http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/06/1562709/kko-tuomitsi-halla-ahon-sakkoihin
Korkein oikeus on juuri osoittanut käytännössä, että "islamofobit" ovat olleet oikeassa siinä, että kun islamin vaikutusvalta yhteiskunnassa kasvaa, se johtaa mm. sananvapauden kaventumiseen.
Vaikka voidaan toki väittää, että islaminuskoiset ovat keskimäärin herkkiä loukkaantumaan, jos heidän uskonnostaan puhutaan negatiivisessa asiayhteydessä, pelkästään tämä ei selitä tarvetta suojella islamin pyhinä pitämiä asioita suomalaisessa oikeudenkäytössä. Tarvitaan myös väkivallan uhka, jota ei myönnetä ja josta ei puhuta. Islamin arvostelu herättää vihaisia ja väkivaltaisia reaktioita, jotka eivät ainoastaan kohdistu arvostelijaan itseensä vaan myös arvostelijan kotimaahan ja sen instituutioihin. Esimerkiksi Tanskassa, josta alkuperäiset Muhammad -pilakuvat ovat peräisin, on esiintynyt useita terrori-iskun yrityksiä, jotka onneksi eivät ole vielä johtaneet ihmisuhreihin. Äskettäin neljä muslimimiestä tuomittiin terrori-iskun suunnittelusta pilakuvat julkaisuustta Jyllands-Posten -lehteä vastaan.
Kun Suomen valtio rankaisee islamin pyhien asioiden loukkaamisesta, se ei pyri suojelemaan muslimeita vihalta, vaan itseään islamin nimissä harjoitetulta väkivallalta. On helpompi ampua ikävistä asioista kertova viestintuoja kuin puuttua islamilaisen väkivallan uhkaan. On helpompi teeskennellä, että väkivalta johtuu "vihapuheesta", kuin tunnustaa, että monikulttuurin nimissä suojellun suvaitsemattoman vähemmistön ja sen harjoittaman uskonnon äärimmäinen väkivalta on se todellinen uhka.
Profeetan kunnian suojelijat
14
51
Vastaukset
- A. B. Laajalahti
Todella oikeaanosunut kommentti! (aloittaja).
Mielestäni islamilta on poistettava sen nauttima aiheeton uskonto-status.
Kun tarkastelemme kyseisen viha-opin periaatteita sen itsensä käyttämästä ohjeistosta, eli koraanista, päädymme ainoastaan yhteen johtopäätökseen:
Kyseessä ei ole uskonto, vaan äärimmäiseen väkivaltaan perustuva oppi yhteiskuntajärjestelmästä.
-Sen doktriini on avoimen rasistinen (viha kristittyjä sekä juutalaisia kohtaan).
-Se on avoimen imperialistinen (islamin ulkopuolinen maailma, dar-al-harb suom. "sodan alue" on vallattava islamille väkivaltaa, terroria sekä aggressiivista maahanmuuttoa hyväksikäyttäen, sekä vallattujen alueiden kansalaiset on alistettava "dhimmiyteen", eli oikeudettoman orjakansan asemaan).
-Se kiihottaa muslimin surmaamaan "uskonnosta" pois-kääntyneet.
-Jos islamin uskonto-status poistetaan, voidaan sen harjoittaminen Suomessa lailla kieltää samoin perustein kuin esimerkiksi kansallissosialististen viha-aatteiden levittäminen maassamme.- Jussuf (se sama)
Taitaa olla kaikkien uskontojen kanssa sama juttu. Kun riittävän kirjaimellisesti luetaan heidän oppejaan, sieltä löytyy paljon väkivaltaa ja pahaa. Persuille sopivaa hommaa.
Nyt kun persut ovat alkaneet kaikki olla kovin kiinnostuneita islaminuskosta, olisi mielenkiintoista kuulla mikä oli se asia jota persujen profeetta rotutohtori Allah-Aho ei sitten olisi pystynyt ilmaisemaan ilman solvauksia ja rasismia. Oliko solvaus ja rasismi tarpeen asian selittämiseksi, vai itse tarkoitus? Mikä se ASIA oli? Uudet hassut haukkumasanat, vai oliko taas kyseessä "vitsi"? - oletpas musu
Jussuf (se sama) kirjoitti:
Taitaa olla kaikkien uskontojen kanssa sama juttu. Kun riittävän kirjaimellisesti luetaan heidän oppejaan, sieltä löytyy paljon väkivaltaa ja pahaa. Persuille sopivaa hommaa.
Nyt kun persut ovat alkaneet kaikki olla kovin kiinnostuneita islaminuskosta, olisi mielenkiintoista kuulla mikä oli se asia jota persujen profeetta rotutohtori Allah-Aho ei sitten olisi pystynyt ilmaisemaan ilman solvauksia ja rasismia. Oliko solvaus ja rasismi tarpeen asian selittämiseksi, vai itse tarkoitus? Mikä se ASIA oli? Uudet hassut haukkumasanat, vai oliko taas kyseessä "vitsi"?Olehan sinä Nigerian eskimo vaiti, aina kun postataan musuista niin sinä otat osaa, saaatanan musu, lammaspaimen.
- Edistyksellisempi1
Jussuf (se sama) kirjoitti:
Taitaa olla kaikkien uskontojen kanssa sama juttu. Kun riittävän kirjaimellisesti luetaan heidän oppejaan, sieltä löytyy paljon väkivaltaa ja pahaa. Persuille sopivaa hommaa.
Nyt kun persut ovat alkaneet kaikki olla kovin kiinnostuneita islaminuskosta, olisi mielenkiintoista kuulla mikä oli se asia jota persujen profeetta rotutohtori Allah-Aho ei sitten olisi pystynyt ilmaisemaan ilman solvauksia ja rasismia. Oliko solvaus ja rasismi tarpeen asian selittämiseksi, vai itse tarkoitus? Mikä se ASIA oli? Uudet hassut haukkumasanat, vai oliko taas kyseessä "vitsi"?Allah-Aho.. Haha.. Ihan itsekkö keksit? Oletpa sinä viisas. Olet varmaan viisaampi, kuin Hakkarainen..?
- 14+10
Jussuf (se sama) kirjoitti:
Taitaa olla kaikkien uskontojen kanssa sama juttu. Kun riittävän kirjaimellisesti luetaan heidän oppejaan, sieltä löytyy paljon väkivaltaa ja pahaa. Persuille sopivaa hommaa.
Nyt kun persut ovat alkaneet kaikki olla kovin kiinnostuneita islaminuskosta, olisi mielenkiintoista kuulla mikä oli se asia jota persujen profeetta rotutohtori Allah-Aho ei sitten olisi pystynyt ilmaisemaan ilman solvauksia ja rasismia. Oliko solvaus ja rasismi tarpeen asian selittämiseksi, vai itse tarkoitus? Mikä se ASIA oli? Uudet hassut haukkumasanat, vai oliko taas kyseessä "vitsi"?Kerroppas sitten, arvoisa Jussuf, että miksi itse kutsuisit yli viisikymppistä miestä, joka toistuvasti tunkee siittimensä 9-vuotiaan lapsen emättimeen?
- Jussuf (se sama)
14+10 kirjoitti:
Kerroppas sitten, arvoisa Jussuf, että miksi itse kutsuisit yli viisikymppistä miestä, joka toistuvasti tunkee siittimensä 9-vuotiaan lapsen emättimeen?
Muslimiksi.
- Jussuf (se sama)
Jussuf (se sama) kirjoitti:
Taitaa olla kaikkien uskontojen kanssa sama juttu. Kun riittävän kirjaimellisesti luetaan heidän oppejaan, sieltä löytyy paljon väkivaltaa ja pahaa. Persuille sopivaa hommaa.
Nyt kun persut ovat alkaneet kaikki olla kovin kiinnostuneita islaminuskosta, olisi mielenkiintoista kuulla mikä oli se asia jota persujen profeetta rotutohtori Allah-Aho ei sitten olisi pystynyt ilmaisemaan ilman solvauksia ja rasismia. Oliko solvaus ja rasismi tarpeen asian selittämiseksi, vai itse tarkoitus? Mikä se ASIA oli? Uudet hassut haukkumasanat, vai oliko taas kyseessä "vitsi"?Halla-Ahon olisi pitänyt sanoa että Muhammed oli lasten hyväksikäyttäjä sekä terroristi. Sitten ei olisi tullut mitään rangaistusta, sillä tämä on suoraan Koraanista.
Pedofiili -sanan päättäjät haluavat käytettävän vain heistä itsestään, kun tulevat meidän moskeijaan ostamaan alaikäisen lapsivaimoksi muutamaksi tunniksi.
- MuhamMAD.....
Täältä voi lukea, millainen mies tämä Muhammad oli islamin omien alkuperäisten lähteiden mukaan: http://wikiislam.net/wiki/Qur'an,_Hadith_and_Scholars:Muhammad
Miksi Suomen oikeuslaitos suojelee tällaisen miehen "kunniaa"?- Jussuf (se sama)
Muhamed on pahimnan sortin *********. Islam on oikeasti sieltä alimmasta hornan kuilusta, mutta meitä on höynäytetty. Siitä jos eroat, lähtee nirri. Pakko suoltaa potaskaa sina välillä.
- "Oikeuslaitoksemme"
ampuu itseään päähän suurikaliiberisella aseella, tuolla ratkaisullaan.
Ensinnäkin päätös on täysin totuusarvojen vastainen. On syytä pohtia onko sellainen vanha äijä pedofiili, joka toistuvasti raiskaa 9-vuotiaan lapsen. Samaten on syytä pohtia, onko sellainen uskonto luonteeltaan pedofiilinen, joka ottaa 9-vuotiasta lasta raiskailleen vanhan äijän erehtymättömäksi esikuvakseen, jopa niin että tuon uskonnon harjoittajat kautta maailman pitävät 9-vuotiaan lapsen raiskaamista hyväksyttävänä, jopa kannatettavana tekona. Niin että suomessakin uskonoppinut uhoaa 9-vuotiaiden olevan aivan pantavia paketteja kunnes neuvotaan pyörtämään puheensa. Ja aivan tämän saman uskonnon varjolla suuressa osassa maailmaa raiskataan jopa huomattavasti 9-vuotiasta nuorempiakin.
Niin, että mahtaakohan tuollainen ukkeli olla pedofiili, ja mahtaakohan tuollainen uskonto olla pedofiilinen?
No, korkein oikeus päätti ettei 9-vuotiaan lapsen raiskaaminen ole pedofiliaa. Se on heidän ratkaisunsa.
Samaten korkein oikeus voisi linjansa ylläpitämiseksi tehdä ratkaisun, jolla joku motoristiliivijengejä "väkivaltaisiksi huumekauppiaiksi" kutsuva tuomitaan ankarasti. Koska vaikka jengipomo olisi väkivaltainen ja myisi huumeita, niin tämähän ei anna oikeutta kutsua häntä "väkivaltaiseksi huumekauppiaaksi". Ja vaikka hänen alaisuudessaan oleva jengi olisi niinikään väkivaltaista sakkia joka myy huumeita, niin edelleen heitäkään ei saa kutsua "väkivaltaiseksi huumeita myyväksi jengiksi". Tähän tarvitaan vain se, että liivijengit alkavat harjoittaa väkivaltaa niin paljon että päättäjien puntit alkavat tutista. Kun väkivallan uhka on RIITTÄVÄ, niin "oikeuslaitoksemme" selkä taipuu nöyrään kumarrukseen väkivallan harjoittajien suhteen. Samalla tämän laitoksen ahteri pöhöttyy irvokkaaseen pyllistykseen sananvapauden suuntaan.- totuuden pilkkaa
Eikös se yx pelle viskonut Raamattua Uutisvuoto-ohjelmassa ja sen ei katsottu olevan syy tutkintaan(Paatero. ?). Mutta Halla-Aho kun kirjoitti totuudellisesti niin tuomittiin. Näistä vääryyden ajoistahan on varoitettu.
- Aivan niin.
totuuden pilkkaa kirjoitti:
Eikös se yx pelle viskonut Raamattua Uutisvuoto-ohjelmassa ja sen ei katsottu olevan syy tutkintaan(Paatero. ?). Mutta Halla-Aho kun kirjoitti totuudellisesti niin tuomittiin. Näistä vääryyden ajoistahan on varoitettu.
Elämme aikaa jolloin totuudesta rangaistaan ja valheesta palkitaan. Se on todellisuutta tänä päivänä.
Siitä tiedämme, kuka taikka MIKÄ on "oikeusjärjestelmämme" todellinen oppimestari.
- Kaikki on menetetty.
Muslimien ristiretki Eurooppaan on onnistunut, ehkä kaikkein pahimmalta tuntuu ajatella että miten kaukaiset Pohjolan maatkin Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska on alkaneet kumartamaan Muhammedia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671