Tiedote 11.6.2012
Julkaisuvapaa heti
Korkein oikeus katsoi perjantaina antamassaan päätöksessä minun syyllistyneen uskonrauhan rikkomiseen ja kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Rangaistukseksi määrättiin 400 euroa sakkoa. Koska maksoin jo hovioikeuden tuomion jälkeen 330€, maksettavaa jää 70€.
Tuomion jälkeen mm. vasemmistoliiton Annika Lapintie, rkp:n Mikaela Nylander ja Ulla-Maj Wideroos sekä sosialidemokraattien Erkki Tuomioja, kuten myös lukuisat pääkirjoitustoimittajat, ovat vaatineet minua eroamaan eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Koska he vaativat samaa myös viime vuonna, Norjan joukkosurman yhteydessä, en ole kovin yllättynyt.
Jotta mainitut tahot eivät joutuisi tarpeettomasti pidättelemään hengitystään, totean lyhyesti ja selkeästi, että minulla tai Perussuomalaisten eduskuntaryhmällä ei ole aikomusta arvioida uudelleen asemaani hallintovaliokunnan puheenjohtajana. En aio erota. Tuomiolla ei ole vaikutusta myöskään eduskuntaryhmän jäsenyyteen tai ehdokkuuteen syksyn kunnallisvaaleissa.
Ottamatta sinänsä kantaa kko:n päätökseen – joka mielestäni on väärä ja epäoikeudenmukainen – , on syytä muistaa, että syytteenalainen blogikirjoitus julkaistiin kesällä 2008, neljä vuotta sitten. Alkuvuodesta 2009 nostetun syytteen jälkeen tekstiä on puitu hyvin ahkerasti mediassa. Teksti oli siis tuttu sekä äänestäjille, jotka valitsivat minut eduskuntaan, että eduskunnalle, joka vaalien jälkeen yksimielisesti valitsi minut hallintovaliokunnan johtoon. Koska tekstin suhteen ei ole tämän jälkeen tullut esille mitään uutta tietoa, en keksi, miksi olisin kko:n päätöksen jälkeen vähemmän sopiva tehtävään kuin ennen sitä.
Kko:n päätöstä ei kannata pitää minään taivaallisena totuutena. Se on muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta. Se, että hovi- ja käräjäoikeuden tuomarit olivat tulleet päinvastaiseen johtopäätökseen, osoittaa, että tulkinnanvaraa oli.
Toiseksi voidaan kysyä, miten pitkäksi aikaa minkäkinlainen rikos invalidoi henkilön erilaisiin tehtäviin. Oma, 400 euron sakon arvoiseksi määritelty rikokseni tehtiin vuonna 2008, aikana, jolloin en toiminut missään poliittisessa tehtävässä. Minä vuonna eroni vaatijat katsovat syntini tulleen sovitetuksi? Entä miten tekoni suhteutuu esimerkiksi kavalluksiin, lahjoman vastaanottamisiin, pahoinpitelyihin tai kuolemantuottamuksiin, joista tuomittuja henkilöitä on toiminut ja toimii niin kansanedustajina, valiokuntien puheenjohtajina kuin ministereinäkin?
Kuten sanottua, itse en aio erota, eikä Perussuomalaisten eduskuntaryhmä aio ryhtyä valiokuntapuheenjohtajuuksien osalta uudelleenjärjestelyihin. Mikäli muut ryhmät katsovat sen tarpeelliseksi, ne voivat luonnollisesti edistää vaateitaan hyväksi katsominsa keinoin.
Muuta kommentoitavaa minulla ei asiaan ole.
Helsingissä 11.6.2012
Jussi Halla-aho
Jussia ei tuomittu rasismista ja miten olisi voitukaan?
41
280
Vastaukset
- Jussuf (se sama)
Rasismista kylläkin tuo tuomio tuli. Mitä muuta aloittaja luulee "kiihottamisen kansanryhmää vastaan" tarkoittavan? Nimenomaan tuo muotoilu on aina ollut rasistituomioiden perusteena, sillä laki on sillä tavoin kirjoitettu, eikä "rasismin" kieltona.
Jussi puhuu taas potaskaa, kuten tapansa on. Ei käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot olleet millään muotoa "päinvastaisia" KKO:n tuomiolle, vaikka KKO tuomiota kovensikin. Jokainen oikeusaste oli antanut uskonrauhan rikkomisesta sakkoja.
Turha Allah-Ahon rehvastella sillä että sakko oli pieni. Jos se olisi määrätty nykyisillä tuloilla, eikä neljän vuoden takaisilla tyhjäntoimittajan ansioilla, olisi suuruusluokka toinen.
Ja että tuomiot maailmassa ovat "muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta", ei tee tuomiosta sen vähäisempää. Tuomiot on aina tehtävä lain tulkintoina, vai onko Allah-Aholla jokin uusi metodi? Että annettaisiin kaikille murhasta syytetyille vapauttava tuomio, ettei vain "muutama ihminen" pääsisi lakia "henkilökohtaisesti" tulkitsemaan. Tällä Allah-Aho selvästi viittaa Norjan maasamurhiin, joista hänellä itselläänkin taitaa olla huono omatunto.- sormet syyhyää
Päästä äänestämään Halla-aho presidentiksi.
- Älä lässytä
Sinä puhut paskaa, niinkuin aina tällä palstalla.
- Pedofiili Hammed
Mistä rasismista? Ei ole mitään rasismi pykälää, etniseen alkuperään kohdistuvaa syrjintää blogikirjoittelussa. Nimikkeinä oli kansanryhmää vastaan kiihottaminen ja uskonrauhanrikkominen. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen katsottiin olevan omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai halveksuntaa tietylle kansanryhmälle. Toinen oli kirjoittelu Koraanin pedofiilikulttuurista, joka sekin katsottiin jumalanpilkkapykälien mukaisesti tuomittavaksi. Kaksi täysin päinvastaista asiaa.
- VapaamuuraiTuomarit
Voi taivast taas!
Etkö osaa lukea? Tuomio ei tullut rasismista, koska ei ole rikos.
"Ei käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot olleet millään muotoa "päinvastaisia"
Tuomio oli päinvastainen toisen syytekohdan osalta.
"Turha Allah-Ahon rehvastella sillä että sakko oli pieni. Jos se olisi määrätty nykyisillä tuloilla, eikä neljän vuoden takaisilla tyhjäntoimittajan ansioilla, olisi suuruusluokka toinen"
Tässä tämä ydin on: tekohetkellä hän ei ollut kansanedustaja, mutta nyt vaaditaan eroa vaikka Pääministerimme on todettu asiakirjaaväärentäjäksi, mutta hyvävelivapaamuurartituomarit hoitivat jutun, tuomiota ei tullut rikoksen vähäisyyden vuoksi. Heh vaikka rikos oli tehty.
Halla-Ahon tapauyksessa kysymys on tulkinnasta. - Vapaa sana
Tuo rasismi juttu on nyt joku lehdistön revittämä disinformaatio. Kirjoituksen yleiskuva tulkittiin solvaavaksi,siinä kaikki.
- Jussuf (se sama)
Pedofiili Hammed kirjoitti:
Mistä rasismista? Ei ole mitään rasismi pykälää, etniseen alkuperään kohdistuvaa syrjintää blogikirjoittelussa. Nimikkeinä oli kansanryhmää vastaan kiihottaminen ja uskonrauhanrikkominen. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen katsottiin olevan omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai halveksuntaa tietylle kansanryhmälle. Toinen oli kirjoittelu Koraanin pedofiilikulttuurista, joka sekin katsottiin jumalanpilkkapykälien mukaisesti tuomittavaksi. Kaksi täysin päinvastaista asiaa.
No niinhän minä juuri sanoin. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen on pseudonyymi rasismille.
Rasistin ei pitäisi olla missään julkisessa tehtävässä, sillä se antaa väärän viestin. - Jussuf (se sama)
VapaamuuraiTuomarit kirjoitti:
Voi taivast taas!
Etkö osaa lukea? Tuomio ei tullut rasismista, koska ei ole rikos.
"Ei käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot olleet millään muotoa "päinvastaisia"
Tuomio oli päinvastainen toisen syytekohdan osalta.
"Turha Allah-Ahon rehvastella sillä että sakko oli pieni. Jos se olisi määrätty nykyisillä tuloilla, eikä neljän vuoden takaisilla tyhjäntoimittajan ansioilla, olisi suuruusluokka toinen"
Tässä tämä ydin on: tekohetkellä hän ei ollut kansanedustaja, mutta nyt vaaditaan eroa vaikka Pääministerimme on todettu asiakirjaaväärentäjäksi, mutta hyvävelivapaamuurartituomarit hoitivat jutun, tuomiota ei tullut rikoksen vähäisyyden vuoksi. Heh vaikka rikos oli tehty.
Halla-Ahon tapauyksessa kysymys on tulkinnasta.Niinpä. Ei onneksi ollut tekohetkellä kansanedustaja, saatikka valiokunnan puheenjohtaja. Mutta jos on tehnyt rikoksen josta vasta nyt tulee tuomio, olisi syytä riittävästi erottaa tehtävistään.
Tulkinnastahan aina on kysymys. Mutta jos kansanedustaja ottaa lainlaatijan roolinsa lisäksi myös tuomioonpanovallan (arvostelemalla oikeusjärjestelmän tuomiota), menevät roolit sekaisin. Vähän niin kuin persuilla aina: rasistien on vaikea sopeutua normaaliyhteiskunnan määräyksiin. Yhteiskuntaa ei ole rakennettu ihmisten eriarvoisuudelle, jota Allah-Aho kannattaa. - Jussuf (se sama)
Vapaa sana kirjoitti:
Tuo rasismi juttu on nyt joku lehdistön revittämä disinformaatio. Kirjoituksen yleiskuva tulkittiin solvaavaksi,siinä kaikki.
Se oli tuomio rasismista ja uskonrauhan rikkomisesta. Ei mitään epäselvää.
- Mussuf.
Jussuf (se sama) kirjoitti:
No niinhän minä juuri sanoin. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen on pseudonyymi rasismille.
Rasistin ei pitäisi olla missään julkisessa tehtävässä, sillä se antaa väärän viestin.Kansanryhmää vastaan kiihottaminen voi olla vaikka sitä, että kehottaa tappamaan vaikkapa vammaiset. Ei etnisyys ole ainoa kansanryhmä. Myös seksuaalinen suuntaumus luetellaan kansanryhmäksi muun muassa. Mutta sinähän et muutenkaan mistään niin liikaa tiedä.
- nolla-aho ulos
Nolla-aho pihalle, säälittävä spede koko tapaus
- Vihakirjoittaja
Age at marriage
See also: Criticism of Muhammad#Aisha and Child marriage
Aisha stayed in her parents' home for several years until she joined Muhammad and the marriage was consummated.[6][8][9][11][12][13] Most of the sources indicate that she was nine years old at the time,[clarification needed] with the single exception of al-Tabari, who records that she was ten.[8]
-- The sources do not offer much more information about Aisha's childhood years, but mention that after the wedding, she continued to play with her toys, and that Muhammad entered into the spirit of these games.[14]
http://en.wikipedia.org/wiki/Aisha#Age_at_marriage
Länsimaisen oikeuskäytännön mukaan kyse on pedofiliasta, entä sitten? - VapaamuuraiTuomarit
KOmmenttisi ovatr nolla-kerhoa, ei mitään analyysiä, pelkää huutelua.
Halla-Ahon analyysi on terävää ja siksi eliittiä ärsyttävää.
- Samalla Mitalla
"Rasismi eli rotusyrjintä tai rotusorto on aate tai toiminta, jossa ihmisten rotuluonteen ja siihen liittyvien fyysisten sekä henkisten piirteiden erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää.[1] Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rasismi
Onko Rushdie rasisti vai ovatko jihadin asettajat rasisteja?
Rushdie vastustaa "islamilaista totalitarismia"
1.3.2006 16:27
Usean kirjailijan julkilausuma pitää Muhammad-kiistaa merkkinä.
Salman Rushdien päätä ei palella. (CLAUDIO ONORATI / EPA)
Salman Rushdie ja joukko muita kirjailijoita on ilmoittanut vastustavansa "islamilaista totalitarismia", jota kuvastavat heidän mielestään profeetta Muhammadin pilakuvista hiljattain puhjenneet väkivaltaisuudet.
Kirjailijat ilmaisevat huolensa ilmiöstä yhteisessä lausumassa, jonka ovat allekirjoittaneet Rushdien lisäksi muun muassa ranskalainen filosofi Bernard Henri-Levy sekä bangladeshilainen kirjailija Taslima Nasreen.
Fasimi, natsismi, stalinismi ja nyt: islamismi
Rushdien tausta ristiriitojen kommentoijana on erityinen. Hänelle julistettiin Iranissa käytännössä kuolemantuomio vuonna 1989, kun hän oli kirjoittanut kirjansa Saatanalliset säkeet, jonka uskonoppineet ja Iranin hallinto katsoivat halventavan profeettaa.
- Selvittyään fasismista, natsismista ja stalinismista maailma kohtaa nyt uuden globaalin uhan, islamismin, kirjailijoiden lausumassa todetaan.
Kirjailijoiden lausuma julkaistiin keskiviikkona Charlie Hebdo -lehdessä, joka oli yksi Muhammad-pilakuvat julkaisseista ranskalaislehdistä.
Hymistely ei enää riitä
- Me kirjailijat, toimittajat ja intellektuellit kehotamme vastustamaan uskonnollista totalitarismia ja edistämään vapautta, tasa-arvoisia mahdollisuuksia ja maallistuneita arvoja.
Kirjailijoiden mielestä pilakuvista aiheutuneet kahakat paljastivat, että mainittujen arvojen puolesta täytyy nyt taistella tosissaan.
- Kyseessä ei ole sivilisaatioiden yhteentörmäys eikä lännen ja idän välinen vastakkainasettelu, vaan kamppailu demokraattien ja teokraattien välillä.
STT" - Epätasa-arv. laki
> Rasismista kylläkin tuo tuomio tuli. Mitä muuta aloittaja luulee
> "kiihottamisen kansanryhmää vastaan" tarkoittavan?
Tuo kiihottaminen kansanryhmää vastaan on todella komealta kuulostavaa lakitekstiä. Tulee mieleen että sellaista tehdessään Halla-Aho varmaankin on seisonut torilla puhujanpöntössä. Ja kiihottanut paikallaolijoita menemään viidakkoveitsillä listimään Somaleita.
Oikeatihan Halla-Ahom koko se kiihotus kansanryhmää vastaan oli nämä blogikirjoituksessa kirjoitetut sanat:
»» "Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen
on somalien kansallinen, ehkä suorastaan
geneettinen erityispiirre."»»
Tuossa se koko kansankiihotus nyt oli. Noin kiihkein sanoin "kiihotettiin" muita suomalaisia käymään Somalien kimppuun.
Vastaavasti kuitenkin Suomessa saa vapaasti sanoa esim. suomalaisista:
"Puolison hakkaaminen ja rankka viinan juominen on suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre."
Nimenomaan Somaleista sanottuna tuo loisimiseen viittaaminen katsottiin Korkeimman Oikeuden mielestä "kansankiihotukseksi".
Sellainen tulkinta on juridisesti aivan kestämätön. Suomalaisista ja Ruotsalaisista Somaleista ja Islamista pitää voida sanoa ja kirjoittaa asioista aivan samalla tavalla.
Ilman että vain yhden uskonnon ja yhden kansan mainitsemisesta joutuu maksamaan "kansankiihotuksen" ja "uskontorauhan häiritsemisen" perusteella päiväsakkoja. - älä selitä
älä selitä, tuomio tuli
- VapaamuuraiTuomarit
Juuri niin tuomio tuli, mutta kestääkö tuomion perustelu kriittistä tarkastelua. Ei kestä. Tämän ovat todenneet myös monet, jotka ovat erimieltä Halla-Ahon kanssa.
Valveutuneet kansalaiset näkevät tässä Halla-Ahon tulleen tuomituksi mielipiteestä, joka sisältyy sananvapuden piiriin.
On käsittämätöntä, että Halla-Ahon retorista kysmystä on tarkoitushakuisesti ymmärretty väärin kuten Helena Erosen hihamerkki-kirjoitusta.
Hyvä analyysi löytyy nim. Epätasa-arv. lak 11.6.2012 12:46 kirjoutuksesta.
- Rasistinen tuomio
Tuomio on virheellinen ja epätasa-arvoinen. Korkein Oikeus saisi hävetä näin epämääräisin perustein ja epätasa-arvoisesti annettua tuomiota. Tuomio on rasistinen.
- PS. Olen Suomalainen
Se tässä on huvittavaa, että Perussuomalaisten ei tarvitse vasiten panostaa vaalityöhön - sen tekevät media ja ulkopuolueet perussuomalisille ja ilmaiseksi.
:)- röhöm.
Niin, pienellä negatiivisella säväyksellä tietenkin...
- Tosimies.
Nuo vasemmiston suustaan kärkkäästi naiset varmaan ovat poliisimurhaajaa fanittaneneen Arhinmäean erottamisen kannallakin?
Ny nähdäkseni jokainen joka nousee Halla Ahoa vastaan sallii uskollisen pedofilian joka on erittäin törkeä rikos Suomen lakien mukaan- Hellettä piisaa
Jos vasemmisto ei eduskunnan menettelytapoja hyödyntäen lähde ajamaan H-A:n eroa tulee se samalla tunnustaneeksi että tarkoitus on vain politikoida ja yllätys, yllätys... Jälleen kerran eurokriisin syventyessä suunnata journalistinen fokus persujen mustamaalaukseen. Itse asiassa H-A:n velvollisus on pitää kiinni luottamustehtävästä johon eduskunta on hänet nimittänyt.
- veli-antti
Halla-ahohan puhui sen julki mitä nykyisin hyvin moni suomalainen ajattelee, vai mitä luulette ajattelevan sellaisen henkilön joka on työtön ja heitetty ulos kaikilta turvaverkoilta täysin tulottomaksi. Hän menee pyytämään pientä taloudellista avustusta sossusta ahdinkoonsa mutta saakin vain leipäjonojen osoitteita ainoaksi lohdukseen.
Seurattuaan elämää ympärillään huomaakin värilliselle maksetun pitkälti toista tonnin avustuksia kuukaudessa. Täytyisikkö tämä hyväksyä ja olla onnellinen kun edes tuolle värilliselle ollaan noin huusovia sossussa? - rrt
Jussi tulee olemaan kuntavaalien ehdoton ääniharava, sille tosiasialle ei mahda korkeinoikeuskaan yhtään mitään.
- Jussuf (se sama)
Juhantalokin sai protestiääniä rikostensa jälkeen. Eihän tuo mikään ihme ole. Nyt kun ei ole Toni Halmetta ketä äänestäisi, äänestävät pääkaupunkiseudun maalaiset sitten seuraavaa sellaista joka haukkuu heidän puolestaan ulkomaalaisia.
- ..
Jussuf (se sama) kirjoitti:
Juhantalokin sai protestiääniä rikostensa jälkeen. Eihän tuo mikään ihme ole. Nyt kun ei ole Toni Halmetta ketä äänestäisi, äänestävät pääkaupunkiseudun maalaiset sitten seuraavaa sellaista joka haukkuu heidän puolestaan ulkomaalaisia.
Sinä kun et ole edes lukenut koko kirjoitusta voi sanoa siitä mitään. Onkin mielenkiintoista tulkita jonkin kulttuurin saama kritiikki ihmisten solvaamiseksi. Halla-aho vertasi mm. islaminuskoa (Koraania) pedofiilikulttuuriksi.
- Tosimies.
.. kirjoitti:
Sinä kun et ole edes lukenut koko kirjoitusta voi sanoa siitä mitään. Onkin mielenkiintoista tulkita jonkin kulttuurin saama kritiikki ihmisten solvaamiseksi. Halla-aho vertasi mm. islaminuskoa (Koraania) pedofiilikulttuuriksi.
No eikö se islam ole juuri sitä?
Minun mielestäni on, kertomusten mukaan islamin perustaja oli pedofiili nykylakien mukaan joten silloin voimme pitää islamia sellaisena.
Ja lisä vahvistusta asiaan saamme tarkkailemalla muslimien suojaseksi ikärajoja, kas vain niitä ei ole. - Jussuf (se sama)
Tosimies. kirjoitti:
No eikö se islam ole juuri sitä?
Minun mielestäni on, kertomusten mukaan islamin perustaja oli pedofiili nykylakien mukaan joten silloin voimme pitää islamia sellaisena.
Ja lisä vahvistusta asiaan saamme tarkkailemalla muslimien suojaseksi ikärajoja, kas vain niitä ei ole.En ole nähnyt yhdenkään uskontotieteilijän väittävän tuollaista. Kielitieteilijä taitaa olla semmoinen ammatti että sen haltijalla on vapaus sanoa mistä vain mitä vain.
Jotain rajaa kuitenkin pitää siinä kuinka paljon saa usuttaa ihmisiä toisten kimppuun. Nähtävästi naisten raiskaamiskehotusta jonka Allah-Aho myös teki, ei pidetä kovin pahana, koska naiset sentään vielä pystyvät puolustamaan itseään. - Ulla se tässä vaan
Jussuf (se sama) kirjoitti:
En ole nähnyt yhdenkään uskontotieteilijän väittävän tuollaista. Kielitieteilijä taitaa olla semmoinen ammatti että sen haltijalla on vapaus sanoa mistä vain mitä vain.
Jotain rajaa kuitenkin pitää siinä kuinka paljon saa usuttaa ihmisiä toisten kimppuun. Nähtävästi naisten raiskaamiskehotusta jonka Allah-Aho myös teki, ei pidetä kovin pahana, koska naiset sentään vielä pystyvät puolustamaan itseään.Usutatko ihmisiä toisten kimppuun kun luet sukukirjastasi, että isäsi olikin namibialainen homo? Joo en minäkään.
- Muhammad Sika
Jussi kertoi mm. totuuden, jota ei saisi lausua:
Muhammad oli pedofiili pantuaan pikkutyttöä eli Aishaa. Koska musulmaanit Muhammadia ylistävät, ymmärtäisin myös islamin hyväksyvän pedofilian ja olevan siten pedofiiliuskonto.
Samaa näytetään harjoittavan Muhammadin esikuvan mukaisesti edelleenkin musumaissa: vahhoille ukoille naitetaan tyttölapsia.
Pedofiliaa, sanon minä. PEDOFILIAAAA!!!!!
Että sellaiset terveiset KKO:lle!- .
Kaikista härskeintä tuossa on vielä se, että useassa lähteessä kuten Bukharissa ja Al-Tabarissa mainitaan vielä erikseen, että "Aysha leikki nukeilla profeetan viedessä avioliiton päätökseen".
Nyky lainsäädännön mukaan tuosta voisi päätellä ainakin, että tapaus olisi omiaan aiheuttamaan vakavaa henkistä kärsimystä ja trauman lapsen henkiseen kehitystasoon ja ikään nähden. Muhammad saisi mitä ilmeisimmin nimikkeen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Muslimit pitävät raiskaajaa ja pedofiilia vieläpä pyhänä ja esimerkillisenä hahmona pyhässä kirjassaan. Mielestäni se on vakava loukkaus kulttuuriamme kohtaan.
- Ihaa!
Jussilla oli hyvöä pointti.
"Kimmo Sasi toimi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana vuosina 2003-2011, vaikka sai vuonna 2007 tuomion kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Miksi Sasin eroa ei vaadittu yhtä kärkkäästi, kuin nyt Halla-ahon kohdalla?
Siksi, että Sasi on PASKAKOKKARE!
Eduskunnan tekopyhät persmulkerot ja anustapit pitävät Halliksen nettikirjoitusta TAPPOA pahempana rikoksena. On paskiaisilla arvot kohdallaan! - Bwana1
Islamin perus-ismi on, että Mohammed teki kaikessa Allahin tahdon, ja siksi jokaisen muslimin tulee tehdä hänen laillaan. Eilen, tänään, sekä iankaikkisesti!
Mohammedin toinen vaimo Aisha, oli vasta 6-vuotias kun 53-vuotias Mohammed nai hänet.
Puolustuksekseen muslimit ottavat sen tiedon, että Aisha oli sentään jo 8-vuotias, kun Mohammed alkoi sukupuoliyhteyden tämän kanssa.
Onko lapsiinsekaantuminen pedofiliaa vain länsimaalaisten kohdalla, mutta "rakkautta" islamilaisten kohdalla?
Pitäisikö marxilaisen valta-eliittimme mielestä pedofilia sallia muillekin, kuin islamisteille???
Onko punavihreiden koksu-marxistien mielestä myös kotimaisten pedofiliemme arvostelu kiellettyä???? - H-A sai jo tuomion
"Entä miten tekoni suhteutuu esimerkiksi kavalluksiin, lahjoman vastaanottamisiin, pahoinpitelyihin tai kuolemantuottamuksiin, joista tuomittuja henkilöitä on toiminut ja toimii niin kansanedustajina, valiokuntien puheenjohtajina kuin ministereinäkin?"
Ja tässä on se tärkein pointti, että millainen rikos ei oikeuta enää toimimaan kansanedustajana. Eduskuntahan on väärälle polulle nyrjähtäneitä täynnä. Mm. tuossa tuomioluetteloa.
Hyvä kirjoitus H-A:lta. - A. B. Laajalahti
Anneli Auer on vapautettava pedofilia-syytteistä, sillä PEDOFILIA ei enää ole KO:n sharia-tulkintojen mukaan rikos.
Ja varokaakin syyttämästä A. Aueria "pedofiliksi", sillä siitä tulee KO:n tuomio!!! - Muhammad Sika
"Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva, säger Illman." Näin kirjoitti Hufvudstadsbladet 8.6.2012.
Toisin sanoen Mika Ilmanin mielestä on hienoa että korkein oikeus on asettanut rajan jonka yli ei saa vittuilla valtakunnansyyttäjille.
Halla-aho sai siis tuomion Illmanin varpaille astumisesta.
KKO ja valtakunnansyyttäjänvirasto ovat oikeuslaitoksen häpeäpilkkuja!- Julle jankkeri
Mika Illman vastusta sananvapautta? Vai miten tämä pitäisi ymmärtää?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Netin valvontaa halutaan tiukentaa rasismin pelossa/1135237615999
Suvaitsevaisto on ottanut tuomioistuinlaitoksen käsikassarakseen kansaa vastaan! Suvaitsevaisto haluaa päättää, mitä meillä saa kirjoittaa.
- tyhjää islamia
Raamattua saa heitellä ,mitäpä jos Tervo olisikin heitellyt koraania ? istuisiko se jo linnassa ? ja syytteitä olisi ropissut niin että KALSKE vaan kuuluisi ?? TOSI NAURETTAVAA LÄSSYTYSTÄ JA LEIKKIMISTÄ NOITTEN ISLAMIPELLEJEN KANSSA ,PELKÄÄKÖ SUOIMEN VIRKAMIEHET NIITÄ ???ONKO IMAAMEILLA NOIN KOVA VAIKUTUSVALTA ?
- paidaton Rambo
Islamisteille: viisumipakko ja pakkopaita pakko
- Tasa-arvo
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut nokialaisen Mohammad Reza Bakhtiarin, 30, ja jyväskyläläisen Amin Qalandarin, 28, vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta, kertoo päivän Iltasanomat.
Tuomion ehdottomuus oli poikkeuksellista, sillä kyseessä oli ensikertalaiset ja tuomion mitta alle kaksi vuotta.
Oikeuden mukaan "rikoksen vakavuus ja rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys edellyttää ehdotonta tuomiota". Oikeus perusteli ratkaisuaan rikoksen tekotavalla ja sillä, että tekijöitä oli kaksi. Raiskaus tapahtui viimevuoden huhtikuussa jyväskyläläisessä yksityisasunnossa.
Raiskaajakopla joutuu maksamaan yhteisvastuullisesti uhreilleen 10 000 euroa kärsimyksestä ja 800 euroa kivusta sekä oikeudenkäyntikulut joista koituu noin 2900 euroa erilaisia maksuja.
Muslimiraiskaaja numero 1: Mohammad Reza Bakhtiarin (30-vuotias, Nokia)
Muslimiraiskaaja numero 2: Amin Qalandarin (28-vuotias, Jyväskylä)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640