Olen ollut nyt parisen viikkoa työharjoittelussa vanhusten palvelutalossa pääkaupunkiseudulla ja minua suoraan sanottuna kuvottaa se mitä olen joutunut näkemään ja seuraamaan työharjoittelupaikassani.
Hoitajat kohtelevat vanhuksia erittäin väkivaltaisesti ja kovakouraisesti. Miten tällaiseen ei puututa??? Edes osastonhoitaja ei reagoinut mitenkään siihen kun kerroin asiasta hänelle. Pyöritteli vain silmiään ja mumisi jotain mistä en saanut mitään selvää.
Keneen voisin ottaa yhteyttä jotta saisin ääneni kuuluville?
Väkivaltaiset vanhustenhoitajat
16
359
Vastaukset
- KokenutKaikenTietää
Asiaa puhut. Näin se on. Alalla on todella henkilöitä, joiden ei missään tapauksessa pitäisi olla hoiva-alalla.
Todella karskia kieltä ja kovia otteita saa moni vanhus kokea, varsinkin jos on ihan vuodepotilas ja dementoitunut. Aivan kuin se olisi vanhuksen syy, että tarvitsee hoitoa ja hoivaa. - Epäilen provoksi
Eikö koulussa opeteta mihin otetaan yhteyttä tälaisessa tapauksessa?
- Totta, MOT
Ollessani koulussa kerroin näkemästäni kohtelusta mutta tuloksena oli että sanottiin että opiskelijat eivät ymmärrä tosielämää ja kauhistelevat näkemäänsä. Vasta kun 5-6 opiskelijaa on kertonut samaa samasta paikasta aletaan ottamaan todesta. Mutta jotta tarpeeksi useat valittavat paikasta menee siihen useita vuosia koska opettajat vaihtuvat myös.
Lähihoitajaopiskelussa yritin koko ajan ehdottaa koululle että kun kenttäjaksossa kysytään miten olet viihtynyt ja millainen paikka on kyseessä niin tämä tehdään vasta kun arvosanat on annettu. Jos alat arvostella osastolla tapahtuvaa kaltoinkohtelua ja osastonhoitajan silmien pyörittelyä kun kerron osaston huonosta ilmapiiristä ja vanhusten itkeskelystä niin arvosanat romahtaa ja et edes pääse näytöstä läpi. Yhdessä arvostelutilanteessa kerroin kaiken mädännäisyyden mitä näin ja sain arvosanaksi i 1 asteikolla 1-3. Jos olisi ollut näyttökohde olisivat antaneet hylätyn. Olivat sinänsä fiksuja koska jos olisivat antaneet nollan olisin tehnyt virallisen valituksen ja koko työssäoppiminen olisi mennyt tarkasteluun ja kaltoinkohtelu olisi tullut julkiseksi. Nyt juttu jäi vain keskusteluun ja ainoaksi huonoksi arvosanaksi papereihini.
Niin kauan kun olet opiskelija pidät turpasi kiinni että saat paperisi mutta valmistuttuasi voit antaa palaa ja kunnolla.
- Surullinen ap
Ei ole provo enkä opiskele alaa vielä. Olen työharjoittelussa työkkärin kautta.
Tuo karskea kielenkäyttö on myös aivan järkkyä hoitajien keskuudessa, kuten myös asukkaiden pilkkaaminen yhteisvoimin.
Tämä ei todellakaan ole mitään provoilua vaan olen huolissani siitä miten vanhuksia kohdellaan ja ennen kaikkea erittäin järkyttynyt siitä että tämä toiminta on totista totta ja arkipäivää näköjään. :( - Kokemuksia myös
Niinpä. Paljon puhutaan hoitajien kohtaamasta väkivallasta vaan potilaiden/asiakkaiden kohtaamasta tuskin pihistään..
- Ikävä kyllä...
Ikävä kyllä hoitajissa on sellaisiakin, onneksi ei kuitenkaan kaikki. On myös vanhuksia inhimillisesti kohtelevia ja heille hienotunteisesti puhuvia. Tuota ikävää käytöstä on kyllä muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Fyysiseen väkivaltaan en itse ole törmännyt.
- Tiedän ton
Kyllä sitä väkivaltaa esiintyy paljon hoitoalalla, se vain nimetään kiinnipitämiseksi, rauhoitteluksi ja vaikka miksi muuksi kuin väkivallaksi jotta päästään kuin koirat veräjästä.
Kun vanhus joka ei pysty liikkumaan ja jonka jäsenet ovat jähmettyneet ajan saatossa tiettyyn asentoon, saa hoitajakseen väkivaltaisen ihmisen, hänen jäseniään kiskotaan niin että vanhus vain huutaa tuskasta ja hänelle aiheutetaan täysin tahallisesti kipua välittämättä siitä että häntä oikeasti SATTUU.
SE ON VÄKIVALTAA. - :( :( Surullinen myö
Niinpä Väkivaltaahan se on oikealta nimeltään.
- Näin tekisin
Tehkää jokaisesta näkemästänne väkivallanteosta ilmoitus vaikka aluehallintovirastoon. He järjestävät kyllä tarkasituksen kyseisiin paikkoihin. Raportoitte mitä on tapahtuut, milloin ja miksi ja kenen toimesta. Eu tuolaiseen tarvitse hyväksyvästi ja alistuvasti suhtautua, toimikaa hyvät ihmiset! mutta teilä pitää olla näyttöä.
- Hölmistynyt.....
Nimimerkille "Epäilen provoksi", miten tälläiseen voitaisiin opettaa varautumaan koulussa kun on niin tabu muutenkin?
- S. Helga
Niinpä... juuri yhtenä päivänä puhuttiin, että hoitjat eivät saa potkuja tai usein eivät edes huomautuksia käyttäytyvät sitten miten tahansa. Potilaita saa kohdella, miten haluaa, pölliä lääkkeitä lääkekaapista jne.
Esimiehet eivät näytä puuttuvan asioihin millään lailla, mikä kummastuttaa ja kauhistuttaa itseäni. Olen törmännyt moneen varsin epäpätevään osastonhoitajaan, joka on täysin kyvytön hoitamaan työtään. Henkilöstöhallinnosta ei tietoakaan eikä osaston potilaista senkään vertaa.
AVI:in vaan ilmoitusta, jos oh ei asiaan puutu. Toivon, että uusi hoitajasukupolvi olisi tosiaan hanakampi puutumaan noiden sappea syöksevien ihmisistä piittaamattomien hoitajien toimintaan mm. valitusten muodossa!- Puhutaan totta
Riippunee sitten paikasat. Kyllä minun käsitykseni mukaan nykyisin ollaan erittäin tarkkoja hoitajine käytöksestä. Jokaisesta valituksesta haatsatellaan hoitajaa, selvitetään mitä on tapahtunut ja miksi. Siis myös hoitajia kuullaan.Lääkkeiden pöllimisestä lääkekaapista seuraa lääkeoikeuksien menettäminen useiissa paikoissa tai sitten kokonaan siirto toiseen työpisteeseen. Lääkevarkaudesta tulee oikeusjuttu.
- ????....????
Tarkkoja hoitajien käytöksestä? Mitä tarkoitat kun moni tässäkin ketjussa kertoo selvällä suomen kielellä ettei asia ole niin. Tätä ketjua ei varmaankaan olisi edes aloitettu jos jotakin ei olisi tapahtunut.
- S. Helga
Kyllä vaan pääsee hoitajat kuin koira veräjästä esim. lääkevarkauksien yhteydessä. Muinoisessa työpaikassani sh käytti työpaikan morfiineja ym. N-lääkkeitä. Häippäsi vasta, kun meinasi joutua puhutteluun. Kohta jo oli seuraavassa työpaikassa jatkamassa samaa rataa.
Toinen potilaita ja työtovereitaan jatkuvasti epäystävällisesti kohdellut hoitaja oli taasen tuon tuosta esimiehen puhuttelussa, mutta siihen se sitten jäikin. Jatkoi samaa iljettävää käytöstään.
Työpaikalla riehui eräs hoitaja saaden ihme raivokohtauksia, töitä teki mahd. vähän. Osastonhoitajalle kerrottiin useaan otteeseen hoitajan käytöksestä ilman tulosta. Vasta, kun akka soitti esimiehelle kotiin ja haukkui tämän, siirrettiin sairaslomalle.
Että tällaista. Kyllä hoitajat saa mellastaa mielensä mukaan todella pitkään, ennen kuin pistetään pihalle:( - surua on paljon
Kyllähän sitä näkee ja kuulee pakostakin kun käypi tarpeeksi usein omaisiaan katsomassa hoitolaitoksissa.Rahastahan tämäkin asia on kiinni.Jos olisi enemmän henkilökuntaa ei olisi hoitsuilla niin kiire juosta potilaan luokse.Ja mitä tulee siihen valittamiseen niin sekään ei kyllä auta.Minäkin olen ollut aikaisemmin sitä mieltä että lähden tekemään valitusta niin isolle herrelle että tuntuu kunnolla. Ei minähän kerron kaikille ihmisille mitä olen nähnyt ja saanut olla oikein vierellä katsomassa hoitolaitoksessa että tulee mainetta totta saa puhua.Nämä mitä tässäkin ketjussa kirjoitellaan ovat varmasti totta eihän kaikki ihmiset välitä eivätkä halua kuulla totuuksi.Jos ovat hylännet vanhuksensa jonnekkin.
- jk
ota nyhteytä osastonhoitajaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652