Sadat papit luopuneet uskosta Yhdysvalloissa 1 Tim 4:1-3

lopunajat

Sadat papit luopuneet uskosta Yhdysvalloissa
10.06.2012 09:00 | Uusi Tie | Jouko Makkonen

Yhdysvalloissa pappien uskosta luopuminen on noussut julkiseksi ilmiöksi. Noin vuosi sitten ”nykyisille ja entisille papeille, joilla ei ole uskoa yliluonnolliseen” perustettiin oma nettiyhteisö, Clergyproject.com. Yhteisössä on oman ilmoituksensa mukaan yli 270 jäsentä.

Sivustolla todistuksia ja terveisiä muun muassa kuuluisalta ateistilta Richard Dawkinsilta. Siellä myös lainataan lukuisia uutisia ja artikkeleita, joissa käsitellään pappien uskosta luopumista. Muutamat uskosta pois kääntyneet papit ovat antaneet kasvot ilmiölle monissa eri haastatteluissa.

Yksi heistä on Clergy Projectin perustaja Teresa MacBain. Hän "tuli kaapista" 1 500 ihmisen edessä ateistikokouksessa toimiessaan vielä pastorina metodistikirkossa. Hänen julkisen ulostulonsa huomioi aluksi paikallistelevisio, sitten valtakunnanmediat.

Metodistipastorin ja houstonilaisen teologisen oppilaitoksen (Houston Graduate School of Theology) entisen johtajan Keith Jenkinsin mukaan monet kirkkojen ja seurakuntien johtajat ovat kyseenalaistaneet tai luopuneet uskostaan, mutta ennen se ei ole ollut näin julkista.

- Siitä on tullut lähes kuin virustartunta, Jenkins sanoo Click2Houston.com-sivuston haastattelussa.

Hän myös uskoo, että kirkoissa ja seurakunnissa palvelee paljon uskonsa menettäneitä pastoreita, jotka pitävät työstään kiinni elantonsa vuoksi.

- Mutta heidän täytyy mennä eteenpäin. Heidän ei tarvitse pysyä kirkossa ja käyttää heidän asemaansa pastorina ja nauttimaansa pyhää luottamusta yrittääkseen saada muita mukaansa.

Kommentti

" 1.Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

2. valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

3. ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan."

1.Tim.4:1-3.

Mitäpä muuta voimme todeta, kuin että Jumalan Sana on erehtymätön, näin se toteutuu silmiemme edessä ja nähden. Eikä tämä ole vain "Amerikan ihme", meillä on sama vauhti päällä, senkin näemme ja tunnemme.

Ja kaikkihan alkaa siitä, että "onko Jumala todella sanonut, kirjoittanut tai ilmoittanut?" Esimerkiksi luomiskertomuksen kyseenalaistamisestahan se alkaa.

Risto Nikula | 10.06.2012 11:12

www.seurakuntalainen.fi

5

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä asia

      Mitä villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja eronneet papit harrastavat?
      Pelihän on rehellistä jos erotaan reilusti huuhaa-menosta, vaikka pitäisikin sitten hankkia muualta uusi elanto.
      Ei tässä ole kysymys mistään "luopumuksesta" vaan ihmiset ovat rehellisempiä itselleen ja vastuuntuntoisempia kun lopettavat itsepetoksen ja muille valehtelemisen.

    • Veren hinta

      Eipä heillä ole koskaan elävää uskoa ollutkaan. Eli joutaa loppukin teeskentely mennä.

      Ihminen joka on Jeesuksen kohdannut henkilökohtaisesti, ei hän voi tapahtumaa koskaan unohtaa.

      • 26

        Jaaha. Odotinkin, kuinka monennessa vastauksessa päästään itse haettuun asiaan. Jo toisessa!

        Eihän ne voi mitenkään oikeassa uskossa olla, nehän on vaan palkkapappeja.


    • tällä tiellä

      Kirjoituksesi Risto, on oikea, mutta niin sanotusti kaukaa haettu. Suomessa tehtiin papiston keskuudessa suuri kysely muutama vuosi sitten, jonka perusteella huomattava osa papistosta ei usko luomiskertomukseen, Jeesuksen neitseestä syntymiseen eikä Raamatun ilmoittamaan Taivaaseen ja ikuiseen kadotukseen. Vuonna 1977 pastori Antti Kylliäinen kirjoitti kirjan ”Kaikki pääsevät taivaaseen”, koska hän koki ahdistusta sielunhoitoon tulleiden hädän edessä. Kun hänen olisi pitänyt tarjota Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, hän tarjosi väärää lohdutusta ja suruttomuutta. Pastori Kylliäinen sai puhuttelun jälkeen luvan jatkaa luterilaisen kirkon pappina, eikä hänen puhettaan katsottu luterilaisen tunnustuksen vastaiseksi. Voimme olla vain tyytyväisiä, jos uskosta osattomat papit tunnustavat tilanteensa ja lähtevät papin viroistaan. Papiksi, lähetystyöntekijäksi tai evankelistan virkaan pääsee koulutusten kautta ilman henkilökohtaista uskoaankin. Kunpa parikymmentä vuotta lapsia hyväksikäyttänyt lestadiolainen saarnamieskin olisi heti ensimmäisen kerran langettuaan tunnustanut syntinsä ja tehnyt parannuksen!

      Kristilliset yhteisöt salaavat ja puolustelevat vääriä profeettojaan rakkauden nimessä. Kristillisyyteen kuuluu tietty kiltteys ja nöyryys ja monissa yhteisöissä kaikki arvostelu katsotaan negatiiviseksi, rakkaudettomaksi ja pahimmillaan kritisoijaa nimitetään kovaksi ja katkeraksi. Lestadiolaisuudessa hyväksikäytetty lapsi on aikuisena todistanut, miten hänen piti pyytää insestiä harjoittavalta anteeksi pahoja ajatuksiaan häntä kohtaan! On Jumalan armoa, jos joku tunnustaa olevansa uskosta osaton. Pahuus lisääntyy ja saa vallan sen tähden, että pahuuden tiedostavat vaikenevat. Insestistäkin tiedettiin, mutta sitä ei otettu puheeksi, koska se olisi aiheuttanut liian suuren kohun, eikä ”voidellun julistajan” pahuuteen rohjettu puuttua. Syyllisiä olemme ME, jos me salaamme ja puolustamme pahuutta. Meidän tulee karttaa tietoista syntielämää ja pahuutta tekeviä jumalan valtakunnan työntekijöitä: 2. Tim. 3:5 ”heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta. ”
      Väärää alamaisuutta on alentua alamaiseksi synnin valtaan. On oikein vihata pahuutta ja sanoutua siitä irti, Jumala ei ole tarkoittanut meitä kynnysmatoiksi eikä armon nimissä hyväksymään tietoista syntielämää. Room 6:13-14 ”Älkää antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille…sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla vaan armon alla”.

      Meidän on osoitettava terveyttä myötätuntoa langenneille ja kaikki heikoille lähimmäisillemme, mutta myös tajuttava, milloin on viisainta hakeutua tietoisesti erilleen pahuudesta. "Tehän suvaitsette mielellänne houkkamaisuutta, kun itse olette niin järkeviä. Te sallitte, että joku orjuuttaa teitä, että joku syö teidät puhtaiksi, että joku etuilee kustannuksellanne, että joku korottaa itsensä, että joku lyö teitä kasvoihin. Häpeäkseni tämän sanon, aivan kuin olisimme liian heikkoja." 2.Kor.11:19-21.
      Olen toiminut useissa kristillisissä järjestöissä ja haureellinen elämä, taloudelliset väärinkäytökset, henkinen väkivalta ja ulkopuolisenkin havaittavissa oleva perkeleellinen viha voi vallita siellä, missä ihmiset kutsuvat itseään uskoviksi. Usein kristillisen järjestön johtoon nousee narsistinen persoona, joka saa vallan kun yhteisö on sairas, työsuojelu hampaaton ja hallitus sokea. Tämä on MEIDÄN ongelmamme ja hyvin lähellä. Laaja luopuminen Kristuksesta ei tule tänne USA:sta, se on jo täällä.
      Tapasimme kerran Kalajoella – kilvoittele jalo kilvoitus! Eero Tolvanen, veljesi Herrassa

    • body

      Ei ole yhtään ihme jos kyllästyttää, sillä nuo lopunajan huutajat tympäännyttää jo ihan tavallista tallaajaa.

      On porukkaa jonka mielestä uskon pitäisi olla pilvissä kävelyä, ihmeitä ja merkkeja sekä kuolleista nousemia, niin huuhaa mene yli hilseen.

      Kun satatuhatta fanaatikkoa kietoo evankeliumia piikkilangoilla ja rajaa toiset uskon/evankeliumin ulkopuolelle, niin sairasta on, tosi sairasta touhua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe