä aina näitä laumasieluja, jotka on kaikki samaa mieltä joka asiasta. Mitä hiton toistensa klooneja ihmisten pitää aina olla? On joku vatun uskonto, ismi tai puolue. Ihan apinoiden touhuja! Me eletään hei jo "avaruusaikaa" 2012, jolloin ihmisten pitäs jo alkaa ajatella ihan ite!
Ehkä se sitten on vaan parempi koko maailmankaikkeudenkin kannalta, että tämä paskajengi tuhoaa itse itsensä. Ei tätä jengiä voi laittaa tonne avaruuteenkaan pilaamaan muita planeettoja. - ¢
humanoidi 2012 kirjoitti:
Jep, kyllä elämme nyt varsin hienoa aikaa!
Eihän niitä terroristejakaan Suomessa pitänyt olla. Eihän ne mitään pahaa täällä suunnittele. Turhaan tais sotaveteraanit tätäkin maata silloin joskus puolustaa. No, olihan meillä siinä välissä ihan hyviäkin aikoja. Harmi niiden puolesta, jotka eivät olleet täällä vielä silloin niitä aikoja kokemassa. Kaiholla muistan 1970- ja 1980-lukuja jolloin tämä hulluus oli vielä jotenkin hallinnassa. Olihan silloinkin kaheleita NL:n ihailijoita ja muita hörhöjä. Nykyään ne on vaihtaneet sen tilalle vain tämän ihqn monikulttuurin. Kyllä ne sitten on ihan sekaisin. Semmosta se on kun pitää aina olla joku helsvetin aate jota puolustaa henkeen ja vereen. Eiks ihmiset jumalauta osaa olla vaan ihan omia persoonia, eikä aina näitä laumasieluja, jotka on kaikki samaa mieltä joka asiasta. Mitä hiton toistensa klooneja ihmisten pitää aina olla? On joku vatun uskonto, ismi tai puolue. Ihan apinoiden touhuja! Me eletään hei jo "avaruusaikaa" 2012, jolloin ihmisten pitäs jo alkaa ajatella ihan ite!
Ehkä se sitten on vaan parempi koko maailmankaikkeudenkin kannalta, että tämä paskajengi tuhoaa itse itsensä. Ei tätä jengiä voi laittaa tonne avaruuteenkaan pilaamaan muita planeettoja.mille planeetalle ite olit menosda paslasäkin kanssa?
- humanoidi 2012
¢ kirjoitti:
mille planeetalle ite olit menosda paslasäkin kanssa?
Joku semmonen oikein vattumainen planeetta, jossa on pelkkää laavaa ja tulivuoria. Sinnehän tää jengi on jo ihan kypsää. Siis niin dorkaa touhua, että olla ja voi. Ei tartte kun vähän avata silmänsä, niin huomaa, että täähän on täysin apinoiden planeetta. Ja tää jengi vielä kuvittelee olevansa kovinkin fiksua. Pelkkä simpanssi se sieltä peilistä aina takasin vaan mulkkaa. Mitä ihmiset nyt yleensä miettii? Ei paljon mitään, ei ainakaan mitään fiksua. LAumassa ne vaan kulkee niinkuin simpanssit konsanaan.
- halla-aho sanoi
vain pelkästään totuuden mutta totuudenpuhujista ei pidetä vaan heitä rangaistaan?
- Hämmentynyt....
Eikö tuo tuomio tullut siitä, että Halla-Aho sanoi Muhammedia pedariksi? Vähän vaikea käsittää tuota tuomiota, sillä Muhammed kun HARRASTI SEKSIÄ YHDEKSÄNVUOTIAAN LAPSEN KANSSA. Vähemmästäkin on ihmisiä pedofiliasta tuomittu... Eli totuus on rasistinen? Mitä sitten profeetasta saa sanoa? Pitääkö nyt ihan tosissaan väittää, että A) Muhammed ei nussinut lapsia. Tai B) Muhammed nussi lapsia mutta se ei ollut pedofiliaa?
Mokukiimaisilla on varmaan selitys tällekkin mysteerille...- ¢
minkä ikäsenä se muhamaddi nyssi sitä 9-vuotiasta lasta? Oliko tyttölapsi?
- ¢
¢ kirjoitti:
minkä ikäsenä se muhamaddi nyssi sitä 9-vuotiasta lasta? Oliko tyttölapsi?
meinaan vaan, ku alaikäset ei voi olla petofiilejä ainakaan Suomen perustuslain mukaan. Ikäkin on aika suhteellinen käsite. Joillakin mustilla alaikäsillä on jo pitkä parta ja idiootit jää henkisesti 8-vuotiaaks.
- Mies1985
Ja tuohan ei tarkoita mitään muuta kuin että selkärankaisimmat miehet ja naiset ovat liian hyviä Soinin puolueelle.
Soini on mennyt tai ollut alusta asti DIE-vershittyn eli monikulttuurisuuden kannattaja ja on pelannut divershittyn pussiin hyväksymällä heidän sääntönsä kuten että totuuden puhuminen on pahaa rasismia.
-
Halla-Aholle ja muille suoraselkäisille miehille sopisi paremmin aidosti rasistinen puolue joka ei yritä mielistellä suomensyöjiä vaan kertoo asiat miten ne ovat ja ajaa Suomen etua eikä poliittisen korrektiuden etua. Poliittinen korrektius ei edes ole henkilö joten sitä ei voi loukata...tämän monsterimaisen ajatusrakennelman edistäminen sen sijaan vahingoittaa Suomen kansalaisia.
Rasismi on kuin kulinarismia; paska ei muutu täytekakuksi. Ruokien ja rotujen välillä on eroja.- ruokia on
mutta rotuja ei
- Lynkkausta tämä on
Vastustajat tekevät/käyttävät mitä tahansa, jotta Halla-Aho vain saataisiin ulos ja vaiennettua. Onhan se sikäli harmillinen vastustaja, kun Halla-Aho aina pystyy perustelemaan omat väitteensä. Koko oikeusprosessi on täysi farssi ja naurettavuuden huippu. Itse asia asia on niinkin hölmö, että kun hesari kirjoitti suomalaisten ominaispiirteen olevan juoppoja ja väkivaltaisia, kirjoitti Halla-Aho että samallatavalla voitaisiin sanoa somalien olevan jotain muuta... siis idea siinä, että miten suomalaisista saa puhua kansanryhmänä yleistäen jotain, mutta somaleista saman sanominen on kiellettyä.
Kysymys on edelleenkin relevantti. Miksi näin todellakin on?
Halla-Aho on myös useaan otteeseen kertonut ettei hän ole rasisti. Asian voi myös todeta lukemalla hänen blogiaan Scriptaa. Siellä ei ole yhtään kirjoitusta, joka olisi rasistinen. Tosiasioiden sanominen ääneen tai niiden kirjoittaminen ei mitenkään voi olla rasismia.- ¢
olen tullut uskoon. Jumala jota palvon on nimeltään Hall-ahoova.
Syytänkin seriffi Moveria uskonrauhani rikkomisesta, rienauksesta ja noituudesta.
- demla-illman
lipsautti Hbl:n haastattelussa vahingossa totuuden. Ei tässä ole kyse mistään uskonrauhan rikkomisesta tai muutenkaan islamista, vaan..
"– Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva, säger Illman."
Eli Illman kertoo olevansa hyvillään, että korkein oikeus veti rajat sille, kuinka pitkälle vallanpitäjien kritisoijilla on oikeus provosoida ja liioitella.
Suomeksi sanottuna demlalle ei v ittuilla, ollaan me sen verran tärkeää porukkaa.- Uskonrauha-pykälä
on kieltämättä sananvapauden kannalta ongelmallinen, mutta hyvä asia on, että Halla-aho sai nyt tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mikä on vakavampi asia ja mitä Halla-ahon pseudovitsikäs saivartelu ei muuksi muuta. Ylimielisyys ei ole hullu-jussin ainoa vastenmielinen piirre.
- tätä mieltä
Uskonrauha-pykälä kirjoitti:
on kieltämättä sananvapauden kannalta ongelmallinen, mutta hyvä asia on, että Halla-aho sai nyt tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mikä on vakavampi asia ja mitä Halla-ahon pseudovitsikäs saivartelu ei muuksi muuta. Ylimielisyys ei ole hullu-jussin ainoa vastenmielinen piirre.
muttaneiti oli itsestään toisessa ketjussa:
"Mutta minähän
en psykologisoi ketään, kuten sinä yrität. Tapani toimia ehkä se johtuu siitä että minulla on jotain sanottavaa käsiteltävistä asioistakin, niin ei aina tarvi yrittää käydä henkilöihin kiinni. Tällä palstalla se on niin tyhmää, turhaa ja mahdotonta kuin olla voi."
Tuo viimeinen lause pitää kyllä paikkansa.
- Uusi reilu alku
Hyvä että Hjallis ja Halla-aho kykenevät rehelliseen suomalaiseen puheeseen ja kirjoittamiseen. Tällaista reilua epäkohtien julkituomista Suomessa on saatava pitää yllä sananvapauslain nojalla.
- - mutta
Halla-ahon ja rehellisyyden mainitseminen samassa lauseessa kuulostaa hoopolta
- tuttumies
Politiikan arvostelulle löytynee muitakin palstoja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647