Minulla on ollut vuoden päivät oikean käden puutumista, ja samoihin aikoihin alkoi kiputilat oikeassa olkapäässä. Kipu oli pahinta öisin levossa, myös jotkin työasennot, etenkin ylöpäin ojentaminen tuottivat tuskaa. Puutuminen tapahtui levossa. Sain työterveyslääkärillä diagnoosin kiertäjäkalvosinoireyhtymä, ja olkapäähän laitettiin kortisonipiikki. Kivut helpottivat muutaman päivän jälkeen, kunnes n.kolmen kuukauden jälkeen turruttava kipu alkoikin kyynärpäässä. Pelkkä paistinpannun nostaminen tuntuu siltä, että tietyssä asennossa kipu on sitä luokkaa että pannu lentää kädestä. Kiputila on jatkuva, säteilee hauiksen korkeudelta aina ranteeseen asti. Olen taistellut tämän kivun kanssa nyt yli puoli vuotta, saanut vaivaan vain rannetuen, ohjeen käyttää mobilatia öisin ja syönyt Voltaren Rapidia kolme kertaa päivässä. Kivut eivät ole ainakaan hellittäneet, ja levossa pitäminen on mahdotonta, koska olen maatalaousyrittäjä. Päivittäin on siis kannettava eläimille ruoat ja vedet eteen, kannetta polttopuuta ja nuijittava esim. aidan tolppia. Lääkäreiden mielestä kortisonia ei kannata laittaa, vaan minun pitäisi vain hölvätä tuota mobilatia ja syödä kipulääkkeitä.
Kuinka kauan tätä täytyy sietää.? Yöunet ovat tuskalliset ja pelkkä nukkumaanmenokin ahdistaa jo, kun tietää että puutuminen, pistely ja kipu alkaa jo parissakymmenessä minuutissa levolle käymisestä. Olisiko neuvoja miten vaatia läkäristä toisenlaista hoitoa kun nykyiset eivät auta mitään?
Tiedän, että lepo olisi tärkeää, mutta tässä tilanteessa se on mahdotonta. Olen pyrkinyt siirtämään rasitusta vasemmalle kädelle aina kun se on mahdollista. Ikää on vasta 30v mutta tuntuu että terveys on jo mennyttä.
Tenniskyynärpää, ikuisestiko?
Viiu81
3
392
Vastaukset
- entinen.
Mene hierojalle, niin se hieroo kroppasi lihakset vetreiksi. Niin minulta lähti tenniskyynärpää.
- LL
"Kiputila on jatkuva, säteilee hauiksen korkeudelta aina ranteeseen asti. " ei kuullosta ollenkaan tenniskyynärpäältä, pikemminkin hermosäryltä.
- m
Fysiatri on oikea osote.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944