Espanjan 100 miljardia vasta alkua

Nahkakuula-

Espanjan mittakaavassa tuo on vielä pieni raha. Tarkoitus on ilmeisesti nyt ensin saada piikki auki, jonka jälkeen on vaikeampaa kieltäytyä uusista avunpyynnöistä. Muistakaa, että Espanjassa on asuntokupla, velkakupla, kuntakupla, työttömyys, korruptio ja muuta mukavaa. Siinä ei yksi 100 miljardia riitä vielä mihinkään. Nykyhallitus ei osoita mitään merkkejä muutoksesta, vaan jatkavat samaa linjaa. Kokoomus piiloutuu Urpilaisen taakse ja Urpilainen kalastelee ääniä olemalla "tiukka", vaikka se on ihan sumutusta. Silti kansa vaan äänestäisi Kokoomusta ja SDP:tä. Melkein tässä vaiheessa olisi jo toivonut, että PS olisi lähtenyt hallitukseen mukaan ja hajottanut sen sisältä päin. En ole valtionhallinnon asiantuntija, mutta eikös hallitusneuvotteluissa tehdä enemmänkin aiesopimuksen tyyppisiä sopimuksia, jotka eivät ole sitovia. Eihän kukaan voi pakottaa äänestämään niin kuin on aiottu joskus aikaisemmin.

Kyllä on vitsit vähissä Suomella tällä hetkellä, kun kansakaan ei sitä näe, mihin mustaan aukkoon ollaan menossa. Hallituksen hajoaminenkin veisi tilannetta vaan huonompaa suuntaan, kun Kokoomuksen kannatus vain nousee ja nousee.

14

57

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin juurikin

      Tämähän se tarkoitus onkin... voidaan sitten lähteä vyöryttämään summaa yhä suuremmaksi ja suomessakin kansa vain seuraa rauhallisena sivusta.
      Saamme itse kärsiä myöhemmin kun koko hyvinvointisysteemimme ajetaan alas.

    • Näin juurikin

      Itse taas toivoisin äärivasemmiston uutta nousua päivänpolitiikkaan, mutta lisäksi myös kaikkien eurovastaisten ryhmittymien nousua ja yhteistyötä yhteisen vihollisen torjumiseksi.

      • Rahat loppu Xavi

        Vasemmistoliittohan on hajoamisen partaalla. Siellä on enemmänkin EU-vastaisuutta kuin nuo kaksi erotettua. Tennari-Paavo ei sitä kuitenkaan halua myöntää itselleen. Tennilän lähdön jälkeen homma on kussut ja pahasti. Minulle on epäselvää, mikä on KD:n EU-kanta. RKP ja Vihreät ovat Kokoomuksen mulkunjatkoja, se on tiedossa. Keskustalle kelpaa mikä vaan ja SDP on EU-myönteinen, lähempänä nykyään oikeaa kuin vasempaa. Miten tuosta voi rakentaa EU-vastaisen hallituksen?

      • Kommunistit
        Rahat loppu Xavi kirjoitti:

        ...olivat kyllä mielessäni.

        Vasemmistoliitto ei ole äärivasemmistoa.

      • Kommunistien lisäksi
        Kommunistit kirjoitti:

        ...olivat kyllä mielessäni.

        Vasemmistoliitto ei ole äärivasemmistoa.

        ..mielessäni olivat muut eduskunnan ulkopuoliset, EU-vastaiset puolueet joille myös soisi lisää kannatusta.

        Vanhat eduskuntapuolueet ovat suuren rahan (kotimaan rikkaat) ja kansainvälisen pankkieliitin ohjailtavissa.

      • Tuhatnääri
        Kommunistien lisäksi kirjoitti:

        ..mielessäni olivat muut eduskunnan ulkopuoliset, EU-vastaiset puolueet joille myös soisi lisää kannatusta.

        Vanhat eduskuntapuolueet ovat suuren rahan (kotimaan rikkaat) ja kansainvälisen pankkieliitin ohjailtavissa.

        Suomessa eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät saa näkyvyyttä tarpeeksi. Ne tarvitsisivat jonkun miljonäärin rahoittajakseen, jolla ostetaan näkyvyyttä. Miljonäärit kuitenkin äänestävät kaikki Kokoomusta.

    • Kaka'

      Loppuiko Real Madridilla rahat?

    • surkeita ajankuvia

      Ne ajaa tämän maan niin sippiin ettei siitä selviä ikinä.

      • Duke Nukem

        Sotakorvaukset oli pientä sen rinnalla, mikä maksu tästä tulee. Suomen kannattaa lähteä EU:sta ja kieltää NATO ja hankkia muutama kymmenen nukea.

      • me maksetaan aina
        Duke Nukem kirjoitti:

        Sotakorvaukset oli pientä sen rinnalla, mikä maksu tästä tulee. Suomen kannattaa lähteä EU:sta ja kieltää NATO ja hankkia muutama kymmenen nukea.

        Siitä on ollut jo uutisiakin että sotakorvauksetkin olisi nykyisten "solidaarisuuksien" rinnalla kuin lottovoitto. Mutta ei, Suomen olematon demokratia vei ensin rahaliittoon kansan vastustaessa ja nyt poliitikot laittaa kansan maksamaan omien ökyilyjensä lisäksi etelän maitten kupruja.

      • On vain ajan kysymys
        me maksetaan aina kirjoitti:

        Siitä on ollut jo uutisiakin että sotakorvauksetkin olisi nykyisten "solidaarisuuksien" rinnalla kuin lottovoitto. Mutta ei, Suomen olematon demokratia vei ensin rahaliittoon kansan vastustaessa ja nyt poliitikot laittaa kansan maksamaan omien ökyilyjensä lisäksi etelän maitten kupruja.

        ...milloin poliitikot maksavat hengellään nämä kansalle aiheuttamansa kärsimykset.

      • Gulakki
        On vain ajan kysymys kirjoitti:

        ...milloin poliitikot maksavat hengellään nämä kansalle aiheuttamansa kärsimykset.

        Onko tämä se syy, miksi hallitus oikeasti pelkää aseita ihmisten käsissä? Vallankumous? Ei siis kouluampujat?

      • Juuri näin
        Gulakki kirjoitti:

        Onko tämä se syy, miksi hallitus oikeasti pelkää aseita ihmisten käsissä? Vallankumous? Ei siis kouluampujat?

        Tämä on juuri se syy.

        Kouluampumisia ja muita pahoinvoivien nuortemme tekosia vain käytetään keppihevosena jotta saataisiin pääosalta kansaa aseet kerättyä pois.
        Tietenkin aina on niitä jotka aseen hankkivat tavalla tai toisella, jos sen katsovat tarpeelliseksi.
        Aseeton kansa on helpompi alistaa.

    • Nahkakuula-

      Tuli vaan tuossa mieleen, että onkohan tässä käynnissä pudotuspeli, jossa jaetaan EU kahtia ennen liittovaltion syntyä? Eli jako tapahtuisi kuluttajiin eli tuensaajiin ja vyönkiristäjiin eli maksajiin. Jos Katainen & Co. haluaa väkisellä ajaa Suomen liittovaltioon, niin eikö silloin kannattaisi olla siellä kuluttajana ja elää muiden tienaamalla leivällä kuin maksaa itse toisten syömää leipää? Suomen kannattaisi siis ehkä lähettää pian hätäapupyyntö EU:lle ja sanoa, että olemme vääristelleet tilastojamme ja tarvitsemme 50 miljardia ensi viikon maanantaihin mennessä. Näin Suomi ei joutuisi jäämään maksajien kerhoon, vaan voisi alkaa naattimaan elämästä. En tiedä, tuli vaan sellanen ajatus mieleen, että miksi olla kusetettava, kun voi olla kusettaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe