Perheemme jättää Suomen, mikäli johtavat poliitikot heikentävät maan ulkoista ja sisäistä turvallisuutta nykyisestä tasosta leikkaamalla resursseja. Me emme aio olla hölmöjä, jotka kuitenkin sotilaallisen kriisin tullen joutuvat tuleen riittämättömillä välineillä ja voimilla, jotka vastuuttomat tuuliviiripoliitikot ovat meille järjestäneet. Meistä ei ole mitään mieltä kuulua kansaan, joka ei aio oikeasti pitää turvallisuudestaan (= itsenäisyydestään) vastuullista huolta. Sellainen kansa ei kuitenkaan tule säilymään.
Jätämme Suomen, jollei turvallisuutta taata !
14
99
Vastaukset
- Minnen Menet:
Länsimainen talousjärjestelmä pankkeineen ja fiat-valuuttoineen onkin vain suuri näytelmä. Lavasteet pysyivät pystyssä niin kauan, kun yrityksillä oli uusia markkinoita valloitettavana ja uusia maanosia riistettäväksi.
Nyt niitä ei enää ole ja lavasteita joudutaan paikkailemaan mitä mielikuvitksellisimmilla deus ex machinan tuottamilla juonenkäänteillä.
Juonenkäänteitä ne todella ovat, eivät puuttumista todelliisiin ongelmiin tai ihmiskunnalle oikeasti hyödyllisiin tavoitteiisiin pyrkimistä.
Miten on, kauanko haluamme äänestää valtaan globaalisen suurpääoman kätyreitä viemään se mikä kuuluu kansalaisille. - ei pelkuri
huomennako lähdet? heippa sitten!
- Petosjytky löyhkää
Soini=Katainen haluaa kansan rahat sotahulluuteen ja natolle. Persut=Kokoomus. Veroparatiiseista suunniteltu kansanpetos.
- ÄÄNET VASEMMALLE
2 miljoonaa syrjäytettyä suomalaista, heistä miljoona täysin köyhyysrajan alapuolella, suurtyöttömyys, pahoinvointi kasvaa.
EI Natolle, EI Guggenheimille.
KYLLÄ SUOMEN VASEMMISTOLIITOLLE. - tosi suomalainen
ÄÄNET VASEMMALLE kirjoitti:
2 miljoonaa syrjäytettyä suomalaista, heistä miljoona täysin köyhyysrajan alapuolella, suurtyöttömyys, pahoinvointi kasvaa.
EI Natolle, EI Guggenheimille.
KYLLÄ SUOMEN VASEMMISTOLIITOLLE.Kansakunta, jossa turvallisuuden romuttajat ovat liian määräävissä asemissa, ei ole elinkelpoinen. Se ei ole terve kansa, joka ei välitä huolehtia turvallisuudestaan, sillä vain turvallisuuden kautta pääsee tulevaisuuteen. Kaikki muu pelkkää löpinää sitten, kun asioita taas oikeasti mitataan.
- vasurit ulos
ÄÄNET VASEMMALLE kirjoitti:
2 miljoonaa syrjäytettyä suomalaista, heistä miljoona täysin köyhyysrajan alapuolella, suurtyöttömyys, pahoinvointi kasvaa.
EI Natolle, EI Guggenheimille.
KYLLÄ SUOMEN VASEMMISTOLIITOLLE.Vasurit ovat olleet Suomen tuhoajien eturintamassa.Se porukka saisi ensimmäisenä häipyä vaikka Venäjälle.
- Jussuf (se sama)
Höpsis. Olet jyväjemmari jolla ei ole kielitaitoa lähteä yhtään minnekään. Haukut vain Suomea koska maatukiaisia ei ole vieläkään kaksinkertaistettu vaikka Soini lupasi.
- tosi suomalainen
Enpäs olekaan. Kommunisti en myöskään ole koskaan.
- Hyvä NATO
tussufin kaltaiset LOISET pois, oma maa kuntoon, ja taas on hyvä asua ja olla täällä OMASSA maassa.
PISTE - Suomisuomalaisille
Suomi suomalaistuu vasta kun PerusS on suomen suurin, ja Kepu toiseksi suurin, ja yhdessä Kristillisten kanssa ne perustavat hallituksen.
Punavihreä kulttuurimarxilainen nyky-diktatuuri kommunisteista kokoomukseen voidaankin sitten vapauttaa toteuttamaan unelmiaan Somalian koulutusleireille. Pitkälle pestille. - kuksaa2
Todellisuudessa juuri Israelin miehityspolitiikan ihannointi paljastaa ku sipäiset persut uusfasisteiksi.
- selkeästi
Vain tyhmä seuraa laumaa sokeasti ja valitsee huonot hallitsijat. Demokratiassa tyhmien pääsy valtaan on normaalia. Epänormaalia on noudattaa tyhmien valitsemien hallitsijoiden oppeja. Saatanallisen itsekurin avulla voit elää yhteisöissä omilla ehdoillasi. Todellinen valta on muualla.
- Ei kai se haittaa...
Hyvätuloiset kaikkoavat Suomesta.
Sitten köyhät ruokkivat köyhiä, kuten Pohjois-Koreassa.- Outoa sakkia, hyi.
Jos ne ottaa pkorealaisten tavat, niin ne myös alkavat syömään toisiaan..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663