ANTAKAA VERORAHANNE ESPANJAN PANKKIIRIEN TUKEMISEKSI....
KANSALAISET !!! KOK KEHOITTAA YHTEISIIN TALKOISIIN
1
<50
Vastaukset
- Jyrki & Jutta,
tajuattekos edes suuria lukuja, vai vainko palkkanne kokoisia?
Espanja on Euroopan suurimpia talouksia, ja rahamäärä, mitä he EU:lta tai siis EMU:lta vaativat on äärettömän suuri.
Jyrki tai Jutta & kansanedustajat eivät tajua suuria lukuja, kyllä he voivat myöntää tuollaiset 100 000 000 000 € ihan tosta noin vaan, tajuamatta mihin lupautuvat.
Pienistä summista voisivat riidelläkin.
Suomen tulevaisuus on nyt vaakalaudalla.
LateVaan kirjoittaa toisaalla oikein:
"Miksihän EU:hun on otettu vapaamatkustajia, Englantikin otettiin jaseneksi vaikka muut jäsenmaat maksavat osan sen jäsenmaksuistakin. Emuun ei pakotettu vaan vapaaehtoisesti siihen liityttiin. Ainakin Ruotsi Tanska Englanti välttyvät vastuustaan.
Lisäksi jonkinlaisia vapaamatkustajia on Norja ja Islanti, olemalla ns. ulkojäseniä EU:ssa. Lisäksi EU: n tukijärjestelmässä on ollut pahoja aukkoja, vajvonta on ollut riittämätön. Tukia on saanut tekemättömistä töistäkin. EU maiden pankit ovat myöntäneet lainoja joiden takuista ei ole ollut tietoakaan. Nyt pankit konkurssin partaalla."
Ja Timo Soini:
"Soinin mielestä Suomella ei ole mitään pakkoa osallistua Espanjan tukemiseen. "Suomi vain ilmoittaa, että ei maksa. Kun Kreikkaakaan ei näköjään voi erottaa eurosta, niin lähtisivätkö ne erottamaan Suomea, kolmen A:n luottoluokitettua maata?"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652