On uskomatonta, että rallikilpailu järjestetään kaupungin keskustassa piittaamatta tuhansien ihmisten kotirauhasta tai hengitysilman puhtaudesta. Kovaääninen kailotus on jo alakanut kuulua kilometrin päähän ennenkuin kisa on edes alkanut. Pelottaa ajatellakin, mitä on vielä odotettavissa. Ralliautoilun edistäminen ei ole missään muodossa sitä paljon peräänkuulutettua kehitystä. Päinvastoin.
POPPankki pilaa lapualaisten kesäviikonlopun.
108
2152
Vastaukset
- näinsenyton
Älä jaksa sä teit tään alotuksen jo kerran,se kestää muutaman tunnin lähde nyt vaikka käymään Keskises taikka mee "mopolla" käymäs S-joelle siksi aikaa.Kyllä näitä on kuule pienemmilläkin paikkakunnilla järjestetty,sanon näin vaikka en fani ookkaan,mutta se on hyvä harrastus niille jotka rallista tykkäää,vaikka saastuttaakin,mutta eihän tätä maailmaa tuholta säästä enää mikään antaa mennä vaan.
- joe-the-columbo
No nauti sä hemmo siitä rallista , on nimittäin viimeinen kerta kun
järjestetään keskustas pilaten ihmisten vapaapäivän jolloin he haluavat
nauttia ansaituista vapaista työelämästä.
kysessähän on aika lähellä kotirauhan rikkominen ......
kyllä järjestäjien pitää ottaa sormi pois perseestä ja ajatella
ihan järjellä että ei lähitalojen asukkaita voi tolla tavalla häiritä ilman
että siitä joutuu edesvastuuseen saatika korvausvelvolliseksi.
kyllä asukkaiden olisi saatava tuntuva korvaus meluhaitasta joka
järjestetään ilman heidän suostumustaan .
vieköön järjestäjät rallinsa muualle vaikka sellaiselle alueelle jossa
ei ole asutusta ....
uskomatonta puollustamista joidenkin ääliöiden taholta, no
onhan se ymmärrettävää kun ei koske itseään ... - samat joe...........
joe-the-columbo kirjoitti:
No nauti sä hemmo siitä rallista , on nimittäin viimeinen kerta kun
järjestetään keskustas pilaten ihmisten vapaapäivän jolloin he haluavat
nauttia ansaituista vapaista työelämästä.
kysessähän on aika lähellä kotirauhan rikkominen ......
kyllä järjestäjien pitää ottaa sormi pois perseestä ja ajatella
ihan järjellä että ei lähitalojen asukkaita voi tolla tavalla häiritä ilman
että siitä joutuu edesvastuuseen saatika korvausvelvolliseksi.
kyllä asukkaiden olisi saatava tuntuva korvaus meluhaitasta joka
järjestetään ilman heidän suostumustaan .
vieköön järjestäjät rallinsa muualle vaikka sellaiselle alueelle jossa
ei ole asutusta ....
uskomatonta puollustamista joidenkin ääliöiden taholta, no
onhan se ymmärrettävää kun ei koske itseään ...Kaiken tämän lisäksi pankki on katsonut asiakseen edistää ralliautoilun muodossa tapahtuvaa kestämätöntä kehitystä, jossa lapsiltamme riistetään tulevaisuus.
- Yualle
joe-the-columbo kirjoitti:
No nauti sä hemmo siitä rallista , on nimittäin viimeinen kerta kun
järjestetään keskustas pilaten ihmisten vapaapäivän jolloin he haluavat
nauttia ansaituista vapaista työelämästä.
kysessähän on aika lähellä kotirauhan rikkominen ......
kyllä järjestäjien pitää ottaa sormi pois perseestä ja ajatella
ihan järjellä että ei lähitalojen asukkaita voi tolla tavalla häiritä ilman
että siitä joutuu edesvastuuseen saatika korvausvelvolliseksi.
kyllä asukkaiden olisi saatava tuntuva korvaus meluhaitasta joka
järjestetään ilman heidän suostumustaan .
vieköön järjestäjät rallinsa muualle vaikka sellaiselle alueelle jossa
ei ole asutusta ....
uskomatonta puollustamista joidenkin ääliöiden taholta, no
onhan se ymmärrettävää kun ei koske itseään ..."No nauti sä hemmo siitä rallista , on nimittäin viimeinen kerta kun
järjestetään keskustas pilaten ihmisten vapaapäivän jolloin he haluavat
nauttia ansaituista vapaista työelämästä."
Jos on kesän ainut vapaapäivä, niin ymmärrän tuskan. Onko? Jos on, niin kuka haluaa viettää sen KOTONA!?!?
Jos ei, niin täysin turhaa vaahtoamista. Tapahtumahan ei edes toistu joka viikonloppu.
- voi voi
On aivan käsittämätöntä kun nämä auto(URHEILIJAT?) saa pilata soratiet. Sitten pitää saada kaupungilta lisää rahaa kun tiet on niin huonossa kunnossa. Kyllä olis kirveellä töitä. Nämä autossa istuskelijat tulee meille yhtä kalliiksi kuin virkiä.
- turpo-huuli
Mitä luulisit että niillä kilpailijoilta kerättävillä osallistumismaksuilla tehdään, rallin järjestäjän toimesta soratiet lanataan rallin jälkeen, kaupungin verorahoja ei polteta ralliin niiko verkiän ripakinttu-urheiluun kyllä pitäis kelvata sullekin.
- tieosakas
turpo-huuli kirjoitti:
Mitä luulisit että niillä kilpailijoilta kerättävillä osallistumismaksuilla tehdään, rallin järjestäjän toimesta soratiet lanataan rallin jälkeen, kaupungin verorahoja ei polteta ralliin niiko verkiän ripakinttu-urheiluun kyllä pitäis kelvata sullekin.
Mihin lie osallistumismaksut menevat, mutta yksityistiet ovat kyllä jääneet vaille riittävää kunnostusta. Veronmaksajille kaatuu lisäkuluja tiekuntien pyytäessä lisäsummia kunnostukseen yhteiskunnalta. ihmettelen myös millä valtuuksila tieisännät antavat tiet ulkopuolisten bisneskäyttöön ilman asianmukaista korvausta.
- turpo-huuli
tieosakas kirjoitti:

Mitä bisnestä rallikilpailu on, kuka siitä nettoaa rahat?
Osallistujat ei ainakaan hyödy rahallisesti mitää, palkintona korkeintaan 20-30€ pytty.
Toista se on ripakintuilla, verorahoilla rakennetaan mahtavat stadionit, luusereille jotka itseään urheilijoiksi kutsuu juoksee palkka kuin manulle illallinen. - Riemu
tieosakas kirjoitti:
Mihin lie osallistumismaksut menevat, mutta yksityistiet ovat kyllä jääneet vaille riittävää kunnostusta. Veronmaksajille kaatuu lisäkuluja tiekuntien pyytäessä lisäsummia kunnostukseen yhteiskunnalta. ihmettelen myös millä valtuuksila tieisännät antavat tiet ulkopuolisten bisneskäyttöön ilman asianmukaista korvausta.
Tieosuuskunnille maksetaan korvaus, kysäseppä hoitokunnan puheenjohtajalta asiasta
- apinalaumaa
tieosakas kirjoitti:
Mihin lie osallistumismaksut menevat, mutta yksityistiet ovat kyllä jääneet vaille riittävää kunnostusta. Veronmaksajille kaatuu lisäkuluja tiekuntien pyytäessä lisäsummia kunnostukseen yhteiskunnalta. ihmettelen myös millä valtuuksila tieisännät antavat tiet ulkopuolisten bisneskäyttöön ilman asianmukaista korvausta.
voi idiootti....huomasitko että mainitsit sanan yksityis....?? Tarkoittaa talipaani sitä että se on yksityisen harteilla hoitaa se tie siihen kuntoon että se on sitte niin että sunkin persees kestää siinä ajella. Tai parempaa lopeta se ajalu kaikilla hietatiellä niin säästyy autossa osat ja maalipinta niiin ja SE TIE mitä kulkisit.
- Yualle
tieosakas kirjoitti:
Mihin lie osallistumismaksut menevat, mutta yksityistiet ovat kyllä jääneet vaille riittävää kunnostusta. Veronmaksajille kaatuu lisäkuluja tiekuntien pyytäessä lisäsummia kunnostukseen yhteiskunnalta. ihmettelen myös millä valtuuksila tieisännät antavat tiet ulkopuolisten bisneskäyttöön ilman asianmukaista korvausta.
Teiden kunnostusrahapyynnöt yhteiskunnalle ja rallikilpailuilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa! Älä tahallisesti sekoita asioita.
- Prum Prum!
Katoppa peiliin, näkyykö siinä jonkun elämäänsä kyllästyneen marisijan kasvot suupielet alas kääntyneenä? Onko se mukavaa, kun saa oikein olla pahalla päällä, ja vielä jokapäivä, jostakin asiasta? Kyllä elämä olis sisällötöntä, jos olis alkukesä ja aurinko paistais. Pahinta olis, jos kanssaihmisillä olis jotain kivaa tekemistä, jos vaikka pääsisivät katsomaan rallia!
Mutta kuule, älä tunnusta kellekkään ja lähde katsomaan sitä rallia. Etsi hyvä paikka erikoiskokeelta ja hiivi vaikka salaa sinne. Autot tulee lujaa, pitää meteliä ja sora lentää. Siinä voi pahimmankin murjottajan päivä mennä pilalle, kun mieleen hiipii väkisinkin joku iloinen asia.- Ihaa.
Ilot ne on aaseillakin.
- taas on
tiet pilalla
- Lasku POPPankkiin!
Lasku POPPankkiin!
- olokaa onnellisia
oikiasti ihmiset toivottavasti te osaatta arvostaa sitä kuinka hyvin teillä on asiat jos suurimpana murheena elämäs on tällä palstalla olevat valituksen aiheet! ei oo syöpää, ei sydänsuruja tai budjettiongelmia aivan selvästikkään
- peukalo keskellä käm
ralli ei sinänsä kiinnosta mut tulihan käytyä kattomas niiden huoltomiesten touhuja.oli hieno seurata kun auto tuli huoltopaikalle niin meihet oli heti autojen kimpussa.voimpa sanoa että oli mahtavaa touhua
- olipa liikettä
peukalo keskellä käm kirjoitti:
ralli ei sinänsä kiinnosta mut tulihan käytyä kattomas niiden huoltomiesten touhuja.oli hieno seurata kun auto tuli huoltopaikalle niin meihet oli heti autojen kimpussa.voimpa sanoa että oli mahtavaa touhua
Suurkiitokset taas kerran Lapuan UA.n väelle, kun taas kerran järjestitte puitteiltaan erinomaisen SM.rallin osakilpailun.
Oli kiva seurata ralliväen touhuja parin päivän ajan Lapuan keskustassa ja kauppaliikkeissä.
Olipa pitkästä aikaa Lapuallakin liikettä.
Tervetuloa ralliväki pian taas uudelleen Lapualle. - Ei laatu vaan määrä.
olipa liikettä kirjoitti:
Suurkiitokset taas kerran Lapuan UA.n väelle, kun taas kerran järjestitte puitteiltaan erinomaisen SM.rallin osakilpailun.
Oli kiva seurata ralliväen touhuja parin päivän ajan Lapuan keskustassa ja kauppaliikkeissä.
Olipa pitkästä aikaa Lapuallakin liikettä.
Tervetuloa ralliväki pian taas uudelleen Lapualle.Lapuan keskusta onkin aivan omiaan rallikilpailujen näyttämöksi. Muutenhan se onkin menettämässä merkityksensä muuttumalla yhdeksi suureksi kirpputoriksi vähän samaan tapaan kuin se kuuluisa George Samsa, joka herättyään levottomista unistaan huomasi muuttuneensa suunnattomaksi syöpäläiseksi.
- Kiitokset täältäkin!
olipa liikettä kirjoitti:
Suurkiitokset taas kerran Lapuan UA.n väelle, kun taas kerran järjestitte puitteiltaan erinomaisen SM.rallin osakilpailun.
Oli kiva seurata ralliväen touhuja parin päivän ajan Lapuan keskustassa ja kauppaliikkeissä.
Olipa pitkästä aikaa Lapuallakin liikettä.
Tervetuloa ralliväki pian taas uudelleen Lapualle.Eihän tuo normaalia kylänkierto-pillurallia enempää melua aiheuttanut ja tästäkin tapahtumasta kuulutus oli suurin "melu". Aivan mahtavaa oli katsoa Suomen parhaimmiston touhuja melkein kotipihalla. Eiköhän tuosta kilpailusta tule kooste töllöstä kohta ulos ja Lapua saa siinä mainosta sivussa.
- ampuja
Luulis sielä olevan sen kortesjärvelääsen ympäristösihteerinkin melumittari kouras sen äijän käppänän kaas joka on ostanu taloon ampumaradan viedestä.
- Syvä Joki
On aika vaarallista, jos kirjoitustaidottomatkin saa kantaa aseita.
- Heppu hei!
Syvä Joki kirjoitti:
On aika vaarallista, jos kirjoitustaidottomatkin saa kantaa aseita.
Luulet olevasi fiksu? Idiootti lie parempi ilmaisu sinusta.
- Lisää tapahtumia kii
Ralli hieno tapahtuma. Kiitos järjestäjille ja tukijoille, saitte kylään elämää ja "puhetta".
- klstr
On se elämänjano epäilyttävis kantiimis, jos sitä pitää pörniästä ja pakokaasujen kyllästämästä ilmasta hakea.
- synny
klstr kirjoitti:
On se elämänjano epäilyttävis kantiimis, jos sitä pitää pörniästä ja pakokaasujen kyllästämästä ilmasta hakea.
KIITOS myös täältä eteläisestäsuomesta olipa hienot puitteet järjestää kilpailu paikka keskellä kaupunkia. harvoin näkee huoltoalueella noin paljon yleisöa katsomassa tapahtumaa.KIITOS
- Newsmobile
synny kirjoitti:
KIITOS myös täältä eteläisestäsuomesta olipa hienot puitteet järjestää kilpailu paikka keskellä kaupunkia. harvoin näkee huoltoalueella noin paljon yleisöa katsomassa tapahtumaa.KIITOS
Vähän yksinkertaisia autohulluja löytyy näemmä Etelä-Suomestakin.
- vauhdinhurmaa
kisojen jälkeen meni pari tuntia kun meidän kotitie oli lanattu parempaan kuntoon ku ennen kisoja---kiitos järjestäjille---ensi kesän kisoja ootellessa,,,,,,
- tiemaksujen maksaja
Hyvä jos viestit on menneet perille,nimittäin viime vuonna meidän metsätiemme sai odotella viikon ennen kuin jotain tehtiin , eikä muuten tullut entiselleen , todellakaan.
Saitteko tienne käytöstä muuta hyvitystä kuin lanauksen, riittikö vauhdinhurman tunteen saaminen?
- Hätähiset
Eikö tapahtuma voisi olla viikon mittainen ? Eihän tässä kaikki edes ehdi mieltänsä pahoittaa.
- kävin kattomas
sanoppa mistä sinä löyrät keskelle kylää tuhat ihmistä.rallin aikana torialueella oli ainakin kakstuhatta jos ei enemmänki hienoa että torillakin on muutakin kuin keskiviikon tori.
- Täältä myös kiitoksi
Hyvä kun järjestetään tapahtumia mistä jää myös rahaa Lapualle. Tervetuloa Kaikki tapahtumat Lapualle.
- 1A
Junttilaaksosta huomenta!
- onnellinenkisoista
voi ristus noita valivalivalittajia---kerrankin kun täällä on jotaki ohjelmaa ihmisille niin v---u heti maristaan
- joe-the-columbo
niinkuin aikaisemmissa viesteissä ohjeistettiin niin ne rallien
järjestäjät saa järjestää melunsa muualla , ei ihmisten kotirauhan piirissä
tuottaen tahallista meluhaittaa ansaittua vapaapäivää viettäville
veronmaksajille.
ei tää oo marisemista vaan kylmä totuus ! mutta ei tuu onnistumahan
ens vuonna ainakaan ydinkeskustan alueella .
tällääset ihmiset jotka puollustavat sellaista tahoa joka aiheuttaa
haittaa asukkaille systemaattisesti niin voivat painua
vitunsudenloukkoon ......ja teidän mielipiteillä ei ole
paskaakaan vertaa... - Meluhaitta?

paskaakaan vertaa...Ei tuosta tapahtumasta kylläkään minkäänlaista meluhaittaa aiheuttanut. Pysyisit nyt edes siinä totuudessa, kun siitä itse kuuluttelet. Taitaa vain itse ralli lajina ottaa enemmän korvien väliin, vai kuinka? Oliko niin, että juurikin sillä samalla hetkellä sun olis pitäny tehdä jotain todella tärkeää vanhan matkahuollon pihas, ja kuinka ollakkaan, kun sattui sitte nämä rallit samaan aikaan?
- ljdpdu9098d
Meluhaitta? kirjoitti:
Ei tuosta tapahtumasta kylläkään minkäänlaista meluhaittaa aiheuttanut. Pysyisit nyt edes siinä totuudessa, kun siitä itse kuuluttelet. Taitaa vain itse ralli lajina ottaa enemmän korvien väliin, vai kuinka? Oliko niin, että juurikin sillä samalla hetkellä sun olis pitäny tehdä jotain todella tärkeää vanhan matkahuollon pihas, ja kuinka ollakkaan, kun sattui sitte nämä rallit samaan aikaan?
eihän nuo autot mitään mutta sen kuulutuksen papukaijan ääni
siitä se meluhaitta lähtöö ..... - niiloilmari
joe-the-columbo kirjoitti:
niinkuin aikaisemmissa viesteissä ohjeistettiin niin ne rallien
järjestäjät saa järjestää melunsa muualla , ei ihmisten kotirauhan piirissä
tuottaen tahallista meluhaittaa ansaittua vapaapäivää viettäville
veronmaksajille.
ei tää oo marisemista vaan kylmä totuus ! mutta ei tuu onnistumahan
ens vuonna ainakaan ydinkeskustan alueella .
tällääset ihmiset jotka puollustavat sellaista tahoa joka aiheuttaa
haittaa asukkaille systemaattisesti niin voivat painua
vitunsudenloukkoon ......ja teidän mielipiteillä ei ole
paskaakaan vertaa...taidat olla vaan katkera, kun olet itse suistunut jollain puntolla kotitiellä kun on peukalot keskellä kämmentä.
voi että menikö kauneusunet pilalle kun pikkusen pakoputket pärisi.
huomaa ettet tiedä kyseisestä harrastuksesta pätkän vertaa
hankkisit sinäkin elämän niin ei tartte täälä piipittää. - hohhoijjaaa
joe-the-columbo kirjoitti:
niinkuin aikaisemmissa viesteissä ohjeistettiin niin ne rallien
järjestäjät saa järjestää melunsa muualla , ei ihmisten kotirauhan piirissä
tuottaen tahallista meluhaittaa ansaittua vapaapäivää viettäville
veronmaksajille.
ei tää oo marisemista vaan kylmä totuus ! mutta ei tuu onnistumahan
ens vuonna ainakaan ydinkeskustan alueella .
tällääset ihmiset jotka puollustavat sellaista tahoa joka aiheuttaa
haittaa asukkaille systemaattisesti niin voivat painua
vitunsudenloukkoon ......ja teidän mielipiteillä ei ole
paskaakaan vertaa...Pakko sanoa etten oo aivan hetkeen noin junttia tapausta tavannu ku sinä....
- Riemu
joe-the-columbo kirjoitti:
niinkuin aikaisemmissa viesteissä ohjeistettiin niin ne rallien
järjestäjät saa järjestää melunsa muualla , ei ihmisten kotirauhan piirissä
tuottaen tahallista meluhaittaa ansaittua vapaapäivää viettäville
veronmaksajille.
ei tää oo marisemista vaan kylmä totuus ! mutta ei tuu onnistumahan
ens vuonna ainakaan ydinkeskustan alueella .
tällääset ihmiset jotka puollustavat sellaista tahoa joka aiheuttaa
haittaa asukkaille systemaattisesti niin voivat painua
vitunsudenloukkoon ......ja teidän mielipiteillä ei ole
paskaakaan vertaa...Sinähän se varsin suvaitsevainen ihminen oot... ettäkö vitunsudenloukkoon.
Toivottavasti meuhkaat samaan tyyliin pesäpalloilijoille, torikauppiaille, painijoille, maanviljelijöille ja ihan vittu kaikille ketkä sattuu auton käynnistään ansaittuna vapaapäivänä... Ja muista, että jollakulla voi olla ansaittu vapaapäivä arkipäivänä. Älä vittu mee sillon jurnuttaan sillä halpis Toyotallas. - ralli
joe-the-columbo kirjoitti:
niinkuin aikaisemmissa viesteissä ohjeistettiin niin ne rallien
järjestäjät saa järjestää melunsa muualla , ei ihmisten kotirauhan piirissä
tuottaen tahallista meluhaittaa ansaittua vapaapäivää viettäville
veronmaksajille.
ei tää oo marisemista vaan kylmä totuus ! mutta ei tuu onnistumahan
ens vuonna ainakaan ydinkeskustan alueella .
tällääset ihmiset jotka puollustavat sellaista tahoa joka aiheuttaa
haittaa asukkaille systemaattisesti niin voivat painua
vitunsudenloukkoon ......ja teidän mielipiteillä ei ole
paskaakaan vertaa...vitun kateellinen kommunisti =)

paskaakaan vertaa...oony perkeleen talipaani hilijaa jo tai oo sen verran miäs että kirjotta omalla nimelläs. pelle se on joka ei viitti omaa nimee laitta jos on niin"järki"asiaa. Lukeidun myös yhdeksi pelleksi, mutta jos nimes laitat KOKONAISUUDESSAAN niin kyllä minäîn. Katotaan on valivalivalisurenvitunloukon nuolijasta mieheksi.
- Haitta ????
Siitäkö oli niin kauheasti haittaa ihmisille kun torille ei päässytkään kävelemään eestaas ??
- Tyrvään Karalahti
Miettikää asiaa kaikilta kanteilta ennen kun alatte kiukuspäissänne hakkaamaan näppäimistöä. Siitä kieltämättä tulee vähän ääntä kun kilpurilla ajellaan, mutta on siitä suurta hyötyäkin paikkakunnalle. Siellä yövytään vähintään yksi yö, 80% porukasta on kaksi yötä, muutamat varmaankin kolme yötä. Laskekaa mitkä verotulot tulee siitä touhusta. Porukkaa on yhden auton mukana enemmän kuin viisi henkeä, siellä syödään kylillä, jotkut saattaa vähän juodakin, autoja tankataan, kaupasta haetaan eväitä ja lisäksi vielä suuri joukko innokkaita katsojia! Taitaa olla sellainen asia että muilla on mukavaa eikä itsellä ole niin sitten kiukutellaan niille joilla on hauskaa! Veikkaan että kylän liikkeenharjoittajat ovat varmasti tyytyväisiä kyseisen päivän jälkeen, tehkää vaikka puolueeton tutkimus siitä asiasta!
- mox99
Tyrvään Karalahti kirjoitti:

wittujako me välitetään mistään kylän yrittäjien mielekkäsitä päivästä
tai siis toki jos meluhaitasta saa korvauksen lähitalojen asukkaat .
tuollasesta kotirauhan piiriin kuuluvasta tahallisesta ja
välinpitämättömästä toiminnasta kuuluisi asianomaiset vastuuseen .
sen kuuluttajan tuottamaan meluhaitan takia rallin pitopaikka
täysin väärä . - Huoh!!!!!
mox99 kirjoitti:
wittujako me välitetään mistään kylän yrittäjien mielekkäsitä päivästä
tai siis toki jos meluhaitasta saa korvauksen lähitalojen asukkaat .
tuollasesta kotirauhan piiriin kuuluvasta tahallisesta ja
välinpitämättömästä toiminnasta kuuluisi asianomaiset vastuuseen .
sen kuuluttajan tuottamaan meluhaitan takia rallin pitopaikka
täysin väärä .Korvatulpat kerran vuodessa päähän! Olisit onnellinen, kun jotain siellä kuolevassa kylässä järjestetään. Ideapark kun sinne saapuu, saat taatusti olla rauhassa keskustassa.
- :):):)
Huoh!!!!! kirjoitti:
Korvatulpat kerran vuodessa päähän! Olisit onnellinen, kun jotain siellä kuolevassa kylässä järjestetään. Ideapark kun sinne saapuu, saat taatusti olla rauhassa keskustassa.
Nyt ollaan sitten oikein pontevaa poikaa ja jopa uhkaillaan.
:):):)
- öö
Tiedätkös että esim. jalkapallo saastuttaa yli 1000kertaa enemmän kuin ralliautoilu. Tästä luin joskus mielenkiintoisen artikkelin, siinä otettiin mukaan kaikki, eli harrastajamäärät, urheilusuoritukseen meneminen / palaaminen.. yms. Itse en mikään rallin ystävä ole, mutta mukava niitä joskus on käydä katsomassa metsätaipaleella jos sattuu lähellä olemaan kisat. Ja Suomihan on tullut maailmalla tunnetuksi autourheilun kautta, Kankkunen, Häkkinen, Räikkönen ym.
- Lapualta_yks
Täälä taas joku elämäänsä kyllästynyt marisee asiasta kuin asiasta. Oikeasti näitä "onnellisia" löytyy joka kylästä joilla kaikki on aina perseellään... vapaapäivä pilalle rallin takia?? HAH HAHA HAAA..... Hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan eikä siitä mitään vitun melu haittoja keskustaan syntynyt...
- Ralli mumma
samaa mieltä,jos tämäkin porukka vetääs kaljaa ja viinaa olis mukava kuunnella niitten örinää.Lapua valitti Puistobileet loppuun kohta siinä kyläs ei ole mitään.Hyvä porukat, kaikki harrastaminen kunniaan.
- rallia seurannut
kyllä lapua on menossa siihen suuntaan kun on tuollaisia marisijoita on, niin ei mene montaa vuotta kun keskustas ei ole kuin rollaattorilla kulkevia eläkeläisiä ja ne ei aiheuta melua eikä pilaa ilmastoa. mutta totuus on että parempaa mainoista lapuan kaupunki ei voi saara, ja aika paljon lapualle jäi kahden päivän aikakana euroja, joten olkaa lapualaiset ylpeitä että teirän kaupugissa tollaisia tapahtumia järjestetään.
- Lapua nousuun.
Lapuasta Suomen rallikaupunki. Kaupungin keskusuta on jo sopivasti autio ja asfaltilla päällystetty, jotta sitä voi pitää rallien lähtö - ja maalipaikkana sekä varikkoalueena. kesään mahtuu monet rallit ja talvirallit siihen päälle.
- 77877676676767676767
Kiitos järjestäjille.Meidän mökki (valtion)tie on paremmassa kunnossa kuin koskaan.Jos joku narisee teiden kunnosta niin järjestäjä kuulemma uhraa siihen 20000,-€kassastaan.
Tervetuloa ajamaan kisoja etelään lentomelun keskelle .Joka toinen minuutti nousee kone taivaalle meidän"cityssä"ja meteli on kauhea.Eikä kukaan valita.
LENTOKENTTÄ Lapualle....- vastakarvaan
Ompas asenteellista, jos olemme antaneet itse maksamamme tien rallipoikien käyttöön korvauksetta ja annetaan käytön jälkeen huomautus ennalleen saattamisesta , puhutaan heti narisemisesta. Käytetty rahasumma ei ole oleellinen vaan teiden kunto. Kuntoon saattamisen lisäksi toisen omaisuuden käyttämisestä tulisi normaalin länsimaisen käytännön mukaan saada käypä korvaus.
- Ralleyfolk
Rallikansa käy ihan kuumana ja huutaa kuin lapset, joilta uhataan viedä leikkikalut.
- saunantakaa
Kyllä te lapualaaset ootta tanan sakeeta. Kyttäättä toisianna ettäkä huamaa kattoa peilihin ollenkaan. Jos joku joskus järjestää jotain niin sitten valitetahan. Voi keles! Niinku tua ampumarata juttukin ny. Mittoorahan desipeliä mökkialueella johona on pelekkiä vakituusia asuntoja. Ammunta aiheuttaa 63 desipelin lyhytaikaisen melusaasteen. Pikitiätä kun päästelöö kuarma-auto, siitä tuloo 88 dB. Henkilöauto menöö tiällä 81 desipelin voimalla. Naapurihin tuloo porukkaa ja paukutteloo vähä auton ovia, niin mittarit hyppää niin korkialle jotta ne lyää tilttihin. Pikkulintu jos erehtyy liian likellä laulaa lurittamahan, niin sen melusaaste peittää allensa koko ampumararan paukkeen. Mun miälestä sille alueelle johtavat tiät pitääs katkaasta kaharen kilometrin päästä koko mökkikylästä, ampua alaha kaikki hippiäästä suuremmat linnut ja hirttää munista sellaset jokka vähäkin meinaa sillä alueella suutansa aukaasta. Tyhymä saa olla muttei hullu. Taas olis kirvehellä töitä ja saunan takana tilaa!!!
- Voihan pässiä.
No voi prkeleen prkeles! Voi taivahan talikynttilät jotten paremmin tuu ja sano!
- huhhuh
Hei valoja päälle nyt pikku hiljaa vitun jyväjemmarit...
- esuli69
Voi hyvää päivää mikä valitus yhyrestä rallista! ei voi ku nauraa ku jollakin ei oo muutaku tarve saara valittaa,pitääs kans saara joku korvaus ku Paukun festarit järjestetähän...siitä vasta meluhaittaa onki! =)...joo ja markkinat on toinen,ei prkele "pierupommit" saastuttaa ja tenavat huutaa ja ampuu vesipyssyillä pitkin kyliä =).....eikähän nämä oo aiva hyviä asioita,et TÄÄLÄ LAPUALLAKIN JOSKUS TAPAHTUU/JÄRJESTETÄÄN JOTAIN!!
- !!!!!!!!!!!!!!!
Voihan helevetin helevetti ja kristuksen v***** siihen päälle!
- houru
Kyl se on kumma kun Lapualla jotain järjestetään niin aina tulee krtiikkiä! Kaikkien harrastuksia täytyy kunnioittaa on se sitten ammuntaa, autourheilua,yleisurheilua,palloilulajeja ynnä muuta. Olis vissiin parempi olla samoin kun jossain perhon perällä keitellä kiljua ja jopotella ja ajella juovuksissa niin kaikilla olis mukavaa ainakin hetken aikaa.Kukaan ei ajattele positiivisesti (esim .kuinka paljon tommonen tuo välillisesti esim euroja Lapualle ja lähikunnille.Paljonko saa ilmaista mainostilaa mediassa ja hetkellinen sijoitus lajiin kun lajiin sijoittajille tuo varmasti sijoituksen takaisin jollain aikavälillä.) P.S jos mailmaa katselee yhdestä ikkunasta niin se näyttää aika pieneltä ja ympyrä sulkeutua joten hyvät ihmiset nauttikaa elämästä kun kerra vielä voitte tai antakaa edes toisten nauttia jos itse ette kerran osaa!
- Seinäjoelle vaan?!
Seinäjoella on aina järjestetty tapahtumia ja tullaan järjestämään?!!....no onhan se sitten näkynyt joka asiassa kehityksenä!!! Älkää Lapualaiset antako muutaman katkeroituneen urpon pilata vähäisiä tapahtumianne...ottajia löytyy ympäristöstä kyllä!
- Vaivaisten kiruttaja
Ei muutaku kaikki viherpiipertäjät sun muut hames väen porukat yhyressä itkemähä torin parkkihin. Kyllä me yhyressä jonkinlaane ratkaasu löyretähä! Jos kerta vajaan päivän kestävä meteli vaikuttaa elämää ja unen saanti kykyhyn nii entäs sitte niitä jokka joutu asumaha 50metrin pääs Patruuna areenasta jota tosin rakennettihi jonkin kuukauren, siältä jos jostaki se melu kantautui, varsinki ku perustuksia rakennettihi, seki turha rakennus piti siihe löyrä pystyhy ja mitä tuloo sorateiren kunnostuksihin, nii nekin maksetaha osallistumis/lippu tuloista..! Ralli on hiano laji, ei siitä pääse mihinkää.
- itkijäeukko
Maapallon riskirajoista osa on jo ylitetty.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Maapallon riskirajoista osa on jo ylitetty/a1305574103322 - esuli69
itkijäeukko kirjoitti:
Maapallon riskirajoista osa on jo ylitetty.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Maapallon riskirajoista osa on jo ylitetty/a1305574103322ei tainnu tämä kuva olla LAPUAN keskustasta! =)....ja täytyy sanoa et aiva turhaa tänne laitat tälläsiä,Suomi ei pysty pelastaa maailmaa yksin saasteilta vaikka nii täälä suomes kaikki puittenhalaajat ym. viherpiipertäjät luulookin.Tuolta se pitääs alottaa karsimaan kaikkia saastuttavia tekijöitä!
- Järki hoi!
Olis muuten hyvä idea saada nämä kitisijät yhdessä torille. Siellä sitten saisivat oikein porukalla marista kuinka on taas hankalaa. Lupaan tuoda kaikille vielä hamekangasta niin samalla näkee minkälaista porukkaa nimimerkin takaa huutelee, vaikka melkein kyllä voin jo kuvitella nämä reppanat.
On se kumma miten nämä valittajat on pesiytynyt juuri Lapualle. Olkoot asia mikä tahansa niin aina tehdään väärin tai joku on perseellään. Vaikka sinänsä hyvä kun purkavat pahaa oloaan jossain suomi24 keskustelu sivulla.. Nämä horinat täälä hukkuvat vain "bittiavaruuteen".- hoihoi!
Onko lapselta viety lelu?
- Minä kans, sanoi
Pikku Pässi.
Huomaathan, että olet yksi meistä nimimerkin takaa kitisjijöistä itsekin . Yhtä sapettaa jokin asia ja jotain toista jokin toinen asia.
Eläköön sanan vapaus. - 4123455
Minä kans, sanoi kirjoitti:
Pikku Pässi.
Huomaathan, että olet yksi meistä nimimerkin takaa kitisjijöistä itsekin . Yhtä sapettaa jokin asia ja jotain toista jokin toinen asia.
Eläköön sanan vapaus.Onse kumma ku näitä valittajia löytyy aina , huomaa että on ollu lapsena lelut patterin välis...
- Cutlass
Kuinkas se saastutuksen laita onkaan? Päästöt on kurissa ja jos sopii vertaus formuloihin, niin se on tässä: Sen aikaa kun 20 formulaa kiertää rataa, noin miljardi ihmistä istuu sohvalle katsomaan televisiota ja katsojat ovat tämän ajan pois maanteiltä. Eli mikä on pakokaasutase? Vähän meni aiheesta sivuun mutta kuitenkin.
Toiseksi on hienoa kun Lapualla KERRANKIN tapahtuu jotain, että on jotain mieltä käydä syrjäkyliltä keskustassakin. Jokainen tiimi tuo kaupunkiin rahaa useita satoja euroja kauppoihin, hotelliin, bensa-asemille, yms. - kisahemmo
HAISTAKAA VIHERPIIPERTÄJÄT KUULE PITKÄ *****!!!!! JÄRJESTETÄÄNHÄN KAUPUNKIEN KESKUSTOISSA KAIKENLAISIA TORIMARKKINOITA YMS. AJATELKAA NIITÄ KETÄ HALUAA SINÄ AAMUNA NUKKUA!!!!
- r
Toiselle ku kumartaa ni valitettavasti toiselle samanaikasesti pyllistää!!
- rrauh
Parasta huumoria lukea tätä ketjua, taitaa olla facebook-hitti tulossa!!
Mutta meinaatteko, että meidän autolastilla olisi ollut mitään syytä lähteä kesäviikonloppua Etelä-Pohjanmaalle viettämään ja Lapualla käymään, jos tätä tapahtumaa ei olisi ollut? Vinkki: räjähtänyt pommitehdas on vähän köyhänlainen nähtävyys hyvään kesätapahtumaan verrattuna! Loppukesästä lähdetäänkin sitten Seinäjoelle katsomaan autoja, ei tunnu äänet siellä haittaavan.
Lapuan tyyliselle pikkukylälle luulisi jokaisen kymmentä henkeä enemmän yleisöä keräävän tapahtuman olevan kullanarvoinen. Paitsi tietenkin parille kylähullulle... Niitä on meillä täällä etelässäkin, eräskin idiootti käy haistelemassa rekkojen pakokaasuja, höpöttelee päästöistä ja soittelee poliiseja.- pekka
Totta vieköön. Kaikenlaisia idiootteja sitä onkin! Ja epäonnistuneita troolaajia.
- herätys
kyllä on ihmisraukalla ahdas mieli jos noin 2-3 tunnin "meteli" pilaa ihanan lauantai päivän... menkää hyvät immeiset vaikka katsomaan niitä lapuan virkiä harjoituksia jos ei millään pysty tuota "meteliä" ja "saastetta" kestämään.!
- sivulllinen
autojen ääni ei ollut meteliä mutta se kuuluttaja otti kyllä pattiin ja sitä ääntä riitti kyllä koko päivän, kuuluttajan monotoninen ääni ei kotona vapaapäivää viettäessä voisi vähemmän napata... Mutta mun puolesta rallit saa järjestää ensi vuonnakin, osaan vaan sitten suunnata itse kauemmaksi.. Ralliautojen ääntä kuuntelisi kyllä mielellään...
- Ralli=P*****
joo toi ralli pilas munki päivä, ei oo mistää kotoosin koko Paska laji, ja viel muka urheilua, on kyl mailman surkeinta hommaa, ja tiet on taas paskas kunnos...
- jees jees
Itke vähän lisää. Se helpottaa.
- meteliä olla pitää
VOI VOI pian on paukun vestarit pitääskö siitä alakaa ny jo valittaa
- Ihmettelee suuresti
Viherpipertäjät taas vauhdissa! Tasapäät valittaa joka helevatan asiasta, ei muutaku valittakaa lisää ni saa seinäjoki lisää järjestettäviä tapahtumia!
- Ihmettelee myös.
Siitä vois tietenkin keskustella ketkä tässä onkaan tasapäitä.
- Kyrsii2
No pilashan tuo kisa munkin päivän, oli auto rikki eikä päässyt mukaan kisaan ;)
- KrosNos
En ollut lähelläkää koko rallia, ja mun päivä meni pilalle. Perhanan ralli kun pilaa päivän!
- Mauri5
Voi jeesus ebykti! Pitäsköhän mun kirjottaa lehteen ku lasten yleisurheilukisjoen kuulutus kuuluu meille sisälle jos ikkuna on auki ja oikeen tarkkaan kuunteloo! HANKKIKAA ELÄMÄ SAATANAN MOLOPÄÄT! :)
- Kansalainen.
Kaikki työtätekevät ja muuten raskautetut ansaitsevat kotirauhan. Erityisen arvokas se on kauniina kesäviikonloppuna. Rallikuskit ja niiden kanssa pörräävät voivat pörräillä jossain muualla kuin keskellä kunnon ihmisten asuinsijoja.
Asia pitäisi olla yksinkertaisen selvä jokaiselle, jonka aivotoiminta ei ole ihan kokonaan pilattu pakokaasuilla ja pörinällä.
Näin yksinkertainen asia pitäisi olla selvää ainakin pankin edustajille.
- go lapua
voi kauhia paikka ku on joillaki ollu ankiaa, vuores 365 päivää ja voi että jos ny yks päivä siitä pilataan :D no mutta lapua on lapua :P
- syöpävaarallista
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan dieselmoottoreiden pakokaasut aiheuttavat syöpää. Järjestön mukaan kansainvälisten syöpätutkijoiden järjestö IARC on kiistatta todistanut dieselkaasuille altistumisen yhteyden keuhkosyöpään sekä kohonneen riskin sairastua virtsarakon syöpään.
http://www.hs.fi/ulkomaat/WHO Dieselin pakokaasut aiheuttavat syöpää/a1305574171863- raimoreipas
Onneksi ralliautot ei käytä riisseliä.. Olis hiano ku tulis IP osotteet näkyviin niin tästäkin ketjusta löytyys 2 tai 3 eri IP:stä kiriootettua valittamista, samat idiootit itköö moneen eri kertaan muka eri nimierkillä... URHEILU HAISEE BENSALLE, LIIKUNTA HIELLE!
- ptkr
raimoreipas kirjoitti:
Onneksi ralliautot ei käytä riisseliä.. Olis hiano ku tulis IP osotteet näkyviin niin tästäkin ketjusta löytyys 2 tai 3 eri IP:stä kiriootettua valittamista, samat idiootit itköö moneen eri kertaan muka eri nimierkillä... URHEILU HAISEE BENSALLE, LIIKUNTA HIELLE!
Raimo nyt vähän reipastelee ennenkuin se makaa sytostaattitiputukses Seinäjoen Keskussairaalassa saatuaan keuhkosyövän pakokaasujen hengittelystä.
- länsikyläläinen
1. se on yks päivä koko vuodessa eikä eres kestä koko päivää saatikka sitten yötä niinkuin muut tapahtumat.
2. Rallikansa tuo paljon rahaa lapualaisille yrityksille kun majoittuvat ja syövät täälä.
3. Länsikylässä asustelevana voin sanoa että tiet eivät KOSKAAN ole olleet näin hyvässä kunnossa! ensin autot kaivoivat kaikki montut syvältä auki ja tiekarhu päästi sen jälkeen tiet tasaiseksi :)
4. menisitte katsomaan mielenkiintoista urheilulajia ettekä täälä urputtaisi tyhmästä päivästänne!
5. Jos ette koskaan ole ajaneet kilpaa/ harrastaneet autourheilua niin älkää tulko sanomaan ettei se ole urheilulaji ennekun olette kokeilleet!- ykskaksjakolome
Pitäisi löytyä joku muu paikka kuin kaupungin keskusta tuollaiselle (monen mielestä) täysin turhalle huvitukselle, joka on kaiken melu- ym. saasteen muodossa vielä vakava uhka koko maailmanjärjestykselle edistäessään piittaamatonta asennetta ilmaston saastumiseen.
- saasteet
niin eihä niitä saasteita ja pakokaasuja tuu muina päivinä ollenkaan muutako sillon ku ajetaan rallia!! toisin sanoen niitä tulee normaaleina päivinä enemmän, mutta eihän sitä näköjään tajuta
- Hyvät naurut saa
Lapualaaset näytti taas torellisen luontonsa :DDDDDDDD
- Ihan itkettää.
Kai tämä oli nyt sitten viimeinen kerta kun Lapuan kaupungin keskustassa järjestetään rallikilpailuja. On se niin surkean enteellistä ja samalla tavoin symboolista kuin nuo yhäti tilaa valtaavat kirpputorit.
- Nasolin
Kyllä on sen oloosta lukia näitä tekstiä, jotta en tiärä itkiskö, vai nauraasko. Onha se selevä, jotta jos on tarkka se nenän pää, niin haistaaha se pensan haju, mutta ei suurempia kirijootuksia oo kyllä näkyny, kun pitki kevättä on paskaa kylyvetty pelloolle. Taitaa olla niin, jotta paskas kasvanu nenä ei pensaa siärä.
- pop maksaa vahingot
POP pankki maksaa kaikki vahingot ja kärsimykset. Pankinjohtaja omasta pussistaan..
- Huvittunut rallimies
Isoot "Miähet" täälä itköö kuinka bensa haisoo, kyllä lapualla enempi se paska haisoo, ku bensa. Se "perunatehdashan" siellä melkonen hajuhaitta on :DDD Jatkakaa lapualaaset samaan malliin saitte kyllä melko neidin maineen näillä teksteillänne :DD
- Huvittavaako?
Kunnon miehet halveksii naisia, vai?
- 29
Kyllä tässä ketjussa tuntuu olevan oikein todellista innokkuutta mukana. Rallin arvostelu saattaa olla herkässä, mutta kovin on ala -arvoisia puolustelijoidekin kommentit. Rallin arvostelijat leimataan viherpipertäjiksi, jyväjemmareiksi, juntteksi tms. Samalla vähätellään arvostelijoiden monesti asiallisia arvosteluja. Rallimiehillä ei ole kovin rakentava asenne tulevaisuuden ralleja ajatellen; ainakaan tämän keskustelupalstan perusteella. On tainnut kalikka kalahtaa......
- POP-MIINUS
Seinäjoella vauhtiajot ajetaan teollisuusalueella , Lapualla keskustassa siinä ero , miten arvostetaan asuntoaluita .
Eikö jyväjemmarien pankki muuta keksi kuin aiheuttaa ihmisille mielipahaa ja pahoinvointia ,esim asmaatikot .
Itse äänestän jaloillani vaihdan pankkia ja muita ponsoreita kaihran ostoksisnani , ei ralli kuulu keskustaan .
Tehkää samoin jotka ajattelette samoin .- miinusta myös
Poppankin johtohenkilöt osoittivat pankinjohtajille sopimatonta arvostelukyvyn puutetta järjestämällä rallin keskellä kylää.
- urheilu hullu
miinusta myös kirjoitti:
Poppankin johtohenkilöt osoittivat pankinjohtajille sopimatonta arvostelukyvyn puutetta järjestämällä rallin keskellä kylää.
lopettakaa jo tämä paskanjauhaminen ei kai se pop pankki sitä rallia järjestänyt kyllä sen järjesti paikallinen autourheiluseura. onhan niitä pop hiihtoja ja wattenvalli yleisurheiluja ja muitakin urheilulajeja jossa käytetään jonkin virman nimiä.
- Nuorten mielestä ok
Nuori perhe Lapualta pitää rallista ym. urheilusta. Kiitos, lisää ja mielelään keskustaan. Kiitos järjestäjille ja tukijoille, olemme teidän asiakkaita tulevaisuudessakin!!!
- No jaaa...
Nuorten mielestä ok kirjoitti:
Nuori perhe Lapualta pitää rallista ym. urheilusta. Kiitos, lisää ja mielelään keskustaan. Kiitos järjestäjille ja tukijoille, olemme teidän asiakkaita tulevaisuudessakin!!!
Voi miten naivi trolli! Toivottavsti kukaan pankin edustajista ei pilannut karmaansa tällä.
- Mukavaa hommaa
Kyllähän tuo itse ralli ajettiin sivukylien teillä. Ainoastaan lähtö ja maali sekä huoltoalue oli keskustassa. Eli rallia ei keskustassa ajettu metriäkään.
Itse sivukylässä asuvana lähetän suuret kiitokset rallin järjestäjille. Oli mukava päivä seurata rallia reitin varrella. Kerrankin oli kylässä liikettä. Toivottavasti pian taas uudestaan.
- Ohi kulkenut
Kuljin torialueen ohi rallipäivänä ja olin ällistynyt ja iloisesti yllättynytkin rallileiristä. Kaikenmoisia autoja ja ihmisiä, yhden ison tunnisti venäläiseksi auton tekstistä. Kaupassa näin erinäköisiä ihmisiä. Kaikki oli rauhallista ja kiinnostavan näköistä, kaasutus ja kailotus ei ollut vielä alkanut. Siitä huolimatta Lapua näytti hetkeksi heränneen eloon.
Tämän ketjun jatkuva jeesustelu on nuppineula maailmanlaajuisessa väärien, epäoikeudenmukaisten, pahojen ja tuhoisien asioitten heinäsuovassa. Let go. - ent lapualainen
miettikää mistä seuraavaksi ruvettaisiin valittamaan näitä tapahtumia on monenlaisia on paukun henellisiä kokoontumisia paukun vastaria kirkkokonserttia ja paljon muita SIINÄPÄ MIETTIMISTÄ MISTÄ SEURAAVAKSI VALITTAISI mutta hyvää kesän loppua kaikille.
- Möllittelijä
Vaida pankkia tai hanki esim elämä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663