Tukekaa kaikin tavoin Kataista, niin Euroopan pankit pelastuvat. Katainen on pannut suomalaisten rahat menemään sellaista vauhtia, että Espanjan Kreikan ja Irlannin pankkien on pakko pelastua jo niillä rahoilla. Kansalaisista ei ole niin väliä, kunhan vaan pankit pelastuvat.
Kataisen pääministerikaudella Suomen valtionvelka on kaksinkertaistunut. Se kertoo jo paljon holtittomasta rahan viskelystä eteläeurooppalaisiin hulttiomaihin. Olisiko Kataisenkin jo aika vaihtaa toitottamistaan siitä, että jollei Espanjaa auteta, niin tauti leviää muihin maihin?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kansa eli köyhä rahvas äänesti porvarit eduskuntaan, saavat nyt kärsiä.
Katainen on aina oikeassa, jollei ole väärässä.
Oikea tai väärä, sille sama, kummatkin ilmiöt Katainen kokoon käärii ja häärää.