Kasteen lohtu

Aramis

Kaste perustuu Jeesuksen käskyyn tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen.

"Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." Näin Markus liittää kasteen pelastumiseen.

Miksi kaste on annettu meille, eikö ilmankin pärjäisi? Ehkä siksi että pelastus olisi omakohtainen ja siitä olisi selvä merkki. Näin se vahvistaa uskoa. Kaste on uudestisyntymisen pesu. Siinä siirryttään Paholaisen vallasta Jumalan omaksi. Kaste pelastaa ihmisen synnin, kuoleman ja Paholaisen vallasta. Kaste velvoittaa elämään Jumalan omana, se on pyhityksen alku. Kaste liitti sinut ristiin.

Saat uskoa että jo kasteessa syntisi on pesty pois Kristuksen veren punaamalla kastevedellä ja sinut on puettu Kristuksen vanhurskauteen niinkuin lämpimään takkiin. Lohduta itseäsi kasteellasi.

Sylivauva voi ottaa tällaisen lahjan vastaan. Punaisenmeren ylitys oli kasteen esikuva. Koko Israelin kansa pelastui, myös pikkulapset. Jos heitä ei saisi kastaa, niin aika varomatonta puhetta.

Saat rentoutua siinä että Jeesus on kuollut puolestasi ja kastanut sinutkin.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainoa lohtu

      Jos uskovan lohtu on vain kasteessa, niin käy todella niin, kuten kävi
      israelilaisille, jotka ylittivät Punaisen meren.
      He kaikki hukkuivat erämaassa.
      Tai kuten kävi ihmisille vedenpaisumuksessa:
      Vesi hukutti ne, jotka eivät uskoneet Nooan julistusta!

      "Punaisenmeren ylitys oli kasteen esikuva. Koko Israelin kansa pelastui, myös pikkulapset. Jos heitä ei saisi kastaa, niin aika varomatonta puhetta."

      Ilman henkilökohatsita uskoa ei mikään ulkoinen rituaali voi pelastaa
      ihmistä.
      Vauvat eivät tarvitse mitään kastetta, sillä he ovat tukevasti Jumalan sylissä:
      Joh 10:29
      "Minin Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkea, eikä
      kukaan voi ryöstää heitä minin Isäni kädestä."

      Uskovan ainoa lohtu on Jeesuksen Kristuksen sovintotyö!

    • perämela

      voi mitä soopaa taas tämä aloitus.

      kun kasteasia on raamatun yksinkertaisimpia opinkappaleita, mutta kun kansaa on aivopesty viissataa vuotta lutterin vänkylöillä, niin ei ole ihme jos tuo sekaoppi on kansassa kuin terva suksenpohjassa.

      kansa yleisesti ottaen ei tiedä uskomisen asiasta enempää kuin mopo sarvistaan, mutta tuota harhaa puolustetaan hampaat irvessä, vaikka umpisokea reetan sokea tyttökin näkee että suomi on umpijumalaton kansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      134
      5432
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3892
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2490
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      39
      2067
    5. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1833
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      25
      1739
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1660
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      51
      1621
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      30
      1574
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      40
      1536
    Aihe