Kansanäänestys ydinvoimasta ja uraanikaivoksista

"Yli 10 000 suomalaista ja 11 kansalaisjärjestöä on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista.

Allekirjoittajat haluavat äänestää Olkiluoto 3:n käynnistysluvasta, Fennovoiman ja TVO:n uusien ydinvoimaloiden rakentamisluvista, lisäydinvoiman hyväksyttävyydestä, uraanikaivosluvista sekä Posivan ydinjätehaudan rakentamisen jatkamisesta.

Kansanäänestysten järjestämistä perustellaan sillä, että ydinvoiman ja uraanin louhinnan haitat ja riskit jäävät tuleville sukupolville."
http://yle.fi/uutiset/yli_10_000_suomalaista_vaatii_kansanaanestysta_ydinvoimasta_ja_uraanikaivoksista/6172577

Lainauksen viimeinen kappale onkin se tärkein asia. Meidän tulisi itsekkyyden sijasta vaalia kestävää kehitystä, koska sitä edistämällä luomme parhaat selviämisen mahdollisuudet omille jälkeläisillemme. Tänä päivänä ei Ihmislaji toimi jälkeläisiään kohtaan järjellisen luontokappaleen tavoin.
20130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ja 5 390 000 suomalaista ei vaadi kansanäänestystä ydinvoimasta.

Äänestä
  • Yli 5miljoonaa Suomalaista ei vaadi ja järjestöjä jotka ei vaadi on tuhansia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tee kansalaisaloite siitä, että ydinvoimasta ei saa tehdä kansanäänestystä. Ai niin, sehän on jo tehty pienellä kansalismäärällä useita kymmeniä vuosia sitten.

    Äänestä

Naturareservaattiako tänne viherpiipertäjät haluavat poistamalla toimivan sähköntuotannon? Tilalle eivät tietenkään esitä mitään toimivaa,mutta eihän ne ihmisistä mitään piittaa.Omaa hössötystään jankuttavat.

Äänestä
  • Kauhea pelkoreaktio tuntuu syntyvän tuosta ehdotuksesta. Jos ydinvoima nauttii kansalaisten luottamusta, niin eihän mittaus mitään muuttaisi? Ja toisaalta, vaikka kansalaiset äänestäisivät ydinvoiman lopettamisen puolesta, ei sekään mitään muuttaisi.

    Toisaalta kyllähän tämän selvittää puolueettomalla gallupillakin. Vähän yli puolet ihmisistä vastusti lisäydinvoiman rakentamista 2008 ja sen jälkeen päätettiin rakentaa kaksi uutta voimalaa. Seuraavassa gallupissa, joka oli energia-alan itsensä laatima, saatiin jo yli puolet ydinvoiman taakse.

    Äänestä

Mitenkähän tuo äänestys käytännössä järjestettäisiin, kun siinä on kuusi eri asiaa. Veikkauskuponkiko?

Äänestä
  • Kysytään suoraan tarvitsetko ydinvoimaa vai riittääkö töpselistä tuleva sähkö.Näinhän osa ihmisiä nytkin ajattelee.Kaivoksista voidaan kysyä että suljetaanko kaivokset ja laitetaan työtekijät sossun luukulle.Kaivosalueilla ei muuta työtä tunnetusti ole.

    Äänestä

Nythän on täysin mahdollista ja jopa todennäköistä, että ydinvoiman vastustajat järjestävät kansalaisaloitteen ydinvoimaa ja uraanikaivoksia koskevan kansanäänestyksen järjestämisestä. Luulisi, että heidän olisi melko helppo saada tarvittavat allekirjoitukset koottua, mikä merkitsisi sitä, että eduskunta joutuisi käsittelmään tuota asiaa. Mutta lopputulos on kyllä jo etukäteen selvä: eduskunta ei tule järjestämään kansanäänestystä mistään noista esitetyistä asioista. Eduskunta tulee siis pitämään päätösvallan tiukasti omissa käsissään. Seuraavien eduskuntavaalien tulos pitkälle ratkaisee sen, voiko Fortum rakentaa kaavailemansa Loviisa3:n.

Äänestä
  • Samaan äänestykseen voitaisiin lisätä maahanmuuttoasiat ja muita todellista äänestäjää kiinnostavia aiheita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tällä kertaa joudun myöntämään, että olen kanssasi prikulleen samaa mieltä. Asian puolesta: valitettavasti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ville Humpuuki kirjoitti:

    Samaan äänestykseen voitaisiin lisätä maahanmuuttoasiat ja muita todellista äänestäjää kiinnostavia aiheita.

    Toivottavasti ei sallita kansalaisaloitteiden niputtamista. Se vain hämärtäisi jokaisen aloitteen sisällön. Helpoksi tuo näyttää olevan tulossa:
    http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Kansalaisaloite

    Äänestä

Tuo addressit,com sivustolla ollut vetoomus keräsi vain noin 10 000 nimeä. Kansalaisaloitteeseen vaaditaan 50 000 Nimeä. Lisäksi addressit.com tyyppinen lista ei kelpaa, kansalaisaloitteeseen edellytetään vahvaa tunnistautumista.

Äänestä
  • Aloittaja

    Luotettavampaa tietoa verkkokeräyksestä /1/

    "Lisäksi addressit.com tyyppinen lista ei kelpaa, kansalaisaloitteeseen edellytetään vahvaa tunnistautumista."

    Nettiversiosta sanotaan liitteessä /1/ näin:

    "Verkkokeräyksessä voidaan käyttää joko vireillepanijan itse järjestämää tietojärjestelmää tai oikeusministeriön ylläpitämää maksutonta verkkopalvelua, joka tulee käyttöön loppuvuodesta 2012. Vireillepanijan on hankittava mahdolliselle omalle verkkokeräysjärjestelmälleen Viestintäviraston hyväksyntä. Verkossa tehtävä aloite ja sen kannatusilmoitusten keräys edellyttävät aina niin sanottua vahvaa sähköistä tunnistamista, esimerkiksi pankkitunnusten tai teleoperaattoreiden mobiilitunnusten käyttöä. "

    Mikä esti sinua kertomatta lähdettäsi, mikä se sitten lieneekin? Tämän kertomalla olisi tullut selväksi, kuinka HELPPOA on ottaa osaa kansalaialoitteeseen, myös netissä! Ymmärsitkö, että adressit.com voi tulla hyväksytyksi kansalaisaloitteen keräyspaikaksi, ja siksi et laittanut linkkiä:

    Ymmärtänet kuitenkin, että addressit.comiltta on mahdotontakin vaatia järjestelmää, joka suoraan sopii toiseen järjestelmään, josta ei ole ollut yhtään mitään tietoa.

    /1/ http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Kansalaisaloite

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Addressit.com pyytää vain nimen, paikkakunnan ja sähköpostiosoitteen. Käsittääkseni tuo ei riitä ns. vahvaan sähköiseen tunnistautumiseen.

    Äänestä

  • Amazing kirjoitti:

    Addressit.com pyytää vain nimen, paikkakunnan ja sähköpostiosoitteen. Käsittääkseni tuo ei riitä ns. vahvaan sähköiseen tunnistautumiseen.

    Näin näyttää olevan. Allekirjoitin juuri Karjala takaisin -addressin tuolla sivustolla Antero Rokan nimellä ja läpi meni.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Amazing kirjoitti:

    Addressit.com pyytää vain nimen, paikkakunnan ja sähköpostiosoitteen. Käsittääkseni tuo ei riitä ns. vahvaan sähköiseen tunnistautumiseen.

    Jokainen tuon tietää - miksi edes vaivaudut kertomaan? Et tainnut ymmärtää mitä sinulle yritin sanoa. Kokeilen sanoa sen selkokielellä:

    adressit.com

    voi halutessaan

    hyvin helposti

    tehdä järjestelmän

    joka täyttää

    lain vaatimukset

    kansalaisaloitteiden

    äänten verkkokeruuta varten.

    Sinä et halunnut

    laittaa linkkiä paikkaan

    josta palstan lukijat

    olisivat saaneet

    tarkkaa tietoa

    kansalaisaloitteesta,

    koska olisit joutunut

    näyttämään kaikille

    kuinka helppoa

    osanotto kansalisaloitteeseen on.

    (Ylläoleva on teitenkin vain oma käsitykseni)

    Luotettavaa tietoa saa siis osoitteesta

    http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Kansalaisaloite

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Jokainen tuon tietää - miksi edes vaivaudut kertomaan? Et tainnut ymmärtää mitä sinulle yritin sanoa. Kokeilen sanoa sen selkokielellä:

    adressit.com

    voi halutessaan

    hyvin helposti

    tehdä järjestelmän

    joka täyttää

    lain vaatimukset

    kansalaisaloitteiden

    äänten verkkokeruuta varten.

    Sinä et halunnut

    laittaa linkkiä paikkaan

    josta palstan lukijat

    olisivat saaneet

    tarkkaa tietoa

    kansalaisaloitteesta,

    koska olisit joutunut

    näyttämään kaikille

    kuinka helppoa

    osanotto kansalisaloitteeseen on.

    (Ylläoleva on teitenkin vain oma käsitykseni)

    Luotettavaa tietoa saa siis osoitteesta

    http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Kansalaisaloite

    Pointtini oli se, että kun kehuskelet yli 10 000 allekirjoittaneen ydinvoima-addressin, eivät kaikki välttämättä ole todellisia. Mukana voi nolla saman henkilön useita allekirjoituksia Aku Ankka ym. nimimerkeillä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Amazing kirjoitti:

    Pointtini oli se, että kun kehuskelet yli 10 000 allekirjoittaneen ydinvoima-addressin, eivät kaikki välttämättä ole todellisia. Mukana voi nolla saman henkilön useita allekirjoituksia Aku Ankka ym. nimimerkeillä.

    Nyt alitit jo itsesi!

    Hyvin erikoisen tavan "pointtisi" esittämisen lisäksi sinulla on myös hyvin erikoinen kyky löytää tällaisesta viestistä kehuskelua "yli 10 000 allekirjoittaneen ydinvoima-addressista":

    "Kansanäänestys ydinvoimasta ja uraanikaivoksista

    "Yli 10 000 suomalaista ja 11 kansalaisjärjestöä on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista.

    Allekirjoittajat haluavat äänestää Olkiluoto 3:n käynnistysluvasta, Fennovoiman ja TVO:n uusien ydinvoimaloiden rakentamisluvista, lisäydinvoiman hyväksyttävyydestä, uraanikaivosluvista sekä Posivan ydinjätehaudan rakentamisen jatkamisesta.

    Kansanäänestysten järjestämistä perustellaan sillä, että ydinvoiman ja uraanin louhinnan haitat ja riskit jäävät tuleville sukupolville."
    http://yle.fi/uutiset/yli_10_000_suomalaista_vaatii_kansanaanestysta_ydinvoimasta_ja_uraanikaivoksista/6172577

    Lainauksen viimeinen kappale onkin se tärkein asia. Meidän tulisi itsekkyyden sijasta vaalia kestävää kehitystä, koska sitä edistämällä luomme parhaat selviämisen mahdollisuudet omille jälkeläisillemme. Tänä päivänä ei Ihmislaji toimi jälkeläisiään kohtaan järjellisen luontokappaleen tavoin. "

    Et edes ymmästänyt sitä, että viestissä vain otsikko ja viimeinen kappale on minun kirjoittamani! Osoita nyt se näkemäsi kehuminen näistä:

    "Kansanäänestys ydinvoimasta ja uraanikaivoksista"

    "Lainauksen viimeinen kappale onkin se tärkein asia. Meidän tulisi itsekkyyden sijasta vaalia kestävää kehitystä, koska sitä edistämällä luomme parhaat selviämisen mahdollisuudet omille jälkeläisillemme. Tänä päivänä ei Ihmislaji toimi jälkeläisiään kohtaan järjellisen luontokappaleen tavoin. "

    :\

    Mitäpä jos lopettaisit kaikki surkeasti epäonnistuneet selityksesi ja ryhtyisit keskustelemaan asioista nin, että juttujasi voisi jotenkin uskoa - se vaatisi vain jonkin lähdetiedon osoittamista linkillä. Mikä estää?

    Halusin vain tuoda esiin sen, että tuo ydinvoimaaddressi addressi on yhtä heppoinen kuin useat muodikkaat nettiaddressit, joilla on saatu kymmeniä tuhansia allekirjoittajia milloin minkin asian tueksi.

    Äänestä

Ranskassakaan ei kansalta kysytty mitään. Varaa riittävästi aikaa ja tutustu, miten sitten kävi: http://www.youtube.com/watch?v=oHvnmcaOnCU
Dokumenttisarja on tekstitetty suomeksi.
Talvivaara osoittaa selvästi, että olemme täysin samalla tiellä eikä korruptoitunut valtaeliittimme halua tehdä asialle mitään. Heille riittää, että heillä on kaikki hyvin ja menee lujaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_5836427 kirjoitti:

"Yli 10 000 suomalaista ja 11 kansalaisjärjestöä on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista.

Allekirjoittajat haluavat äänestää Olkiluoto 3:n käynnistysluvasta, Fennovoiman ja TVO:n uusien ydinvoimaloiden rakentamisluvista, lisäydinvoiman hyväksyttävyydestä, uraanikaivosluvista sekä Posivan ydinjätehaudan rakentamisen jatkamisesta.

Kansanäänestysten järjestämistä perustellaan sillä, että ydinvoiman ja uraanin louhinnan haitat ja riskit jäävät tuleville sukupolville."
http://yle.fi/uutiset/yli_10_000_suomalaista_vaatii_kansanaanestysta_ydinvoimasta_ja_uraanikaivoksista/6172577

Lainauksen viimeinen kappale onkin se tärkein asia. Meidän tulisi itsekkyyden sijasta vaalia kestävää kehitystä, koska sitä edistämällä luomme parhaat selviämisen mahdollisuudet omille jälkeläisillemme. Tänä päivänä ei Ihmislaji toimi jälkeläisiään kohtaan järjellisen luontokappaleen tavoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu