Ensimmäisen rukouksen on meille lapsille opettanut äiti. Se oli iltarukous, enkä kylläkään muista, että milloin hän sen opetti, mutta sen vaan tiedän, että häneltä sen opin. Ja sen rukoilin joka ilta pienenä nukkumaan mennessä. Tässä se on ja tämä sama rukous on varmaan monen monen muun suomalaisen lapsen ensimmäinen iltarukous:
"Levolle lasken Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi
taivaaseen ota tykösi.
Aamen."
Seuraavan rukouksen opin joko kotona tai koulussa, en ole varma. Mutta sitä rupesin rukoilemaan noin 10 vuotiaana, kun paras koulukaverini jäi auton alle ja kuoli. Liitin rukoukseen myös esirukouksen kaikkien omaisteni puolesta, äidin, isän, siskojeni ja mummoni puolesta.
Siihen aikaan ei ollut kriisiryhmiä. Sinä aamuna kun tuo oli tapahtunut, itkimme opettajan kanssa yhden tunnin, ja sen jälkeen koulu jatkui, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Eikä asiasta puhuttu sen jälkeen enää mitään, paitsi että menimme tytön hautajaisiin laulamaan. Monta kysymystä jäi, joista sitten saimme kuulla toinen toisiltamme.
Se oli kauhea shokki, enkä ole oikeastaan siitä koskaan täysin selvinnyt. Mielestäni asia olisi pitänyt selvittää ja keskustella perin pohjin. Muistan vaan sen, että opettaja kehotti meidän pitämään heijastinta.
Tuo järkyttävä tapaus kuitenkin "pidensi" minun iltarukoustani ja 10 vuotias tyttö alkoi rukoilla myös esirukousta ilman kenenkään kehoitusta.
Rukoilemaan voi ihan itse oppia, mutta se ensimmäinen äidin opettama rukous,on se tärkeä "siemen".
Tässä Jumalan puhelinnumero:
Ps. 50:15
"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
"Levolle lasken Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi
taivaaseen ota tykösi.
Aamen."
Seuraavan rukouksen opin joko kotona tai koulussa, en ole varma. Mutta sitä rupesin rukoilemaan noin 10 vuotiaana, kun paras koulukaverini jäi auton alle ja kuoli. Liitin rukoukseen myös esirukouksen kaikkien omaisteni puolesta, äidin, isän, siskojeni ja mummoni puolesta.
Siihen aikaan ei ollut kriisiryhmiä. Sinä aamuna kun tuo oli tapahtunut, itkimme opettajan kanssa yhden tunnin, ja sen jälkeen koulu jatkui, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Eikä asiasta puhuttu sen jälkeen enää mitään, paitsi että menimme tytön hautajaisiin laulamaan. Monta kysymystä jäi, joista sitten saimme kuulla toinen toisiltamme.
Se oli kauhea shokki, enkä ole oikeastaan siitä koskaan täysin selvinnyt. Mielestäni asia olisi pitänyt selvittää ja keskustella perin pohjin. Muistan vaan sen, että opettaja kehotti meidän pitämään heijastinta.
Tuo järkyttävä tapaus kuitenkin "pidensi" minun iltarukoustani ja 10 vuotias tyttö alkoi rukoilla myös esirukousta ilman kenenkään kehoitusta.
Rukoilemaan voi ihan itse oppia, mutta se ensimmäinen äidin opettama rukous,on se tärkeä "siemen".
Tässä Jumalan puhelinnumero:
Ps. 50:15
"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin ja se "seuraava" rukous oli Isämeidän rukous.
Luuk.11
2 Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;)
3 anna meille joka päivä meidän jokapäiväinen leipämme;
4 ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; (vaan päästä meidät pahasta)."
Raamattu opettaa rukoilemaan. Jeesuksen esimerkki on paras esimerkki rukoilemisesta. Jeesus rukoili paljon, hän vetäytyi usein yksin hiljaisuuteen rukoilemaan.
Seurakunta opettaa rukoilemaan.
Matt. 18:20
"Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."
Vanhempia naisia jotka kävivät meillä, he opettivat rukouksia. Mutta en päässyt perhehelvetistä, siksi katkeroiduin. Vasta vanhempana rukoilin jeesus-rukouksia.
Tätini sanoi kyllä kai mekin päästään taivaaseen, vastasin ei päästä. Kun kukaan ei tehnyt mitään. Niin luulin Jumalan vihaavan meitä.
Opin ensimmäiset rukoukset pikkupilttinä seurakunnan kerhossa, jonne halusin mennä koska leikkikaverinikin kävivät siellä. Rukoilin kotona pari kertaa iltarukouksen, mutta sitten kyllästyin. Lisää rukoilua opin koulussa, mutta silloin olin jo indoktrinaation ulottumattomissa.
Vanhempani eivät opettaneet minulle yhtään rukousta mutta eivät myöskään ilmoittaneet vastustavansa rukoilua.
Vartuttuani kuulin äidiltäni, joka sivumennen sanoen oli epätavallisen älykäs oivalluskyvyltään, että hän oli saamastaan uskonnollisesta kasvatuksesta huolimatta koulutyttönä huomannut kristinuskon loogiset ristiriidat, erityisesti teodikea-ongelman, ja todennut, ettei uskonto ole hänen juttunsa.
Minulla on hyvä elämä ilman jumalauskoa turhine pelkoineen ja katteettomine toiveajatteluineen.