Kun norjalaiset löysivät arvokkaan öljykentän Pohjanmereltä, perustettiin v. 1972 Kansanedustuslaitoksen päätöksellä Statoil kehittämään öljyn- ja kaasuntuotantoa. Siitä lähtien bisneksiin on panostettu, ja Statoilista on tullut pohjoismaiden ylivoimaisesti tuottavin yritys. Vaikka siihen on vuosikymmenten aikana fuusioitunut lukuisia suuriakin yrityksiä, omistaa Norjan valtio siitä vieläkin 67 %. Viime vuonna tämä osuus tuotti voittoa n. 18 miljardia euroa. Statoilin liikevoitto oli yli 20 kertaa suurempi kuin Nokian, ja sen voitto oli suurempi kuin kuuden seuraavaksi suurimman pohjoismaisen yrityksen yhteensä. Norjan korkea elintaso perustuu nimenomaan Statoilin tuottoon.
…Entä, missä Norjan talous olisi nyt, jos Kataisen kaltaiset olisivat olleet pitkään vallassa? http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/05/27/yle-katainen-torjuu-ajatuksen-valtion-kaivosyhtiosta/201230214/12 ”Kaivostoiminta on hyvin riskialtista, eikä valtion kannata osallistua siihen omalla yrityksellä.” Sama periaate pätee myös öljyntuotantoon, joten eipä taitaisi Norja olla rikas, tai mikään öljyvaltiokaan...
On ihan sama minkälainen esiintymä ja mitä lajia Suomesta löytyy, ei sen hyödyntämiseen Kokoomukselle käy valtionyritys. Nytkin sen mailla on useita arvokkaita kultaesiintymiä, joista GTK:lla on tietoa runsaasti. Silti missään yhteydessä ei ole tullut esille, että valtionhallinnossa oltaisiin tehty mitään laskelmia tutkimuslaitoksen tietojen perusteella oman tuotannon kannattavuudesta. ...Ei edes parhaimpien kultaesiintymien kohdalla. ...Niinpä Kittilässä kulta takoo suurta voittoa Canadalaisille ja Rovanienen maalaiskunan alueella valtion maalla on valtaus erittäin rikkaasta ja laajasta kultaesiintymästä, yli 100 km2. Sekin on ulkomaisella yhtiöllä. ...Ja mehän muistame kuinka fosforille kävi.
Norjalaisten onneksi siellä maan perinteisiin kuuluu, että kansanedustajiksi valikoituu omalle kansalle vastuullisia, rehellisiä ja älykkäitä vaikuttajia. Kun he aikoinaan arvioivat oman öljyntuotannon mahdollisuudet järjellä, ja tekivät ratkaisunsa ainoastaan kansan etua ajatellen, voimme vain kadehtia heitä. Ei pelkästään öljystä, vaan yhtä paljon myös poliitikkojen moraalista.
Pohjois-Ruotsissa puolestaan toimii 100 %:sti valtion omistama rautakaivos LKAB. Se tuottaa voittoa n. 1 mrd kr /v, eivätkä päättäjät ole missään vaiheessa ainakaan julkisuudessa edes harkinneet sen myymistä tai pilkkomista.
Nimenomaan Kokoomus on se joka estää meillä jopa huippukannattavienkin valtionyritysten syntymisen. Sille tärkeintä on vain se, että valtionyhtiöitä ei perusteta. Vaan annas olla, kun puhutaan Kreikan tukipaketeista ja Espanjan pankkien rahantarpeesta. Jo löytyi sijoituskohteita joihin veronmaksajien miljardeja voisi syytää loputtomiin. ...On jo syydettykin. Oman maaperän rikkauksiin pohjautuvaa tuotantoa ei voi edes harkita, mutta epärehelliset ja valehlevat keskieurooppalaiset keinottelijat ovat hyvä sijoituskohde.
….Olisiko korkea aika vaihtaa vallanpitäjät seuraavissa eduskuntavaaleissa?
Verrataanko Suomen Kokoomusta Norjan ja Ruotsin päättäjiin?
3
<50
Vastaukset
- Yli-Kokkare
"Niin mutta Kreikan ja Espanjan pankkiirisukuja tukemalla tienataan takaisin vientifirmoillemme, ne ei oo niin riskialttiita kuin Kuusamon esiintymä josta tiedetään jo että se sisältää 200 miljardin edestä kultaa!"
Tulette vielä näkemään että Norja Kaatuu, kun ei ole mukana sijoittamassa eeveeämmään joka voi aina vaatia lisää kansalaisten rahoja ja on immuuni kaikille oikeustoimille! Miettikää, rajaton rahanlähde, siihen kyllä sijoitetaan mummonkin markat! Pääasia että tuodaan suomeenkin vahvan lisääntyiskykyisiä moniosaajia, niin varmasti saadaan enemmän veronmaksajia takaamaan eeveeämmän tuotot tai noh, tulot ainakin!"- Putinismia
Ihme Sensuuri ! Erittäin järkeville kahdelle aloittajalle . Muka vain kaksi lukukertaa ?
- Aivan Syyriaa
Putinismia kirjoitti:
Ihme Sensuuri ! Erittäin järkeville kahdelle aloittajalle . Muka vain kaksi lukukertaa ?
Katainen viitaa Suomen Valtion riski-alttiuteen .Vaikka tosi -asiassa on kyse pimeän lähes pelkästään ( baltit ) työvoiman käytöstä . Ja omista lahjuksista kanadasta on koko hallituksella kyse . Muuten tämä ei ole totta .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668