Suomen Hornet-hävittäjiin hankitaan uusia ohjuksia. Kyseessä on merkittävä panostus.
Puolustusministeriö on valtuuttanut puolustusvoimat allekirjoittamaan sopimuksen, jolla Suomi hankkii Yhdysvalloista AGM-158 JASSM (Joint Air-to-Surface Standoff Missile) -ohjuksia Ilmavoimien F-18 Hornet -kalustoon.
Kyseessä on Lockheed-Martinin valmistama pitkän kantaman ohjus.
Kaupan taustalla on puolustuspoliittinen linjaus hankkia Ilmavoimien Hornet-kalustoon "kauaskantoinen ilmasta-maahan -täsmäasejärjestelmä, jolla voidaan vaikuttaa vastustajan avaintoimintoihin ja -kohteisiin".
- Hankintaan liittyvät muutostyöt Hornet-koneisiin tehdään osana koneiden vuoteen 2016 mennessä toteutettavaa elinkaaripäivitystä. Hankinta on osa puolustusvoimien ydintoimintojen turvaamista. Se on niin tärkeä hanke puolustuskyvyn kehittämisen kannalta, että materiaalihankintojen supistuksia ei ole kohdistettu siihen, toteaa puolustusministeriö.
Hankkeen kokonaishinta on 178,5 miljoonaa euroa ja maksatukset jakautuvat kuudelle vuodelle. Puolustusbudjetissa on jo varauduttu JASSM-hankkeen rahoitukseen.
AGM-158 JASSM Cruise Missile
http://www.youtube.com/watch?v=kJi2K8mKTRM
Näitä täsmäaseita Suomen Horneteihin
445
932
Vastaukset
- air-to-ground
Suomi osti tuota ohjusmallia melkein kolminkertaisella hinnalla mitä muut Nato maat ovat maksaneet vastaavista. Se kertoo Nato maiden yhteisen hankintaringin tehokkuudesta ja säästöistä mitä isoilla yhteisostoilla saadaan aikaan.
Vaikka hankintamäärä onkin melko pieni noin 50-60kpl. niin hyvää tässä on kuitenkin se, että nyt Suomelle tulee samassa yhteydessä tekninen osaaminen ja kyky tositilanteessa ottaa vastaan lisää ja käyttää kyseistä ohjustyyppiä.- res. majuri
Suomi hirtti itsensä Naton hyökkäys aseisiin. Missään konfliktiskenaariossa ei Suomelle ole hyötyä herkistä ja toiselta mantereelta tuoduista ja konrolloiduista aseita. USA hallitsee aseiden laukaisua satelliiteistaan käsin. Jos esimerkiksi Washingtonissa katsotaan että taktisesti olisi tarkoituksenmukaista tuhota joku Suomen kaupungeista niin laukaisuhetkellä Pentagonissa naputellaan uudet koordinaatit ja poksis. Lisäksi suurvaltakonfliktissa näiden omistaminen ja niiden ulkomainen ohjausmahdollisuus alentaa kuvitteellisen vastustajan kynnystä iskeä Suomeen ja se tapahtuisi satakertaisella voimalla verrattuna näihin muutamiin kymmeniin risteilyohjuksiin.
Sadat miljoonat jotka näiden jatkuva ylläpito ja päivitys maksaa ylläpitäisivät laadukasta koulutusta nyt lakkautetavissa varuskunnissa ja rajavalvontaa, millä molemmilla olisi todellista turvallisuus- ja taloudellista merkitystä Suomelle. - Foliohatuntekijä
res. majuri kirjoitti:
Suomi hirtti itsensä Naton hyökkäys aseisiin. Missään konfliktiskenaariossa ei Suomelle ole hyötyä herkistä ja toiselta mantereelta tuoduista ja konrolloiduista aseita. USA hallitsee aseiden laukaisua satelliiteistaan käsin. Jos esimerkiksi Washingtonissa katsotaan että taktisesti olisi tarkoituksenmukaista tuhota joku Suomen kaupungeista niin laukaisuhetkellä Pentagonissa naputellaan uudet koordinaatit ja poksis. Lisäksi suurvaltakonfliktissa näiden omistaminen ja niiden ulkomainen ohjausmahdollisuus alentaa kuvitteellisen vastustajan kynnystä iskeä Suomeen ja se tapahtuisi satakertaisella voimalla verrattuna näihin muutamiin kymmeniin risteilyohjuksiin.
Sadat miljoonat jotka näiden jatkuva ylläpito ja päivitys maksaa ylläpitäisivät laadukasta koulutusta nyt lakkautetavissa varuskunnissa ja rajavalvontaa, millä molemmilla olisi todellista turvallisuus- ja taloudellista merkitystä Suomelle."USA hallitsee aseiden laukaisua satelliiteistaan käsin. Jos esimerkiksi Washingtonissa katsotaan että taktisesti olisi tarkoituksenmukaista tuhota joku Suomen kaupungeista niin laukaisuhetkellä Pentagonissa naputellaan uudet koordinaatit ja poksis. "
Ollaankos me nyt hyökkäämässä USA:ta vastaan..? Niinpä niin, ei!
Ja kyllä Suomalainen elektroniikkainsinööri osaa löytää ohjuksen ohjausjärjestelmästä tuollaisen radiolinkin jolla ulkomailta käsin näitä voitaisiin ohjailla!
Mutta sellaista tuskin löytyy, koska ostajat eivät ole sentään niin tyhmiä etteikö kukaan olisi sellaista jo huomannut ja sen maailmalle paljastanut! - USA määrää
Foliohatuntekijä kirjoitti:
"USA hallitsee aseiden laukaisua satelliiteistaan käsin. Jos esimerkiksi Washingtonissa katsotaan että taktisesti olisi tarkoituksenmukaista tuhota joku Suomen kaupungeista niin laukaisuhetkellä Pentagonissa naputellaan uudet koordinaatit ja poksis. "
Ollaankos me nyt hyökkäämässä USA:ta vastaan..? Niinpä niin, ei!
Ja kyllä Suomalainen elektroniikkainsinööri osaa löytää ohjuksen ohjausjärjestelmästä tuollaisen radiolinkin jolla ulkomailta käsin näitä voitaisiin ohjailla!
Mutta sellaista tuskin löytyy, koska ostajat eivät ole sentään niin tyhmiä etteikö kukaan olisi sellaista jo huomannut ja sen maailmalle paljastanut!Suomi ei laukaise yhtäkään risteilyohjuksista ilman USA.n lupaa ja ilman USA.n tutkajärjestelmää.
- Hetkinen hei,
USA määrää kirjoitti:
Suomi ei laukaise yhtäkään risteilyohjuksista ilman USA.n lupaa ja ilman USA.n tutkajärjestelmää.
me siis maksamme siitä, että Yhdysvallat saavat käyttää aseitaan Horneteissamme?
Käytännössä USA on koko ohjusnipun valvoja ja aseiden käytönhallitsija. Heidänhän pitäisi maksaa meille, eikä meidän heille, vielä kolminkertaiseen hintaan.
Tämä haisee korruptiolta ja on isoista rahoista kyse. Tästä paukahtaa eräille 10 vuoden kakut, jos asiaa aletaan tutkimaan. Olisi hyvä juttu niin. - ???
Hetkinen hei, kirjoitti:
me siis maksamme siitä, että Yhdysvallat saavat käyttää aseitaan Horneteissamme?
Käytännössä USA on koko ohjusnipun valvoja ja aseiden käytönhallitsija. Heidänhän pitäisi maksaa meille, eikä meidän heille, vielä kolminkertaiseen hintaan.
Tämä haisee korruptiolta ja on isoista rahoista kyse. Tästä paukahtaa eräille 10 vuoden kakut, jos asiaa aletaan tutkimaan. Olisi hyvä juttu niin.Sulta taitaa puuttua se "toinen" aivosolu jos tuota uskot?
- Suomi maksaa USA.lle
Hetkinen hei, kirjoitti:
me siis maksamme siitä, että Yhdysvallat saavat käyttää aseitaan Horneteissamme?
Käytännössä USA on koko ohjusnipun valvoja ja aseiden käytönhallitsija. Heidänhän pitäisi maksaa meille, eikä meidän heille, vielä kolminkertaiseen hintaan.
Tämä haisee korruptiolta ja on isoista rahoista kyse. Tästä paukahtaa eräille 10 vuoden kakut, jos asiaa aletaan tutkimaan. Olisi hyvä juttu niin.Sitähän se on. Presidentti Niinistö lipoo kieltään, että mitä pääsisi myymään Suomesta USA.lle ja Natolle, ilmatilaa, maa-alueita, tukikohtapaikkoja, merialueita ja paljonko se voisi tuhlata Suomen rahoja USA.n aseisiin ja Naton sotiin. Paljonko tapattaa omiaan, että saa itse kunniaa ja rahaakin.
Hyvä huomio, että Suomi maksaa siitä, että USA ja Nato saivat risteilyohjukset lähemmäksi Venäjän rajaa ja voivat määrätä milloin ja mihin ne Suomesta ammutaan. - Ei niiden tarvitse..
Foliohatuntekijä kirjoitti:
"USA hallitsee aseiden laukaisua satelliiteistaan käsin. Jos esimerkiksi Washingtonissa katsotaan että taktisesti olisi tarkoituksenmukaista tuhota joku Suomen kaupungeista niin laukaisuhetkellä Pentagonissa naputellaan uudet koordinaatit ja poksis. "
Ollaankos me nyt hyökkäämässä USA:ta vastaan..? Niinpä niin, ei!
Ja kyllä Suomalainen elektroniikkainsinööri osaa löytää ohjuksen ohjausjärjestelmästä tuollaisen radiolinkin jolla ulkomailta käsin näitä voitaisiin ohjailla!
Mutta sellaista tuskin löytyy, koska ostajat eivät ole sentään niin tyhmiä etteikö kukaan olisi sellaista jo huomannut ja sen maailmalle paljastanut!"Ja kyllä Suomalainen elektroniikkainsinööri osaa löytää ohjuksen ohjausjärjestelmästä tuollaisen radiolinkin jolla ulkomailta käsin näitä voitaisiin ohjailla!"
Mitään! Nuija.
Ei siihen suomalainen insinööri mahda mitään, jos USA katkaisee sateliitti yhteyden Hornetteihin ja niiden asejärjestelmiin. Ohjukset eivät varmaankaan osu maaliinsa tämän jälkeen. - Hei haloo!
Ei niiden tarvitse.. kirjoitti:
"Ja kyllä Suomalainen elektroniikkainsinööri osaa löytää ohjuksen ohjausjärjestelmästä tuollaisen radiolinkin jolla ulkomailta käsin näitä voitaisiin ohjailla!"
Mitään! Nuija.
Ei siihen suomalainen insinööri mahda mitään, jos USA katkaisee sateliitti yhteyden Hornetteihin ja niiden asejärjestelmiin. Ohjukset eivät varmaankaan osu maaliinsa tämän jälkeen.Hornetit eivät tarvitse satellittiohjausta lentäessään!
Siksi on olemassa lentäjät!
Maailma ei sentään ole vielä niin kehittynyt että yhdestä bunkerista ohjattaisiin kaikkia lentokoneita!
Jättäkää scifin katselu vähemmälle! - äklö-anglo
Hei haloo! kirjoitti:
Hornetit eivät tarvitse satellittiohjausta lentäessään!
Siksi on olemassa lentäjät!
Maailma ei sentään ole vielä niin kehittynyt että yhdestä bunkerista ohjattaisiin kaikkia lentokoneita!
Jättäkää scifin katselu vähemmälle!Ilman satelliitteja, ei voida käyttää satelliittien suomaa paikannusta, jos halutaan, että Hornetteja ja niiden aseita käytetään tehokkaasti. Älä viisastele kyllä sinä tämän tiesit. Haluat vain Jenkki aseita, koska olet anglofiilin suuntaan tai jenkkimielinen. Tiedätkö edes millainen sellainen on? Se olet sinä ja muut eurooppalaiset rappio-oikeisto ja vasemmistolaiset, jotka imevät pureksimatta anglosaksien ja angloamerikalaisten makean, kuin myös kuonan. Sen vastakohta ei ole kommunismi eikä venäläisyys, putinismi tai edes slaavilaisuus. Maailma on paljon monisäikeisempi.
Ei ilman satelliitteja tietenkään lentämistä Horneteilla estä, eikä estä ohjuksien ampumisia satelliitteja, mutta oletettavasti ne käyttävät maalikohteen tarkentamiseen satelliittiohjausta, jolloin ohjuksen lentorataa voidaan automaattisesti reaaliajassa korjata, mikäli maali siirtyy laukaisun jälkeen pisteestä A kohti pisteeseen B. Tietysti näissä on varajärjestelmät. Riippuu mihin tekniikkaan ohjusten maalinnus ja tähtäysjärjestelmät perustuu. Googleta, minä en nyt ainakaan tänään jaksa....:=) - juu...
äklö-anglo kirjoitti:
Ilman satelliitteja, ei voida käyttää satelliittien suomaa paikannusta, jos halutaan, että Hornetteja ja niiden aseita käytetään tehokkaasti. Älä viisastele kyllä sinä tämän tiesit. Haluat vain Jenkki aseita, koska olet anglofiilin suuntaan tai jenkkimielinen. Tiedätkö edes millainen sellainen on? Se olet sinä ja muut eurooppalaiset rappio-oikeisto ja vasemmistolaiset, jotka imevät pureksimatta anglosaksien ja angloamerikalaisten makean, kuin myös kuonan. Sen vastakohta ei ole kommunismi eikä venäläisyys, putinismi tai edes slaavilaisuus. Maailma on paljon monisäikeisempi.
Ei ilman satelliitteja tietenkään lentämistä Horneteilla estä, eikä estä ohjuksien ampumisia satelliitteja, mutta oletettavasti ne käyttävät maalikohteen tarkentamiseen satelliittiohjausta, jolloin ohjuksen lentorataa voidaan automaattisesti reaaliajassa korjata, mikäli maali siirtyy laukaisun jälkeen pisteestä A kohti pisteeseen B. Tietysti näissä on varajärjestelmät. Riippuu mihin tekniikkaan ohjusten maalinnus ja tähtäysjärjestelmät perustuu. Googleta, minä en nyt ainakaan tänään jaksa....:=)Tuossa jutussa on niin paljon virheitä ettei sitä kannata edes kommentoida...
- Asian ydin
juu... kirjoitti:
Tuossa jutussa on niin paljon virheitä ettei sitä kannata edes kommentoida...
Tuota tekniikasta en tunne, mutta pystyvätkö suomalaiset käyttämään ilman USA:ta näitä ostettavia risteilyohjuksia, siten ettei Yhdysvallat kykene sekoittamaan risteilyohjusten ohjausta, tai vaikuttamaan niiden osumatarkeuutteen?
Kuinka jenkkisidonnaisia ohjukset ovat silloin, kun ne ovat suomalaisilla ja Suomen Ilmavoimien käytössä? Tarvitaanko Jenkkien hyväksyntää, niiden käytössä noin tekniikankin kautta? . Siis voiko USA teknisesti estää niiden käytön tai oleellisesti häiritä niiden käyttämistä? Vai voimmeko "mousauttaa" minne pitääkin, heti kun ohjukset on meillä, siis - niin että myös osuu? - Niinistö haukkaa sitä p
Asian ydin kirjoitti:
Tuota tekniikasta en tunne, mutta pystyvätkö suomalaiset käyttämään ilman USA:ta näitä ostettavia risteilyohjuksia, siten ettei Yhdysvallat kykene sekoittamaan risteilyohjusten ohjausta, tai vaikuttamaan niiden osumatarkeuutteen?
Kuinka jenkkisidonnaisia ohjukset ovat silloin, kun ne ovat suomalaisilla ja Suomen Ilmavoimien käytössä? Tarvitaanko Jenkkien hyväksyntää, niiden käytössä noin tekniikankin kautta? . Siis voiko USA teknisesti estää niiden käytön tai oleellisesti häiritä niiden käyttämistä? Vai voimmeko "mousauttaa" minne pitääkin, heti kun ohjukset on meillä, siis - niin että myös osuu?USA voi ohjelmoida risteilyohjuksia, vaikka estää niiden käytön, Suomi ei voi niitä laukaista ilman USAn ja Naton tutka- ja komentoverkostoa. USA määrää senkin, mitä kärkiä risteilyohjuksissa käytetään, ydinkärkeä, kemiallista, köyhdytettyä uraania.
Niinistö kaiketi luulee että Suomi voittaa Venäjän risteilyohjuksilla kun on alkanut isottelemaan Venäjälle. - Ne on silloin
Niinistö haukkaa sitä p kirjoitti:
USA voi ohjelmoida risteilyohjuksia, vaikka estää niiden käytön, Suomi ei voi niitä laukaista ilman USAn ja Naton tutka- ja komentoverkostoa. USA määrää senkin, mitä kärkiä risteilyohjuksissa käytetään, ydinkärkeä, kemiallista, köyhdytettyä uraania.
Niinistö kaiketi luulee että Suomi voittaa Venäjän risteilyohjuksilla kun on alkanut isottelemaan Venäjälle.USA:n aseita. Maksakoon rojunsa itse. Me laskutamme perästä mielellämme.
- 12+15
Niinistö haukkaa sitä p kirjoitti:
USA voi ohjelmoida risteilyohjuksia, vaikka estää niiden käytön, Suomi ei voi niitä laukaista ilman USAn ja Naton tutka- ja komentoverkostoa. USA määrää senkin, mitä kärkiä risteilyohjuksissa käytetään, ydinkärkeä, kemiallista, köyhdytettyä uraania.
Niinistö kaiketi luulee että Suomi voittaa Venäjän risteilyohjuksilla kun on alkanut isottelemaan Venäjälle."USA voi ohjelmoida risteilyohjuksia, vaikka estää niiden käytön, Suomi ei voi niitä laukaista ilman USAn ja Naton tutka- ja komentoverkostoa."
Löysää vähän sitä foliohattua jookosta..?
Mitään ohjuksia ei voi ohjailla eikä ohjelmoida ulkopuolinen jos niissä ei ole fyysistä laitteistoa joka vastaanottaa ulkopuolisia signaaleja. Tällaiset elektroniset osat on helposti löydettävissä ja joku olisi jo maailmalla löytänyt ne osat ja asiasta kertonut. Mutta kun ei ole, eikä sellaisia edes löydy! - Entä tarvitaanko
12+15 kirjoitti:
"USA voi ohjelmoida risteilyohjuksia, vaikka estää niiden käytön, Suomi ei voi niitä laukaista ilman USAn ja Naton tutka- ja komentoverkostoa."
Löysää vähän sitä foliohattua jookosta..?
Mitään ohjuksia ei voi ohjailla eikä ohjelmoida ulkopuolinen jos niissä ei ole fyysistä laitteistoa joka vastaanottaa ulkopuolisia signaaleja. Tällaiset elektroniset osat on helposti löydettävissä ja joku olisi jo maailmalla löytänyt ne osat ja asiasta kertonut. Mutta kun ei ole, eikä sellaisia edes löydy!...risteilyohjusta käytäessä satelliittipalveluita? Ainakin olen ymmärtänyt, että Hornteille satelliittiyhteys on tärkeä lisä, vaikka ilmaan päästään myös muuten.
Sellaista kunnon sotilassatelliittia ei meillä kuitenkaan ainakaan vielä ole. Meneekö tämä nyt taas sellaiseksi kiertelyksi ja kaarteluksi?
No antaa sen totuudentorven nyt soida!? Kirellään ja koetetaan eksyttää asian ytimestä. Puhkaa nyt ne jotka tuntevat tämän teknisen puolen? Onko niitä ylipätään täällä tai onko kaikki mutu tietoa? - Suomi kaivaa verta nenäs
Entä tarvitaanko kirjoitti:
...risteilyohjusta käytäessä satelliittipalveluita? Ainakin olen ymmärtänyt, että Hornteille satelliittiyhteys on tärkeä lisä, vaikka ilmaan päästään myös muuten.
Sellaista kunnon sotilassatelliittia ei meillä kuitenkaan ainakaan vielä ole. Meneekö tämä nyt taas sellaiseksi kiertelyksi ja kaarteluksi?
No antaa sen totuudentorven nyt soida!? Kirellään ja koetetaan eksyttää asian ytimestä. Puhkaa nyt ne jotka tuntevat tämän teknisen puolen? Onko niitä ylipätään täällä tai onko kaikki mutu tietoa?Suomihan, Hornetit ja risteilyohjukset ovat osa USA:n tutka-ja viestintäjärjestelmää, komentoverkkoa, joka toimii mm. satelliittien kautta.
- Jos....
Suomi kaivaa verta nenäs kirjoitti:
Suomihan, Hornetit ja risteilyohjukset ovat osa USA:n tutka-ja viestintäjärjestelmää, komentoverkkoa, joka toimii mm. satelliittien kautta.
.. sellaisia tuodaan Suomeen jenkit saavat kyllä ne ITSE maksaa. Plus ovat palveluksen MEILLE VELKAA.
- Rahat menee ja henki
Jos.... kirjoitti:
.. sellaisia tuodaan Suomeen jenkit saavat kyllä ne ITSE maksaa. Plus ovat palveluksen MEILLE VELKAA.
Niinistö on niin kyykyssä että se ei uskalla pyytää rahakorvauksia USAlta eikä NATOlta. Päinvastoin Niinistö lupasi NATOlle 6 miljoonaa vuodessa Afganistaniin määräämättömäksi ajaksi ja Suomi maksaisi NATOn ilmavalvonnankin Islannissa.
- vvv.
"Suomi osti tuota ohjusmallia melkein kolminkertaisella hinnalla mitä muut Nato maat ovat maksaneet vastaavista. Se kertoo Nato maiden yhteisen hankintaringin tehokkuudesta ja säästöistä mitä isoilla yhteisostoilla saadaan aikaan." - Minne ne rahat menee? On toki ostettu oikein kunnolla, jos nyt vain ajattelemmekin vain esim. Kreikkaa. Me nekin maksamme.
Suomen ei tule maksaa mitään niistä ohjuksista. Ei yksinkertaisella, eikä kolminkertaisella hinnalla. Suomi ei voi luottaa sellaisiin aseisiin, joiden hallinta on muualla, kuin myös, että muualla päätetään: missä, milloin, miten ja ketä vastaan kyseisiä aseita käytetään. Nämä ohjukset ovat alistettu Yhdysvaltojen komentoverkkoon. Emme voi nojata ja luottaa aseisiin, jotka vain muodollisesti on meidän hallinnassa, mutta tosiasiallisesti niiden käyttämisen tai enemminkin käyttämättä jättämisen mahdollisuuden voi päättää ulkopuolinen - tässäkin tapauksessa Yhdysvallat.
Jos unohdamme Natoon hitaasti hivuttautumisen ja ylläpidämme sittenkin sellaisen armeijan jatkossakin, joka takaa uskottavan puolueettomuuden. Kuka puoli vain yrittää oikaista maamme rajoja rikkoen - sellaiset pyritään tuhoamaan niin hyvin ja niin vahvoin voimin, kuin ikinä vain kykenemme. Maailman tulee myös se tietää, että "Ne todella tekevät sen" - jolloin kumpikaan puoli, ei ainakaan kovin kepein perustein riko maamme koskemattomuutta.
Teoriassahan me voimme joutua taistelemaan myös yhdysvaltoja vastaan taistellessamme puolueettomuutemme puolesta. Se ei ole mahdotonta. Se riippuu asetelmasta onko vihollisemme Venäjä tai Yhdysvallat tai vuoron perään molemmat, molempien rikkoessa operaatioissaan täällä pohjoisessa maamme rajoja. Puolueettomuus ei suinkaan tarkoita aseistamattomuutta. Päin vastoin. Suomen tapauksessa joukkomme tulee olla paremmat, modernimmat ja riittävän raskaasti aseistettu, ottaen kuitenkin huomioon valtakuntamme maaston, niin pohjolan perillä, kuin etelä ja länsi Suomessa, itä Suomesta puhumattakaan.
Olen kuulut että emme olisi enää puolueettomia. Asiat on palautettava sellaisiksi, että me voimme jatkossakin kutsua itseämme niin puolueettomiksi, että olemme valmiit myös taistelemaan sen puolesta aivan rohkeasti tuli vihollinen idästä, etelästä, pohjoisesta tai mistä hyvänsä, ollen kuka tai ketkä tahansa. Puolueettomuus on raskain ase pienelle valtiolle, mutta se antaa myös pienelle sodassa käydä omaa sotaa, ei toisten.
Kaikki YYA:t, Natot ja muut pitää unohtaa, jos ja kun me haluamme olla PUOLUEETTOMIA, jos tämä vaatii eroa EU:sta ehkäpä raskain mielinkin jätämme koko EU:n jos puoluettomuutemme ei sovi muille EU-maille. - Sä olet se...
Foliohatuntekijä kirjoitti:
"USA hallitsee aseiden laukaisua satelliiteistaan käsin. Jos esimerkiksi Washingtonissa katsotaan että taktisesti olisi tarkoituksenmukaista tuhota joku Suomen kaupungeista niin laukaisuhetkellä Pentagonissa naputellaan uudet koordinaatit ja poksis. "
Ollaankos me nyt hyökkäämässä USA:ta vastaan..? Niinpä niin, ei!
Ja kyllä Suomalainen elektroniikkainsinööri osaa löytää ohjuksen ohjausjärjestelmästä tuollaisen radiolinkin jolla ulkomailta käsin näitä voitaisiin ohjailla!
Mutta sellaista tuskin löytyy, koska ostajat eivät ole sentään niin tyhmiä etteikö kukaan olisi sellaista jo huomannut ja sen maailmalle paljastanut!...ainut, joka täällä tarvitsee oikein kunnon foliohatun!! Täydellinen idiootti, et edes ymmärrä pää pointteja tässä asiassa.
--------------------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------------------
""USA hallitsee aseiden laukaisua satelliiteistaan käsin. Jos esimerkiksi Washingtonissa katsotaan että taktisesti olisi tarkoituksenmukaista tuhota joku Suomen kaupungeista niin laukaisuhetkellä Pentagonissa naputellaan uudet koordinaatit ja poksis. "
Ollaankos me nyt hyökkäämässä USA:ta vastaan..? Niinpä niin, ei!
Ja kyllä Suomalainen elektroniikkainsinööri osaa löytää ohjuksen ohjausjärjestelmästä tuollaisen radiolinkin jolla ulkomailta käsin näitä voitaisiin ohjailla! "
Mutta sellaista tuskin löytyy, koska ostajat eivät ole sentään niin tyhmiä etteikö kukaan olisi sellaista jo huomannut ja sen maailmalle paljastanut! - Sä oot pölö.
12+15 kirjoitti:
"USA voi ohjelmoida risteilyohjuksia, vaikka estää niiden käytön, Suomi ei voi niitä laukaista ilman USAn ja Naton tutka- ja komentoverkostoa."
Löysää vähän sitä foliohattua jookosta..?
Mitään ohjuksia ei voi ohjailla eikä ohjelmoida ulkopuolinen jos niissä ei ole fyysistä laitteistoa joka vastaanottaa ulkopuolisia signaaleja. Tällaiset elektroniset osat on helposti löydettävissä ja joku olisi jo maailmalla löytänyt ne osat ja asiasta kertonut. Mutta kun ei ole, eikä sellaisia edes löydy!"Löysää vähän sitä foliohattua jookosta..?
Mitään ohjuksia ei voi ohjailla eikä ohjelmoida ulkopuolinen jos niissä ei ole fyysistä laitteistoa joka vastaanottaa ulkopuolisia signaaleja. Tällaiset elektroniset osat on helposti löydettävissä ja joku olisi jo maailmalla löytänyt ne osat ja asiasta kertonut. Mutta kun ei ole, eikä sellaisia edes löydy!"
,,, ja puhut asian vierestä.
Jos jonakin päivänä ei suomalaiset pääsisikään tänne USA:n ja Naton tutka- ja komentoverkostoon juuri sinä päivänä, kuin tarvitsisi? Natolla voidaan tietenkin aina kiristää. Se Nato nyt ei vain miellytä omassa paatoksellisessa valheellisuudessaan. Vähän sama ilmiö, kuin edes mennyt "voittamaton Puna-armeija" niin sanoakseni.
Media "opettaa", mutta sillä on juuri vastakkainen vaikutus ja sille ne eivät voi pohjimmiltaan mitään niin kauan, kuin saa ihmisten kanssa kommunikoida. - Hei Haloo!
Hei haloo! kirjoitti:
Hornetit eivät tarvitse satellittiohjausta lentäessään!
Siksi on olemassa lentäjät!
Maailma ei sentään ole vielä niin kehittynyt että yhdestä bunkerista ohjattaisiin kaikkia lentokoneita!
Jättäkää scifin katselu vähemmälle!... natonisti ei trvitse aivoja kirjoitaekseen. Siksi on HS, MTV3:nen jne ja jne...
- !!!
Rahat menee ja henki kirjoitti:
Niinistö on niin kyykyssä että se ei uskalla pyytää rahakorvauksia USAlta eikä NATOlta. Päinvastoin Niinistö lupasi NATOlle 6 miljoonaa vuodessa Afganistaniin määräämättömäksi ajaksi ja Suomi maksaisi NATOn ilmavalvonnankin Islannissa.
Varmasti hauska kommentoida kun kaikki faktat puuttuu!
Suomi ei maksa Islannin ilmavalvontaa ja osallistuessaankin olisi siellä vain kolme viikkoa ensi vuonna! - Ei se ole...
??? kirjoitti:
Sulta taitaa puuttua se "toinen" aivosolu jos tuota uskot?
... uskon asia. sinä kolmi-soluinen. USA maksakoon itse aseensa ja laukaisualustoina käyttäköön omia koneitaan. Tietysti ulkopuolella Suomen ilmatilan.
"Sulta taitaa puuttua se "toinen" aivosolu jos tuota uskot?"
-masson.
http://www.saul-masson.info - Nyt ei...
!!! kirjoitti:
Varmasti hauska kommentoida kun kaikki faktat puuttuu!
Suomi ei maksa Islannin ilmavalvontaa ja osallistuessaankin olisi siellä vain kolme viikkoa ensi vuonna!puhuttu Islannin ilmavalvonnasta, vaan USA:sta Suomeen ylihintaan ostettavista risteilyohjuksista, joiden käytön itsenäisyydestä on kyse, että suomalaiset kykenevät käyttämään niitä täysipainoisesti ketä vastaan tahansa!
Teoreetisesti meidän täytyy olla valmiit joka ilmansuuntaan ainakin siten, että uuden politisen muutoksen jälkeen edes vähäiset asemme toimii. Muuten olemme enemmän kiristetävissä ajatelkaammepa vaikka Washington-Moskova sopimuksia tai ihan mitä kierouksia tahansa. Saman tyylisiä sopimuksia on tehty aikaisemminkin.
Poliitikkomme sitten määritelevät keitä vastaan. On siis puhtaasti poliittinen asia. Ei saa olla tekninen asia tai sellainen, että Pentagon passiivsella tai aktiivisella tavalla kykenevät tukahduttamaan asejärjestelmän käytön.
-masson.
http://www.saul-masson.info - Ite Saatana 666
vvv. kirjoitti:
"Suomi osti tuota ohjusmallia melkein kolminkertaisella hinnalla mitä muut Nato maat ovat maksaneet vastaavista. Se kertoo Nato maiden yhteisen hankintaringin tehokkuudesta ja säästöistä mitä isoilla yhteisostoilla saadaan aikaan." - Minne ne rahat menee? On toki ostettu oikein kunnolla, jos nyt vain ajattelemmekin vain esim. Kreikkaa. Me nekin maksamme.
Suomen ei tule maksaa mitään niistä ohjuksista. Ei yksinkertaisella, eikä kolminkertaisella hinnalla. Suomi ei voi luottaa sellaisiin aseisiin, joiden hallinta on muualla, kuin myös, että muualla päätetään: missä, milloin, miten ja ketä vastaan kyseisiä aseita käytetään. Nämä ohjukset ovat alistettu Yhdysvaltojen komentoverkkoon. Emme voi nojata ja luottaa aseisiin, jotka vain muodollisesti on meidän hallinnassa, mutta tosiasiallisesti niiden käyttämisen tai enemminkin käyttämättä jättämisen mahdollisuuden voi päättää ulkopuolinen - tässäkin tapauksessa Yhdysvallat.
Jos unohdamme Natoon hitaasti hivuttautumisen ja ylläpidämme sittenkin sellaisen armeijan jatkossakin, joka takaa uskottavan puolueettomuuden. Kuka puoli vain yrittää oikaista maamme rajoja rikkoen - sellaiset pyritään tuhoamaan niin hyvin ja niin vahvoin voimin, kuin ikinä vain kykenemme. Maailman tulee myös se tietää, että "Ne todella tekevät sen" - jolloin kumpikaan puoli, ei ainakaan kovin kepein perustein riko maamme koskemattomuutta.
Teoriassahan me voimme joutua taistelemaan myös yhdysvaltoja vastaan taistellessamme puolueettomuutemme puolesta. Se ei ole mahdotonta. Se riippuu asetelmasta onko vihollisemme Venäjä tai Yhdysvallat tai vuoron perään molemmat, molempien rikkoessa operaatioissaan täällä pohjoisessa maamme rajoja. Puolueettomuus ei suinkaan tarkoita aseistamattomuutta. Päin vastoin. Suomen tapauksessa joukkomme tulee olla paremmat, modernimmat ja riittävän raskaasti aseistettu, ottaen kuitenkin huomioon valtakuntamme maaston, niin pohjolan perillä, kuin etelä ja länsi Suomessa, itä Suomesta puhumattakaan.
Olen kuulut että emme olisi enää puolueettomia. Asiat on palautettava sellaisiksi, että me voimme jatkossakin kutsua itseämme niin puolueettomiksi, että olemme valmiit myös taistelemaan sen puolesta aivan rohkeasti tuli vihollinen idästä, etelästä, pohjoisesta tai mistä hyvänsä, ollen kuka tai ketkä tahansa. Puolueettomuus on raskain ase pienelle valtiolle, mutta se antaa myös pienelle sodassa käydä omaa sotaa, ei toisten.
Kaikki YYA:t, Natot ja muut pitää unohtaa, jos ja kun me haluamme olla PUOLUEETTOMIA, jos tämä vaatii eroa EU:sta ehkäpä raskain mielinkin jätämme koko EU:n jos puoluettomuutemme ei sovi muille EU-maille."Teoriassahan me voimme joutua taistelemaan myös yhdysvaltoja vastaan"
Eikä pidä unohtaa Vanuatun asemahdin Suomelle aiheuttamaa uhkaa. Mutta eiköhän se todellinen harmin aiheuttaja ole se sama kuin aina ennenkin.
"Päin vastoin. Suomen tapauksessa joukkomme tulee olla paremmat, modernimmat ja riittävän raskaasti aseistettu..."
Mutta missä on se kotimainen aseteollisuus, joka pystyy tuottamaan esimerkiksi modernimpia hävittäjäkoneita kuin Venäjän vastaavat, paremman paikannusjärjestelmän kuin jenkkiläinen GPS, paremmat merimaali-ja ilmatorjuntaohjukset kuin ruotsalaiset (muistaakseni kimpassa brittien kanssa), paremmat panssarivaunut kuin saksalaiset, paremmat pst-ohjukset kuin israelilaiset jne...
Mielstäsi kun:
"Suomi ei voi luottaa sellaisiin aseisiin, joiden hallinta on muualla"
"Asiat on palautettava sellaisiksi, että me voimme jatkossakin kutsua itseämme niin puolueettomiksi"
Mitä hyötyä tästä mielestäsi olisi? Että varmistuisimme siitä, ettei kukaan tosi paikan tullen tulisi meitä auttamaan? Että jäisimme yksin ylivoimaista vihollista vastaan?
"Puolueettomuus on raskain ase pienelle valtiolle, mutta se antaa myös pienelle sodassa käydä omaa sotaa, ei toisten."
Tämä on aivan totta. Tosin et varmaan ymmärtänyt millä tavoin, kun kirjoitit tuon. - -xxssxx.
Ite Saatana 666 kirjoitti:
"Teoriassahan me voimme joutua taistelemaan myös yhdysvaltoja vastaan"
Eikä pidä unohtaa Vanuatun asemahdin Suomelle aiheuttamaa uhkaa. Mutta eiköhän se todellinen harmin aiheuttaja ole se sama kuin aina ennenkin.
"Päin vastoin. Suomen tapauksessa joukkomme tulee olla paremmat, modernimmat ja riittävän raskaasti aseistettu..."
Mutta missä on se kotimainen aseteollisuus, joka pystyy tuottamaan esimerkiksi modernimpia hävittäjäkoneita kuin Venäjän vastaavat, paremman paikannusjärjestelmän kuin jenkkiläinen GPS, paremmat merimaali-ja ilmatorjuntaohjukset kuin ruotsalaiset (muistaakseni kimpassa brittien kanssa), paremmat panssarivaunut kuin saksalaiset, paremmat pst-ohjukset kuin israelilaiset jne...
Mielstäsi kun:
"Suomi ei voi luottaa sellaisiin aseisiin, joiden hallinta on muualla"
"Asiat on palautettava sellaisiksi, että me voimme jatkossakin kutsua itseämme niin puolueettomiksi"
Mitä hyötyä tästä mielestäsi olisi? Että varmistuisimme siitä, ettei kukaan tosi paikan tullen tulisi meitä auttamaan? Että jäisimme yksin ylivoimaista vihollista vastaan?
"Puolueettomuus on raskain ase pienelle valtiolle, mutta se antaa myös pienelle sodassa käydä omaa sotaa, ei toisten."
Tämä on aivan totta. Tosin et varmaan ymmärtänyt millä tavoin, kun kirjoitit tuon."Tämä on aivan totta. Tosin et varmaan ymmärtänyt millä tavoin, kun kirjoitit tuon. "
Kyllä minä se ymmärsin. USA vetää meitä selkkauksiin eikä erillis-sotaa Suomen ja Venäjän välillä ei tosiaan ole näköpiirissä, varsinkin jos parantelemme entisestään kaupallisia suhteita sinne, kuin myös yhdysvaltoihin. Kaupallisessa toimissa tunnusomaisia piirteitä on, että molemmat osapuolet ovat kauppaan tyytyväisiä ja suhteita luodaan monilla eri tasoilla. Kaupallinen toiminta on rauhaa rakentava.
Martti "Masson" Salonen
http://www.saul-masson.info - Ite Saatana 666
-xxssxx. kirjoitti:
"Tämä on aivan totta. Tosin et varmaan ymmärtänyt millä tavoin, kun kirjoitit tuon. "
Kyllä minä se ymmärsin. USA vetää meitä selkkauksiin eikä erillis-sotaa Suomen ja Venäjän välillä ei tosiaan ole näköpiirissä, varsinkin jos parantelemme entisestään kaupallisia suhteita sinne, kuin myös yhdysvaltoihin. Kaupallisessa toimissa tunnusomaisia piirteitä on, että molemmat osapuolet ovat kauppaan tyytyväisiä ja suhteita luodaan monilla eri tasoilla. Kaupallinen toiminta on rauhaa rakentava.
Martti "Masson" Salonen
http://www.saul-masson.info"erillis-sotaa Suomen ja Venäjän välillä ei tosiaan ole näköpiirissä"
-Onko sota Naton/USA:n ja Venäjän välillä mielestäsi todennäköisempi, kaikkine seuraamuksineen aina ydinsodaksi eskaloitumista myöten? Todennäköisempi kuin Venäjän nopea kirurginen isku puolueettoman (=puolustuskyvyttömän) maan kimppuun?
Ja jos olet oikeassa eikä sotaa ole näköpiirissä, niin minkä takia Suomessa pitäisi pitää armeijaa ensinkään?
"Kaupallinen toiminta on rauhaa rakentava."
Jep. Niin on ollut jo tuhansia vuosia. Eikä ole estänyt ainoatakaan sotaa.
Kerro nyt vielä mistä saamme sen modernin aseistuksen, jossa ei ole ainoatakaan ulkomaista komponenttia?
Ja kerro myös se, miksi mielestäsi Suomen tulee eristäytyä ja kieltäytyä kaikesta mahdollisesta ulkomaisesta avusta maanpuolustuksessa?
Ja kerro, uskotko ihan tosissasi, että hypoteettisessä Naton ja Venäjän kriisissä Suomi voisi pysyä puolueettomana konfliktin ulkopuolella? Ettei Venäjän intressissä olisi noudattaa vanhaa sikäläistä sotilasoppia rintaman siirtämisestä puskurivaltion alueelle? - Et ymmärtänyt.
Ite Saatana 666 kirjoitti:
"erillis-sotaa Suomen ja Venäjän välillä ei tosiaan ole näköpiirissä"
-Onko sota Naton/USA:n ja Venäjän välillä mielestäsi todennäköisempi, kaikkine seuraamuksineen aina ydinsodaksi eskaloitumista myöten? Todennäköisempi kuin Venäjän nopea kirurginen isku puolueettoman (=puolustuskyvyttömän) maan kimppuun?
Ja jos olet oikeassa eikä sotaa ole näköpiirissä, niin minkä takia Suomessa pitäisi pitää armeijaa ensinkään?
"Kaupallinen toiminta on rauhaa rakentava."
Jep. Niin on ollut jo tuhansia vuosia. Eikä ole estänyt ainoatakaan sotaa.
Kerro nyt vielä mistä saamme sen modernin aseistuksen, jossa ei ole ainoatakaan ulkomaista komponenttia?
Ja kerro myös se, miksi mielestäsi Suomen tulee eristäytyä ja kieltäytyä kaikesta mahdollisesta ulkomaisesta avusta maanpuolustuksessa?
Ja kerro, uskotko ihan tosissasi, että hypoteettisessä Naton ja Venäjän kriisissä Suomi voisi pysyä puolueettomana konfliktin ulkopuolella? Ettei Venäjän intressissä olisi noudattaa vanhaa sikäläistä sotilasoppia rintaman siirtämisestä puskurivaltion alueelle?"- "Kaupallinen toiminta on rauhaa rakentava."
Jep. Niin on ollut jo tuhansia vuosia. Eikä ole estänyt ainoatakaan sotaa. -"
Nykyään se on vain näin, koska kaupallinen toiminta on pitkäjänteisempää toimintaa, jotta sillä on merkityksensä. Ennen sotaa toinen taloudellisesti vahvempiosapuli ja jolla on maailman kaupassa enemmän volyymia ja suhteita pyrkii laittamaan toisen täyteen taloussaartoon, kuten nyt Iran ja monet muut sitä ennen. Siten vasta toisessa vaiheessa aletaan sotimaan jos aletaan.
" Kerro nyt vielä mistä saamme sen modernin aseistuksen, jossa ei ole ainoatakaan ulkomaista komponenttia?"
Ei tällaisesta kukaan ole puhunut! Joudumme tietysti käyttämään musissa maissa valmistettuja aseita, jopa asejärjestelmiä. Ne eivät vain saa olla riippuvaisia ulkomaatiaisista tai ei eurooppalaisista tahosita.
-masson.
http://www.saul-masson.info - Lisään ja korjaan...
Et ymmärtänyt. kirjoitti:
"- "Kaupallinen toiminta on rauhaa rakentava."

http://www.saul-masson.info"- "Kaupallinen toiminta on rauhaa rakentava."
Jep. Niin on ollut jo tuhansia vuosia. Eikä ole estänyt ainoatakaan sotaa. -"
Nykyään se on vain näin, koska kaupallinen toiminta on yleensä pitkäjänteisempää toimintaa, jotta sillä on merkityksensä.
Ennen sotaa toinen taloudellisesti vahvempiosapuoli ja jolla on maailman kaupassa enemmän volyymia ja suhteita pyrkii laittamaan toisen täyteen taloussaartoon (esim USA, taloussaartaja), kuten nyt saarron kohteeksi joutuvat esim. Iran ja monet muut sitä ennen. Sitten vasta toisessa vaiheessa aletaan sotimaan jos aletaan.
Toisaalta 1941 Japanikin laitettiin taloussaartoon, jolloin sillä ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin hyökätä ja anastaa raaka-aineita itselleen, koska se oli riippuvainen näistä. USA siis halusi, että Keisarillinen Japani hyökkäisi saarron vuoksi, niin kuin tapahtuikin 7.12.1941 ja 11.12. 1941 Hitler totesi Saksan olevan sodassa Yhdysvaltoja vastaan, koska liittolainen Japani oli joutunut sotaan. Tosin USA oli jo pitkään tukenut vihollisia kuten Englantia ja Neuvostoliittoa ja esim. pommittaneet, syvyyspommein saksalaisia sukellusveneitä.
" Kerro nyt vielä mistä saamme sen modernin aseistuksen, jossa ei ole ainoatakaan ulkomaista komponenttia?"
Ei tällaisesta kukaan ole puhunut! Joudumme tietysti käyttämään muissa maissa valmistettuja aseita, jopa asejärjestelmiä. Ne eivät vain saa olla riippuvaisia ulkomaalaisista tai ei eurooppalaisista tahoista.
-masson.
http://www.saul-masson.info - loistaa vaan
kyllä ,kyllä tämä kaikki vain positiivistä suomelle :)
- sdfsdfsdf
Suomi maksaa USA.lle kirjoitti:
Sitähän se on. Presidentti Niinistö lipoo kieltään, että mitä pääsisi myymään Suomesta USA.lle ja Natolle, ilmatilaa, maa-alueita, tukikohtapaikkoja, merialueita ja paljonko se voisi tuhlata Suomen rahoja USA.n aseisiin ja Naton sotiin. Paljonko tapattaa omiaan, että saa itse kunniaa ja rahaakin.
Hyvä huomio, että Suomi maksaa siitä, että USA ja Nato saivat risteilyohjukset lähemmäksi Venäjän rajaa ja voivat määrätä milloin ja mihin ne Suomesta ammutaan.Todettakoon tähän nyt ensinnäkin sellainen fakta, että Venäjän S400-ilmatorjuntajärjestelmä ampuu Suomen Hornetit (sekä nuo ohjukset, ne eivät pysty piiloutumaan Venäjän lähialueen tutka-asemilta eivätkä väistämään ilmatorjuntaa) alas 400km kantamalta, eli toisin sanoen Hornetit eivät voi edes nousta ilmaan saatikka saada ohjusta laukaistua, korkeintaan ne voisivat onnistua lentämään tutkan alapuolella Ruotsiin. Tälläkin hetkellä S400 on käytössä ainakin Kaliningradissa ja Pietarissa, ja Suomen rajalla on S300, eli käytännössä koko Etelä-Suomi ja suurin osa Suomen muusta alasta on Venäjän ilmatorjunnan ulottuvissa. Muutenkin Pietarin Iskander-prikaati pitää huolen siitä, että puolustusvoimien lentokentät ovat käyttökelvottomia ja varustereservit tuhottu ensimmäisenä sotapäivänä.
Nämä uudet hankinnat ovat täysin käsittämättömiä hinnoiltaan ja hyödyiltään. Tästä hankinnasta ei ole hyötyä muussa kuin Afganistanin kaltaisissa operaatioissa. Kyseisellä rahalla olisi esimerkiksi voinut hankkia ilmatorjuntakalustoa, tällä hetkellähän Suomen ilmatorjunta on tykkien varassa kun Buk-M1 on luovuttu ja NASAAMS pystyulottuvuus on nykyisellään luokkaa 4km, eli kusessa ollaan ja pahasti. - strategisti
Ne on silloin kirjoitti:
USA:n aseita. Maksakoon rojunsa itse. Me laskutamme perästä mielellämme.
Ko. ohjusten navigointi on täysin Pentgonin ohjattavissa. On kuitenkin mahdollista että kun paine Stubbin ja Häkämiehen päässä jonain päivänä ylittää sietorajan niin päättäväinen lentäjä voisi tehdä risteilyohjuksilla lastatulla Hornetilla itsemurhaiskun esim. venäläiseen öljytankkeriin Suomenlahdella. Mitään asiaa itärajan yli ei näilläkään hyökkäysaseilla ole.
- llaista
Oikeaa puhetta aloittajalta. Niin sitä pitää. ..Kyllähän kalusto täytyy olla kunnossa.Eihän siitä muuten tule yhtään mitään.
- Suomi iskee Venäjälle
Ohjuksiin voidaan liittää ydinkärki, kemiallinen kärki ja köyhdytettyä uraania. Suomi ei voi ampua ohjuksia ilman USA:n komentoa ja lupaa.
Hornetien risteilyohjuksilla kuten Hornetien leijapommeilla Suomen tehtävä on ampua ohjukset syvälle Venäjän puolustukseen kun USA ja Nato iskevät Venäjälle. - Mitä tällaisilla...
Suomi iskee Venäjälle kirjoitti:
Ohjuksiin voidaan liittää ydinkärki, kemiallinen kärki ja köyhdytettyä uraania. Suomi ei voi ampua ohjuksia ilman USA:n komentoa ja lupaa.
Hornetien risteilyohjuksilla kuten Hornetien leijapommeilla Suomen tehtävä on ampua ohjukset syvälle Venäjän puolustukseen kun USA ja Nato iskevät Venäjälle."Ohjuksiin voidaan liittää ydinkärki, kemiallinen kärki ja köyhdytettyä uraania. Suomi ei voi ampua ohjuksia ilman USA:n komentoa ja lupaa."
...tekee, kun oikein USA:lta pitää kysyä ammummeko vai emme? Jos vastapuolella on myös jenkit tai jenkit ovat myyneet Suomen on ohjukset aivan turhia.
Ettei Jenkit myisi Suomea, niin pitää liittyä Natoon vai? Ei pidä tulla kiristetyksi, niin ei voida myöskään kiristää. - !!!
Suomi iskee Venäjälle kirjoitti:
Ohjuksiin voidaan liittää ydinkärki, kemiallinen kärki ja köyhdytettyä uraania. Suomi ei voi ampua ohjuksia ilman USA:n komentoa ja lupaa.
Hornetien risteilyohjuksilla kuten Hornetien leijapommeilla Suomen tehtävä on ampua ohjukset syvälle Venäjän puolustukseen kun USA ja Nato iskevät Venäjälle."Suomi ei voi ampua ohjuksia ilman USA:n komentoa ja lupaa."
Ja höpö höpö!
"kun USA ja Nato iskevät Venäjälle"
Ja edelleenkin höpö höpö! Mitä tällaisilla... kirjoitti:
"Ohjuksiin voidaan liittää ydinkärki, kemiallinen kärki ja köyhdytettyä uraania. Suomi ei voi ampua ohjuksia ilman USA:n komentoa ja lupaa."
...tekee, kun oikein USA:lta pitää kysyä ammummeko vai emme? Jos vastapuolella on myös jenkit tai jenkit ovat myyneet Suomen on ohjukset aivan turhia.
Ettei Jenkit myisi Suomea, niin pitää liittyä Natoon vai? Ei pidä tulla kiristetyksi, niin ei voida myöskään kiristää."...tekee, kun oikein USA:lta pitää kysyä ammummeko vai emme? "
Ei tarvitse kysyä.
- Maailma on meidän
Vain Natolla on ihmiselle merkitystä. Millään muulla asialla ei, paitsi Suomen varustautumisella Natossa. Talousasiat tulevat aivan varmasti kuntoon.
Yhdysvallat ja EU ovat korkean teknologian ja osaamisen maita. - Piiritystilanne
Kyllä!
Kreikka rahoittaa suurella panoksella nousevaa Eurooppaa Saksaa. Saksa nousee jälleen ja oikeus ei jää tällä kertaa yksin. Kaikki ovat pahaa vastassa.
Ranskan tulevatkin toiveet täytetään. Elvytystä etukäteen sovitusti tehdään yhä enemmän. Päällimmäisenä on köyhyydestä eroon pääseminen. Voimistuva ja laajeneva YK:n Nato. Ihmisoikeudet ja ympäristöasiat hoidetaan Naton avulla. - Asdertson
Miksi?
- Vaaralliset aseet
Suomi liitettiin USAn ja NATOn tutkajärjestelmiin ennen risteilyohjuksien ostamista ja Hornet lentäjät sekä koneen toiminnot NATO standardoitiin.
USA myy risteilyohjuksiaan vain omiin järjestelmiinsä ja tarkoituksiinsa. Suomella ei ole lupaa ampua eikä se pytyisikään laukaisemaan yhtäkään risteilyohjusta ilman USAn tutka- ja komentorakenteita.
Tietääkö presidentti Niinistö jo päivän tai kuukauden tai vuoden milloin Venäjälle on tarkoitus iskeä kun hän oli niin vaivaantunut ja stressaantunut kun kenraali Makarov kävi vähän ennekkovaroittamassa? - Ei tiedä...
Vaaralliset aseet kirjoitti:
Suomi liitettiin USAn ja NATOn tutkajärjestelmiin ennen risteilyohjuksien ostamista ja Hornet lentäjät sekä koneen toiminnot NATO standardoitiin.
USA myy risteilyohjuksiaan vain omiin järjestelmiinsä ja tarkoituksiinsa. Suomella ei ole lupaa ampua eikä se pytyisikään laukaisemaan yhtäkään risteilyohjusta ilman USAn tutka- ja komentorakenteita.
Tietääkö presidentti Niinistö jo päivän tai kuukauden tai vuoden milloin Venäjälle on tarkoitus iskeä kun hän oli niin vaivaantunut ja stressaantunut kun kenraali Makarov kävi vähän ennekkovaroittamassa?"Tietääkö presidentti Niinistö jo päivän tai kuukauden tai vuoden milloin Venäjälle on tarkoitus iskeä kun hän oli niin vaivaantunut ja stressaantunut kun kenraali Makarov kävi vähän ennekkovaroittamassa? "
saa puhelinsoiton silloin, kun ne on alkaneet jo sotimaan, tai katsoo globaaleita medioita. :)
- Syvä iskumme yhdessä
On hyvä asua vuokralla esim. Peräseinäjoella. Miksi sijoittaa ennen iskua asuntoon. Ylipäätään ehtii lisätä täällä vapaudessa vuokra-asuntotuotantoa.
Suppea Venäjä tulee Moskovan ympärille. Kyllä me oikeat vaalit järjestämme.
Venäjä on vapautettu ja velat kuolevat, mutta tärkeintä on lopettaa (vain rikos)*.
Iskun jälken kaikki saavat paljon rahaa ja työt eivät todellakaan tule loppumaan.
(vain rikos)* on Mafian miehittämä törkein mahdollinen petos (=valheenpesä).- Jo on aikakin
Yhdysvallat vapauttaa kansojen vankilan. Kiva tietää. Onneksi on Nato.
- Mikä valuutta
Jo on aikakin kirjoitti:
Yhdysvallat vapauttaa kansojen vankilan. Kiva tietää. Onneksi on Nato.
Minkähän valuutan USA, Nato ja Niinistö valitsevat miehitetylle Venäjälle, dollarin, euron vai ruplan.
- K i d u x
Jo on aikakin kirjoitti:
Yhdysvallat vapauttaa kansojen vankilan. Kiva tietää. Onneksi on Nato.
Olivatko CIA:n kidutusvankilat entisissä Varsovan liiton maissa osa tätä NATO:n vapausohjelmaa?
- Nato...
K i d u x kirjoitti:
Olivatko CIA:n kidutusvankilat entisissä Varsovan liiton maissa osa tätä NATO:n vapausohjelmaa?
... vapauttaa kuin tauti. Entiset Varsovan liiton maat ovat vaihtaneet punaisenkärpässienen valkoisenkärpässineen. Kummatkin on myrkkyä, mutta heille jo tuttua 60 vuoden ajan.
Ei Yhdysvallat ole pyyteettömiä, enemminkin röyhkeitä koska heidän toimenpide alueet ovat kovin kaukana maansa rajojen. Monet halveksivat itäeurooppalaisia. Syy siihen on ollut kommunismin tuhotyöt - eikä he taudistaan ole päässyt eroon, sama meininki - eri myrkky. Eivät voi siis toipua parhaalla mahdollisella tavalla ja tämä toipuminenkin parhaimmillaankin vie kolme sukupolvea, nyt on vasta korkeintaan mennyt yksi sukupolvi kommunismin romahduksesta. Tätä asian tilaa huomioon ottaen jenkit vain käyttävät tätä elpymätöntä aluetta hyväkseen ja vielä ihan kuin amerikkalaisuus olisi jotenkin tavoiteltavaa? Se on samanlainen kaatopaikka kuin Venäjä, sillat romahtelevat, sähköverkot kaatuilevat monilta miljoonilta kerralla, luonnonoikut vievät siellä miljoonia ihmisiä evakkoon ja melkein kaikki täytyy rakentaa uudelleen... lisäksi mm. pilvenpiirtäjiin matkustajakoneet räjähtelevät ja kansa on raskaasti ylipainoista ja huumeita syödään huvikseen... Siellä toki on hienoja paikkoja paljonkin, mutta kokonaisuutta katsellessa tulee mieleen tunkio. Asuntoja ei tehdä yhtä hyvin ja yhtä jykevästi, kuin meillä suomessa - tämä on tosi, varsinkin kuin tarkastellaan rakenteita pintaa syvemmältä, varsinkin omakotitalojen kohdalta ei menisi läpi suomalaisen rakennustarkastuksen vaikka otetaan huomioon myös leudompi ilmastovyöhykkeen tuomat edut. "Paljon ja halvalla!!"
"Olivatko CIA:n kidutusvankilat entisissä Varsovan liiton maissa osa tätä NATO:n vapausohjelmaa?"
- M:n toimisto
Vapautettu voi saada kruunun, vaikka Martti jakaa sen lukemattomiin osiin.
- M:n toimisto
Miehitetyllä on rupla.
- Viisas Länsi
Suomalaiset inhoavat murhaaja Leniniä ja murhaaja Stalinia.
Pitää kuulua Natoon!- Ahtisaari on hyvä
Eräs asia jota ei saa unohtaa. Kun Nato sai Nobelin rauhanpalkinnon, niin kaikki ihmiset koko maailmassa onnittelivat Natoa. Myös Tarja Halonen onnitteli Natoa.
- USAn ja Niinistön juoni
Ahtisaari on hyvä kirjoitti:
Eräs asia jota ei saa unohtaa. Kun Nato sai Nobelin rauhanpalkinnon, niin kaikki ihmiset koko maailmassa onnittelivat Natoa. Myös Tarja Halonen onnitteli Natoa.
Kun USA ilmoitti, että se siirtää painopistettä sotavoimiensa ja Naton painopistettä Aasiaan, Niinistöllä ja kokoomuksella tuli kiire. Nyt Niinistö tarjoaa Suomea USAlle ja NATOlle hyökkäysväyläksi Venäjälle pohjoisesta Islannin ja Suomen kautta.
- JärkiporvariS
USAn ja Niinistön juoni kirjoitti:
Kun USA ilmoitti, että se siirtää painopistettä sotavoimiensa ja Naton painopistettä Aasiaan, Niinistöllä ja kokoomuksella tuli kiire. Nyt Niinistö tarjoaa Suomea USAlle ja NATOlle hyökkäysväyläksi Venäjälle pohjoisesta Islannin ja Suomen kautta.
Järkiporvari ei sukeltaisi tyhjenevään ammeeseen, vaan kysyisi, mitä Venäjä maksaa vähän käytetystö hyökkäysalustasta Pohjois-Norjana ja Keski-Ruotsiin tai balttilaiseen NATO:oon.
No jos Niinistö olisi oikea porvari, hän olisi toki jo nyt miljonääri niin kuin Wahlroos eikä eurososialidemokraattinen pikkuvirkamies presidentinlinnassa vuokralla.
- Paavo Väyrynen
Miksi puhut hävitetystä Venäjästä, jota kyllä leikitään Suomessa tommosella veneiden mätänä. Salli mun nauraa rus se on kaikilla kielillä lopetettu ryssä.
NL:n jäte on KGB:n miehittämänä. Kreml on varastettu sekin meiltä lännestä.
Pyhät pitävät tärkeänä kansojen vankilan lopettamista. Meillä on piiritystilanne.
Kansojen vapauttaminen on Meidän Ralkkaan Taivaallisen Isämme ehdoton käsky ihan kaikille. On kunnioitettavaa tuhota maanpäällinen helvetin vankila.
Nato on Jumalan miekka. Nato on ehdottomasti täysin puolueeton.
On pakko vastustaa rikosta koko ihmiskuntaa kohtaan satan NL:a.
Me olemme olleet koko ajan Natossa, sitä minä puheessani tarkoitin:)
Kiviniemi ja muut Kepun nuoret etsivät kiivaasti Lappiin muita kuin minua.- Juutainen salajuoni
Venäjän vapauttaminen on juutalainen salajuoni, jota koko viisas maailma nyt innoissaan tukee. Onko se hyvä, kun venäläiset eivät koskaan saa äänestää
missään maassa? Heillä on vain AIDS, murhaaja Leninin patsas alkoholismi.
Stalin sanoi ettei mitään tarvita, kun vain aina valehtelee onhan ryysyköyhälistö .
Ydinaseet ovat kateissa, Sukellusveneet mätiä. Natolla ei ole ollut vielä mitään sotaa. Ranska myy tyhjän laivan. Tyhjiä putkia vedettiin punaisella torilla. - Tok Tok
Juutainen salajuoni kirjoitti:
Venäjän vapauttaminen on juutalainen salajuoni, jota koko viisas maailma nyt innoissaan tukee. Onko se hyvä, kun venäläiset eivät koskaan saa äänestää
missään maassa? Heillä on vain AIDS, murhaaja Leninin patsas alkoholismi.
Stalin sanoi ettei mitään tarvita, kun vain aina valehtelee onhan ryysyköyhälistö .
Ydinaseet ovat kateissa, Sukellusveneet mätiä. Natolla ei ole ollut vielä mitään sotaa. Ranska myy tyhjän laivan. Tyhjiä putkia vedettiin punaisella torilla.Jestas, että amerikkalaiset ja Naton juutalaiset yrittävät vapauttaa Venäjän.
- Suomen puolustus
Tok Tok kirjoitti:
Jestas, että amerikkalaiset ja Naton juutalaiset yrittävät vapauttaa Venäjän.
Täytyy olla pahasti vinksahtanut jos luulee, että Suomi voisi Usan aseilla puolustaa Suomea ilman Usan lupaa.
Jos Usa ja Nato päättäisivät hyökätä Venäjälle Suomen kautta, Suomi ei voisi torjua niiden miehitystä Usan aseilla. Jos Usa ja Nato hyökkäisivät Venäjälle, Suomi ei voisi puolustaa omaa maataan vaan vain Usan ja Naton hyökkäystä.
Katsoopa presidentti Niinistön uutta Usa-Nato-turvallisuuspolitiikkaa, se ei ole viisas eikä turvallinen vaihtoehto. Niinistön touhuja katsellessa, voisi lyödä vetoa, että kun alkaa rytistä, hän lähtee ekana karkuun. - Hoh hoijaa...
Suomen puolustus kirjoitti:
Täytyy olla pahasti vinksahtanut jos luulee, että Suomi voisi Usan aseilla puolustaa Suomea ilman Usan lupaa.
Jos Usa ja Nato päättäisivät hyökätä Venäjälle Suomen kautta, Suomi ei voisi torjua niiden miehitystä Usan aseilla. Jos Usa ja Nato hyökkäisivät Venäjälle, Suomi ei voisi puolustaa omaa maataan vaan vain Usan ja Naton hyökkäystä.
Katsoopa presidentti Niinistön uutta Usa-Nato-turvallisuuspolitiikkaa, se ei ole viisas eikä turvallinen vaihtoehto. Niinistön touhuja katsellessa, voisi lyödä vetoa, että kun alkaa rytistä, hän lähtee ekana karkuun."USA ja Nato hyökkää Venäjälle..."
Sama teema toistuu näissä viesteissä vaikka sille ei ole mitään faktapohjaa.
Mutta jos joku saa harhaluuloistaan kiksit, niin mikäs siinä! - Rikoslaki 11, 10§
Juutainen salajuoni kirjoitti:
Venäjän vapauttaminen on juutalainen salajuoni, jota koko viisas maailma nyt innoissaan tukee. Onko se hyvä, kun venäläiset eivät koskaan saa äänestää
missään maassa? Heillä on vain AIDS, murhaaja Leninin patsas alkoholismi.
Stalin sanoi ettei mitään tarvita, kun vain aina valehtelee onhan ryysyköyhälistö .
Ydinaseet ovat kateissa, Sukellusveneet mätiä. Natolla ei ole ollut vielä mitään sotaa. Ranska myy tyhjän laivan. Tyhjiä putkia vedettiin punaisella torilla.Rikoslaki 11 luku
Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
10 §
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." - Antti Puunhaara
Juutainen salajuoni kirjoitti:
Venäjän vapauttaminen on juutalainen salajuoni, jota koko viisas maailma nyt innoissaan tukee. Onko se hyvä, kun venäläiset eivät koskaan saa äänestää
missään maassa? Heillä on vain AIDS, murhaaja Leninin patsas alkoholismi.
Stalin sanoi ettei mitään tarvita, kun vain aina valehtelee onhan ryysyköyhälistö .
Ydinaseet ovat kateissa, Sukellusveneet mätiä. Natolla ei ole ollut vielä mitään sotaa. Ranska myy tyhjän laivan. Tyhjiä putkia vedettiin punaisella torilla.Taasko juutalaiset vapauttavat Venäjää? Eikö 1917 riittänyt. Imperialistinen Venäjä rikastuttaa Suomea, kuten 1914-1916.
- M:n toimisto
Nato on yhteinen sivistysmaiden äärimmäisen tärkeä hyvä puolustusjärjestö.
Maanpaossa ja maanpovessa joukkohaudoissa olevat venäläiset ovat Nato.
Nato puolustaa jokaista kansanvaltaista puoluetta ja estää vainolaisen tulon.- Nobel rauhanpalkinto
Kyllä Nato on p u o l u s t u s j ä r j e s tö. Vain Venäjän on pakko hyökätä.
Venäjällä ei ole puolustusvoimia vaan sen doktriini on miehittää lisää
ja tehdä aina etnistä puhdistusta. Juutalaisia vainotaan kauhistuksessa.
Martti Ahtisaari sai Nobelin r a u h a n p a l k i n n o n.
Venäjällä on vain hyökkäysvoimat ja orjuudessa satoja kansoja. - Rikoslaki 11, 10§§
Nobel rauhanpalkinto kirjoitti:
Kyllä Nato on p u o l u s t u s j ä r j e s tö. Vain Venäjän on pakko hyökätä.
Venäjällä ei ole puolustusvoimia vaan sen doktriini on miehittää lisää
ja tehdä aina etnistä puhdistusta. Juutalaisia vainotaan kauhistuksessa.
Martti Ahtisaari sai Nobelin r a u h a n p a l k i n n o n.
Venäjällä on vain hyökkäysvoimat ja orjuudessa satoja kansoja.Rikoslaki 11 luku
Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
10 §
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
- Asdertson
Miksi?
- Paha virhearvio
Usa, Nato ja Niinistö voivat tuhota Venäjää, mutta eivät samassa määrin kuin Usa ja Nato Irakia, Afganistania taikka Libyaa. Venäjällä on vahva puolustus. Se pystyy torjumaan ja se pystyy iskemään takaisin. Venäjän miehittäminen ei onnistu missään nimessä.
Niinistö on pahasti väärässä jos luulee, että sota Venäjää vastaan tuo hänelle kunniaa tai että Usa, Nato ja Suomi pystyvät ryöstämään Venäjän rikkaudet tai että ylipäätään Usa, Nato ja Suomi voittaisivat Venäjän.
- Lopullinen ratkaisu
Kaikki ihmiset maailmassa ovat Putinin orjia. Talousvaikeudet johtuvat hetken
Putinista. Jeltsinin lähipiiri pakeni Yhdysvaltoihin. Putin väärentää vaalitulokset.
Venäläiset eivät valitse päättäjiään. Ladaa erheellisesti pidetään venäläisenä.
Ihmiset on kidutettu kuoliaaksi ja valkotakkiset ovat vieneet heidät tapettavaksi.
Itseänsä Stalinin nukkena pitävä Putin vangitaan tai ehtii hyökätä meille ensin.
Yhdysvallat seuraa satelliitilla jokaista Putinin liikettä postimerkin tarkkuudella.
Voidakseen pitkittää elinaikaansa sen on pakko tekeytyä Kiinalaiseksi nukeksi.
Meidän oma Angela Merkel on oikein kriittinen Putinin nukkehallinnon suhteen.
Venäläisen metvurstin resepti ja valmistusmenetelmä ovat paenneet Pietarin kautta länteen. Operaatio kohdistuu rikollisia venäläisiä huligaaneja vastaan.- Rikoslaki 11, 10§
Rikoslaki 11 luku
Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
10 §
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
- Ennustus..!
Nato hyökkää Venäjälle vielä tänä kesänä Suomen kautta!
- Lettulaari litisee
Juu...
Ja jos vaarilla olis vagina, niin se olis sun mummo! - Niinistöltä täyssekoilua
Lettulaari litisee kirjoitti:
Juu...
Ja jos vaarilla olis vagina, niin se olis sun mummo!Nyt Suomen puolustuspolitiikka alkaa olla jo hullun hommaa: Niinistö ilmoitti tänään, että Ruotsi päättää siitä ryhtyykö Suomi puolustamaan NATOn ilmatilaa arktisella alueella ja Islannin ilmatilassa.
- Meillä on Nato
Niinistöltä täyssekoilua kirjoitti:
Nyt Suomen puolustuspolitiikka alkaa olla jo hullun hommaa: Niinistö ilmoitti tänään, että Ruotsi päättää siitä ryhtyykö Suomi puolustamaan NATOn ilmatilaa arktisella alueella ja Islannin ilmatilassa.
Lännessä me olemme kaikki samaa perhettä ja tiedämme Venäjän vaalit.
Ruotsin ilmavoimat pystyvät tuhoamaan rikollisten hävittämän NL:n jämän.
Rautaesiripun takana oli kaikki hävitetty rikollisten toimesta väitetty Venäjä.
- Paras puolustus
Joka puolelta yhtä aikaa (meneillään on piiritystilanne).
- 5+12
Liian monesta vastaavasta toiminnasta Suomi ei voi jättäytyä pois, ettei syntyisi mielikuvaa meidän kuuluvan Ruotsin kanssa eri kategoriaan esimerkiksi Nato-yhteistyössä", sanoo Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg.
Forsbergin mukaan Suomen on jatkuvasti kehitettävä Nato-yhteistyötään, jos kumppanuus halutaan pitää nykyisellä tasolla. Kehittäminen on kirjattu myös puolustuspoliittiseen selontekoon.
"Maailma muuttuu. Suomi ei voi jäädä siihen, mitä on tehty kymmenen vuotta sitten", Forsberg huomautti.
"Se fakta, että Islanti on Nato-maa, on korostunut liikaa. Yhteistyötä tehdään Nato-standardien mukaan, koska ne ovat samalla kansainväliset standardit. Kansainväliseen yhteistyöhön on vaikea löytää maita, jotka eivät ole Natossa", Forsberg sanoi.- Suomen maine menee
Nyt kun presidentti Niinistö on rikkonut rauhantahtoisen ulkopolitiikkamme ja uhonnut, että Suomi tekee itse omat ratkaisunsa tuntuu ääliömäiseltä, että Niinistö luovuttaa puolustuspolitiikkamme päätöksenteon Ruotsille.
Se ei ole kuin Niinistön osaamattomuutta, jahkailua ja vastuun pakoilua. Ulkomailla ei varmasti tiedetä, mikä on Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja. - Sotilasvala vanheni?
"Maailma muuttuu. Suomi ei voi jäädä siihen, mitä on tehty kymmenen vuotta sitten", Forsberg huomautti.
Ei liene sitten kenelläkään mittän sitä vastaan, että katson 20 vuotta sitten suoritetun asepalvelukseni ja sotilasarvoni vanhentuneeksi ja mitätöidyksi?
Kuten kaikki muutkin Nato-sitoumuksia edeltäneet sotilasvalat ja -ansiot?
- Veikko Lonkka
Pidän ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta erinomaisena asiana hyökätä lajalla rintamalla vapauttamaan kaikki venäläiset. Kumma juttu, että he ovat meille vain roskaväkeä, joka ei saa koskaan äänestää missään, vähiten Venäjällä. Putinin
kiinnotto on Japanin tehtävä. Sauli Niinistö ei pidä ajankohtaisena asiana vielä
maailman vapauttamista venäläisistä, koska venäläisiä käy edestakaisin paljon
Lappeenrannassa ostoksilla. Katujätkän naamasta poistettiin nahkaa selvästi,
mutta kiristäminen ei vaikuta Suomen Natoon. Ei kannata yksin puolustautua.- Rikoslaki 11, 10§
Rikoslaki 11 luku
Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
10 §
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." - Suomi ei päätä
Rikoslaki 11, 10§ kirjoitti:
Rikoslaki 11 luku
Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
10 §
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."Niinistöstä ei tule äärioikeiston, peräkammaripoikien, liikaa korkeajännityssarjoja lukeneiden, liikaa amerikkalaisia sotaelokuvia katsoneiden, talvi- ja jatkosodan ajassa elävien, kommunistikammoisten, siistien puku- ja leninkikokoomusnuorten, Venäjä-kateellisten Gary Granttia, sillä Niinistö livisti pakoon omaa Nato-uhoiluaan siirtämällä päätösvallan Ruotsille siitä, lähteekö Suomi Naton ilmavoimiin Islantiin vai ei ja aivan takuulla siirtää vastuun Karjalaan ja Venäjälle hyökkäyksestäkin jollekin muulle esim. Virolle.
- Kaikille hyvä elämä
Minä kannatan Natoa, koska Nato on täysin puolueton (YK).
- Jopa on sekosekoa
Nato on niin paljon puolueeton, että meidän puolueellinen presidenttimme sekoilee puolueellisissa Nato-kannoissaan.
- Ymmärtäkää ero!
Jopa on sekosekoa kirjoitti:
Nato on niin paljon puolueeton, että meidän puolueellinen presidenttimme sekoilee puolueellisissa Nato-kannoissaan.
Nato on puolueellinen, eli se huolehtii jäsenmaidensa turvallisuudesta!
Eli ei Suomen turvallisuudesta! - Nato on klisee
Ymmärtäkää ero! kirjoitti:
Nato on puolueellinen, eli se huolehtii jäsenmaidensa turvallisuudesta!
Eli ei Suomen turvallisuudesta!Mistä sinä olet saanut päähäsi että Nato huolehtii jäseniensä turvallisuudesta. Afganistanissa vain 4 Nato-maata noudatti artikla5 ttä ja taisteli USA:n rinnalla. Irakiin ei saatu yhtenäistä päätöstä ollenkaan. Espanja ei saanut Natolta koskaan apua terrorismijahtiin. Viro ei saanut koskaan apua suurlähetystöhyökkäykseen.
Nato ei suojaa Islantai, ei Norjaa, ei Tanskaa, ei Viroa, ei Puolaa, ei Bulgariaa, ei Romaniaa ym. Maat ovat joutuneet hoitamaan suojauksensa itse mm. kahdenkeskisin sopimuksin USA:n kanssa tai niin kuin Islanti, kerjäämällä muita maita auttamaan. - että sillei...
Nato on klisee kirjoitti:
Mistä sinä olet saanut päähäsi että Nato huolehtii jäseniensä turvallisuudesta. Afganistanissa vain 4 Nato-maata noudatti artikla5 ttä ja taisteli USA:n rinnalla. Irakiin ei saatu yhtenäistä päätöstä ollenkaan. Espanja ei saanut Natolta koskaan apua terrorismijahtiin. Viro ei saanut koskaan apua suurlähetystöhyökkäykseen.
Nato ei suojaa Islantai, ei Norjaa, ei Tanskaa, ei Viroa, ei Puolaa, ei Bulgariaa, ei Romaniaa ym. Maat ovat joutuneet hoitamaan suojauksensa itse mm. kahdenkeskisin sopimuksin USA:n kanssa tai niin kuin Islanti, kerjäämällä muita maita auttamaan.Mihinkään näistä maista ei ole hyökätty sotilaallisesti.
Nato on tehty suuria sotatilanteita varten. Sotajoukoilla ja raskailla aseilla ei pysty jahtaamaan Espanjan terroristeja. Naton tiedustelu syöttää kuitenkin tietoa näiden maiden poliisiviranomaisille joka päivä. Ja mitä tulee Islantiin, niin on ollut täysin Islantilaisten oma päätös olla perustamatta omia puolustusvoimia. - Nato on järjetön juttu
että sillei... kirjoitti:
Mihinkään näistä maista ei ole hyökätty sotilaallisesti.
Nato on tehty suuria sotatilanteita varten. Sotajoukoilla ja raskailla aseilla ei pysty jahtaamaan Espanjan terroristeja. Naton tiedustelu syöttää kuitenkin tietoa näiden maiden poliisiviranomaisille joka päivä. Ja mitä tulee Islantiin, niin on ollut täysin Islantilaisten oma päätös olla perustamatta omia puolustusvoimia.Nato ei ole pystynyt torjumaan yhtäkään hyökkäystä Naton jäsenmaissa, terrorismi, pommi-iskut, kyberhyökkäykset. Nato on hävinnyt kaikki sotansa. Nato on tappanut enemmän siviilejä kuin vihollisen taistelijoita. Nato on ajanut jäsenmaansa taloudelliseen lamaan kammottavilla kuluillaan.
- eipäs sotketa
Nato on järjetön juttu kirjoitti:
Nato ei ole pystynyt torjumaan yhtäkään hyökkäystä Naton jäsenmaissa, terrorismi, pommi-iskut, kyberhyökkäykset. Nato on hävinnyt kaikki sotansa. Nato on tappanut enemmän siviilejä kuin vihollisen taistelijoita. Nato on ajanut jäsenmaansa taloudelliseen lamaan kammottavilla kuluillaan.
Terrorismi on poliisi ja tiedustelupalvelujen asia, ei sotilaallisen puolustuksen. Samoin pommi-iskut.
Kyberhyökkäykset ovat taas jokaisen maan omien kyberhyökkäyksien estoon erikoistuneiden virastojen asia. Kuten suomessakin liikenne - ja viestintäministeriön ja sisäministeriön yhteinen kyberterrorisminvastainen osasto. - Äläpäs sotke
eipäs sotketa kirjoitti:
Terrorismi on poliisi ja tiedustelupalvelujen asia, ei sotilaallisen puolustuksen. Samoin pommi-iskut.
Kyberhyökkäykset ovat taas jokaisen maan omien kyberhyökkäyksien estoon erikoistuneiden virastojen asia. Kuten suomessakin liikenne - ja viestintäministeriön ja sisäministeriön yhteinen kyberterrorisminvastainen osasto.USA:n ja Nato:n armeijat ovat Irakissa, Afganistanissa, Libyassa, Somaliassa terrorismin vastaisessa sodassa.
Se se täyshullua onkin, että Nato ei anna mitään apua Espanjalle, Ranskalle ja Turkille terrorismiin, mutta USA painostaa Espanjan ja Turkin terrorismin vastaiseen sotaan Irakiin ja Afganistaniin. - Äläpäs sotke
eipäs sotketa kirjoitti:
Terrorismi on poliisi ja tiedustelupalvelujen asia, ei sotilaallisen puolustuksen. Samoin pommi-iskut.
Kyberhyökkäykset ovat taas jokaisen maan omien kyberhyökkäyksien estoon erikoistuneiden virastojen asia. Kuten suomessakin liikenne - ja viestintäministeriön ja sisäministeriön yhteinen kyberterrorisminvastainen osasto.USA:n ja Nato:n armeijat ovat Irakissa, Afganistanissa, Libyassa, Somaliassa terrorismin vastaisessa sodassa.
Se se täyshullua onkin, että Nato ei anna mitään apua Espanjalle, Ranskalle ja Turkille terrorismiin, mutta USA painostaa Espanjan ja Turkin terrorismin vastaiseen sotaan Irakiin ja Afganistaniin. - Tämä on...
Äläpäs sotke kirjoitti:
USA:n ja Nato:n armeijat ovat Irakissa, Afganistanissa, Libyassa, Somaliassa terrorismin vastaisessa sodassa.
Se se täyshullua onkin, että Nato ei anna mitään apua Espanjalle, Ranskalle ja Turkille terrorismiin, mutta USA painostaa Espanjan ja Turkin terrorismin vastaiseen sotaan Irakiin ja Afganistaniin.... erinomainen huomio.
terv.:
-masson.
http://www.saul-masson.info
"USA:n ja Nato:n armeijat ovat Irakissa, Afganistanissa, Libyassa, Somaliassa terrorismin vastaisessa sodassa.
Se se täyshullua onkin, että Nato ei anna mitään apua Espanjalle, Ranskalle ja Turkille terrorismiin, mutta USA painostaa Espanjan ja Turkin terrorismin vastaiseen sotaan Irakiin ja Afganistaniin." - Hyökkäysliitto
Nato on klisee kirjoitti:
Mistä sinä olet saanut päähäsi että Nato huolehtii jäseniensä turvallisuudesta. Afganistanissa vain 4 Nato-maata noudatti artikla5 ttä ja taisteli USA:n rinnalla. Irakiin ei saatu yhtenäistä päätöstä ollenkaan. Espanja ei saanut Natolta koskaan apua terrorismijahtiin. Viro ei saanut koskaan apua suurlähetystöhyökkäykseen.
Nato ei suojaa Islantai, ei Norjaa, ei Tanskaa, ei Viroa, ei Puolaa, ei Bulgariaa, ei Romaniaa ym. Maat ovat joutuneet hoitamaan suojauksensa itse mm. kahdenkeskisin sopimuksin USA:n kanssa tai niin kuin Islanti, kerjäämällä muita maita auttamaan.NATO toimii NATO:na vain omalla alueellaan. Afganistan on peruskirjan ulkopuolista toimintaa.
- Suomi on Nato
Nato on täysin puolueeton. Hyvä Nato puolustaa kansanvaltaisia puolueita.
Naton vastustaja on rikollinen. Suomella ja Ruotsilla on Naton sopimukset.
Suomi kuuluu Natoon (Kekkonen Nato). Kansainvälinen yhteisö (YK Nato).
Pääsemällä Natoon korostetaan Suomea sivistysmaana. Vapaat maat ovat
puolustamassa Suomea. Kansainvälinen yhteisö on Nato. Viisailla on Nato.
EU:sta tulee hyvä liittovaltio. Eurooppa ja Yhdysvallat ovat vahvoja liittolaisia.
Eurooppa ja Yhdysvallat ovat korkean teknologian ja osaamisen maita. On
itsestään selvyys olla Natossa. Amerikkalaiset omistavat Helsingin pörssin.
Täällä kotona lännessä kaikki oksat notkuvat. Juutalaiset omistavat Venäjän.
Kaikki Länsi on samaa. Raha on ikivanha foinikialainen keksintö. Se ei voi
koskaan loppua. Latvia, Kreikka, Japani, Israel ja Suomi ym. ovat liittolaisia.
Kaikki tulevat saamaan. Mammuttimainen siirtoleiri pystytetään Siperiaan.- Piiritystilanne
On piiritystilanne pahiksen ympärillä. Israeliin on siirtynyt Venäjältä jo miljoona ihmistä, etupäässä juutalaisia. Saksa ja Suomi ovat aseveljiä. Meillä on Nato.
Sattuuko kukaan tietämään onko Jalasmökki kgb murhaaja Stasin listoilla? - Asdertson
Piiritystilanne kirjoitti:
On piiritystilanne pahiksen ympärillä. Israeliin on siirtynyt Venäjältä jo miljoona ihmistä, etupäässä juutalaisia. Saksa ja Suomi ovat aseveljiä. Meillä on Nato.
Sattuuko kukaan tietämään onko Jalasmökki kgb murhaaja Stasin listoilla?Miksi?
- Rikospoliisin huomio
Asdertson kirjoitti:
Miksi?
Rakas ystäväni, muista että Leninin patsaalla kuollaan 50 vuotta aikaisemmin, kun vapaassa maailmassa. Leninin patsaalla (täysi römppä) on AIDS eniten.
Leninin patsaalla ovat niskalaukaukset (estämässä vaalit). Katujätkä on kgb.
Leninin patsaalla on tuberkuloosi ja AIDS pyllyt myymässä. Huumeita eniten.
Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa).
-----
Täällä kotona Natossa oksat notkuvat ja köyhyyttä poistetaan sovitusti koko ajan. Natomaissa kaikki asiat valvotaan ja turvaverkkoja pitää aina vahvistaa myös.
Nato ei ole käynyt vielä yhtään sotaa (Erkki Tuomioja).
- Kaikki kaunis Nato
Rikoksella ihmiskuntaa vastaan (NL) ei ole mitään tämän veroista.
- Sivistysmaat on Nato
Rikoksella ihmiskuntaa vastaan (NL) ei ole mitään tämän veroista.
- Ympyrä sulkeutuu
Pahiksen (kgb) ympärillä meillä kaikilla on yhteinen piiritystilanne.
- Pesunkestävä Stalin
Sauli Niinistö on USA:n koira, joka vain laittaa Putinin häkkiin ja jakaa Venäjän.
- Hyvä Sauli on
Sauli Niinistöllä on voimakas halu puolustaa meitä. Kaikki länsi on samaa.
Vainolainen ei voi hyväksyä vapaita maita vaan haluaa miehittää kaikki muut.
Äärimmäisen tärkeää kuulua Natoon. Puolustusvoimia vahvistetaan Natossa - Arvo Lempinen
Kaikki julmuus kärjistyi NL:ssa ja sadat miljoonat uhrit odottavat Natoa.
Vasta kun Putin on häkissä, voidaan kaivaa NL:n sadat miljoonat uhrit ylös.
Airo ja Patton olivat oikeassa! - Suomi vahvimmillaan
Näitä täsmäaseita -------> Kyllä!
Mutta meillä on Natossa jokaisen oikean maan aseet ja koko sivistynyt maailma puolustamassa Suomea! Koko sivistyneen maailman (Nato) nopea älykäs kalusto.
Nato on tuhansiamiljardeja kertoja kaikkipahaa rus vahvempi.
Suomen puolustusvoimia vahvistetaan Natossa. - Koko maailma on yhtä
Yhdysvallat omista Helsingin pörssin. Kaikki pankit ovat yleismaailmallisia.
OKO on yksi harvoista suomalaisista, mutta sekin on osa koko vapaata maailmaa. Me sijoitamme kaikkialle pallolla . Ruotsi on tärkeä Balttian vahvistaja, kuten Kiina ja Saksakin. Länsimielinen nerokas kansallisvaltio Kiina tulee myös paljon saamaan kun pahuus jaetaan hyviin osiin.
Kiinan vaatimus on mammuttimainen siirtoleiri Siperiaan pakkosiiretyille.
Siperia on ryöstetty nerokkaalta Kiinalta, mutta se palautuu kun Tiibet saa meidän avulla täyden vapauden. Kiinalaisia on jo Siperiassa monia miljoonia.- Huoltovarmuus Nato
Nato on tuhansiamiljardeja kertoja kaikkipahaa rus vahvempi.
Venäjän talous on pienempi kuin Portugalin talous. Ei niillä ole pahuudessa mitään todellisuudessa. Vain amerikkalaisissa filminpätkissä netissä. Me leikimme "Venäjää" netissä. Katujätkä on täyden nollan arvoinen, kuten duumakin (Mihail Gorbatsov). Nato ei ole käynyt vielä yhtään sotaa sotaa (Kekkonen Nato).
Tärkeintä on kuulua Natoon!
- Minä sanon Pöö
Kuule! Minä olen käynyt usein Saksassa ja siellä on putken toinen pää.
Koko maailma ei tule tanssimaan joukkomurhaaja Putinin kirouksessa.
PÖÖ (heti Natoon) - Mihail Gorbatšov
Putinin puolue on pahin versio Neuvostoliiton kommunisteista. Duuma on nollan arvoinen. Norjassa ei vastaava joukkomurhaaja kulje vapaana yhtään päivää.
- Asdertson
Jos Suomi liittyy Natoon, niin Putinilla ei ole enää yhtään kusetettavaa.
- Asdertson (aito)
Asdertson kirjoitti:
Jos Suomi liittyy Natoon, niin Putinilla ei ole enää yhtään kusetettavaa.
Mutta ei ole Suomen armeijallakaan, koska silloin alkaa joukkoirtisanoutuminen ja aseistakieltäytyminen sekä reservin kieltäytyminen Suomessa.
Siinäpä sitten "ulkoistetaan" puolustuksemme NATO:lle.
- Kaikki yhtä aikaa
Unohdin mainita että, että meillä on kaikki Japanin aseet.
- Kiiinan lähetystö
Hyväksyn venäläisten vapauttamisen jos tuotte tollo Putinin pään minulle kultatarjottimella. Eräs tamperelainen luuli Puinia käveleväksi Venäjäksi.
Vaikka vain KGB käveli. Kiina Keskuksenvaltakunta on nerokas Länsimaa. - Mielipuolista
Ymmärtääköhän presidentti Niinistö, että Syyrian armeija ampui NATOn F4-koneen alas venäläisohjuksella muutamassa sekunnissa.
Meidän möhkäle-kömpelö-Hornetit olisi vain suupala mutta niin vain Niinistö on lähettämässä niitä pohjoisnavalle Venäjää vastaan.- Keinoja löytyy
Ei ne Venäläisohjuksetkaan ole voittamattomia!
Nythän näitä ohjuspattereita vastaan ei edes hyökätty, koska kyseessä ei ollut hyökkäys.
Jos Syyrian ilmapuolustuksesta haluttaisiin eroon, niin se tapahtusi muutamassa päivässä suurella risteilyohjusiskulla kuten aikaisemmissakin operaatioissa on tehty.
Matalalla lentävä risteilyohjus on melkein mahdoton ampua alas. Syyrian käyttämät torjuntaohjukset on tehty korkealla lentävien koneiden torjuntaan. - Frank Cannon
F4 McDonnell-Douglas Phantom II on Hornetin museaalinen edustaja. Turkki lähetti koneen Syyrian ilmatilaan vain provokaatioksi tutkiakseen, onko al-Assad pehmentynyt.
- Resursseja on
Syyriahan käytti vanhoja pansiireja. Se voi toimittaa Syyrialleantimisiili bukkeja, it300ia ja it400ia. Niistä USA ja Nato eivät tule läpi.
- Douhet
Minusta voisi yhden S-400 -järjestelmän toimittaa Syyrialle kehitysavuksi ja kuunnella Turkin, Israelin ja Yhdysvaltain diplomaattisista vastalauseista ja räkättävästä mediasta, miten paljon ne pelkäävät, kunnioittavat ja arvostavat S-400:aa.
Olisi mukava nähdä, pääseekö Raptor F-22 edes läpi. Jos ei pääsisi, olisivat tilauskirjat täynnä.
- Suomi on Natossa
Kaupan taustalla on puolustuspoliittinen linjaus hankkia Ilmavoimien Hornet-kalustoon "kauaskantoinen ilmasta-maahan -täsmäasejärjestelmä, jolla voidaan vaikuttaa vastustajan avaintoimintoihin ja -kohteisiin".
Tarja Halosen aikana tulivat Suomeen päivä päivältä pidemmät leipäjonot.
Köyhyys poistuu vain Naton avulla. Nato ei ole suunnattu ketään vastaan.
Sauli Niinistö ja Nato ovat täysin puolueettomia (kansainvälinen yhteisö).- Koko maailma yhdessä
Maamiinat ovat tarpeettomia. Me tarvitsemme vain hyökkäysaseita!
- Selvä järkinen
Koko maailma yhdessä kirjoitti:
Maamiinat ovat tarpeettomia. Me tarvitsemme vain hyökkäysaseita!
Miksi muuten rikollinen hullu murhaaja KGB miehittää Venäjää?
Ei Brevik miehitä vastaavasti hyvää Norjaa. On korkea aika lyödä. - Kiinan lähetystö
Selvä järkinen kirjoitti:
Miksi muuten rikollinen hullu murhaaja KGB miehittää Venäjää?
Ei Brevik miehitä vastaavasti hyvää Norjaa. On korkea aika lyödä.höpö höpö ei Sauli Niinistö vielä vapauta Venäjää. Vasta kun sinne on pakko mennä, ettei se tapa meitä kakkia. Alaston Putin aavistaa jo jokaisen tietävän Putinin kavalluksesta. Se aikoo miehittää Suomen, mutta Nato tekee tyhjäksi sen rikolliset yritykset jatkaa kavallusta. Siperian kuuluisa siirtoleiri on hyvän
Kiinan keksintö. Pakkosiirretyiltä, niitähän ne kaikki on, AIDS ja jne, otetaan sormenjäljet. Maailman vapauttaminen venäläisistä huligaaneista toteutuu.
Eli:
Täyttä soopaa. Tällä hetkellä tehdään kaikkialla vain esivalmisteluja maailman
pelastamiseksi mielivallalta venäläisiltä huligaaneilta. On tärkeintä olla Nato. - Nato kiikun kaakun
Kiinan lähetystö kirjoitti:
höpö höpö ei Sauli Niinistö vielä vapauta Venäjää. Vasta kun sinne on pakko mennä, ettei se tapa meitä kakkia. Alaston Putin aavistaa jo jokaisen tietävän Putinin kavalluksesta. Se aikoo miehittää Suomen, mutta Nato tekee tyhjäksi sen rikolliset yritykset jatkaa kavallusta. Siperian kuuluisa siirtoleiri on hyvän
Kiinan keksintö. Pakkosiirretyiltä, niitähän ne kaikki on, AIDS ja jne, otetaan sormenjäljet. Maailman vapauttaminen venäläisistä huligaaneista toteutuu.
Eli:
Täyttä soopaa. Tällä hetkellä tehdään kaikkialla vain esivalmisteluja maailman
pelastamiseksi mielivallalta venäläisiltä huligaaneilta. On tärkeintä olla Nato.Teillä niinistöläisillä ei ole kaikki himassa. Onko Niinistökin noin sekasin?
Nato ei ole vielä vapauttanut mitään tässä maailmassa, mutta Naton avulla USA on päässyt miehittämään Kanadan ja Eurooppaa.
Kohta se aikakausi loppuu. USA voi valita. Pitää Natoa kalliina juhlakaluna juhlapuheissa tai lähettää se tositoimiin, mikä tarkoittaa sotatappiota ja Naton häviämistä maailman kartalta.
- Puolustusvoimat Nato
Eikö se riitä että saavat edestakaisin käydä ostoksilla lännen kaupoissa?
Myönnä jo 200 miljoonaa näkee Venäjällä nälkää ja tuberkuloosi tappaa.
Venäläiset rikolliset ovat miehittäneet jatkuvasti ryöstäen puolta Eurooppaa.
Suomettuminen on hulluutta. Vladimir Putinilta ei voi kysyä yhtään mitään.
Venäjähän on varastettu lännen kunigashuoneelta, siellä puhuttiin ranskaa.
Putinia odottaa tuoli. Maailmanhistorialliset tapahtumat vyöryvät silmiemme
edessä. Meille on tärkeintä puolustusvoimiemme vahvistaminen Natossa.- Hei Hei Hei
Tuli tämä jo selväksi venäläisiä ei vielä vapauteta Breivikistä oli sen nimi Putin.
- venäjä,venäjä,venäjä
Hei Hei Hei kirjoitti:
Tuli tämä jo selväksi venäläisiä ei vielä vapauteta Breivikistä oli sen nimi Putin.
Sauli Niinistö on USA:n koira se aikoo vapauttaa kirotun Venäjän.
Mä en häpeä Ladaa, melkein kaikki puhuu venäjää leipäjonossa.
Mä luen venäläisiä klassikkoita, kun kirjalijat pakeni Yhdysvaltoihin.
Onks Lada venäläinen ei mua kiinnosta. Ferrari ainakin on Natossa. - Muistuttaja
venäjä,venäjä,venäjä kirjoitti:
Sauli Niinistö on USA:n koira se aikoo vapauttaa kirotun Venäjän.
Mä en häpeä Ladaa, melkein kaikki puhuu venäjää leipäjonossa.
Mä luen venäläisiä klassikkoita, kun kirjalijat pakeni Yhdysvaltoihin.
Onks Lada venäläinen ei mua kiinnosta. Ferrari ainakin on Natossa.Venäläiset väittivät Halosen sairastavan hullun lehmän tautia.
- Kiiruusti Natoon
Muistuttaja kirjoitti:
Venäläiset väittivät Halosen sairastavan hullun lehmän tautia.
Eks oo makeeta kun KGB ilkkuen ryöstää Venäjää ja venäläiset itse on tapettu?
Se on kauheaa ja se aikoo miehittää Suomen. Vain Natossa oleminen on hyvä. - Ollaan oikein Nato
Kiiruusti Natoon kirjoitti:
Eks oo makeeta kun KGB ilkkuen ryöstää Venäjää ja venäläiset itse on tapettu?
Se on kauheaa ja se aikoo miehittää Suomen. Vain Natossa oleminen on hyvä.Kaikki asunnot ovat kirotussa varastettuja ja se aikoo jälleen hyökätä Suomeen!
Niitä ei saa päästää tänne!
- Tarja Halko
Suomea saa ja pitää saada kaikkien sivistysmaiden puolustaa. Meillä on Nato turvana.
Natossa vauvojen on hyvä olla. Maailman vaarallisin terroristi Putin on polvillaan Naton edessä. Yhdysvallat omistaa Venäjän. Lukoil on amerikkalainen.
Meille on aivan erityisen tärkeää kuulua Natoon. Kaikki tulevat saamaan.
Köyhyys poistuu Naton avulla! Miljardi ihmistä on jo Natossa.
Paavo Väyrynen on vastenmielinen. Liittovaltio on äärimmäisen hyvä.
Amerikan Yhdysvallat ja Euroopan Yhdysvallat ovat rakas Jumalan Nato.
Kiina on länsimielinen kansallisvaltio.
Venäläiset tytöt ovat surmanneet ainakin yli 300 miljoonaa vauvaa.
Siellä ei ole muuta ehkäisyä venäläisille. Sairaalatkin puuttuvat.
Me rakennamme sinne ikäänkuin autiomaahan! Sarjamurhaaja Putin on "oikeuslaitos". Tulet palavat vuorilla! Venäläiset ovat paenneet Yhdysvaltoihin. - Kiva Kiva
Usa painostaa Suomen ottamaan kemiallisia ja ydinlatauskärkiä Hornettien risteilyohjuksiin.
Siinä Suomi on sitten ydinsotavaltio. Kiva, kiva Niinistö. - Lipfert
"Usa painostaa Suomen ottamaan kemiallisia ja ydinlatauskärkiä Hornettien risteilyohjuksiin."
Hehe. Ei pelkkä mielipide riitä. Jospa kertoisit lähdeviittauksen. - Nato on puolueeton
Satanan valtakunta on julman murhaajan KGB:n miehittämänä.
Suomella on kulunut hukkaan monta vuotta kukkahattutädin TH
kirouksessa. Ämmän aikana maahan tuli paljon köyhiä ja Seta.
Ylipäällikkö Mannerheimin aikana jokaisesta suomalaisesta on
pidetty ja pitää pitää hyvää huolta. Satanan valtakunnan miehitys
ei voi olla ikuinen murhaaja KGB. Koko Karjala on helppo saada. - Dangerous
Risteilyohjuksissa on köyhdytettyä uraania.
Sen takia niiden käsitteleminen on hengenvaarallusta. Moni Usan armeijan ja Naton varasto-, huolto-, asennusmies on saanut syöpäsairauksia kun ne ovat joutuneet käsittelemään niitä.- Ite Saatana 666
"Risteilyohjuksissa on köyhdytettyä uraania."
-Ei välttämättä. Riippuu taistelukärjestä. Ja DU:n terveysriskit ovat kyllä tiedossa.
- Terve teille
Taivas varjele mitä tampioita tässä maassa asuu.
Normaalisti tämän kaltaisissa ketjuissa (ts. toisesta viestistä lähtien 99% on pelkkää paskaa), niin oikaistakoon tässä muutama täydelliseen väärinymmärtämiseen johtava asiavirhe:
-JAASM-ohjukset eivät ole sanan varsinaisessa merkityksessä risteilyohjuksia. Niiden kantama on vain 350km, joten voidaan puhua lähinnä rynnäkköohjuksesta.
-On totta, että ohjuksen maali tarkennetaan GPS:n avulla. Kuitenkin suurin osa lentomatkasta navigoidaan täysin satelliteista riippumattomalla tekniikalla.
-Vaikka tuntuukin aivan naurettavalta, että tästä asiasta vaivaudun edes kommentoimaan, niin USA:sta ei TODELLAKAAN ohjata, käsketä tai estetä ensimmäistäkään Suomen Hornet-torjuntahävittäjästä laukaistua JAASM-ohjusta. Ohjusyksilö on kaiken aikaa vaihtuvalla koodilla suojattu sitä ohjaaviin laitteisiin. Edes sen mahtava (ei sarkasmia) valmistajamaa USA ei sitä koodausta pysty murtamaan. Esimerkkinä: valmistat matkapuhelimen, jossa PIN-koodi on 1234. Annat ko. luurin kaverille, joka vaihtaa koodin, jonka vain hän itse tietää. Tästä havainnollistamisesta voi sitten loput päätellä.
Ottakaa nyt herranlettas selvää asioista, ennenkuin annatte vain intuition puhua tällaisista asioista.- -xxssxx.
"Ohjusyksilö on kaiken aikaa vaihtuvalla koodilla suojattu sitä ohjaaviin laitteisiin. Edes sen mahtava (ei sarkasmia) valmistajamaa USA ei sitä koodausta pysty murtamaan. Esimerkkinä: valmistat matkapuhelimen, jossa PIN-koodi on 1234. Annat ko. luurin kaverille, joka vaihtaa koodin, jonka vain hän itse tietää. Tästä havainnollistamisesta voi sitten loput päätellä"
Tämä on totta, mutta entä jos USA katkaisee koko salatunliikenteen niiltä osin, kuin esim, niitä sitä käyttää? Mitä sanot tähän?
http://www.saul-masson.info - korjaan.

http://www.saul-masson.infoTämä on totta, mutta entä jos USA katkaisee koko salatunliikenteen niiltä osin, kuin esi, Suomi sitä käyttää? Mitä sanot tähän?
- "Terve teille"ukkeli
...ei pysty enää näköjään sanomaan yhtään mitään "yläimoistaan" jone näköjään pierutkin lienee leijailevan? Varo bakterri ja rikki pitoisia metaanikaasu pilviä ja osta kaasunaamari, jos sulla ei vielä sitä ole!? hah :)
"Vaikka tuntuukin aivan naurettavalta, että tästä asiasta vaivaudun edes kommentoimaan, niin USA:sta ei TODELLAKAAN ohjata, käsketä tai estetä ensimmäistäkään Suomen Hornet-torjuntahävittäjästä laukaistua JAASM-ohjusta. Ohjusyksilö on kaiken aikaa vaihtuvalla koodilla suojattu sitä ohjaaviin laitteisiin. Edes sen mahtava (ei sarkasmia) valmistajamaa USA ei sitä koodausta pysty murtamaan. Esimerkkinä: valmistat matkapuhelimen, jossa PIN-koodi on 1234. Annat ko. luurin kaverille, joka vaihtaa koodin, jonka vain hän itse tietää. Tästä havainnollistamisesta voi sitten loput päätellä." - Korjaan.
"Terve teille"ukkeli kirjoitti:
...ei pysty enää näköjään sanomaan yhtään mitään "yläimoistaan" jone näköjään pierutkin lienee leijailevan? Varo bakterri ja rikki pitoisia metaanikaasu pilviä ja osta kaasunaamari, jos sulla ei vielä sitä ole!? hah :)
"Vaikka tuntuukin aivan naurettavalta, että tästä asiasta vaivaudun edes kommentoimaan, niin USA:sta ei TODELLAKAAN ohjata, käsketä tai estetä ensimmäistäkään Suomen Hornet-torjuntahävittäjästä laukaistua JAASM-ohjusta. Ohjusyksilö on kaiken aikaa vaihtuvalla koodilla suojattu sitä ohjaaviin laitteisiin. Edes sen mahtava (ei sarkasmia) valmistajamaa USA ei sitä koodausta pysty murtamaan. Esimerkkinä: valmistat matkapuhelimen, jossa PIN-koodi on 1234. Annat ko. luurin kaverille, joka vaihtaa koodin, jonka vain hän itse tietää. Tästä havainnollistamisesta voi sitten loput päätellä.""Terve teille" ukkeli ei pysty enää näköjään sanomaan yhtään mitään "yläilmoistaan" jonne näköjään pierutkin lienee leijailevan? Varo bakteeri ja rikkipitoisia metaanikaasu pilviä ja osta kaasunaamari, jos sulla ei vielä sitä ole!? hah :)
- Asialinjalle
Älä bamlaa skeidaa. USA:n myymiä ohjuksia ei missään ammuta ilman USA:n lupaa. Jos ammutaan, siihen loppuvat lisätoimitukset.
Suomen Hornetit kuuluvat NATO-yhteistyön kautta USA:n tutka- ja komentojärjestelmään.
Suomen Hornettien risteilyohjuksilla USA ja NATO haluaa, että Suomi ampuu niitä Venäjän puolelle maakohteisiin siviileihin ja sotilastukikohtiin, energia-, lämpö- ja vesilaitoksiin.
Kohteista riippuen risteilyohjuksissa on kemiallinen kärki, biologinen kärki tai ydinkärki sekä kaikissa tehon takia köyhdytettyä uraania.- fdsafafafsfdas
"Kohteista riippuen risteilyohjuksissa on kemiallinen kärki, biologinen kärki tai ydinkärki sekä kaikissa tehon takia köyhdytettyä uraania."
:D :D :D
"Suomen Hornettien risteilyohjuksilla USA ja NATO haluaa, että Suomi ampuu niitä Venäjän puolelle maakohteisiin siviileihin ja sotilastukikohtiin, energia-, lämpö- ja vesilaitoksiin."
:D :D :D :D :D
Vaikka oletkin roisi trolli, niin surkuhupaisaa kyllä moni urvelo Suomessa oikeasti luulee tuon suuntaista hölynpölyä ja siten "tietää" Nato-jäsenyyden salat, heh heh :D :D :D
- Terve teille
Huh, onneksi tuosta viestistä paistoi trollaus niin pahasti läpi, että taidatkin olla ihan järkimies :)
- Maalitaulut
Voisi ajatella, että Nato käskisi Suomea ampumaan risteilyohjuksista ydinlatauksia Pietarin voimalaitoksiin, biologisia ja kemiallisia kärkiä siviilikohteisiin.
- Ite Saatana 666
"Voisi ajatella, että Nato käskisi Suomea ampumaan risteilyohjuksista ydinlatauksia Pietarin voimalaitoksiin, biologisia ja kemiallisia kärkiä siviilikohteisiin. "
Ja Suomiko suostuisi tuollaista tekemään? Aloittamaan ydinsodan? Suosittelen, että lopetat ajattelun. Se ei selvästikään sovi sinulle.
- Nato Suomen pakko
Et oikein ole perillä Nato sopimuksesta. USA tietysti aloittaisi ydinsodan, jolloin Nato maatkin olisivat ydinsodassa taikka kemiallisessa sodassa.
USA komentaisi Naton ja Nato Suomen joukkoja.
Afganistanista ja Irakista tiedetään, että USA ja Nato ampuvat köyhdytettyä uraania sekä kemiallisia omiensa niskaan. - Sauli Niinistö
Mikään ei ole tärkeämpää kun kuuluminen sivistysmaiden Natoon. Me kaikki
olemme miljardeja kertoja vahvempia, kuin kaikkipaha roskavaltio kom pahis
murhaaja Lenin ja murhaaja Stalin. Putin on vain sarjamurhaaja katujätkä. On
merkillistä, että aina vaan on joku suomettunut, joka luulee sarjamurhaajan olevan"Venäjä". Kreml on varastettu Lännen kuningashuoneelta. Maailman historian julmin sarjamurhaaja KGB miehittää koko Venäjää. Ilkkuen katujätkä raiskaa kaikkea, joka kuuluu kansoille. Sarjamurhaaja Putinilla ei ole mitään tekemistä Venäjällä. Mitään vaaleja ei ollut oikeesti. Venäjäksi jätämme vain suppean alueen Moskovan ympärille. Pitää myös muistaa, että Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon (kiiruusti Natoon). Suomi on jo ajat sitten integroitu hyvään Natoon. Roistovaltio Venäjä on äärimmäisen tärkeä torjua yhdessä. - Aivan nolla
Sauli Niinistö ei hallitse ulkopolitiikka, ei sen sisältöjä, merkityksiä, logiikkaa eikä sitä, miten sitä tehdään, arvioidaan ja avuutetaan.
- Sauli Niinistö
Meillä on aina ollut tärkeät sopimukset hyvän Naton kanssa hävittää huligaanit.
"Kekkonen Nato" - Kansliasta
Sauli Niinistö hyppii tasajalkaa suurjoukkomurhaajan iljettävän kusettajan
julman kgb:n pyöveli rikollinen (se kusettaa kaikkia) päällä HS tänään (lue).
Eli noudattaa vapaussoturi Urho Kekkosen politiikkaa.
Nato perustettiin vuonna 1949 puolustamaan Suomea!
Urho Kekkonen taisteli Suomen vapaussodassa Juha Rihtniemen Isän joukoissa. Jos rys-sä tulee rys-sää lyödään (Urho Kekkonen aina).- Yrjö Rannikko
Hämmästyttävää kun koko maailma lisää rahaa ja on suuri yhteisvastuu
toinen toisistamme ja leppymätön viha murhaaja Leniniä ja murhaaja Stalinia
kohtaan, niin pyöveli kgb edelleen miehittää hullun lailla ylläpitämäänsä sairasta kansojen vankilaa, jossa sata miljoonaa ihmistä näkee nälkää. Ei ole mitään järkeä puolustaa jatkuvaa vauvojen tappamista, kgb:tä ja AIDS pyllyjen kaupankäyntiä. Lada on Italiasta. Ydinaseet ovat kateissa ja venäläinen metvursti valmistetaan Saksassa ja Suomessa (aseveljet). Berliini on kokonaan vapautettu, samoin Tallinna. Ruotsin Viipuri ja Suomen heimon Äänislinna odottaa uutta aamun koittoa. Olemme aina olleet Natossa! - Kiinan lähetystö
Yrjö Rannikko kirjoitti:
Hämmästyttävää kun koko maailma lisää rahaa ja on suuri yhteisvastuu
toinen toisistamme ja leppymätön viha murhaaja Leniniä ja murhaaja Stalinia
kohtaan, niin pyöveli kgb edelleen miehittää hullun lailla ylläpitämäänsä sairasta kansojen vankilaa, jossa sata miljoonaa ihmistä näkee nälkää. Ei ole mitään järkeä puolustaa jatkuvaa vauvojen tappamista, kgb:tä ja AIDS pyllyjen kaupankäyntiä. Lada on Italiasta. Ydinaseet ovat kateissa ja venäläinen metvursti valmistetaan Saksassa ja Suomessa (aseveljet). Berliini on kokonaan vapautettu, samoin Tallinna. Ruotsin Viipuri ja Suomen heimon Äänislinna odottaa uutta aamun koittoa. Olemme aina olleet Natossa!Nato perustettiin vuonna 1949 puolustamaan Suomea!
Totta puhut!
Selitä se idiootti? Matti Röngälle! Lukee uutisia ikäänkuin Venäjä olisi oikea maa. YLE:n antamat oksennukset.
Roskaväen miehittämää aluetta ei yksikään sivistynyt ihminen pidä oikeana maana! Pitäisi aina sanoa, jos puhuu "Venäjästä", että alue on huligaanien miehittämänä. Kaikki sieltä tulevat "ilmoitukset" ovat vain satanan propagandaa ei koskaan totta! Yhdysvallat ja Kiina omistavat ONNEKSI eniten Venäjää.
On täysin luonnollista kuulua Natoon. Oikeilla mailla kaikilla on sopimukset
YK:n ja Naton kanssa. Kansainväinen yhteisö inhoaa rikollista miehitystä rus. - Matti Rönkä YLE
Kiinan lähetystö kirjoitti:
Nato perustettiin vuonna 1949 puolustamaan Suomea!
Totta puhut!
Selitä se idiootti? Matti Röngälle! Lukee uutisia ikäänkuin Venäjä olisi oikea maa. YLE:n antamat oksennukset.
Roskaväen miehittämää aluetta ei yksikään sivistynyt ihminen pidä oikeana maana! Pitäisi aina sanoa, jos puhuu "Venäjästä", että alue on huligaanien miehittämänä. Kaikki sieltä tulevat "ilmoitukset" ovat vain satanan propagandaa ei koskaan totta! Yhdysvallat ja Kiina omistavat ONNEKSI eniten Venäjää.
On täysin luonnollista kuulua Natoon. Oikeilla mailla kaikilla on sopimukset
YK:n ja Naton kanssa. Kansainväinen yhteisö inhoaa rikollista miehitystä rus.Suomi hankkii Yhdysvalloista AGM-158 JASSM (Joint Air-to-Surface Standoff Missile) -ohjuksia Ilmavoimien F-18 Hornet -kalustoon.
TIETYSTI!
Haluan tehdä jatkossa parempia uutisia! Olen ollut sekaisin kuten YLE.
- Veikko Mansikka
Venäjä on maan alla, joukkohaudoissa ja maanpaossa! Kom tappoi venäläiset.
Yhdysvallat omistaa Venäjän. Suomen on aivan erityisen tärkeää kuulua Natoon. - Liittovaltio poliisi
Ite Saatana 666 on monipuolinen Venäjän asiantuntija. Olemme siitä ylpeitä.
Täydellisissä kirjoituksissaan Ite Saatana 666 on viisaus. Nato on parasta.
Suomen CIA ja FBI kiittävät Ite Saatana 666 :ta. Rikollinen venäläinen häviää.
Jumalan Siunausta Sinulle Ite Saatana 666.- Kaikki hyvä Natossa
Suomi hankkii Yhdysvalloista AGM-158 JASSM (Joint Air-to-Surface Standoff Missile) -ohjuksia Ilmavoimien F-18 Hornet -kalustoon.
Niin pitääkin! Eikä siinä kaikki:)
- Martin toimisto
On itsestään selvää kuulua Natoon ja Nato on itsestäänselvyys.
Natossa on miljardi ihmistä turvassa paholaista (murhaaja kgb) joka ilkkuen ryövää Kiinan ja Euroopan väliä. Kreml on varastettu lännen kunigashuoneelta.
Martti Ahtisaari (Nato on parasta) sai Nobelin rauhanpalkinnon (Suomi on jo Natossa). - Kaikkia tarvitaan
Uudenaikaisia panssarimiinoja tulee tuhatmäärin Suomeen. On jo tullutkin.
- Ei mitään jakoa
Jos Usa-Nato hyökkää Suomen kautta Venäjälle, presidentti Niinistö ei usko, että Suomen hornetit ja risteilyohjukset tuhotaan muutamissa minuuteissa.
- Lipfert
"Jos Usa-Nato hyökkää Suomen kautta Venäjälle, presidentti Niinistö ei usko"
Natolla ei ole pienintäkään syytä hyökätä Venäjälle.
"että Suomen hornetit ja risteilyohjukset tuhotaan muutamissa minuuteissa."
Hehe. Aivan kuten Tsetseeniassa? Sillä erolla, että aikaa on kulunut yli 20 vuotta eikä maa ole vieläkään turvallinen venäläiselle.
- Eikö usko
Ei usko vielä mutta sitten uskoo kun on liian myöhäistä.
Nato-maat uskoivat USA:n kenraaleihin, että Irak, Afganistan, Etelä-Ossetia lyödään kuukaudessa. - Tulossa pian
Jos Nato ei tuhoa kansojen vankilaa (ns.ryssä) me joudumme kaikki kuseen!
- Ei onnistu
Miten niin satamiljoonaa. Suomella on kymmenisen kappaletta eikä saa lisää ennen kuin riitelemme Venäjän kanssa oikeen oikeesti.
Presidentti Niinistö on lapsellinen kun luulee, että me voitetaan Venäjä Naton kanssa kun Suomella on muutamat jenkkiromuHornetit ja muutamat Jasmiristeilyohjukset."Presidentti Niinistö on lapsellinen kun luulee, että me voitetaan Venäjä Naton kanssa kun Suomella on muutamat jenkkiromuHornetit ja muutamat Jasmiristeilyohjukset. "
Me emme kuulu Natoon, jolla ei ole siten mitään syytä puolustaa Suomea. Toisaalta vielä vähemmän on Venäjällä syytä hyökätä Suomeen. Lopeta tuo päättömyyksien suoltaminen!
- Mauri Uusikylä
Natolla on miljardikertainen ylivoima. Roskaväen tankit ovat mätiä.
Ydinaseet ovat huligaaneilla kateissa. Venäjä on paperitiikeri kom. - USA susia
Joku kertoi lopultakin julkisuuteen jo tiedossa olleen salaisuuden, että Hornettien amerikkalaiset it-ohjukset eivät toimi Suomen ilmatilassa kun on kylmä, talvi, pakkanen.
Kerrotaan nyt toinenkin tiedetty salaisuus JASSM-risteilyohjuskaan ei toimi kunnolla, rakettitekniikka "kränää" eikä ohjuksilla osu kohteeseen. Odotetaan vaan koska se kerrotaan julkisuuteen. - Nauru pidentää ikää
On Niinistö hölmö pressa. Se lähtee kaivamaan verta nenästämme ilkkumalla Naton selän takaa Venäjälle vaikka Naton isäntä USA on myynyt meille asita jotka eivät toimi.
Kyllä ne Venäjällä nauraa Niinistöä, Natoa ja USA:n high tech aseteollisuutta. - New Yorkissa makeeta
Ainakin monet jotka puhuvat venäjää pyllistävät Putinille rumilla perseillään.
No olkoon on Lännen nukke toistaiseksi ja ostamme kaiken vapaille maille pilluakin. Minä olen ostanut hevosia Yhdysvalloissa. Olen pyllistänyt Stalinia. - Se on sotaa se
Venäjän salaista poliisia ei ollut olemassakaan 1940. Se oli Neuvostoliiton salainen poliisi.
Tiedätkö, että Yhdysvallat antoi hyväksyntänsä Katynin tapahtumille, eliminoidut olivat puolalaisia fasisteja ja Natsi-Saksan kanssa yhteistyötä tehneitä.
Afganistanissa talibaanit ja Irakissa vapaustaistelijat käyvät armotta niiden kimppuun, jotka tekevät yhteistyötä USA:n ja Naton kanssa.
Nyttenhän Venäjä tilkitsee rajojaan ja vahvistaa puolustustaan, ettei USA ja Nato pääse hyökkäämään Venäjälle. - Miksi?
Miksi?
- Selkeät syyt
Kaupan taustalla on puolustuspoliittinen linjaus hankkia Ilmavoimien Hornet-kalustoon "kauaskantoinen ilmasta-maahan -täsmäasejärjestelmä, jolla voidaan vaikuttaa vastustajan avaintoimintoihin ja -kohteisiin".
- Heikki Risto
Vapaa maailma vihaa rikollisia venäläisiä. Aseteknologia kehittyy meillä
nopeasti ja venäläisillä ei ole mitään tieteitä eikä pidetä koskaan vaaleja. - Venäjän lähetystö
Heikki Risto kirjoitti:
Vapaa maailma vihaa rikollisia venäläisiä. Aseteknologia kehittyy meillä
nopeasti ja venäläisillä ei ole mitään tieteitä eikä pidetä koskaan vaaleja.Miksi Suomi pyytää venäläisiä vakoojia ja venäläistä pyllyä myyviä
vakoojia maksaman heti parkkisakkoja? Osta täältä edullinen pylly.
Putinin vastustajat jumaloivat Natoa ja pyllistävät yötä päivää Putinia. - Suomi on osa Natoa
Venäjän lähetystö kirjoitti:
Miksi Suomi pyytää venäläisiä vakoojia ja venäläistä pyllyä myyviä
vakoojia maksaman heti parkkisakkoja? Osta täältä edullinen pylly.
Putinin vastustajat jumaloivat Natoa ja pyllistävät yötä päivää Putinia.Sotilaat tuntevat täällä lännessä kaikki toisensa ja pitävät venäläisiä idiootteina.
Puolustusministeriö on valtuuttanut puolustusvoimat allekirjoittamaan sopimuksen, jolla Suomi hankkii Yhdysvalloista AGM-158 JASSM (Joint Air-to-Surface Standoff Missile) -ohjuksia Ilmavoimien F-18 Hornet -kalustoon.
Sotilaallista toimintaa on kaikkien maiden harjoiteltava tämän mukaan täällä. - Yhä paremmat aseet
Suomi on osa Natoa kirjoitti:
Sotilaat tuntevat täällä lännessä kaikki toisensa ja pitävät venäläisiä idiootteina.
Puolustusministeriö on valtuuttanut puolustusvoimat allekirjoittamaan sopimuksen, jolla Suomi hankkii Yhdysvalloista AGM-158 JASSM (Joint Air-to-Surface Standoff Missile) -ohjuksia Ilmavoimien F-18 Hornet -kalustoon.
Sotilaallista toimintaa on kaikkien maiden harjoiteltava tämän mukaan täällä.Aseisiin riittää varmasti ehtaa rahaa. Sitä painetaan aina sen verran lisää!
Sama koskee harjoituksia. Ylimääräinen tuore raha kustantaa harjoitukset.
Poliittiset päätöksemme ovat natomyönteisiä. Inflaatioon ei mikään vaikutus.
Kuuluminen euroon on tärkeää. Omat maat hyötyvät kun velkakirjat myydään.
Suomi velkaantuu koko ajan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä kellekään.
Me emme pelkää inflaatiota, vaan rahaa nostetaan pikkuhiljaa. Velat kuolee!
Suomessa on aina ollut suuri inflaatio. Yhtenäinen vapaa maailma elvyttää.
Kaikki meidän valtavat rahamäärät ovat yhtenäisen maailman oikeaa rahaa.
EIKÄ SE VOI LOPPUA SAAMME SITÄ KUTEN KAIKKI LISÄÄ Nato on meidän. - Yhä paremmat aseet

EIKÄ SE VOI LOPPUA SAAMME SITÄ KUTEN KAIKKI LISÄÄ Nato on meidän.
- Tärkeät hankinnat
Suomi velkaantuu koko ajan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä kellekään.
Totta jos kaikki mukavat velkakirjamme myydään Euroopan keskuspankille!
Ennen oli haluttu tosi miljoona, se muuttui kymppitonniksi ja pelastuimme.
Nyt kun on Euroopan Yhdysvallat meitä suojelevat kaikki rakkaat länsimaat.
Hankintaan liittyvät muutostyöt Hornet-koneisiin tehdään osana koneiden vuoteen 2016 mennessä toteutettavaa elinkaaripäivitystä. Hankinta on osa puolustusvoimien ydintoimintojen turvaamista. Se on niin tärkeä hanke puolustuskyvyn kehittämisen kannalta, että materiaalihankintojen supistuksia ei ole kohdistettu siihen, toteaa puolustusministeriö. Euroopan Yhdysvallat on maailman suurin talousalue Supervalta! Metropolia halutaan ja tervettä ympäristöä. Suomi on olennainen nopea Naton osa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö.- VM
Mutta,jos talous kasvaa niin kuin on ennustettu,näihin kaikkiin muutoksiin on varaa.
- Kit-Kat
Yhdysvalloilla tuntuu olevan kovasti teknisiä tai sitten ihan puhtaasti poliittisia ongelmia toimittaa minkään maailman ohjuksia tänne napapiirin periferiaan:
Outo vika pysäytti ohjuskaupan
USA ei ole kyennyt toimittamaan Suomen ostamia ohjuksia, koska niiden moottorit eivät kestä kylmää.
http://www.hs.fi/kotimaa/Outo vika pysäytti ohjuskaupan/a1346553626705 - Kaunis elämä
Yksi mies voi hedelmöittää miljoona lasta. Meillä on ase poistaa NL!
- Räyhäpolitiikkaa
Presidentti Niinistö on johdattanut Suomen nyt sitten räyhäpolitiikkaan. Me uhataan ekaa ja viimeistä kertaa Venäjää ohjuksilla. Horneteissa Jssmi ohjukset voi ladata ydinkärjellä, kemiallisella ja biologisella kärjellä, köyhdytetyllä uraanilla. Ohjusten laukaisemisesta päättää USA.
Täällä näköjään kilpaillaan sillä, kuka keksii mahdollisimman päättömän möläytyksen?
"Presidentti Niinistö on johdattanut Suomen nyt sitten räyhäpolitiikkaan. Me uhataan ekaa ja viimeistä kertaa Venäjää ohjuksilla. Horneteissa Jssmi ohjukset voi ladata ydinkärjellä, kemiallisella ja biologisella kärjellä, köyhdytetyllä uraanilla. Ohjusten laukaisemisesta päättää USA."
Myös vwenäläisissä koneissa on ohjuksia. Eikö ne mielestäsi uhkaa sitten Suomea?
Ei Hornettien varustaminen muuta tilannetta entiseen verrattuna yhtään mihinkään!
Ja on aivan typerä väite, että suomalaisen sotilaskoneen ohjusten laukaisusta päättäisi joku USA! Millä perusteella ja miten? Tosin eipä teikäläisillä ole tapana tai tarvetta perustella hölmöjä väitteitäänn ja vaikeata se olisikin!
- Lopullinen ratkaisu
Suuri toivon kipinä on syttynyt hävittää ikiaikainen kirous satana maan päältä.
Me (vapaat kansat) jatkamme systemaattisesti kohti osoitettua päämäärää. - Kekkonen Nato
Kiinalainen suudelma on pysyminen piilossa; aseiden vienti Venäjältä ulos.
Tätä samaa venäläisten tuhoamista tekee piilossaan Paavo Lipponen, joka
imee venäläisiä kuiviin kaasulla. Venäjä on vain kupla, jossa on länsimaiset
kaupat ja hotellit. Japani luopuu ydinvoimasta 2040, kun Kiina ja Japani ovat
jakaneet leikityn Venäjän. Kiinalaiset rakentavat mammuttimaista siirtoleiriä
pakkosiirretyille Siperiaan. Venäjän lopetti murhaaja Lenin ja murhaaja Stalin.
Nato juhlallisesti johdattaa suomalaiset joukot koko Karjalan Laulumaille.
Myös Moskovassa pidetään voitonparaati, johon koko maailma osallistuu. - Seppo Yli-Ojanperä
Kiina ja Japani kukoistavat yhä enemmän. Teatterissa sivuraiteella uutisia.
Pohjois-Korea on Yhdysvaltojen ylläpitämä. YK:n suurin ruoka-avun saaja.
Renault tekee Ladan! Sivistymaiden puolustusjärjestöllä on päämääränä
vain satanan valtakunnan tuhoaminen pois maan päältä. Se on tärkeintä!
Kreml on varastettu Lännen kuningashuoneelta, siellä puhuttiin ranskaa.
Nato on täysin puolueeton. Natoa ei ole suunnattu ketään viisasta vastaan.
Kansainvälinen yhteisö YK Nato puolustaa jokaista kansanvaltaista maata. - Suomi on Länsimaa
Kaikki oikea raha (ei koskaan voi loppua) tulee sivistysmailta.
Yhdysvallat on ainoa Supervalta ja yhdessä olemme Natossa.
Nato ei ole käynyt vielä yhtään mitään todellista sotaa (Erkki Tuomioja).
Ainoa todellinen sota on käyttää meidän miljoonia risteilyohjuksia.
Höpo höpöä väittää, että stalinismi olisi jo järkevästi jaettu kaikille. - Kuka ampuu
Presidentti Niinistö ei muutes voi antaa lupaa ohjuksien ampumiseen Venäjälle. Niiden ampumisesta voi päättää vain Amerikka ja sen poliittis-sotilaallinen johto.
- Rauhanpalkinto Nato
Miksi pahuuden (huligaanit, lenin,terroristit,stalin,niskalaukaukset kom*)
hävittäminen todella tehdään ja pitää ehdottomasti tehdä?
Miksi paha poistetaan?
1) Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon
2) Nato on täysin puolueeton. Pakolaiset haluavat aina Natomaihin turvaan
3) Natoa ei ole suunnattu ketään vastaan. Natossa on miljardi ihmistä.
4) Kansainvälinen yhteisö YK Nato määrää rikollisen hävittämisen
5) Suomen on aivan erityisen tärkeää kuulua erinomaiseen hyvään Natoon
6) Kansojen vankila Putin ei ole nykyaikaa, vaan hirvittävä vaara ihmisille
7) Länsimaiset yritykset rakentavat sinne ikäänkuin autiomaahan
8) Sivistysmaiden Nato puolustaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa
9) Ketään ei saa jättää yksin vainolaisemme ( * ) armoille
10) Maailman vapauttaminen roskavallasta kgb joka ilkkuen ryövää kaikkea
12) Nato on humanitaarinen hyvän elämän tuoja kaikille maailman kansoille - Tämä on nykyaikaa
Euroopan Unionilla tulee olla yhtä hyvät aseet kuin ystävällisellä Japanilla!
- Pakolaisten tuki
Sähkömagneettisella pulssilla sivistymaat YK Nato lamauttavat sähköön ja elektroniikkaan perustuvat roistovaltion (ei mitään vaaleja) toiminnot äkillisesti suurelta alueelta. Nato on maailman suurin rauhanjärjestö. Meillä on kaikki uusimmat aseet ja uusin aseteknologia. Voimakkaan paikallisen EMP:n tuottavaa pommia, jolla voidaan katkaista sähköt tietyltä alueelta polttamalla voimalinjojen sulakkeita kutsutaan nimellä E-pommi (engl. E-Bomb).
Kyllä meidän kelpaa Natossa. Täällä oksat notkuvat. Onneksi on hyvä Nato. - EU suurin talousalue
Rahaa riittää ensisijaisesti yhä parempiin aseisiin. Onneksi on hyvä Nato.
Aseisiin riittää aina rahaa. Suuri työllistävä vaikutus! Turvallisuus on taattu!
Aseisiin riittää varmasti ehtaa rahaa. Sitä painetaan aina sen verran lisää!
Sama koskee harjoituksia. Ylimääräinen uusi raha kustantaa harjoitukset.
Poliittiset päätöksemme ovat natomyönteisiä. Inflaatioon ei ole vaikutusta.
Kuuluminen euroon on tärkeää. Omat maat hyötyvät ja velkakirjat myydään.
Suomi velkaantuu koko ajan, mutta sillä ei ole mitään todellista vaikutusta.
Inflaation sopii hyvin elinkustannusindeksissä näyttää velkojen alenemista.
Suomessa on aina ollut suuri inflaatio. Yhtenäinen vapaa maailma elvyttää.
Kaikki meidän valtavat rahamäärät ovat yhtenäisen maailman oikeaa rahaa. - Eero Kurko
Kuitenkin on heti enemmän varaa. Pitää hankkia paljon länsimaista tekniikkaa.
Yhtenäinen vapaa maailma on hirveän tärkeää. Maanpuolustustahto on suurta.
EU:ta ei saa jättää yksin. Kaikkia vapaita maita tarvitaan puolustamaan Suomi. - Vahvimmat aseemme
Tarja Halosen aikana tulleet yhä pidentyvät leipäjonot ja maamiinojen
poistaminen ei selity erehdyksellä äänestää Tarja Halosta. Pikemmin
tarvitsemme hyökkäysaseita (leipäjonossa suurin osa puhuu venäjää).
Ainoa kerjäläinen on romani. Venäjää puhuvat rikolliset täyttävät vankilat. - Gustav Emertia
Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.
Takana kaunis isänmaa
Kaupungein ja kylin.
Sinua poikas puolustaa
Maani, aarteista ylin.
Öinen, ulvova tuuli tuo
Rajan takaa lunta.
— Isäni, äitini, Herra, suo
Nukkua tyyntä unta!
Anna jyviä hinkaloon,
Anna karjojen siitä!
Kätes peltoja siunatkoon!
- Täällä suojelen niitä.
Synkeä, kylmä on talviyö,
Hyisenä henkii itä.
Siell’ ovat orjuus ja pakkotyö;
tähdet katsovat sitä.
Kaukaa aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.
Mut isät harmaat haudoistaan
aaveratsuilla ajaa:
karhunkeihäitä kourissaan
syöksyvät kohti rajaa.
—Henget taattojen, autuaat,
kuulkaa poikanne sana —
jos sen pettäisin, saapukaat
koston armeijana —:
Ei ole polkeva häpäisten
sankarileponne majaa
rauta-antura vihollisen, -
suojelen maani rajaa!
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multiin tänne.
Kontion rinnoin voimakkain
ryntään peitsiä vasten
naisen rukkia puolustain
ynnä kehtoa lasten.
Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä. - Lännessä yhteistä
Venäjällä ihmiset kuolevat jopa 50 vuotta aikaisemmin kuin Natomaissa.
Naton ulkopuolelta ihmiset haluavat päästä turvaan eniten Yhdysvaltoihin.
Tarvitsemme heti maailman parhaat aseet puolustamaan ihmisoikeuksia.
Meillä on kaikki maailman parasta. Täällä kotona lännessä oksat notkuvat.
FINNAIRILLA on maailman uudenaikaisin laivasto. Ruotsin laivat luksusta.
Kaikki on lännessä yhteistä. Esim. Yhdysvallat omistaa Helsingin pörssin.
Helsinki-Vantaa lentoasema on parasta mitä maailma tarjoo. Länsi osaa!- ´´
Miljoonat mummot ovat saaneet tyypillisen ns. niskalauksen stalinismissa.
Siellä kaikki asunnot ja henkilöllisyydet ovat varastettuja. Putin on katujätkä.
Pitkässä juoksussa Venäjästä tulee oikea maa! Tällä hetkellä se on uhka.
Yhä parempia aseita on tulossa Suomen puolustukselle, niitä tarvitaan!
Venäläiset ovat polvillaan Saksan edessä! Lääketiede puuttuu Venäjältä.
Pelkästään Israeliin on muuttanut miljoona venäläistä etupäässä juutalaisia. - Suomi on jo Natossa
´´ kirjoitti:
Miljoonat mummot ovat saaneet tyypillisen ns. niskalauksen stalinismissa.
Siellä kaikki asunnot ja henkilöllisyydet ovat varastettuja. Putin on katujätkä.
Pitkässä juoksussa Venäjästä tulee oikea maa! Tällä hetkellä se on uhka.
Yhä parempia aseita on tulossa Suomen puolustukselle, niitä tarvitaan!
Venäläiset ovat polvillaan Saksan edessä! Lääketiede puuttuu Venäjältä.
Pelkästään Israeliin on muuttanut miljoona venäläistä etupäässä juutalaisia.Suomi velkaantuu koko ajan, mutta sillä ei ole mitään todellista vaikutusta.
Inflaation sopii hyvin elinkustannusindeksissä näyttää velkojen alenemista.
Aseteollisuudella on paras työllistävä vaikutus. Nato kansainvälinen yhteisö.
Luksusaseet ovat Euroopalle äärimmäisen tärkeitä. Suomea ei jätetä yksin.
- Hyvin pyyhkii
Pahin talouslama on NATO-maissa USA:ssa ja Euroopan NATO-maissa, ei sotilaallisesti liittoutumattomissa kuten Ruotsissa, Sveitsissä, Itävallassa. Niillä pyhkii hyvin kuten Suomellakin.
Jos presidentti Niinistö onnistuu liittämään Suomen NATOon, meidän talous heikkenee kun hävitään sotia ja maksetaan NATOa."Jos presidentti Niinistö onnistuu liittämään Suomen NATOon, meidän talous heikkenee kun hävitään sotia ja maksetaan NATOa. "
Eikö päähän mahdu yhtään täysjärkistä ajatusta? Suomen valtiomuodon perusteella presidentti ei (yksinään) voi liittää Suomea yhtään mihinkään. Liittyminen vaatii sekä Eduskuntaa että hallitusta. Turha vetää sivullisia mukaan. Sauli avaa maatalousnäyttelyitä.
- Meni helppoon
Suomi ei pysty valtaamaan Amerikan ja Naton risteilyohjuksilla Pietaria. Presidenttimme on mennyt halpaan ja pannut rahamme pas.....n.
"Suomi ei pysty valtaamaan Amerikan ja Naton risteilyohjuksilla Pietaria."
Ei niin pahasti kuin sinä itse. MIKSI Suomi haluaisi vallata Pietarin? Kas kun ei Grönlantia?
- Martin toimisto
-> köyhyys poistuu Naton avulla. Juuri niin!
Suomen puolustusvoimat on ajat sitten integroitu Natoon.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kaikki vapaat maat ovat yksi ja sama!
Maailman varakkaimmat maat ovat Natomaita. Japani on meidän liittolainen!
Kiinalaiset sylkevät samoin kuin puolalaiset verivihollisemme* r:ssän päälle.
koko maailman yhteinen verivihollinen ns. r:ssä! Tule Nato kultainen!
(Länsimielinen kansallisvaltiomme nerokas keskuksenvaltakunta Kiina)
New York on minulle niin rakas! Minä synnyin Ruotsin ja Suomen Viipurissa!- Veli Hyvä
Pitkässä juoksussa Venäjästä tulee oikea maa!
Ihanko totta?
- Suomi on jo Natossa
Murhaaja Leninin ja murhaaja Stalinin kaappaama roskavalta NL ja venäläinen julmuus ei näytä kehittyneen mitenkään; voitaisiin sanoa, etteivät sen muodot muutu. SE ON IHAN SE SAMA Venäläinen julmuus on 2012 edelleen ihan samaa. 'Suuhun kaadettiin ruutia ja se sytytettiin; toisiin tungettiin ruutia toisesta päästä. Naisilta puhkaistiin rinnat, haavojen läpi pujotettiin köysi, josta heidät ripustettiin roikkumaan.' Vuosina 1918 ja 1919 Donilla ja Uralilla tehtiin samanlaisia tekoja: miehen alapäähän työnnettiin dynamiittipötkö ja se räjäytettiin. Uskon, että Venäjän kansan erikoispiirre - yhtä ainutlaatuinen kuin englantilainen huumorintaju - on erityinen julmuuden taju, kylmäverinen julmuus, ikään kuin haluttaisiin kokeilla ihmisen kärsimiskyvyn rajoja, tutkia elämän kestokyvyn sitkeyttä. Venäläisessä julmuudessa on pirullista taidokkuutta, siihen sisältyy jonkinmoinen hioutuneisuuden, harkitun määrätietoisuuden sävy. Tätä erikoista piirrettä ei voida selittää nimittämällä sitä psykoosiksi tai sadismiksi, eiväthän nämä sanat edes selitä mitään.
On hirveän tärkeää (tavattoman tärkeää) vapauttaa loputkin NL:n osat.
Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa). " Nato on täysin puolueeton " - Asianajajat laki
Totta!
Demokraattiset lakimiehet olivat ja ovat edelleen stalinisteja. Katsoivat rikollisia läpi sormien ja pyyhkivät villaisella. Mauno Koivisto esti syyttäjiä! Eduskunnan mikrofilmit todistavat kamalia oikeusmurhia! Onneksi olemme EU:ssa ja jutut kestävät päivänvaloa. Oikeusmurha ei vanhene koskaan. NL oli ja on rikos koko ihmiskuntaa kohtaan. Vladimir Putinia ei ole koskaan oikeasti valittu. Jeltsinin lähipiiri pakeni Yhdysvaltoihin. Rakennamme sillanpääasemia sinne ikäänkuin autiomaahan, koska murhaaja kgb ei voi juridisesti omistaa yhtään mitään. Häkki odottaa valehtelijaa. Hammaslääkäri tarkistaa Putinin hampaat. - Pesunkestävä Johan
täysin tappaja ilonpilaaja kaiken hyvän murhaaja teurastaja hirvittävä rikos kom
satanan palvoja rus kaatoi haudat oksensi kirosi kusta kirkkosaliin kommunisti
valvontakomissio valeli kaiken paskalla hotelli tornissa! Varo r:ssää maaailma.
se rikkoi paikat
täyskommarille ilkivalta
on r a u h a n k y y h k y
Suomi tarvitsee uudenaikaisia aseita. Parasta mitä vapaa maailma tarjoo! - Suomen puolustus
Hankintaan liittyvät muutostyöt Hornet-koneisiin tehdään osana koneiden vuoteen 2016 mennessä toteutettavaa elinkaaripäivitystä. Hankinta on osa puolustusvoimien ydintoimintojen turvaamista. Se on niin tärkeä hanke puolustuskyvyn kehittämisen kannalta, että materiaalihankintojen supistuksia ei ole kohdistettu siihen, toteaa puolustusministeriö.
- länsi on turvallinen
Turvallisuudestamme kantaa vain länsi huolta.
http://www.youtube.com/watch?v=fFzx-QmtWZw
- Tyrmään vaan
Presidentti Niinistö sai ohjukset hornetteihin kun lupas vähän uhota Venäjälle. Usa ja Nato haluaa häiriöitä Venäjän rajoille.
Jos Venäjä vähän kopauttaa Niinistöä omalla materiaalillaan, Usa häipyy omalle mantereelleen ja Naton pääjohtaja lähtee lomalle.
Niinistölle käy saakasvilit. Uhoa on mutta yksin jää. Luultavasti Suomen kansakin heittää Niinistön tyrmään jos se rupee haastamaan riitaa Venäjän kanssa.Varsin täydellistä potaskaa aivan olemattomilla tiedoilla!
Ohjuskauppa on puolustusvoimien normaali hankinta eikä Niinistö oleluvannut/uhonnut yhtään mitään! ikeksit ilmeisesti näitä juttujasi aivan lämpimiksesi?
- Vapailla mailla Nato
Sivistysmaiden Nato mennen tullen hävittää huligaanit ja terroristit.
Turvallisuudestamme kantaa vain länsi huolta. Näin se on ja pysyy.
http://www.youtube.com/watch?v=fFzx-QmtWZw
Kaikki vapaat maat ovat samaa. Turvallisuusneuvosto on tärkeä Natolle.
Ahtisaaren saama Nobelpalkinto oli myönnetty todellisuudessa Natolle. - Latostenmaa
Suomella pitää olla maailman parhaat aseet. Nato on äärimmäisen hyvä.
- Yhdysvallat on Super
http://www.youtube.com/watch?v=99kssHaD_yY&feature=related
Kyllä! Kansainvälinen yhteisö (vapaat kansat) on äärimmäisen hyvä!
Täällä tämän päivän villissä Lännessä on yhä hurjasti ratsastelevia karjapaimenia, jotka taistelevat vapaista laitumista. Yhdysvallat aikoo
vapauttaa koko Karjalan! Viipurin voitonpaaratin vastaanottaa Suomi.
Karjalan jälleenrakentamiseen osallistuu koko kansainvälinen yhteisö.
http://www.youtube.com/watch?v=nzerjLWRIN8&feature=relmfu
Maailma toimii kohti osoitettua päämäärää. Lopullinen ratkaisu!
Kenraaleiden Mannerheim, Patton ja aivan erityisesti Airo mukaan. - Kari Yli-Taimitarha
Länsimaat eli oikeusvaltiot (kansalaisyhteiskunnat) kaikki saavat parhaat
aseet mitä maailma tarjoo. Suomen velvollisuus on olla Nato oikeusvaltio.
Kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä toimivat suomalaiset ovat omien alojensa vapaaehtoisia ammattilaisia. Rauhanturvaajat parantavat paljon kriisialueiden paikallisia olosuhteita ja luovat pysyvät edellytykset rauhan saavuttamiseksi. Suomalaisia rauhanturvaajia toimii YK:n, NATO:n ja EU:n johtamissa operaatioissa eri puolilla maailmaa. Oikeusvaltio on voimakas.
Olisi omituista jos Suomi oikeusvaltiona ei pystyisi hävittämään huligaaneja. - Yhtenäinen Suomi
Olisi omituista jos Suomi oikeusvaltiona ei pystyisi hävittämään huligaaneja.
Entäs jo kammottava huligaani nousee valtaistuimelle ja estää vapaat vaalit?
Eikö silloin jo hälytyskellot ala soida! Suome SAA ja PITÄÄ puolustaa yhdessä!
Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.
Saksan
Köningsbergissä ovat paikalliset asukkaat kaataneet kaikki murhaaja
Leninin patsaat. Yhdysvallat ja Japani pystyttävät sinne tuotantolaitoksia.
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=suomen vapaussota 1918&source=web&cd=1&cad=rja&ved=0CCoQFjAA&url=http://www.vapaussota.com/vapaussota.html&ei=JKBZUITJMozN4QTg14DgAw&usg=AFQjCNGtLtjFc8VM_R3ULTM68whBJKAlPw
Uskollisena kaikelle kauniille länsimaiselle elämälle on erinomainen Nato.
Ei se ole mikään puolustus, että vainolainen antaa niskalaukauksen jos tietää. - Lakitieteen tohtori
Ei se ole mikään puolustus, että vainolainen antaa niskalaukauksen jos tietää.
Niskalaukaus on perinteinen kommunistien tapa pitää vaalit huppu silmillä.
Vain Venäjä on Suomen vihollinen. Sen vapauttaminen on hirveän tärkeää! - Vainukoira
Presidennti Niinistö on vainolainen, hän luulee, että Venäjä hyökkää Suomeen ja alkaa siksi vainota Venäjää Amerikan ohjuksilla.
- Makeita aseita
Sauli Niinistö vainoaa venäläisiä rikollisia. Hän ei hyväksy ilkivaltaa pahista.
Paha väärentää, varastaa ja niillä on kammottava murhaaja Leninin patsas.
Länsimaille on viisaus hävittää venäläiset rikolliset tyystin pois maan päältä.- Toimeksi
Luuletko, että Niinistö pommittaa Pietarin, Muurmansin ja Jakaterinan maan tasalle.
- Eero Kurko
""Tiedätkö, että Yhdysvallat antoi hyväksyntänsä Katynin tapahtumille, eliminoidut olivat puolalaisia fasisteja ja Natsi-Saksan kanssa yhteistyötä tehneitä.""
Yhdysvallat ei ole koskaan hyväksynyt missään Neuvostoliittoa. Katyn on tiedetty tyyppilliseksi venäläiseksi touhuksi. USA ei ole hermostuttanut venäläisiä.
Heti sodan jälkeen Yhdysvallat nosti RAUHASSA koko vapaan Euroopan suuren kukoistukseen ja auttoi Suomea maksamaan huligaaneille sotakorvaukset. Nato perustettiin vuonna 1949 puolustamaan Suomea. Juutalaisia vainotaan enää vain kauhistuksessa. Suomi on aina kuulunut Natoon!
Esim. rautaesiripulla eristettiin KAUHEA KESKITYSLEIRI jumalaton pahuuden valtakunta, jota keinotekoisesti pidettiin kuten nytkin suurella ruoka ym. avulla pystyssä kohti hirveän tärkeää NL:n luhistumista, kun siellä ei ole ketään, eikä ne osaa mitään. Putin on vain nukke! Balttia on nyt vapaa, vaikka koko Venäjä on hetken huligaanien murhaaja kgb/fsb miehittämänä. On itsestää selvää kuulua Natoon! Kansanmurhaaja sarjamurhaaja Putin odottaa vuoroaan. Suomi marssii voittajana koko vapautettuun Karjalaan. Mitä murhaaja varas pyöveli kommarit tekee Karjalan laulumailla. Putin on toiminut jo NL:ssa rikollisjärjestössä ilmiantajana ja pyövelinä. Seinä tulee Putinilla vastaan!
Volga on amerikasta ja Lada Italiasta. Osa vangeista pystyy käymään ostoksilla ja matkoilla. Lapset on kerätty pois turistien tieltä ja varastetut taulut on viety Inkeriltä varastettuun Pietariin. Pietari on Inkeriläisten pääkaupunki. Siellä oli luterilainen seurakunta. Kauaa ei tulla NL:n touhuja enää suvaitsemaan!
Rakennamme hyvää hyvyyttään sillanpääasemia sinne ikäänkuin autiomaahan! Toyotan autotehtaita, hotelleja, Supermarketteja jne! Mikään ei ole sitä miltä näyttää! Lopullinen ratkaisu täytyy tehdä yhdessä. Kaikkia vapaita kansoja tarvitaan!- Eestin Tiltuko se
sieltä Nato-netti paja ja / tai esikunnasta taas tuli hörisemään tänne? Juttu on sellaiseksi profiloitavissa, loppu huipennuksineen.
Ettekö te sellaisen IT-Nato osaston perustaneet syyskesällä 2007, kun Nato-keskustelu Suomessa oli kuumimmillaan? Kuuluuko toimikuvaan myös suomenkielisillä palstoilla, jotka ovat suunnattu lähinnä suomalaisille tänne tulla trollaamaan? (oletettavasti ainakin mainostajat olettavat, että täällä on lähinnä suomalaisia, kun noita mainoksia katsoo, siinä yksi perustelu, toinen on foorumilla käytetty suomenkieli.)
Kuten edellinen osoittaa. Haluatteko sen takia Suomen Natoon, että Suomi täällä Pohjoisessa olisi reaalimaksaja, kuten on EU:n laita?
Kyllä meidän Jyrki-poika maksaa, kun hänelle maksetaan, jos ei muualta, niin ainakin valtiolta palkkansa? Äänestäjistä ei toistaiseksi niin väliä, kun eduskuntavaaleihin on sen verran aikaa vielä ja totta se onkin, että kunnallinen päätöksenteossa ei näitä asioita ratkota.... Kehotan näitäkin asioita silmälläpitäen rankaisemaan natoon suuntautuvia puolueita, vaikka eivät ne kunnallispolitiikkaan juuri liitykään.
Tuskin täällä monta Kiinalaista on? Yhdysvaltalaisia ja eestiläisiä kyllä on havaittavissa, saattaa olla ja onkin myös venäläisiä, mutta minusta tuntuu, että he joko lähinnä lukevat näitä viestejä tai ovat huomattavasti ainakin ammattimaisempia. Kaikkein suurimmat tollot tuntuvat olevan jostain syystä eestiläistä perääkö?
Koettakaa pärjäillä Natoinenne, mutta miksi te puoliväkisin sitä meille tungette?
Että hölmöily menisi meidänkin piikiin vai?
-masson.
http.//www.saul-masson.info - Sir CIA!
"Heti sodan jälkeen Yhdysvallat nosti RAUHASSA koko vapaan Euroopan suuren kukoistukseen ja auttoi Suomea maksamaan huligaaneille sotakorvaukset."
Tämä on itse asiassa loukkaavaa puhetta! Me ne sotakorvaukset jouduimme maksamaan!
Kukaan suomalainen ei kehtaisi tällaista väittää, sellaista suomalaista ei ole olemassakaan, tai on jos toimii esim. ulkomaisen tiedustelupalvelun laskuun. Tämä huomio jo polttaa sinut.
Kärysit taas.
-masson.
Onneksi maailmantalouden kasvu pysähtyy jo parin vuoden sisällä myös Nato-maissa, jolloin Nato-sotilaat ohjataan saunan taakse. Ha.
- Me kärsitään vielä
Usa on saanut Niinistön riitelemään Venäjän kanssa. Jos tositilanne tulee, Usa lopettaa Niinistön selkään taputtamisen. Niinistölle käy kuin Georgian pressa Saakasvilille, yksin jää, selkään tulee ja kansa kärsii.
Koko väittämäsi on absurdi? USA:lla ei ole vaikutusta Suomen politiikkaan ja Niinistöllä on täysin normaalit suhteet Venäjälle.
- Neuvot puuttui
Jonkun olisi pitänyt neuvoa presidentti Niinistöä, ettei nyt lähde uhkaamaa Venäjää 70 ohjuksella, jotka ei ole edes suomalaista tekoa.
Ja millä lailla Niinistö on ketään uhannut? Ei ohjusten pelkkä olemassaolo ole mikään uhka.
Venäläisillä itsellään on satoja ohjuksia. Uhkaavatko ne Suomea?- Noi on noita...
lipfert kirjoitti:
Ja millä lailla Niinistö on ketään uhannut? Ei ohjusten pelkkä olemassaolo ole mikään uhka.
Venäläisillä itsellään on satoja ohjuksia. Uhkaavatko ne Suomea?... vasemmistolaidan Nato vastustajien aatoksia... :) Kyllä heillä oikeus on vastustaa millaisin perustein tahansa... ovatpa tällä Nato vastaisuudellaan kerrankin hyvällä asialla.... tosin perustelut ovat täysin eriävät, kuin monella muulla "Nato-vastaisella" ...olkoon ovat kerrankin joka tapauksessa hyvällä asialla ovat. :))
- Suomalainen Nato vastustaja ja Kansalliskonservatiivi.
"Ja millä lailla Niinistö on ketään uhannut? Ei ohjusten pelkkä olemassaolo ole mikään uhka.
- Ketä pommitetaan
Mitkä kohteet Venäjällä presidentti Niinistö on luvannut USA-NATO:lle pommittaa.
Ainaskin Irakissa, Afganistanissa, Somaliassa, Libyassa, Pakistanissa USA-NATO ovat pommittaneet enimmäkseen vain siviilikohteita."Mitkä kohteet Venäjällä presidentti Niinistö on luvannut USA-NATO:lle pommittaa."
Ei yhtään mitään kohdetta.
"Ainaskin Irakissa, Afganistanissa, Somaliassa, Libyassa, Pakistanissa USA-NATO ovat pommittaneet enimmäkseen vain siviilikohteita."
Todellisuudessa enimmäkseen sotilaskohtia, joskin niin tehdessä sattuu valitettavia erehdyksiä. Libyassa kapinallisten voitto perustui pitkälti Naton ilmatukeen.
- Yrjö Rannikko
Tämä tuleva viisas suuri rakkaudenteko on äärimmäisen kaunis; maailman vapauttaminen. Murhaaja ilkkuen ryöstää varastettua Kiinan ja Euroopan väliä. Osa ihmisistä on onnistunut pakenemaan pahuudesta "kansojen vankilasta".
Kansoja teurastetaan murhaaja Leninin ja Stalinin vainoissa. Kuka sitten saa pommittaa johtajan määräyksestä kauhistusta on ennalta määrätty jokaiselle vapaalle kansalle, muodostaen maailmasta ikäänkuin harmoonisen yhteisen lopullisen Suur-Saksan. Saksa nousee jälleen. Tällä kertaa juutalaisten tuella.
Rikolliset stalinistiset murhaajat on kuvottava kauhistus Rakkaan Taivaallisen Isämme kasvojen edessä. Kaikki vapaat kansat haluavat todellista rakkautta. Olla toteuttamassa vihdoinkin lopullista päämäärä maailman vapauttamista vainolaisesta NL:n jätteistä. Maailman historialliset tapahtuvat vyöryvät ajassa.
Nato on täysin puolueeton. Nato puolustaa jokaista kansanvaltaista puoluetta.
Nato ei ole suunnattu ketään vastaan. Sivistysmaiden puolustusjärjestö Nato
on luksusta ja sinne pakolaiset haluavat saapua turvaan. Naton ulkopuolella
on paha olla. Huligaanit ja terroristit murhaavat ja nämä käyttävät ihmiskilpiä.
Nato on perustettu vuonna 1949 puolustamaan Suomea. Suomi on Natossa.
Naton tehtävä on turvata sen jäsenten yhteisiä arvoja, joita ovat demokratia, yksilön vapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltio ja kiistojen rauhanomainen ratkaisu. Tähän päästään vapaiden kansojen keskinäisen solidaarisuuden avulla. Nato huolehtii jäsenmaiden turvallisuudesta ja vapaudesta poliittisesti ja viime vaiheessa kaikki yhdessä sotilaallisesti. Meidän on heti puolustettava hyökkäyksen kohteeksi joutunutta asevoimia hyväksi käyttäen; pitääksemme yllä turvallisuutta ja hyvää ihmisarvoista kaunista elämää koko maailmassa. - Aseet puhuvat
Yhdysvallat ja Eurooppa ovat liittolaisia!
http://www.youtube.com/watch?v=kAR_pdLCThI&feature=related- Matematiikkaa
Venäjällä ei ole pakolaisongelmaa on vain Putin. Muita ei ole!
- Yeah
.... Elvis tästä vielä puutuikin. Tuossa Hän on ihan normaalin näköinen toisi kuin 1970-luvulla huumeiden turruttamana. Surullinen tapaus. Onko sillä tekoripset, siltä vähän näyttäisi. Taisi olla puppelipojan lisäksi aktiivi homo.
- Ei milliäkään
Hornettien amerikkalaiset risteilyohjukset eivät lennä milliäkään ilman Pentagonin lupaa ja ilman USA:n ohjustutkajärjestelmää.
Joko presidentti Niinistöä on vedetty luumusta tai sitten hän on pelkuruuttaan luovuttanutkin päätöksenteon Suomen ohjusten käytöstä USA:lle.Puppugeneraattori taasen vauhdissa?
"Hornettien amerikkalaiset risteilyohjukset eivät lennä milliäkään ilman Pentagonin lupaa ja ilman USA:n ohjustutkajärjestelmää."
Ja höpö höpö. Risteilyohjukseen ohjelmoidaan maali ja reitti sinne ennen laukaisia. Ohjus lentää sen mukaan maaliin, joten tietosi on ankka kuten tavallisesti.
"Joko presidentti Niinistöä on vedetty luumusta tai sitten hän on pelkuruuttaan luovuttanutkin päätöksenteon Suomen ohjusten käytöstä USA:lle. "
Ohjusten hankinta on päätetty jo ennen Niinistön kautta ja niiden käyttö riippuu Suomen valtiovallasta, johon kuuluu Eduskunta ja Hallitus. Turha sotkea Niinistöä koko asiaan.- Jotta näin
lipfert kirjoitti:
Puppugeneraattori taasen vauhdissa?
"Hornettien amerikkalaiset risteilyohjukset eivät lennä milliäkään ilman Pentagonin lupaa ja ilman USA:n ohjustutkajärjestelmää."
Ja höpö höpö. Risteilyohjukseen ohjelmoidaan maali ja reitti sinne ennen laukaisia. Ohjus lentää sen mukaan maaliin, joten tietosi on ankka kuten tavallisesti.
"Joko presidentti Niinistöä on vedetty luumusta tai sitten hän on pelkuruuttaan luovuttanutkin päätöksenteon Suomen ohjusten käytöstä USA:lle. "
Ohjusten hankinta on päätetty jo ennen Niinistön kautta ja niiden käyttö riippuu Suomen valtiovallasta, johon kuuluu Eduskunta ja Hallitus. Turha sotkea Niinistöä koko asiaan."Ja höpö höpö. Risteilyohjukseen ohjelmoidaan maali ja reitti sinne ennen laukaisia. Ohjus lentää sen mukaan maaliin, joten tietosi on ankka kuten tavallisesti."
voidaan tehdä, tarvitaan satelliittipaikannus /USA NATO -komentoverkon tietoja Miten muuten se ohjus tietää missä se on milloinkin ja minne se lentää, kun ajatella se ei sentään osaa? Se tarvitsee tiedot kulloisestakin sijainnistaan satelliitin välittämänä.
Sinä ehkä viittaat siihen, miten sitä käytetään ja tiedät jos tiedät jopa sen käyttöliittymänä käytetyn ohjelman, mutta nämä eivät selvitä olenkaan sitä miten laitteet toimii. Eikö tämä ole tullut jo moneen kertaa selväksi, että mitä sinä vielä siinä yrität selvittää?
Ohjuksien signaali menee satelliitin suuntaan ja takaisin salattuna, eikä sitä kukaan kykene avaamaan, mutta tämän salatunaliketeen ja liikenteen kokonaan Suomesta satelliitin voidaan toki katkaista milloin vain. Mikä sen estäisi, ei mikään joten siitä salaamisesta ei ole vastausta ongelmaan. NE OVAT KÄYTÄNNÖSSÄ USA:N ASEITA JOTA ME YLLÄPIDÄMME?
Mitä iloa on aseista, jos osa niiden teknisestä toiminnasta on toisten varassa? Kukka on päättänyt näitä ostaa, ja ketkä koettavat mitä häikäilemättömämmin puolustaa näitä ostoja? Kenen luvalla ja onko luvan antanut ollenkaan ymmärtänyt asian kaksiteräisyyttä.
Onko se sitten niin, että jos sota Yhdysvaltoihin kuitenkin tulisi, silloisen presidentti ja ylipäällikön tulisi pidätyttää osan korkeimmasta päällystöstä? EI siihen meillä ei ole varaa.
Sitä paitsi, kun olisimme Natossa emme tarvitsisi puoliakaan niistä aktiiviupseereista mitä meillä nyt on. Ei siinä sitten mietitä, että miten kukakin tulisi työllistää - ei nyt suinkaan ole kysymys mistään suojatyöpaikoista, vaikka en asiasta olekaan täysin varma!
-masson.
http://www.saul-masson.info - Puhtaakisi näin:
Jotta näin kirjoitti:
"Ja höpö höpö. Risteilyohjukseen ohjelmoidaan maali ja reitti sinne ennen laukaisia. Ohjus lentää sen mukaan maaliin, joten tietosi on ankka kuten tavallisesti."

http://www.saul-masson.info"Ja höpö höpö. Risteilyohjukseen ohjelmoidaan maali ja reitti sinne ennen laukaisia. Ohjus lentää sen mukaan maaliin, joten tietosi on ankka kuten tavallisesti."
Jotta näin voidaan tehdä, tarvitaan satelliittipaikannus /USA NATO -komentoverkon tietoja Miten muuten se ohjus tietää missä se on milloinkin ja minne se lentää, kun ajatella se ei sentään osaa? Se tarvitsee tiedot kulloisestakin sijainnistaan satelliitin välittämänä.
Sinä ehkä viittaat siihen, miten sitä käytetään ja tiedät jos tiedät jopa sen käyttöliittymänä käytetyn ohjelman, mutta nämä eivät selvitä olenkaan sitä miten laitteet toimii. Eikö tämä ole tullut jo moneen kertaa selväksi, että mitä sinä vielä siinä yrität selvittää?
Ohjuksien signaali menee satelliitin suuntaan ja takaisin salattuna, eikä sitä kukaan kykene avaamaan, mutta tämän salatunaliketeen ja liikenteen kokonaan Suomesta satelliitin voidaan toki katkaista milloin vain. Mikä sen estäisi, ei mikään joten siitä salaamisesta ei ole vastausta ongelmaan. NE OVAT KÄYTÄNNÖSSÄ USA:N ASEITA JOTA ME YLLÄPIDÄMME?
Mitä iloa on aseista, jos osa niiden teknisestä toiminnasta on toisten varassa? Kukka on päättänyt näitä ostaa, ja ketkä koettavat mitä häikäilemättömämmin puolustaa näitä ostoja? Kenen luvalla ja onko luvan antanut ollenkaan ymmärtänyt asian kaksiteräisyyttä.
Onko se sitten niin, että jos sota Yhdysvaltoihin kuitenkin tulisi, silloisen presidentti ja ylipäällikön tulisi pidätyttää osan korkeimmasta päällystöstä? EI siihen meillä ei ole varaa.
Sitä paitsi, kun olisimme Natossa emme tarvitsisi puoliakaan niistä aktiiviupseereista mitä meillä nyt on. Ei siinä sitten mietitä, että miten kukakin tulisi työllistää - ei nyt suinkaan ole kysymys mistään suojatyöpaikoista, vaikka en asiasta olekaan täysin varma!
-masson.
http://www.saul-masson.info Jotta näin kirjoitti:
"Ja höpö höpö. Risteilyohjukseen ohjelmoidaan maali ja reitti sinne ennen laukaisia. Ohjus lentää sen mukaan maaliin, joten tietosi on ankka kuten tavallisesti."
voidaan tehdä, tarvitaan satelliittipaikannus /USA NATO -komentoverkon tietoja Miten muuten se ohjus tietää missä se on milloinkin ja minne se lentää, kun ajatella se ei sentään osaa? Se tarvitsee tiedot kulloisestakin sijainnistaan satelliitin välittämänä.
Sinä ehkä viittaat siihen, miten sitä käytetään ja tiedät jos tiedät jopa sen käyttöliittymänä käytetyn ohjelman, mutta nämä eivät selvitä olenkaan sitä miten laitteet toimii. Eikö tämä ole tullut jo moneen kertaa selväksi, että mitä sinä vielä siinä yrität selvittää?
Ohjuksien signaali menee satelliitin suuntaan ja takaisin salattuna, eikä sitä kukaan kykene avaamaan, mutta tämän salatunaliketeen ja liikenteen kokonaan Suomesta satelliitin voidaan toki katkaista milloin vain. Mikä sen estäisi, ei mikään joten siitä salaamisesta ei ole vastausta ongelmaan. NE OVAT KÄYTÄNNÖSSÄ USA:N ASEITA JOTA ME YLLÄPIDÄMME?
Mitä iloa on aseista, jos osa niiden teknisestä toiminnasta on toisten varassa? Kukka on päättänyt näitä ostaa, ja ketkä koettavat mitä häikäilemättömämmin puolustaa näitä ostoja? Kenen luvalla ja onko luvan antanut ollenkaan ymmärtänyt asian kaksiteräisyyttä.
Onko se sitten niin, että jos sota Yhdysvaltoihin kuitenkin tulisi, silloisen presidentti ja ylipäällikön tulisi pidätyttää osan korkeimmasta päällystöstä? EI siihen meillä ei ole varaa.
Sitä paitsi, kun olisimme Natossa emme tarvitsisi puoliakaan niistä aktiiviupseereista mitä meillä nyt on. Ei siinä sitten mietitä, että miten kukakin tulisi työllistää - ei nyt suinkaan ole kysymys mistään suojatyöpaikoista, vaikka en asiasta olekaan täysin varma!
-masson.
http://www.saul-masson.info"voidaan tehdä, tarvitaan satelliittipaikannus /USA NATO -komentoverkon tietoja Miten muuten se ohjus tietää missä se on milloinkin ja minne se lentää, kun ajatella se ei sentään osaa? Se tarvitsee tiedot kulloisestakin sijainnistaan satelliitin välittämänä."
Niinpä Aivan samaan tapaan kuin sinäkin silloin kun käytät autosi navigaattoria. Tarvitseeko se navigaattori sijaintinsa määrittämiseen jonkun lupaa? Ei varmasti!
"Sinä ehkä viittaat siihen, miten sitä käytetään ja tiedät jos tiedät jopa sen käyttöliittymänä käytetyn ohjelman, mutta nämä eivät selvitä olenkaan sitä miten laitteet toimii. Eikö tämä ole tullut jo moneen kertaa selväksi, että mitä sinä vielä siinä yrität selvittää?"
Ei ole tullut selväksi. Onko sinulle? Luuletko tosiaan, että joku ostaa aseen, jonka käyttö vaatii 'lupaa' jostakin? Esim. itä-saksalaisen rynnäkkökiväärin, joka ei ammu liipaisimesta vedettynä ilman edesmenneen Hoeneckerin kirjallista lupaa?
"NE OVAT KÄYTÄNNÖSSÄ USA:N ASEITA JOTA ME YLLÄPIDÄMME?"
JA HÖPÖ HÖPÖ.- Jenkit sammuttavat
lipfert kirjoitti:
"voidaan tehdä, tarvitaan satelliittipaikannus /USA NATO -komentoverkon tietoja Miten muuten se ohjus tietää missä se on milloinkin ja minne se lentää, kun ajatella se ei sentään osaa? Se tarvitsee tiedot kulloisestakin sijainnistaan satelliitin välittämänä."
Niinpä Aivan samaan tapaan kuin sinäkin silloin kun käytät autosi navigaattoria. Tarvitseeko se navigaattori sijaintinsa määrittämiseen jonkun lupaa? Ei varmasti!
"Sinä ehkä viittaat siihen, miten sitä käytetään ja tiedät jos tiedät jopa sen käyttöliittymänä käytetyn ohjelman, mutta nämä eivät selvitä olenkaan sitä miten laitteet toimii. Eikö tämä ole tullut jo moneen kertaa selväksi, että mitä sinä vielä siinä yrität selvittää?"
Ei ole tullut selväksi. Onko sinulle? Luuletko tosiaan, että joku ostaa aseen, jonka käyttö vaatii 'lupaa' jostakin? Esim. itä-saksalaisen rynnäkkökiväärin, joka ei ammu liipaisimesta vedettynä ilman edesmenneen Hoeneckerin kirjallista lupaa?
"NE OVAT KÄYTÄNNÖSSÄ USA:N ASEITA JOTA ME YLLÄPIDÄMME?"
JA HÖPÖ HÖPÖ....sen tai /ne satelliitit, jotka kattavat Euroopan ja /tai Pohjois-Euroopan pariksi päivää... Se voi riittää ja näin kivuttomasti esim. jonkinlainen Washington - Moskova sopimus on täytteenpantu.
Mitä ne siitä välittä, jos kännykät ei toimi Euroopassa tai muut palvelut? Se voi olla vain hyvä asia jenkeille, kun Euroopassa ei mikään sen jälkeen enää vähänaikaa tai pidempään ei toimi. Jenkit sammuttavat kirjoitti:
...sen tai /ne satelliitit, jotka kattavat Euroopan ja /tai Pohjois-Euroopan pariksi päivää... Se voi riittää ja näin kivuttomasti esim. jonkinlainen Washington - Moskova sopimus on täytteenpantu.
Mitä ne siitä välittä, jos kännykät ei toimi Euroopassa tai muut palvelut? Se voi olla vain hyvä asia jenkeille, kun Euroopassa ei mikään sen jälkeen enää vähänaikaa tai pidempään ei toimi."Jenkit sammuttavat ...sen tai /ne satelliitit, jotka kattavat Euroopan ja /tai Pohjois-Euroopan pariksi päivää... Se voi riittää ja näin kivuttomasti esim. jonkinlainen Washington - Moskova sopimus on täytteenpantu. "
Aivan oikein! Arvelinkin, että tämän tason reaslismia on ajatelman takana:-D Jospa ne samantien sammuttavat myös auringon ja tähdet sen eteen, että jokin teidän päässänne muhiva sopimus syntyisi?
"Mitä ne siitä välittä, jos kännykät ei toimi Euroopassa tai muut palvelut? Se voi olla vain hyvä asia jenkeille, kun Euroopassa ei mikään sen jälkeen enää vähänaikaa tai pidempään ei toimi."
Ilmeisesti todella jenkkikammoiselle ei mikään aasinsilta ole mahdoton ylittää!?!- Nälvit
lipfert kirjoitti:
"Jenkit sammuttavat ...sen tai /ne satelliitit, jotka kattavat Euroopan ja /tai Pohjois-Euroopan pariksi päivää... Se voi riittää ja näin kivuttomasti esim. jonkinlainen Washington - Moskova sopimus on täytteenpantu. "
Aivan oikein! Arvelinkin, että tämän tason reaslismia on ajatelman takana:-D Jospa ne samantien sammuttavat myös auringon ja tähdet sen eteen, että jokin teidän päässänne muhiva sopimus syntyisi?
"Mitä ne siitä välittä, jos kännykät ei toimi Euroopassa tai muut palvelut? Se voi olla vain hyvä asia jenkeille, kun Euroopassa ei mikään sen jälkeen enää vähänaikaa tai pidempään ei toimi."
Ilmeisesti todella jenkkikammoiselle ei mikään aasinsilta ole mahdoton ylittää!?!... vain, mutta et pysty kiistelemään kanssani. Ne voivat sammuttaa tai ohjat satelliittinsa siten, ettei niitä voi Suomessa ja / tai Euroopassa käyttää. Ei toimi kännykkä eikä toimi risteilyohjukset!! Luuletko, ettei yhdysvaloilla ole kanttia tähän, jos panokset ovat suuret. He voivat toisen kerran jakaa Ryssän kanssa Euroopan herruuden , kuten Toisen Maailmansodan jälkeen, Jos Eurooppa muuten pääsisi vähän jenkeiltä karkuteille. Nyt jenkeillä vielä on koko potti.
Kunnioita lähimmäistäsi, niin sillloin minäkin Sinua ;) Hyvää päivänjatkoa.
-masson.
http://www.saul-masson.info Nälvit kirjoitti:
... vain, mutta et pysty kiistelemään kanssani. Ne voivat sammuttaa tai ohjat satelliittinsa siten, ettei niitä voi Suomessa ja / tai Euroopassa käyttää. Ei toimi kännykkä eikä toimi risteilyohjukset!! Luuletko, ettei yhdysvaloilla ole kanttia tähän, jos panokset ovat suuret. He voivat toisen kerran jakaa Ryssän kanssa Euroopan herruuden , kuten Toisen Maailmansodan jälkeen, Jos Eurooppa muuten pääsisi vähän jenkeiltä karkuteille. Nyt jenkeillä vielä on koko potti.
Kunnioita lähimmäistäsi, niin sillloin minäkin Sinua ;) Hyvää päivänjatkoa.
-masson.
http://www.saul-masson.info"Nälvit... vain, mutta et pysty kiistelemään kanssani. "
Hyvä veli. Jos me kaksi väittelemme niin sopiiko, että arvio itse kunkin 'menestyksestä' jätetään katsojien/kuulioiden asiaksi?
"Ne voivat sammuttaa tai ohjat satelliittinsa siten, ettei niitä voi Suomessa ja / tai Euroopassa käyttää. Ei toimi kännykkä eikä toimi risteilyohjukset!! Luuletko, ettei yhdysvaloilla ole kanttia tähän, jos panokset ovat suuret. "
Luulen todellakin. Sillä kun olisi arvaamattomat seuraamukset. Lisäksi et ole kertonut, että MIKSI he sen tekisivät, jos se olisi edes mahdollista?
"He voivat toisen kerran jakaa Ryssän kanssa Euroopan herruuden , kuten Toisen Maailmansodan jälkeen"
Muuten hyvä, mutta unohdat, että USA ei ole sama kuin Natsi-Saksa ja Venäjä ei ole sama kuin Neuvostoliitto eli aivan sairasta spekulointia!
"Kunnioita lähimmäistäsi, niin sillloin minäkin Sinua ;) Hyvää päivänjatkoa."
Kuin myös. Ei asiasta eri mieltä oleminen kuvasta kunnioittamisen puutettaa. Senh sijaan se, että alkaa itse arvioimaan omaa menestymistä väittelyssä on sitä.- Reset Satellit
lipfert kirjoitti:
"Nälvit... vain, mutta et pysty kiistelemään kanssani. "
Hyvä veli. Jos me kaksi väittelemme niin sopiiko, että arvio itse kunkin 'menestyksestä' jätetään katsojien/kuulioiden asiaksi?
"Ne voivat sammuttaa tai ohjat satelliittinsa siten, ettei niitä voi Suomessa ja / tai Euroopassa käyttää. Ei toimi kännykkä eikä toimi risteilyohjukset!! Luuletko, ettei yhdysvaloilla ole kanttia tähän, jos panokset ovat suuret. "
Luulen todellakin. Sillä kun olisi arvaamattomat seuraamukset. Lisäksi et ole kertonut, että MIKSI he sen tekisivät, jos se olisi edes mahdollista?
"He voivat toisen kerran jakaa Ryssän kanssa Euroopan herruuden , kuten Toisen Maailmansodan jälkeen"
Muuten hyvä, mutta unohdat, että USA ei ole sama kuin Natsi-Saksa ja Venäjä ei ole sama kuin Neuvostoliitto eli aivan sairasta spekulointia!
"Kunnioita lähimmäistäsi, niin sillloin minäkin Sinua ;) Hyvää päivänjatkoa."
Kuin myös. Ei asiasta eri mieltä oleminen kuvasta kunnioittamisen puutettaa. Senh sijaan se, että alkaa itse arvioimaan omaa menestymistä väittelyssä on sitä.Mitä suuria geopoliittisia suuria muutoksia tapahtuu. Nehän eivät ole ikuisia, mutta voivat toki olla pitkäjänteisiä ja geopoliittiset muutokset ovat välillä pikkuhiljaa muuttuvia ja välillä sellaisia, että mantereet vain jytisevät. Tässä on mahdollisesti syntymässä uusia gepolittisa alueita. Eurooppa entisestään etääntyy Yhdysvalloista, jos sitä ei vielä ole havaittavissa se pikkuhiljaa tapahtukoon, toivottavasti manteret tästä ei jyskähtele. USA pelkää sitä mahdollisuutta, että heillä ei olisi enää mitään valtaa Euroopassa ja Euroopassa (Saksa ja muut isot Euroopan maat) alkaisivat hoitaa Venäjän suhteita Bismarckilaiseen tapaan. Tällöin Yhdysvaltalaiset huolestuvat Euroopan ja Venäjän hyvistä suhteista josta mahdollisesti he ovat vailla osuutta Euroopan asioihin (olisivat vain vieressä seisominen) kun Euroopan kasallisvaltioiden yhteenliittymä vahvistuisi Venäjän kyetessä myös vahvistumaan tämän saman kehityksen ansiosta.
Ainoa mitä jenkit pystyisivät tekemään olisi yrittää jakaa pakan Venäjän kanssa, siten että Venäjä saisi esim. Itä-Euroopan ja Läntinen Eurooppa automaattisesti anelisi Yhdysvalloilta tukea, elleivät he olisi riittävän vahvoja torjumaan idänjättiläistä.
Mitä taasen Toiseen Maailmansotaan tulee, Hitler, Stalin, Roosevelt ja Churchill oleellinen kysymys ei ole se gepolittiseti katsottuna, että kuinka pahoja tai kuinka hyvä kukin on? Toinen Maailmansota oltaisiin joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin käyty, olisi Sakassa ollut vallassa kuka tahansa, mutta kuka tahansa ei olisi vienyt Saksaa turmioon, kuten nyt näin kävi Saksalle. Churchill jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen totesi, että jos Saksa kykenee nousemaan teollisesti 20.ssa vuodessa, Maailmansota (ensimmäinen), on käyty turhaan.
Toinen Maailmansota oli jatkoa ensimmäiselle maailmansodalle, kuka sen siis aloitti?
Tässä jätän ajanpuutteessa käymättä eri vaiheita lävitse.
VÄITTÄMÄNI ON ITSE ASIASSA ITSE SELVYYS: MIKÄÄN GEOPOLIITTINEN ASETELMA EI OLE IKUINEN, JOTEN TÄLLÄ TAVOIN HIEMAN YSTÄVÄLLISEN VARAUTUNEESTI VOIMME SUHTAUTUA MYÖS SUPERVALTA YHDYSVALTOIHIN. AINAHAN NIIN LUULLAAN, ETTÄ JOKU PILVEN KORKEUKSIIN NOUSSUT MAAILMAN MAHTI ON IKUINEN, MUTTA HISTORIAA LUKIESSA NE NOUSEVAT JA KAATUVAT.
-------------------------------------------
---------------------------------------------
PS. toisarvoisia mietteitä, ei tämäkään oikoluettuna.
Se on varsin kummalista, että ne pahat aina häviävät? Toisaalta totta on myös se, että Caligula jäänee historiassa Caligulaksi, siis hirviöksi, joka pakotti senaattoreiden vaimot Senaatissa harjoittamaan porsituiden ammattia, nimitti Hevosensa Senaattoriksi, kuohi miesystävänsä ja otti hänet tämän jälkeen rakastajakseen jne.. Ei siitä oikein tykätty ja Pretoriaanikaarti tappoivat hänet neljättä vuotta valassa, josta kaksi viimeistä hän hullutteli. Ei diktaattorikaan voi hullutelle "kaikkivaltiudessaan" ihan mitä vaan, sillä silloin kaverikin voi työntää tikarin suoraan sydämeen. Tätähän juuri Stalin pelkäsi.
Kuitenkin yleensä ne häviäjät ovat ensimmäisen sadan vuoden, niitä pahoja ja sitten alkaa näkymään pinnana alta raaputettuna ehkä sanoin nimenomaan ehkä, jotain hyvääkin. Näin kävi pitkälti Napoleonillekin. Napoleonin aikaisten vihollisten mielestä Napoleon oli jopa "Antikristus" jne... Nyt voimme olla kaikki avoimin sydämiin toista mieltä. Hän oli Kenraaleista Suuri ja Keskareista Mahtavin. On juuri kulunut syksyllä 200 vuotta siitä, kun Napoleonin tähti alkoi laskemaan, mutta se tähti ei sammu milloinkaan. Hän lopulta löysi myös Jeesus-Kristuksen ollessaan vankina St. Helenana saarella, vaikka aikaisemmin oli ollut ateisiti.
PS2 Anteeksi. - Tarkennus ja lisäys.
Reset Satellit kirjoitti:
Mitä suuria geopoliittisia suuria muutoksia tapahtuu. Nehän eivät ole ikuisia, mutta voivat toki olla pitkäjänteisiä ja geopoliittiset muutokset ovat välillä pikkuhiljaa muuttuvia ja välillä sellaisia, että mantereet vain jytisevät. Tässä on mahdollisesti syntymässä uusia gepolittisa alueita. Eurooppa entisestään etääntyy Yhdysvalloista, jos sitä ei vielä ole havaittavissa se pikkuhiljaa tapahtukoon, toivottavasti manteret tästä ei jyskähtele. USA pelkää sitä mahdollisuutta, että heillä ei olisi enää mitään valtaa Euroopassa ja Euroopassa (Saksa ja muut isot Euroopan maat) alkaisivat hoitaa Venäjän suhteita Bismarckilaiseen tapaan. Tällöin Yhdysvaltalaiset huolestuvat Euroopan ja Venäjän hyvistä suhteista josta mahdollisesti he ovat vailla osuutta Euroopan asioihin (olisivat vain vieressä seisominen) kun Euroopan kasallisvaltioiden yhteenliittymä vahvistuisi Venäjän kyetessä myös vahvistumaan tämän saman kehityksen ansiosta.
Ainoa mitä jenkit pystyisivät tekemään olisi yrittää jakaa pakan Venäjän kanssa, siten että Venäjä saisi esim. Itä-Euroopan ja Läntinen Eurooppa automaattisesti anelisi Yhdysvalloilta tukea, elleivät he olisi riittävän vahvoja torjumaan idänjättiläistä.
Mitä taasen Toiseen Maailmansotaan tulee, Hitler, Stalin, Roosevelt ja Churchill oleellinen kysymys ei ole se gepolittiseti katsottuna, että kuinka pahoja tai kuinka hyvä kukin on? Toinen Maailmansota oltaisiin joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin käyty, olisi Sakassa ollut vallassa kuka tahansa, mutta kuka tahansa ei olisi vienyt Saksaa turmioon, kuten nyt näin kävi Saksalle. Churchill jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen totesi, että jos Saksa kykenee nousemaan teollisesti 20.ssa vuodessa, Maailmansota (ensimmäinen), on käyty turhaan.
Toinen Maailmansota oli jatkoa ensimmäiselle maailmansodalle, kuka sen siis aloitti?
Tässä jätän ajanpuutteessa käymättä eri vaiheita lävitse.
VÄITTÄMÄNI ON ITSE ASIASSA ITSE SELVYYS: MIKÄÄN GEOPOLIITTINEN ASETELMA EI OLE IKUINEN, JOTEN TÄLLÄ TAVOIN HIEMAN YSTÄVÄLLISEN VARAUTUNEESTI VOIMME SUHTAUTUA MYÖS SUPERVALTA YHDYSVALTOIHIN. AINAHAN NIIN LUULLAAN, ETTÄ JOKU PILVEN KORKEUKSIIN NOUSSUT MAAILMAN MAHTI ON IKUINEN, MUTTA HISTORIAA LUKIESSA NE NOUSEVAT JA KAATUVAT.
-------------------------------------------
---------------------------------------------
PS. toisarvoisia mietteitä, ei tämäkään oikoluettuna.
Se on varsin kummalista, että ne pahat aina häviävät? Toisaalta totta on myös se, että Caligula jäänee historiassa Caligulaksi, siis hirviöksi, joka pakotti senaattoreiden vaimot Senaatissa harjoittamaan porsituiden ammattia, nimitti Hevosensa Senaattoriksi, kuohi miesystävänsä ja otti hänet tämän jälkeen rakastajakseen jne.. Ei siitä oikein tykätty ja Pretoriaanikaarti tappoivat hänet neljättä vuotta valassa, josta kaksi viimeistä hän hullutteli. Ei diktaattorikaan voi hullutelle "kaikkivaltiudessaan" ihan mitä vaan, sillä silloin kaverikin voi työntää tikarin suoraan sydämeen. Tätähän juuri Stalin pelkäsi.
Kuitenkin yleensä ne häviäjät ovat ensimmäisen sadan vuoden, niitä pahoja ja sitten alkaa näkymään pinnana alta raaputettuna ehkä sanoin nimenomaan ehkä, jotain hyvääkin. Näin kävi pitkälti Napoleonillekin. Napoleonin aikaisten vihollisten mielestä Napoleon oli jopa "Antikristus" jne... Nyt voimme olla kaikki avoimin sydämiin toista mieltä. Hän oli Kenraaleista Suuri ja Keskareista Mahtavin. On juuri kulunut syksyllä 200 vuotta siitä, kun Napoleonin tähti alkoi laskemaan, mutta se tähti ei sammu milloinkaan. Hän lopulta löysi myös Jeesus-Kristuksen ollessaan vankina St. Helenana saarella, vaikka aikaisemmin oli ollut ateisiti.
PS2 Anteeksi.Mitä suuria geopoliittisia suuria muutoksia tapahtuu. Nehän eivät ole ikuisia, mutta voivat toki olla pitkäjänteisiä ja geopoliittiset muutokset ovat välillä pikkuhiljaa muuttuvia ja välillä sellaisia, että mantereet vain jytisevät. Tässä on mahdollisesti syntymässä uusia geopolittisia alueita. Eurooppa entisestään etääntyy Yhdysvalloista, jos sitä ei vielä ole havaittavissa se pikkuhiljaa tapahtukoon, toivottavasti manteret tästä ei jyskähtele. USA pelkää sitä mahdollisuutta, että heillä ei olisi enää mitään valtaa Euroopassa ja Euroopassa (Saksa ja muut isot Euroopan maat) alkaisivat hoitaa Venäjän suhteita Bismarckilaiseen tapaan. Tällöin Yhdysvaltalaiset huolestuvat Euroopan ja Venäjän hyvistä suhteista josta mahdollisesti he ovat vailla osuutta Euroopan asioihin (olisivat vain vieressä seisominen) kun Euroopan kansallisvaltioiden yhteenliittymä vahvistuisi Venäjän kyetessä myös vahvistumaan tämän saman kehityksen ansiosta, kuin myös koko Eurooppa JA SIKISI HOUKUTTELISIVAT VENÄJÄN MOSKOVA-WASHINGTON SOPIMUKSEEN.
-masson.
http://www.saul-masson.info Tarkennus ja lisäys. kirjoitti:
Mitä suuria geopoliittisia suuria muutoksia tapahtuu. Nehän eivät ole ikuisia, mutta voivat toki olla pitkäjänteisiä ja geopoliittiset muutokset ovat välillä pikkuhiljaa muuttuvia ja välillä sellaisia, että mantereet vain jytisevät. Tässä on mahdollisesti syntymässä uusia geopolittisia alueita. Eurooppa entisestään etääntyy Yhdysvalloista, jos sitä ei vielä ole havaittavissa se pikkuhiljaa tapahtukoon, toivottavasti manteret tästä ei jyskähtele. USA pelkää sitä mahdollisuutta, että heillä ei olisi enää mitään valtaa Euroopassa ja Euroopassa (Saksa ja muut isot Euroopan maat) alkaisivat hoitaa Venäjän suhteita Bismarckilaiseen tapaan. Tällöin Yhdysvaltalaiset huolestuvat Euroopan ja Venäjän hyvistä suhteista josta mahdollisesti he ovat vailla osuutta Euroopan asioihin (olisivat vain vieressä seisominen) kun Euroopan kansallisvaltioiden yhteenliittymä vahvistuisi Venäjän kyetessä myös vahvistumaan tämän saman kehityksen ansiosta, kuin myös koko Eurooppa JA SIKISI HOUKUTTELISIVAT VENÄJÄN MOSKOVA-WASHINGTON SOPIMUKSEEN.
-masson.
http://www.saul-masson.infoHuh huh! Oletpa sinä laveasanainen! Jaksoin kahlata koko lurituksen vain pintapuolisesti läpi.
Yhtäkaikki mielestäni kuulostaa aika omituiselta, että yhdessä sanomassa julistetaan, etteivät hankitut risteilyohjukset liiku senttiäkään (vai oliko peräti milleissä?) ja sitten kun asiaa pitäisi perustella tempaistaan hatusta ihmeelolisiä teorioita, joissa ei ole päätä eikä häntää.
Heikkoja kohtia ovat seuraavat:
- USA ja NL/Venäjä eivät ole viimeisen 67 vuoden aikana olleet yhtä mieltä juuri mistään joten kuvaamasi sopimus on vahvasti teoreettinen kuvitelma
- me emme edes tiedä, että onko paikannussatelliittien suhteen mahdollisuutta jonkinlaiseen on/off-toimenpiteeseen. Arvailla toki voi, mutta sehän ei ole tieto.
- jos paikannussateliitin pystyisi 'pimentämään (muista 'jos') niin seuraamukset saattavat olla varsin arvaamattomat niille tuhansille muille sotilas- ja siviilipuolen toiminnolle, jotka riippuvat niiden käytöstä kotinavigaattoreista alkaen ja kaikki tämä muka siksi, että olisi 'sopimus' (jota ei ole) ja estettäisiin juuri Suomen vaivaiset kymmenet ohjukset.
Eiköhän tuollaisessa tilanteessa Suomi ole aika kaitainen asia? USA:lla on samoja ohjuksia satoja ja lisäksi niitä on Suomen (ja USA:n) lisäksi myyty kolmeen muuhun maahan.
Joten yhteenvetona: koko väittämäsi vuotaa kuin seula ja on vahvasti teoreettinen!- En ole väittänyt...
lipfert kirjoitti:
Huh huh! Oletpa sinä laveasanainen! Jaksoin kahlata koko lurituksen vain pintapuolisesti läpi.
Yhtäkaikki mielestäni kuulostaa aika omituiselta, että yhdessä sanomassa julistetaan, etteivät hankitut risteilyohjukset liiku senttiäkään (vai oliko peräti milleissä?) ja sitten kun asiaa pitäisi perustella tempaistaan hatusta ihmeelolisiä teorioita, joissa ei ole päätä eikä häntää.
Heikkoja kohtia ovat seuraavat:
- USA ja NL/Venäjä eivät ole viimeisen 67 vuoden aikana olleet yhtä mieltä juuri mistään joten kuvaamasi sopimus on vahvasti teoreettinen kuvitelma
- me emme edes tiedä, että onko paikannussatelliittien suhteen mahdollisuutta jonkinlaiseen on/off-toimenpiteeseen. Arvailla toki voi, mutta sehän ei ole tieto.
- jos paikannussateliitin pystyisi 'pimentämään (muista 'jos') niin seuraamukset saattavat olla varsin arvaamattomat niille tuhansille muille sotilas- ja siviilipuolen toiminnolle, jotka riippuvat niiden käytöstä kotinavigaattoreista alkaen ja kaikki tämä muka siksi, että olisi 'sopimus' (jota ei ole) ja estettäisiin juuri Suomen vaivaiset kymmenet ohjukset.
Eiköhän tuollaisessa tilanteessa Suomi ole aika kaitainen asia? USA:lla on samoja ohjuksia satoja ja lisäksi niitä on Suomen (ja USA:n) lisäksi myyty kolmeen muuhun maahan.
Joten yhteenvetona: koko väittämäsi vuotaa kuin seula ja on vahvasti teoreettinen!... että salaista sopimusta olisi vielä, mutta sellainen on mahdollinen. Aivan varmasti myös sateliitejä voidaan ohjailla maasta käsin, varmaankin muuttaa niiden asentoa ja kenties myös väliaikaisesti sen toiminnat tai osa niistä jäädyttää. Meidän on tässä turha väitellä, koska lähteitä ei ole. Pidän asiaa kuitenkin niin itse selvänä, kuin sitä, että automallista josta mitään en tiedä, että on oletettavasti ratti.
ongelmia olisi toki tiedossa ja jotta tähän pisteeseen olisi päästy, että satelliitin toimintaa on Euroopan yllä muuteltu, eivät kuitenkaan vaikuta niihin saatelitteihin, jotka sattumat olemaan Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä Tyynenvaltameren, kuin myös Kaukoasian yllä jne...
Miksi sinä ylipäätään lähdet siitä, että näissä asioissa on "reilunpelin henki" oli kyseessä sitten Yhdysvallat tai Venäjä? Minä luulen, ettei kaikilta osin ketään sainkaan suomalainen satelliittien ominaisuuksista tiedä mitään, tietää miten ne toimii ja millaisia ne suurin piirtein täytyvät olla, mutta kyllä on oletettavaa, että siellä on asioita, jotka yhdysvalloissakin hyvin harvat tietävät. Joku US-kenraali tai diplomaatti ei tiedä mutta kertoo sen mikä on määrätty kerrottavaksi tai jos asiaan ei ole varauduttu vähättelee koko asiaa.
Ovathan ne sentään muutenkin kauko-ohjattavia, voidaan kääntää sellaiseen kulmaan, etteivät halutulta alueelta vastaanota eikä lähetä yhtään mitään. Softatkin voidaan päivittää maasta käsin EI sinne mikään kuu-äijä levykekädessä mene niitä päivittelemään... tai kääntelemään niiden vastaanottimien suuntia heh :)) Homma hoituu tietokoneella johon on sateliitiin salattu yhteys niin helposti, että mekin sen todennäköisesti osaisimme tehdä. Ei minulla mitään lähteitä ole, pidän vain sitä yhtä itsestään selvänä, kuin selvä on, että autossa oletettavasti on pyörät ja ratti, sekä moottori. En ole väittänyt... kirjoitti:
... että salaista sopimusta olisi vielä, mutta sellainen on mahdollinen. Aivan varmasti myös sateliitejä voidaan ohjailla maasta käsin, varmaankin muuttaa niiden asentoa ja kenties myös väliaikaisesti sen toiminnat tai osa niistä jäädyttää. Meidän on tässä turha väitellä, koska lähteitä ei ole. Pidän asiaa kuitenkin niin itse selvänä, kuin sitä, että automallista josta mitään en tiedä, että on oletettavasti ratti.
ongelmia olisi toki tiedossa ja jotta tähän pisteeseen olisi päästy, että satelliitin toimintaa on Euroopan yllä muuteltu, eivät kuitenkaan vaikuta niihin saatelitteihin, jotka sattumat olemaan Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä Tyynenvaltameren, kuin myös Kaukoasian yllä jne...
Miksi sinä ylipäätään lähdet siitä, että näissä asioissa on "reilunpelin henki" oli kyseessä sitten Yhdysvallat tai Venäjä? Minä luulen, ettei kaikilta osin ketään sainkaan suomalainen satelliittien ominaisuuksista tiedä mitään, tietää miten ne toimii ja millaisia ne suurin piirtein täytyvät olla, mutta kyllä on oletettavaa, että siellä on asioita, jotka yhdysvalloissakin hyvin harvat tietävät. Joku US-kenraali tai diplomaatti ei tiedä mutta kertoo sen mikä on määrätty kerrottavaksi tai jos asiaan ei ole varauduttu vähättelee koko asiaa.
Ovathan ne sentään muutenkin kauko-ohjattavia, voidaan kääntää sellaiseen kulmaan, etteivät halutulta alueelta vastaanota eikä lähetä yhtään mitään. Softatkin voidaan päivittää maasta käsin EI sinne mikään kuu-äijä levykekädessä mene niitä päivittelemään... tai kääntelemään niiden vastaanottimien suuntia heh :)) Homma hoituu tietokoneella johon on sateliitiin salattu yhteys niin helposti, että mekin sen todennäköisesti osaisimme tehdä. Ei minulla mitään lähteitä ole, pidän vain sitä yhtä itsestään selvänä, kuin selvä on, että autossa oletettavasti on pyörät ja ratti, sekä moottori."En ole väittänyt...... että salaista sopimusta olisi vielä, mutta sellainen on mahdollinen."
Toki kaikki on mahdollista ja lehmätkin voivat lentää... se vain ei ole kovin todennäköiatä.
"Aivan varmasti myös sateliitejä voidaan ohjailla maasta käsin, varmaankin muuttaa niiden asentoa ja kenties myös väliaikaisesti sen toiminnat tai osa niistä jäädyttää. Meidän on tässä turha väitellä, koska lähteitä ei ole."
Olet siinä oikeassa, että varmoja lähteitä meillä ei ole. Paitsi niillä, jotka todistavat silmää räpäyttämättä, että Suomen hankkimien risteilyohjusten täysi kontrolli laukaisua myöten on USA:lla. Mielestäni tuollainen väittämä on absurdi ja tarkoitushakuinen.
"Miksi sinä ylipäätään lähdet siitä, että näissä asioissa on "reilunpelin henki" oli kyseessä sitten Yhdysvallat tai Venäjä?"
Minä uskon, että nämä kaksi maata eivät milloinkaan tule juttuun keskenään tai tee sinun kuvaamiasi 'sopimuksia'.
"Ei minulla mitään lähteitä ole, pidän vain sitä yhtä itsestään selvänä, kuin selvä on, että autossa oletettavasti on pyörät ja ratti, sekä moottori."
Jos tieto on mutua niin ei se tietenkään ole ehdotonta ja luotettavaa. Minä taas pidän yhtä varmana sitä, ettei viisi maata hanki samaa kalustoa, jos lepäilee, ettei sitä voi tositilanteessa käyttää.- Martti Salonen
lipfert kirjoitti:
"En ole väittänyt...... että salaista sopimusta olisi vielä, mutta sellainen on mahdollinen."
Toki kaikki on mahdollista ja lehmätkin voivat lentää... se vain ei ole kovin todennäköiatä.
"Aivan varmasti myös sateliitejä voidaan ohjailla maasta käsin, varmaankin muuttaa niiden asentoa ja kenties myös väliaikaisesti sen toiminnat tai osa niistä jäädyttää. Meidän on tässä turha väitellä, koska lähteitä ei ole."
Olet siinä oikeassa, että varmoja lähteitä meillä ei ole. Paitsi niillä, jotka todistavat silmää räpäyttämättä, että Suomen hankkimien risteilyohjusten täysi kontrolli laukaisua myöten on USA:lla. Mielestäni tuollainen väittämä on absurdi ja tarkoitushakuinen.
"Miksi sinä ylipäätään lähdet siitä, että näissä asioissa on "reilunpelin henki" oli kyseessä sitten Yhdysvallat tai Venäjä?"
Minä uskon, että nämä kaksi maata eivät milloinkaan tule juttuun keskenään tai tee sinun kuvaamiasi 'sopimuksia'.
"Ei minulla mitään lähteitä ole, pidän vain sitä yhtä itsestään selvänä, kuin selvä on, että autossa oletettavasti on pyörät ja ratti, sekä moottori."
Jos tieto on mutua niin ei se tietenkään ole ehdotonta ja luotettavaa. Minä taas pidän yhtä varmana sitä, ettei viisi maata hanki samaa kalustoa, jos lepäilee, ettei sitä voi tositilanteessa käyttää.Tuskin nyt lehmät lentää, mutta onhan meillä kokemuksia vuodelta 1939
Molotov–Ribbentrop-sopimuksesta.
Washington-Moskova sopimus on mahdollinen, silloin jos USA:ssa aletaan katsomaan kateellisesti Euroopan aseman kasvamista yhdessä symbioosissa Venäjän ja Venäjän kaupan suhteen. Tämä merkitsisi mega suuren Eura-aasian niemimaan navan syntyä, johon verrattuna USA ja Washington jää "toiseen ketjuun". Tätä siellä USA:ssa pelätään. Samaan aikaan vielä, kuin USA:n polittinen ja sotilaalinen ote Euroopasta vähenee. Jos olemme viisaita pidämme määrätietoisena puoliamme eduistamme, emmekä välitä riidankylväjistä, koska riidankylväjät toimiva vain oman maansa puolesta, usein kyllä ei edes sen. Meillä on tarjota lämpimän käden lisäksi kaupantekoa Euroopan ja Yhdysvaltojen kanssa, joten emme halua emmekä voi alkaa syrjimään Atlantin takaista suurvaltaa, USA siis mukaan vain. USA, Eurooppa ja Venäjä, mutta vain silloin jos Nato hajoitetaan ja ennen kaikkea silloin on vaadittava US-armeijan joukkojen kotiuttamista Euroopasta ja heidän ydinaseitensa siirtoa Euroopasta jonnekin muualle. Ydinasepuolustuskin täytyy rakentua eurooppalaisesti eurooppalaisin ydinasein ja ohjuksin. Venäläiset voisivat myydä meille kunnon tarkoitukseen sopivat raketit lisenssinä, joista tehtäisiin eurooppalaiset pitkänkantaman ohjus versiot. Toki myös tarjous koskisi Pohjois-amerikan Yhdysvaltoja.
Itä veti itsensä pois Euroopan sydämmestä 1990, nyt vastavuoroisesti tulisi Yhdysvaltojen lähdettävä kokonaan sotillaalisesti Euroopasta. Ei USA siitä ainakaan mitään häviä, heillä on ollut liian kunnianhimoiset sotilaalliset suunitelmat ja jos he jatkavat samaan malliin heidän järjestelmänsä eivät sitä kestä ja seuraa USA:n sotilaalinen ja ekonoominen romahdus, jolla on ikävät vaikutukset myös meille eurooppalaisille.
Lisäksi Saksan asema on kylmän sodan jälkeen täysin muuttunut. He itsekkään eivät ole tätä täysin vielä ymmärtäneet ottaen huomioon, että Saksassa on satojatuhansia US-armeijan sotilaita. Joka on aivan käsittämätöntä. Mitään virallista selvitystä näistä US-armeijan joukkojen olemassa olosta Saksassa ei ole osattu pyytää. Ei asia kovin salainen kuitenkaan ole, sillä kaikkihan tietää, että jenkit on siellä. Enintään saame muutu juttuja näistä asioista, mutta eihän se puolin, kuin toisin käy tästä syyttäminen, kuin faktat näiltä asioilta, jotka kuitenkin on antamatta puuttuu. Siksi kun faktoja ei ole, kyselen asiaa ja ihmettelen miksei yli 80 milj. Saksa, muka kykene puolustamaan itseään? Pallo on Merkeillä ja Saksan hallituksella ja heidän tulisi ensin itse selvittää asia ja sitten tiedottaa asiasta muihin EU maihin. Asia oli ennen pelkästään saksalaisten ja anglo-amerikkalaisten välinen asia, mutta ei oikeastaan ole enää. Joukoilla on strateginen vaikutus koko Eurooppaan, joten nyt EU:ssa olessamme on se myös meidän asia. (ei se Merkel aina mitään tajuaa, meni ennen aikaisesti Georgiaakin tukemaan 080808, edes vaivautumatta tutkia ensin raportteja riittävän tarkasti)
Sitä paitsi aikoinaan Yhdysvallat tukivat itse Saatanan asiamiestä Stalinia salaisesti vuosien 1930-1941 välisenä aikana ja julkisesti 1941 - 1945. Kylmä sota oikeastaan alkoi vasta 1948-tienoilla. Joten kyllä Yhdysvallat ovat veteraaneja näissä Neuvostoliiton (Stalin, ww 2), Venäjän (Nikolai II:sen ww 1) välisissä suhteissa varsin lämpimästi. Joten perinteitä heillä vastaavaan menettelyyn on aikaisemiltakin ajoilta.
Venäjä ei välttämättä kuitenkaan suostu Yhdysvaltojen hoputuksiin vaikka se saisi alueitaan takaisin Itä-Euroopasta. Heitä miellyttää raaka-aineiden tuominen meille Eurooppalaisille ja keskiluokkakin on siellä vähän nousut ja tulee nousemaan joka yhdessä muiden yhteiskuntaluokkien kanssa todennäköisesti äänillään vakauttaa Venäjän politiikkaa.
Minusta ei suinkaan Putin niin paha ole, kuin jotkut suuta soittavat. Hän esim. maksoi Suomelle kerralla noin kymmenen vuotta sitten Neuvostoliitolta jääneen velan Suomelle. (Ihmettelen vaan, kuinka Putin jakso olla Bush tyhmemmän kaveri) se Bush oli todella vaarallinen siionisimiin suuntautunut lahkolainen, jonka sodatkin olivat mukamas' Jumalan viitoittamia teitä.
Minua on sitten turha leimata venäläismieliseksi russofiiliksi, mutta olen rehellinen kristitty ja en voi haukkua Putinia, koska hän on paljon parempi, kuin hänen maineensa on Euroopassa. Onhan sekin totta myös, että Putinilla on hurja menneisyys KGB:n Everstinä, mutta hän älykkäänä ihmisenä ei juuri voinut valita mieleistään uraa, koska syntyi keskelle Neuvostoliittoa.
Sanon varmuuden vuoksi, jos jotkut eivät oikein käsitä, että ole russofiilin sijaan minä pikemminkin olen finnofiili ja germanofiili Sekä maltillinen kansalliskonservatiivi.
-masson.
http://www.saul-masson.info Martti Salonen kirjoitti:
Tuskin nyt lehmät lentää, mutta onhan meillä kokemuksia vuodelta 1939

http://www.saul-masson.info"Tuskin nyt lehmät lentää, mutta onhan meillä kokemuksia vuodelta 1939
Molotov–Ribbentrop-sopimuksesta."
On toki. Eihän siitä ole aikaa kulunut kuin 73 vuotta.- Martti Salonen
lipfert kirjoitti:
"Tuskin nyt lehmät lentää, mutta onhan meillä kokemuksia vuodelta 1939
Molotov–Ribbentrop-sopimuksesta."
On toki. Eihän siitä ole aikaa kulunut kuin 73 vuotta.Olen usein nimenomaan Naton kannattajilta kuulut, että "historia toistaa itseään"? Eli emme välttämättä sodi seuraavan kerran Venäjää vastaan, me VOIMME sotia, jotakin muutakin tahoa vastaan. Se riippuu meidän ja ennen kaikkea muiden politiikasta, poliittisista pyrkimyksissä omassa laaja-alaisuudessaan. Emmehän voi edes tietää millaisia presidenttejä tätä seuraavalla kerralla Yhdysvaltoihin voi tulla, emme ainakaan häntä ole valitsemassa. Suoranainen "Fanittaminen" suomalaisena jotakin US-ehdokasta niiden omissa valeissa pidän pelkkänä tyhmyytenä, mutta häpäisevät itse itsensä, ellei nyt ole kaksoiskansalaisuutta.
Kuulkaas nyt Natonaiset ja miehet, jos USA:ssa jotkut uhoaisivat, että liitytään johonkin sotilasliitoon Kiina alisteisena, tai alisteisena ihan mihin maahan tahansa suureen tai pieneen... Kyllä sellainen lynkattaisiin täysin tai kadulla saisi kuulan päähänsä! Siellä on vapaa sana, mutta sen hyötyaste... on epäkelpo ja alhaisempi kuin Euroopassa.
- Sivistysmaiden Nato
Ei siinä sitten mietitä, että miten kukakin tulisi työllistää - ei nyt suinkaan ole kysymys mistään suojatyöpaikoista, vaikka en asiasta olekaan täysin varma!
Nato on kuitenkin soinut että kaikkia meitä tarvitaan. Kun on liikekannallepano
Suomi pystyy mobilisoimaan jopa miljoona miestä. Lähes kaikki on koulutettu.
Puolimiljoonaa on voi olla realistisempi, mutta kyllä vanhuskin osaa taistella.
Ollaan järkeviä ja halutaan, ettei meitä jätetä koskaan yksin vainolaisen armoille.
Ei jokaisen sotilaan tarvitse olla armeijan levissä. Kirveelläkin voi halkaista rsän. - USA päättää
Joku luulee, että risteilyohjuksiin vain ohjelmoidaan, minne ne lentää.
Risteilyohjuksiin ohjelmoidaan, mitä tutka- ja signaalireittiä ne lentää. Jos USA katkaisee tutka- ja signaaliyhteydet tai muuttaa risteilyohjusten kooditusta, ne eivät lennä minnekään.
Toisinpäin, presidentti Niinistö ei voi päättää, mihin kohteisiin risteilyohjukset ammutaan. Siitä päättää USA."Joku luulee, että risteilyohjuksiin vain ohjelmoidaan, minne ne lentää."
Yotta, koska juuri siten ne toimivat.
"Risteilyohjuksiin ohjelmoidaan, mitä tutka- ja signaalireittiä ne lentää. Jos USA katkaisee tutka- ja signaaliyhteydet tai muuttaa risteilyohjusten kooditusta, ne eivät lennä minnekään."
Risteilyohjus ei tarvitse mitään 'tutka ja signaalireittiä' vaan maalin koordinaatit ja tavallisen gps.reitin sinne. Risteilyohjuksen nopeuskaan ei ole kaksinen. Se vain lentää mutkittelevaa reittiä navigaattoripohjalla kohteeseen, joten kertomasi on taasen täyttä puppua!
"Toisinpäin, presidentti Niinistö ei voi päättää, mihin kohteisiin risteilyohjukset ammutaan. Siitä päättää USA. "
Ja höpö höpö. Suomen presidentti ei ylipäätään päätä Suomessa tällaisista asioista. Vielä vähemmän jokin USA. Meillä ei ole mitään syytä hyökätä minnekään, mutta jos joskus sellainen tarve tulee niin asiasta päättä Hallitus, Eduskunta ja armeijan johto. Niinistö avaa vain maatalousnäyttelyitä.
Olet edelleen mahdoton puppugeneraattori.
- Hyvä päivä lähestyy
Hankkeen kokonaishinta on 178,5 miljoonaa euroa ja maksatukset jakautuvat kuudelle vuodelle. Puolustusbudjetissa on jo varauduttu JASSM-hankkeen rahoitukseen.
AGM-158 JASSM Cruise Missile
http://www.youtube.com/watch?v=kJi2K8mKTRM
Putinilla jo paskat housuissa?- USA = SUOMI
USA päättää?
Suomella ja USA:lla on sama kohde paholaisen perkelus miehitys kgb!
Hauskaa ajatella että USA päättää, on se kuitenkin myös meidän päätös!
Se on kaikkien vapaiden maiden päätös hävittää kaikkipaha rikollisuus rsä.
- Pia rus vie kohti
Eiks sit kukaan välitä rsästä? Jos kus kom tykkäs ja ne ampus sen kahelina.
Pia rus vie kohti niskalaukausta. Ne ihailee Yhdysvaltoja kaikki inhoo Ladoja.- Step by Step
Karjalan jälleenrakentamiseen osallistuu koko kansainvälinen yhteisö.
http://www.youtube.com/watch?v=nzerjLWRIN8&feature=relmfu
Maailma toimii kohti osoitettua päämäärää. Lopullinen ratkaisu!
Kenraaleiden Mannerheim, Patton ja aivan erityisesti Airo mukaan.
- Koska alkaa
Koska Niinistö, Usa ja Nato aloittavat rähinän, että tietää lähteä Ruotsin kautta Sveitsiin.
Niinistö, Usa ja Nato häviävät aivan varmasti."Koska Niinistö, Usa ja Nato aloittavat rähinän, että tietää lähteä Ruotsin kautta Sveitsiin."
En usko, että aloittavat mitään koskaan, koska sellaiseen ei ole syytä. Mutta siitä huolimatta on oikein järkevä ajatus se, että lähtisit varoiksi Ruotsin kautta Sveitsiin. Jatkaisit sitten siellä mukavien asioiden kirjoittelua!
"Niinistö, Usa ja Nato häviävät aivan varmasti."
Toki alle 140 miljoonainen konkurssipesä on ylivoimainen maailmassa!- 13+14
lipfert kirjoitti:
"Koska Niinistö, Usa ja Nato aloittavat rähinän, että tietää lähteä Ruotsin kautta Sveitsiin."
En usko, että aloittavat mitään koskaan, koska sellaiseen ei ole syytä. Mutta siitä huolimatta on oikein järkevä ajatus se, että lähtisit varoiksi Ruotsin kautta Sveitsiin. Jatkaisit sitten siellä mukavien asioiden kirjoittelua!
"Niinistö, Usa ja Nato häviävät aivan varmasti."
Toki alle 140 miljoonainen konkurssipesä on ylivoimainen maailmassa!"Toki alle 140 miljoonainen konkurssipesä on ylivoimainen maailmassa! "
Tuota noin, mikä ihmeen konkurssipesä? Venäjä kuuluu maailman vähiten velkaantuneisiin valtioihin ja omaa maailman suurimmat luonnovarat.
Konkurssipesä taitaa sen sijaan olla USA, jolla on suorastaan tähtitieteellinen velka ja luonnonvaroja heikonlaisesti. 13+14 kirjoitti:
"Toki alle 140 miljoonainen konkurssipesä on ylivoimainen maailmassa! "
Tuota noin, mikä ihmeen konkurssipesä? Venäjä kuuluu maailman vähiten velkaantuneisiin valtioihin ja omaa maailman suurimmat luonnovarat.
Konkurssipesä taitaa sen sijaan olla USA, jolla on suorastaan tähtitieteellinen velka ja luonnonvaroja heikonlaisesti."Tuota noin, mikä ihmeen konkurssipesä? Venäjä kuuluu maailman vähiten velkaantuneisiin valtioihin ja omaa maailman suurimmat luonnovarat."
Luonnonvaroja sillä toki on eikä NL olisi ilman niitä pysynyt edes niinkään kauaa pystyssä. Nyt Venäjä on profiloitunut raaka-aineiden myyjäksi. Kunnollisia kaupaksi meneviä teollisuustuotteita se ei osaa (aseita lukuunottamatta) tehdä.
"Konkurssipesä taitaa sen sijaan olla USA, jolla on suorastaan tähtitieteellinen velka ja luonnonvaroja heikonlaisesti."
Velkaa toki on, mutta niin on myös luonnonvaroja. Kansalaisten elintaso on myöskin vallan toista luokkaa kuin Venäjällä.- No totta puhut...
lipfert kirjoitti:
"Tuota noin, mikä ihmeen konkurssipesä? Venäjä kuuluu maailman vähiten velkaantuneisiin valtioihin ja omaa maailman suurimmat luonnovarat."
Luonnonvaroja sillä toki on eikä NL olisi ilman niitä pysynyt edes niinkään kauaa pystyssä. Nyt Venäjä on profiloitunut raaka-aineiden myyjäksi. Kunnollisia kaupaksi meneviä teollisuustuotteita se ei osaa (aseita lukuunottamatta) tehdä.
"Konkurssipesä taitaa sen sijaan olla USA, jolla on suorastaan tähtitieteellinen velka ja luonnonvaroja heikonlaisesti."
Velkaa toki on, mutta niin on myös luonnonvaroja. Kansalaisten elintaso on myöskin vallan toista luokkaa kuin Venäjällä.... mutta siksi en pidä Venäjään niin vaarallisena, kuin ekonominen pohja puuttuu. Globaalistien ihanne maa ei enää ole edes mennyt Neuvostoliitto, vaan Pohjois-Amerikan Yhdysvallat.
Minä laitan jenkki fanit samaan nippuun kuin aiemmin itse kommaritkin, vaikkakin osittain nämä tulisivatkin eri yhteiskunta piireistä, jos edes tulevat.
Puhuin jenkki faneista, en niistä jotka asiallisesti työskentelevät tai käyvät kauppaa ja tekevät bisnestä Yhdysvalloista. Nämä piirit yleensä ovat asiallisia eivätkä he, eivätkä heidät tarvitse hehkuttaa Yhdysvaltoja. Se on heille turhan arkinen juttu muutenkin, eikä heillä ole aikaa eikä järkeä liputtaa jotakin ulkomaan imperiumia kohtaan. Epärehellisillä politiikoilla sen sijaan on motiivi tähän ja näillä muilla USA-idealisteilla, jotka tätä kautta luulevat olevansa jotain.
Äänestäjät puhdistakaa eduskunta, kuin kunnankalusto sekä armeija ja poliisi jenkkimielisistä, niin kyllä me sitten pärjäämme. Poliitikothan (Presidentti) valitsevat Armeijan ylimmän johdon tai hänen tulisi näin tehdä, kuin myös hallitus ja presidentti asettaessaan korkeimman poliisi johdon.
Ei sen puolen ainakin tämä Kenraali Puheloinen vaikutta ihan järki ihmiseltä. Kyllä kansalaisetkin saavat arvioida ja arvostaa ylitä virkamies johtoa kuten ylintä sotilasjohtoa, jos arvostelu ei sisällä kunnianloukkausta tai muuta laitonta puhetta tai tekstiä. On sitten vähän niin kuin palautetta arvoisille kansanedustajille, hallitukselle ja presidentille. Kenraali Puheloisessa on ollut nyt se ominainen piirre, että hän ei paljon puhu, eikä tuo ilmi näkemyksiään, joka valitsevassa tilanteessa kuitenkin lienee aivan oikea ratkaisu.
Mikään muu ei voi olla ärsyttävämpää, kuin virassaan oleva liikaa politikoiva valtion virkamies. Tässä tulisi noudattaa lähes nolla toleransia, kuitenin ymmärtäen, että se on vähän katsotatavasta riipuvainen milloin joku politikoi ja milloin on asiantuntijana. Veteenpiiretty viiva.
Miten tuon SUPO:n jenkkimielisyyden kanssa on? Kertoivat aikoinaan, että: " Kyllä herra Bush saa kaiken tiedon täältä, jos hän niitä tarvitsee" jotenkin näin se meni. Todennäköisesti viesti on poistettu, sillä oletteko huomanneet kaikki vanhat Nato viestit on poistettu
-masson.
http://www.saul-masson.info - Lisään ja korjaan...
No totta puhut... kirjoitti:
... mutta siksi en pidä Venäjään niin vaarallisena, kuin ekonominen pohja puuttuu. Globaalistien ihanne maa ei enää ole edes mennyt Neuvostoliitto, vaan Pohjois-Amerikan Yhdysvallat.

http://www.saul-masson.infoNo totta puhut. mutta siksi en pidä Venäjään niin vaarallisena, kuin ekonominen pohja puuttuu. Globaalistien ihanne maa ei enää ole edesmennyt Neuvostoliitto, vaan Pohjois-Amerikan Yhdysvallat.
Minä laitan jenkki fanit samaan nippuun kuin aiemmin itse kommaritkin, vaikkakin osittain nämä tulisivatkin eri yhteiskuntapiireistä, jos edes tulevat.
Puhuin jenkki faneista, en niistä jotka asiallisesti työskentelevät tai käyvät kauppaa ja tekevät bisnestä Yhdysvalloista. Nämä piirit yleensä ovat asiallisia eivätkä he, eivätkä heidän tarvitse hehkuttaa Yhdysvaltoja. Se on heille turhan arkinen juttu muutenkin, eikä heillä ole aikaa eikä järkeä liputtaa jotakin ulkomaan imperiumia kohtaan. Epärehellisillä politiikoilla sen sijaan on motiivi tähän ja näillä muilla USA-idealisteilla, jotka tätä kautta luulevat olevansa jotain.
Äänestäjät puhdistakaa eduskunta, kuin kunnanvaltuustot sekä armeija ja poliisi jenkkimielisistä, niin kyllä me sitten pärjäämme. Poliitikothan (Presidentti) valitsevat Armeijan ylimmän johdon tai hänen tulisi näin tehdä, kuin myös hallitus ja presidentti asettaessaan korkeimman poliisi johdon.
Ei sen puolen ainakin tämä Kenraali Puheloinen vaikuttaa ihan järki komentajalta ja ihmiseltä. Kyllä kansalaisetkin saavat arvioida ja arvostaa ylintä virkamies johtoa kuten ylintä sotilasjohtoa, jos arvostelu ei sisällä kunnianloukkausta tai muuta laitonta puhetta tai tekstiä. On sitten vähän niin kuin palautetta arvoisille kansanedustajille, hallitukselle ja presidentille. Kenraali Puheloisessa on ollut nyt se ominainen piirre, että hän ei paljon puhu, eikä tuo ilmi näkemyksiään, joka valitsevassa tilanteessa kuitenkin lienee aivan oikea ratkaisu.
Mikään muu ei voi olla ärsyttävämpää, kuin virassaan oleva liikaa politikoiva valtionvirkamies. Tässä tulisi noudattaa lähes nollatoleranssia, kuitenkin ymmärtäen, että se on vähän katsontatavasta riippuvainen milloin joku politikoi ja milloin on asiantuntijana. Veteen piirretty viiva. Naton ylistäminen tai pitämällä sitä ainoana kunnon vaihtoehtona rikkoo röyhkeästi tämän rajan.
Miten tuon SUPO:n jenkkimielisyyden kanssa on? Kertoivat aikoinaan, että: " Kyllä herra Bush saa kaiken tiedon täältä, jos hän niitä tarvitsee" jotenkin näin se meni. Todennäköisesti viesti on poistettu, sillä oletteko huomanneet kaikki vanhemmat Nato viestit on poistettu...?
-masson.
http://www.saul-masson.info No totta puhut... kirjoitti:
... mutta siksi en pidä Venäjään niin vaarallisena, kuin ekonominen pohja puuttuu. Globaalistien ihanne maa ei enää ole edes mennyt Neuvostoliitto, vaan Pohjois-Amerikan Yhdysvallat.
Minä laitan jenkki fanit samaan nippuun kuin aiemmin itse kommaritkin, vaikkakin osittain nämä tulisivatkin eri yhteiskunta piireistä, jos edes tulevat.
Puhuin jenkki faneista, en niistä jotka asiallisesti työskentelevät tai käyvät kauppaa ja tekevät bisnestä Yhdysvalloista. Nämä piirit yleensä ovat asiallisia eivätkä he, eivätkä heidät tarvitse hehkuttaa Yhdysvaltoja. Se on heille turhan arkinen juttu muutenkin, eikä heillä ole aikaa eikä järkeä liputtaa jotakin ulkomaan imperiumia kohtaan. Epärehellisillä politiikoilla sen sijaan on motiivi tähän ja näillä muilla USA-idealisteilla, jotka tätä kautta luulevat olevansa jotain.
Äänestäjät puhdistakaa eduskunta, kuin kunnankalusto sekä armeija ja poliisi jenkkimielisistä, niin kyllä me sitten pärjäämme. Poliitikothan (Presidentti) valitsevat Armeijan ylimmän johdon tai hänen tulisi näin tehdä, kuin myös hallitus ja presidentti asettaessaan korkeimman poliisi johdon.
Ei sen puolen ainakin tämä Kenraali Puheloinen vaikutta ihan järki ihmiseltä. Kyllä kansalaisetkin saavat arvioida ja arvostaa ylitä virkamies johtoa kuten ylintä sotilasjohtoa, jos arvostelu ei sisällä kunnianloukkausta tai muuta laitonta puhetta tai tekstiä. On sitten vähän niin kuin palautetta arvoisille kansanedustajille, hallitukselle ja presidentille. Kenraali Puheloisessa on ollut nyt se ominainen piirre, että hän ei paljon puhu, eikä tuo ilmi näkemyksiään, joka valitsevassa tilanteessa kuitenkin lienee aivan oikea ratkaisu.
Mikään muu ei voi olla ärsyttävämpää, kuin virassaan oleva liikaa politikoiva valtion virkamies. Tässä tulisi noudattaa lähes nolla toleransia, kuitenin ymmärtäen, että se on vähän katsotatavasta riipuvainen milloin joku politikoi ja milloin on asiantuntijana. Veteenpiiretty viiva.
Miten tuon SUPO:n jenkkimielisyyden kanssa on? Kertoivat aikoinaan, että: " Kyllä herra Bush saa kaiken tiedon täältä, jos hän niitä tarvitsee" jotenkin näin se meni. Todennäköisesti viesti on poistettu, sillä oletteko huomanneet kaikki vanhat Nato viestit on poistettu
-masson.
http://www.saul-masson.infoEn nyt oikein miellä, että millainen henkilö on 'jenkkimielinen' Sen sijaan huomaan olevani joissakin asioissa kanssasi erimieltä.
"Äänestäjät puhdistakaa eduskunta, kuin kunnankalusto sekä armeija ja poliisi jenkkimielisistä, niin kyllä me sitten pärjäämme."
On toki oikein se, että kehoittaa äänestäjiä kannattamaan samaa aatesuunta kuin itse on. Demokratian tunnusmerkki on se, että KAIKKI mielipiteet ovat vapaasti esillä ja kansa niistä sitten päättää.
"Poliitikothan (Presidentti) valitsevat Armeijan ylimmän johdon tai hänen tulisi näin tehdä, kuin myös hallitus ja presidentti asettaessaan korkeimman poliisi johdon."
Aivan oikein! Ja tällaisissa valinnoissa ei pidä sulkea pois liioin mitään aatesuuntaa tai putoamme fasismin sudenkuoppaan. Vain rikolliset aatteet tulee tuomita. Sen sijaan jokainen Suomen kansalainen on vapaa kannattamaan/vastustamaan Natoa ja on hullua vaatia suljettavaksi pois päätöksenteosta ne, joiden mielipide ei miellytä?- Olent tässä
lipfert kirjoitti:
En nyt oikein miellä, että millainen henkilö on 'jenkkimielinen' Sen sijaan huomaan olevani joissakin asioissa kanssasi erimieltä.
"Äänestäjät puhdistakaa eduskunta, kuin kunnankalusto sekä armeija ja poliisi jenkkimielisistä, niin kyllä me sitten pärjäämme."
On toki oikein se, että kehoittaa äänestäjiä kannattamaan samaa aatesuunta kuin itse on. Demokratian tunnusmerkki on se, että KAIKKI mielipiteet ovat vapaasti esillä ja kansa niistä sitten päättää.
"Poliitikothan (Presidentti) valitsevat Armeijan ylimmän johdon tai hänen tulisi näin tehdä, kuin myös hallitus ja presidentti asettaessaan korkeimman poliisi johdon."
Aivan oikein! Ja tällaisissa valinnoissa ei pidä sulkea pois liioin mitään aatesuuntaa tai putoamme fasismin sudenkuoppaan. Vain rikolliset aatteet tulee tuomita. Sen sijaan jokainen Suomen kansalainen on vapaa kannattamaan/vastustamaan Natoa ja on hullua vaatia suljettavaksi pois päätöksenteosta ne, joiden mielipide ei miellytä?kanssasi varsin samaa miletä, kesukustella voi ja pitääkin.
-masson. - Tunnusomaisia piirte
lipfert kirjoitti:
En nyt oikein miellä, että millainen henkilö on 'jenkkimielinen' Sen sijaan huomaan olevani joissakin asioissa kanssasi erimieltä.
"Äänestäjät puhdistakaa eduskunta, kuin kunnankalusto sekä armeija ja poliisi jenkkimielisistä, niin kyllä me sitten pärjäämme."
On toki oikein se, että kehoittaa äänestäjiä kannattamaan samaa aatesuunta kuin itse on. Demokratian tunnusmerkki on se, että KAIKKI mielipiteet ovat vapaasti esillä ja kansa niistä sitten päättää.
"Poliitikothan (Presidentti) valitsevat Armeijan ylimmän johdon tai hänen tulisi näin tehdä, kuin myös hallitus ja presidentti asettaessaan korkeimman poliisi johdon."
Aivan oikein! Ja tällaisissa valinnoissa ei pidä sulkea pois liioin mitään aatesuuntaa tai putoamme fasismin sudenkuoppaan. Vain rikolliset aatteet tulee tuomita. Sen sijaan jokainen Suomen kansalainen on vapaa kannattamaan/vastustamaan Natoa ja on hullua vaatia suljettavaksi pois päätöksenteosta ne, joiden mielipide ei miellytä?"Jenkkimielisyys" on esim. sitä Suomessa, että uskoo vilpittömästi Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspoliittisia toimia ja julistuksia. Kuten tämä Nato-juttu, "jenkkimieliselle" voidaan haudattu haiseva koirakin syöttää, tapaan: "ei tässä Natossa mitään vikaa ole tarjoaahan sitä meille itse USA" tai, "kaikki muutkin maat ovat Natossa" ottamatta lukuun, että merkittävimmät Nato maat ovat liittyneet järjestöön kylmän sodan aikana, vielä kylmän sodan alku aikoina.
"Jenkkimielisten" mielestä on vain hyvä, että US-armeija on Euroopassa ja Euroopan puolustus on USA:n harteilla, mutta ennen kaikkea "jenkkimielisille" on tärkeää, että USA johtaa Euroopan puolustusta, kuin omia maitaan. "Jenkkimielisille" on vain ihQ asia, että Euroopan kansalliset armeijat ovat purettu tai on ainakin pian purettavissa.
"Jenkkinmieliset" ovat usein globalisteja, jotka haluavat marssittaa kansamme ja koko maailman globallistiseen suuntaan, jossa on vain yksi voimatekijä US-armeija ja sen läheiset liittolaiset, USA:n liittolaiset kuitenkin ovat sidottu poliittisin, taloudellisin ja teknisin keinoin yhteen USA- emo Supervaltaan, Jenkkimieliset luulevat, että heidän äänensä US-vaaleissa luetaan vaikka heillä ei edes ole oikeutta US-vaaleihin, silti he keskustelevat vaaleista, kuten olisivat itse osallistuvia US-vaaleihin äänioikeutetun ominaisuudessa. Jenkkimielinen on kuin kommunisti joka Neuvostoliiton sijaan nyt ylitsepursuavasti intoilee Yhdysvaltojen puolesta, kuten he aikaisemmin intoilivat Neuvostoliiton puolesta ja he ovat supervaltaan nähden kritiikittömämpiä, kuin moni USA:lainen itse.
Tyypilistä näille "Jenkkimielisille piireille" on myös siionismin tukeminen, tekeehän isä USA sitä samaa. He näkevät asian "oikeisto-vasemisto kysymyksenä", vaikka siihen ei ole perusteita. Meidän ei tule sekaantua, kuin myöskään tukea kumpaakaan meille vierasta ryhmää israelilaisia ja palestiinalaisia, sotikoon keskenään, USA:n ei tulisi antaa niille aseita vaan myyydä triplahintaan, kuten triplahintaan myyvät meillekin. Minusta taas alue pitäisi paremmin eristää. YK on globalistien näyttämö, tai oikeastaan globalistit vedättävät YK:ta, YK:n ollessa elefantin kokoinen hyvä uskoinen hölmö ja kömpölö sellainen, jota "finanssi-juutalaisten tapaiset" ja muut globalisti militantit ja huijarit kusettavat.
On huomion arvoista se, että kaikki Yhdysvaltalaiset, isänmaalisetkin sellaiset eivät tässä mielessä välttämättä ole "jenkkinmielisiä", sen negatiivisessa eurooppalaisessa ja /tai suomalaisessa merkityksessään. Siinä merkityksessä kuten me sen ymmärrämme. Tällä Yhdysvaltalaisella "veljes-protestoinnilla" on vain eriävät sanat määritellessään vaaraa joka yksinapaisuudesta syntyy. He puhuvat ns. "maailmanhallituksesta", joka on kuitenkin itse asiassa USA:n oma hallitus ja he puhuvat ehkä vielä enemmän tästä Bilderberg-ryhmästä. Protestoivat hengenheimolaiset ovat joko oikealaidan republikaaneja, kuin myös ehkä epäileviä demokraatteja tai eivät edusta kumpaakaan näistä kahdesta puolueesta.
Poliittista oikeisto-vasemmisto karttaa ei tästä hengenheimolais-ryhmästä ole mielekästä piirtää.
Vihollinen numero yksi kuitenkin on se sama Yhdysvalloissa, kuin myös Suomessa ja Euroopassa:
He ovat globaalistit, erilaisineen versioineen.
Nato kannatuksessa ja globalisimissa on osaksi samoja piirteitä, mutta ennen kaikkea Nato-järjestö käytännössä tukee yksinapaista maailmaa. Vertaa maailmanhallitus = US-hallitus
Tässä on siis vastakkain Nationalismi ja USA vetoinen internationalismi (globalisimi), mutta osa meidän Yhdysvaltalaisista hengenheimolaisista kannattavat eristäytymispolitiikkaa.
- "Eristäytymispolitiikka (myös 'isolationismi') on ulkomaanpolitiikkaa, jota harjoittava valtio pyrkii olemaan puuttumatta maailmanpolitiikan tapahtumiin. Eristäytyvä valtio välttää voimakkaita kannanottoja ja liittoutumia muiden valtioiden kanssa tarkoitusperänään välttää ulkopoliittisia sitoumuksia ja velvollisuuksia sekä mahdollisia ikäviä seurauksia kuten sotia, jotka eivät liity välittömästi valtion omien etujen, kansalaisten tai alueiden suojelemiseen. " -Wikipedia.
Martti Salonen "-masson."
http://www.saul-masson.info Tunnusomaisia piirte kirjoitti:
"Jenkkimielisyys" on esim. sitä Suomessa, että uskoo vilpittömästi Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspoliittisia toimia ja julistuksia. Kuten tämä Nato-juttu, "jenkkimieliselle" voidaan haudattu haiseva koirakin syöttää, tapaan: "ei tässä Natossa mitään vikaa ole tarjoaahan sitä meille itse USA" tai, "kaikki muutkin maat ovat Natossa" ottamatta lukuun, että merkittävimmät Nato maat ovat liittyneet järjestöön kylmän sodan aikana, vielä kylmän sodan alku aikoina.
"Jenkkimielisten" mielestä on vain hyvä, että US-armeija on Euroopassa ja Euroopan puolustus on USA:n harteilla, mutta ennen kaikkea "jenkkimielisille" on tärkeää, että USA johtaa Euroopan puolustusta, kuin omia maitaan. "Jenkkimielisille" on vain ihQ asia, että Euroopan kansalliset armeijat ovat purettu tai on ainakin pian purettavissa.
"Jenkkinmieliset" ovat usein globalisteja, jotka haluavat marssittaa kansamme ja koko maailman globallistiseen suuntaan, jossa on vain yksi voimatekijä US-armeija ja sen läheiset liittolaiset, USA:n liittolaiset kuitenkin ovat sidottu poliittisin, taloudellisin ja teknisin keinoin yhteen USA- emo Supervaltaan, Jenkkimieliset luulevat, että heidän äänensä US-vaaleissa luetaan vaikka heillä ei edes ole oikeutta US-vaaleihin, silti he keskustelevat vaaleista, kuten olisivat itse osallistuvia US-vaaleihin äänioikeutetun ominaisuudessa. Jenkkimielinen on kuin kommunisti joka Neuvostoliiton sijaan nyt ylitsepursuavasti intoilee Yhdysvaltojen puolesta, kuten he aikaisemmin intoilivat Neuvostoliiton puolesta ja he ovat supervaltaan nähden kritiikittömämpiä, kuin moni USA:lainen itse.
Tyypilistä näille "Jenkkimielisille piireille" on myös siionismin tukeminen, tekeehän isä USA sitä samaa. He näkevät asian "oikeisto-vasemisto kysymyksenä", vaikka siihen ei ole perusteita. Meidän ei tule sekaantua, kuin myöskään tukea kumpaakaan meille vierasta ryhmää israelilaisia ja palestiinalaisia, sotikoon keskenään, USA:n ei tulisi antaa niille aseita vaan myyydä triplahintaan, kuten triplahintaan myyvät meillekin. Minusta taas alue pitäisi paremmin eristää. YK on globalistien näyttämö, tai oikeastaan globalistit vedättävät YK:ta, YK:n ollessa elefantin kokoinen hyvä uskoinen hölmö ja kömpölö sellainen, jota "finanssi-juutalaisten tapaiset" ja muut globalisti militantit ja huijarit kusettavat.
On huomion arvoista se, että kaikki Yhdysvaltalaiset, isänmaalisetkin sellaiset eivät tässä mielessä välttämättä ole "jenkkinmielisiä", sen negatiivisessa eurooppalaisessa ja /tai suomalaisessa merkityksessään. Siinä merkityksessä kuten me sen ymmärrämme. Tällä Yhdysvaltalaisella "veljes-protestoinnilla" on vain eriävät sanat määritellessään vaaraa joka yksinapaisuudesta syntyy. He puhuvat ns. "maailmanhallituksesta", joka on kuitenkin itse asiassa USA:n oma hallitus ja he puhuvat ehkä vielä enemmän tästä Bilderberg-ryhmästä. Protestoivat hengenheimolaiset ovat joko oikealaidan republikaaneja, kuin myös ehkä epäileviä demokraatteja tai eivät edusta kumpaakaan näistä kahdesta puolueesta.
Poliittista oikeisto-vasemmisto karttaa ei tästä hengenheimolais-ryhmästä ole mielekästä piirtää.
Vihollinen numero yksi kuitenkin on se sama Yhdysvalloissa, kuin myös Suomessa ja Euroopassa:
He ovat globaalistit, erilaisineen versioineen.
Nato kannatuksessa ja globalisimissa on osaksi samoja piirteitä, mutta ennen kaikkea Nato-järjestö käytännössä tukee yksinapaista maailmaa. Vertaa maailmanhallitus = US-hallitus
Tässä on siis vastakkain Nationalismi ja USA vetoinen internationalismi (globalisimi), mutta osa meidän Yhdysvaltalaisista hengenheimolaisista kannattavat eristäytymispolitiikkaa.
- "Eristäytymispolitiikka (myös 'isolationismi') on ulkomaanpolitiikkaa, jota harjoittava valtio pyrkii olemaan puuttumatta maailmanpolitiikan tapahtumiin. Eristäytyvä valtio välttää voimakkaita kannanottoja ja liittoutumia muiden valtioiden kanssa tarkoitusperänään välttää ulkopoliittisia sitoumuksia ja velvollisuuksia sekä mahdollisia ikäviä seurauksia kuten sotia, jotka eivät liity välittömästi valtion omien etujen, kansalaisten tai alueiden suojelemiseen. " -Wikipedia.
Martti Salonen "-masson."
http://www.saul-masson.info"että merkittävimmät Nato maat ovat liittyneet järjestöön kylmän sodan aikana, vielä kylmän sodan alku aikoina. "
Kuka nyt mitäkin merkittävänä maana pitää? Itse asiassa Nato on saanut varsin merkittäviä uusia jäsenmaita heti NL:n romahtamisen jälkeen, jolloin siihen liityivät Viro, Latvia, Liettua, Puola, Unkari, Slovakia ja tavallaan Itä-Saksa, joka yhdistyi Länsi-Saksaan. Nämä maat kuuluivat aikoinaan itäblokkiin ja viisastuivat siitä kokemuksesta sen verran, että päättivät, 'ettei koskaan enää'. Kaikille ei samaa viisautta ole suotu.- Mikä Ryssä lista!!
lipfert kirjoitti:
"että merkittävimmät Nato maat ovat liittyneet järjestöön kylmän sodan aikana, vielä kylmän sodan alku aikoina. "
Kuka nyt mitäkin merkittävänä maana pitää? Itse asiassa Nato on saanut varsin merkittäviä uusia jäsenmaita heti NL:n romahtamisen jälkeen, jolloin siihen liityivät Viro, Latvia, Liettua, Puola, Unkari, Slovakia ja tavallaan Itä-Saksa, joka yhdistyi Länsi-Saksaan. Nämä maat kuuluivat aikoinaan itäblokkiin ja viisastuivat siitä kokemuksesta sen verran, että päättivät, 'ettei koskaan enää'. Kaikille ei samaa viisautta ole suotu."Viro, Latvia, Liettua, Puola, Unkari, Slovakia ja tavallaan Itä-Saksa, joka yhdistyi Länsi-Saksaan."
Nämä maat on vain rasitteena Natolle, ne ovat köyhiä maita ja korruptoituneita.
Saksalla kaiken logiikan mukaan olisi pieniä aluevaatimuksia esittää pienelle ja ennenkaikkea köyhälle Puolalle, eikö niin? Entä jos se joku päivä tulee niiden saksalaisten mieleen, kun yleenpalttisen pitkän saksalaisen perusteellisen itseruoskinnan aika on ohi? Viimeinenkin natsi on kymmenen vuoden sisällä jo kuollut.Ei Puola ennen sotia mikään demokraattinen valtio ollut, vain aivan yhtäjyrkästi fasistinen (llittoutuneiden mukamas pieni ja symbaatinen puola ja sitten "ahh " valko-venäjää...!) Se oli geopolitiikkaa ei siinä ideloogiaa ruodittu sen enempiä, niin kuin sinä ehkä luulet., Puola oli sitäpaitsi 1930-luvulla ainakin yhtä antisemiittinen, jopa siinä määrin, että on tapauksia 1930-luvulta, kuin puolalaiset juutalaiset hakivat turvapaikkaa Hitlerin Saksasta. Ei silloin viellä järjestelmälisesti heikäläisiä teloitettu, se tuli vasta myöhemmin 1942 saksalaisten toimenpiteisiin, kun juutalaisten määrä oli kasvanut moninkertaisesti. Puolalaisilla oli juutalaisia kohtaan ihan sama meininki tai 1930-luvulla fanattisempikin antisemitismi, kuin Sakasassa, voix kuvitella?
Puola on ihan ränsy.
Virolla sen sijaan ei ole oikeasti edes kunnon ilmavoimia, jotain purjeliitokoneita lukuunottamatta. Siksi ne haluaa meidät Natoon jankutuksellaan, mutta ei se ei käy meille. Ne on otettu Natoon mukaan vain strategisen asemansa tähden. Minulle nämä maat on ihan itä-blokkia mafioineen ja CIA:n kidutuskammioineen.
Venäläinen ei ole enää Suomenlahden eteläpuolella, mutta emme me sen vuoksi toki Natoon liity. Ei sittenkään vaikka ryssä ottaisi kaiken takaisin, johon se ei toki ryhdy. Mitä siis ulkomaalaiset eestiläiset kitisevät meidän Nato-jäsenettömyydellämme?
Jonkinlaisia puskureita ovat mainitsemasi maa ryppäät ja siksi kuuluvat Natoon, siis strategisen maantieteellisen asemansa tähden. Ei niitä ryssiä olisi tullut ottaa missään nimessä EU:n EU leviää kuin Jokisen eväät. (ai nyt ryssittely onkin ei sopivaa tai jopa törkeää, no mistäs se johtuu? Eihän se sen törkeämpää ole, kuin ainainen tavanomainen ryssittely jota teikäläiset harjoittavat hyvinkin antaumuksella). Näiden maaryppäiden yhteenlaskettu BKT ei yhteensäkään nouse puolillekaan Saksan tasolle, katsottiin asiaa sitten koko maan laajuisesti tai per asukas, EU:lta ne meidän rahamme imuroi! EI ne tyhmiä ole, mutta neuvostoliiton jälki siellä, kuitenkin näkyy vielä kun tappoivat puolet kansaa. Mafiana ja muuna rikollisena toimintana.
Ei silti olihan Puolakin suurvalta 1500 luvulla, niin oli myös Ruotsi mutta eikö Natolaisetkin ole sanoneet , ettei "Nato ole mikään hyväntekeväisyys järjestö" Tuot tuollaisen maa ryväskän luettavaksi. EI niistä ole mihinkään ja ne tekee juuri niin kuin jenkit haluaa, siinä toinen syy miksi ne on otettu Natoon mukaan taktikoivat juonille USA:lle Naton sisällä ja Saksan hyväntahtoisuutta jälleen käytetään hyväksi. Itä-Eurooppaan tulevat ne pirun ohjuskilvetkin, kun lievän vastustamisen jälkeen taas kerran nöyristyivät määrätietoisille jenkeille.
Saksasta on mennyt lähes koko Preussi Berliiniä lukuun ottamatta, Puolan sodanjälkeiselle rajalle Berliinistä on vain noin 60 km! Jos Saksa saa takaisin Preussinsa, niin voipi olla kehitys sellainen Euroopassa, että jonakin päivänä Suomi saa takaisin Karjalansa.
Toivottavasti Saksa vielä vaatii alueensa takaisin ihan sama kuin meillä Karjala, paitsi että voimasuhteet ovat sellaiset että menisi 5 päivää niin Varsova olisi saksalaisten joukkojen hallussa. Miten ne puolalaiset, jotka itsekin olivat fasisteja, kehtaavat kaikin mahdollisin tavoin "rokottaa" saksalaisia? Saksa on Euroopan pasifistisin maa, mutta hyväksikäytöstä pitäisi tulla loppu ja ne jenkit siellä Saksassa pitäisi siirtää Saksan itä-rajan muutoksen jälkeen sinne Puolan puoleiseen osaan. Ei Saksalaisilla esim. noin vain ole kesämökkejä, he todella tarvitsisivat maata.
MILLÄ OIKEUDELLA PUOLALAISET OVAT OMINEET MELKEIN KOKO PREUSSIN ja venäläiset asuttaneet haisevaksi slummiksi entisen Itä-Preussin pääkaupungin Königsbergin (nykyään Kaliningrad, metaani kaasulta ja rikiltä haiseva kaatopaikka, jossa venäläiset, ukrainalaiset ja monet muut käyttävät, myyvät huumeita ja huoraavat kaatopaikaksi muuttuneessa kaupungissa, josta leviää myös AIDS), Länsi-Preussin ja sen pää kaupungin Danzig (nykyään Gdańsk), jossa nyt elää lähinnä puolalaisia.
Entä jos se vaatii Preussinsa takaisin? Se on Naton loppu se. sää ja sun valtiolistat, kas' pian sinne kuuluu Georgia ja monet muut, mutta ilman kovia taisteluita Suomi ei sinne tule kuulumaan koskaan. Eikä Natolla sentään ainakaan sodalla ole liittänyt kolhoosiinsa uusia jäseniä, mutta Nato muuttaa kokoajan muotoaan, joten mistä me sen tiedämme mitä se on huomenna saati ylihuomenna?
Maltillinen Kansalliskonservatiivi
Martti Salonen "-masson."
http://www.saul-masson.info Mikä Ryssä lista!! kirjoitti:
"Viro, Latvia, Liettua, Puola, Unkari, Slovakia ja tavallaan Itä-Saksa, joka yhdistyi Länsi-Saksaan."

http://www.saul-masson.info""Viro, Latvia, Liettua, Puola, Unkari, Slovakia ja tavallaan Itä-Saksa, joka yhdistyi Länsi-Saksaan."
Nämä maat on vain rasitteena Natolle, ne ovat köyhiä maita ja korruptoituneita."
Vähän omituinen mielipide? Olen käynyt noissa kaikissa ja ne ovat nyt nopeasti kehittyviä länsimaita. Ja lisäksi ne ON jäsenmaita toisin kuin me.
"mutta Nato muuttaa kokoajan muotoaan, joten mistä me sen tiedämme mitä se on huomenna saati ylihuomenna?"
Jos muuttaa niin muuttaa. Nyt on kyse tästä päivästä. Esim. Viron suhteen patsaskiista muodosti tilanteen, jossa Venäjällä oli varmasti hyvä halu 'kurittaa ja kouluttaa', mutta mitään sellaista se ei uskaltanut tehdä.- Ai oikein....
lipfert kirjoitti:
""Viro, Latvia, Liettua, Puola, Unkari, Slovakia ja tavallaan Itä-Saksa, joka yhdistyi Länsi-Saksaan."
Nämä maat on vain rasitteena Natolle, ne ovat köyhiä maita ja korruptoituneita."
Vähän omituinen mielipide? Olen käynyt noissa kaikissa ja ne ovat nyt nopeasti kehittyviä länsimaita. Ja lisäksi ne ON jäsenmaita toisin kuin me.
"mutta Nato muuttaa kokoajan muotoaan, joten mistä me sen tiedämme mitä se on huomenna saati ylihuomenna?"
Jos muuttaa niin muuttaa. Nyt on kyse tästä päivästä. Esim. Viron suhteen patsaskiista muodosti tilanteen, jossa Venäjällä oli varmasti hyvä halu 'kurittaa ja kouluttaa', mutta mitään sellaista se ei uskaltanut tehdä.. "Viron suhteen patsaskiista muodosti tilanteen...."
Sellainen...!!? heh heh :)) Ai oikein.... kirjoitti:
. "Viron suhteen patsaskiista muodosti tilanteen...."
Sellainen...!!? heh heh :))""Viron suhteen patsaskiista muodosti tilanteen...."
Sellainen...!!? heh heh :))"
keskusteleminen ja väittely on mielenkiintoista, koska siinä voi aina itsekin oppia uusia asioita. Siksi on masentavaa havaita, että löytyy aina ihmisiä, joilla kyky riittää juuri ja juuri eriävään mielipiteeseen, mutta joille sen perustelu onkin sitten täysin ylivoimaista:-)- Martti Salonen
lipfert kirjoitti:
""Viro, Latvia, Liettua, Puola, Unkari, Slovakia ja tavallaan Itä-Saksa, joka yhdistyi Länsi-Saksaan."
Nämä maat on vain rasitteena Natolle, ne ovat köyhiä maita ja korruptoituneita."
Vähän omituinen mielipide? Olen käynyt noissa kaikissa ja ne ovat nyt nopeasti kehittyviä länsimaita. Ja lisäksi ne ON jäsenmaita toisin kuin me.
"mutta Nato muuttaa kokoajan muotoaan, joten mistä me sen tiedämme mitä se on huomenna saati ylihuomenna?"
Jos muuttaa niin muuttaa. Nyt on kyse tästä päivästä. Esim. Viron suhteen patsaskiista muodosti tilanteen, jossa Venäjällä oli varmasti hyvä halu 'kurittaa ja kouluttaa', mutta mitään sellaista se ei uskaltanut tehdä."Olen käynyt noissa kaikissa ja ne ovat nyt nopeasti kehittyviä länsimaita. "
Velka rahalla.
-masson. Martti Salonen kirjoitti:
"Olen käynyt noissa kaikissa ja ne ovat nyt nopeasti kehittyviä länsimaita. "
Velka rahalla.
-masson.Vain osin velkarahalla (kuten mekin). Suuron hyppäys on kaikenlaisen yrittämisen ja liiketoiminnan kasvussa. Kaikki mainitut maat ovat nyt iloisia ja eteenpäin meneviä verrattuna vanhaan kommunistiseen ankeuteen.
- Pakko puolustautua
Hyökkäämisen ajankohtaa ollaan selvittämässä useissa sotakorkeakouluissa.
Tämä puolustustaistelu ei saa heikentyä Tarja Halosen epämiellyttävän kimeän
äänen takia, joka viiltää meitä kaikkia sydäntä särkevästi. Setakaan ei heikennä.
Rikollisten kuorolaulu, jossa kielletään vapaata maailmaa puolustamasta meitä.
Ääriaines on rikollisten venäläisten takana nuolemassa alkoholistin pyllynreikää.
Maailma iskee kun on pakko. Puolustustaistelu vapauttaa meidät huligaaneista. - Salaisuusko
Onko Niinistö muka alkoholisti.
- Ei ole, on
nikotinisti, kuten valitettavasti itsekkin olen.
- Vedetään oikeuteen
Presidentti Niinistö voitaisiin haastaa oikeuteen suomalaissotilaiden ja kansan asettamisesta hengenvaaraan.
Niinistön johdolla Horneteihin asennetaan risteilyohjukset, jotka ovat joukkotuhoaseita ja joilla Niinistön Suomi, USA ja NATO uhkaavat Venäjää ja iskevät Venäjälle.
Hornetit ovat vanhoja hitaita USA:n merivoimille tarkoitettuja hävittäjiä. Venäjä ampuu ne alas välittömästi. Risteilyohjuksissa on köyhdytettyä uraanis, voi olla ydinlatauskin. Sen jälkeen alkaa kansakin kärsiä."Presidentti Niinistö voitaisiin haastaa oikeuteen suomalaissotilaiden ja kansan asettamisesta hengenvaaraan."
Ilmeisesti takoitat kuitenkin ex-presidentti Halosta, joka ohjukset tilasi?
"Niinistön johdolla Horneteihin asennetaan risteilyohjukset, jotka ovat joukkotuhoaseita ja joilla Niinistön Suomi, USA ja NATO uhkaavat Venäjää ja iskevät Venäjälle."
Venäjällä itsellään on satamääron vastaavia ohjuksia. joilla Putin ja Venäjä uhkaavat länttä ja iskevät länteen.
"Hornetit ovat vanhoja hitaita USA:n merivoimille tarkoitettuja hävittäjiä. Venäjä ampuu ne alas välittömästi. Risteilyohjuksissa on köyhdytettyä uraanis, voi olla ydinlatauskin. Sen jälkeen alkaa kansakin kärsiä."
Hornetit eivät ole hitaita eikä Venäjällä itsellään ole sen kummempia hävittäjiä. Toki ohjuksen kärkeen voi laittaa vaikka piimäpurkin. Sitten saa Venäjän kansakin iloita.
- Suomi käskytettävänä
Miksi risteilyohjuksiin pantaisiin piimäpurkki? USA ja NATO panevat niihin köyhdytettä uraania, ydinkärkiä, biologisia ja kemiallisia kärkiä.
USA on myynyt ne Suomeen, jotta Suomi uhkaa niillä Venäjää ja senhän presidenttimme tekee kun ei uskalla sanoa EI."Miksi risteilyohjuksiin pantaisiin piimäpurkki? USA ja NATO panevat niihin köyhdytettä uraania, ydinkärkiä, biologisia ja kemiallisia kärkiä."
Asiantuntemattomuutesi on liikuttavaa? Se piimäpurkki on aivan yhtä todennäköinen kuin sinun luettelosi. Kun aseita ostetaan niin ostaja sanelee sen rakenteen.
Ja tiedoksesi: köyhdytettyä uraania käytetään ominaispainonsa perusteella pst-aseissa. Ei ohjuksissa. Ja mikään suurvalta ei 'anna' pikkuvaltiolle ydinkärkiä vaan käyttää (jos ikinä edes käyttää) ne itse.
"USA on myynyt ne Suomeen, jotta Suomi uhkaa niillä Venäjää ja senhän presidenttimme tekee kun ei uskalla sanoa EI."
Aivan lapsellinen väittämä. USA myi, koska Suomi halusi sellaisia ostaa. Kaupat päätettiin jo presidentti Halosen aikana. Ja Suomi päättää itse niiden käyttämisestä.
Mikä into sinulla on lasketella suoranaista valhetta, jossa ei ole päätä eikä häntää?- Kaikki oikeat maat
Suomen etu on tuhoata rikollinen Venäjä niin pian kuin vaan mahdollista.
Emme ole suomettuneita. Jokainen oikea maa tuhoaa rikollisen Venäjän
Murhaaja Lenin ja murhaaja Stalin ovat täyttäneet joukkohautojaan jatkuvasti.
Pitää aina tietää, että vain osa ihmisistä on onnistunut pakenemaan länteen.
Miljoonista niskalaukausista on hyötyä joukkumurhaajalle kelvottomalle Putinille.
HEI HEI
- Sotapoliitikkomme
Olisi hyödyllistä tietää, miten maamme eri puolueet suhtautuvat siihen, että uhkaamme amerikkalaisilla risteilyohjuksilla naapurimaatamme Venäjää.
Ja edelleen, jos presidentti Niinistö liittää meidät Usan ja Naton aloittamaan sotaan ja ryhtyy ohjuspomittamaan Venäjän kaupunkeja esim. köyhdyteyllä uraanilla, ehkä kemiallisilla kärjillä, kuinka moni puolue ja mitkä puolueet seuraisivat presidentti Niinistöä.
Äkkipäätään kokoomus ja RKP, Kristilliset lähtisivät mukaan, demarit ehkä, Vasemmistoliitto alistuisi ja lähtisi, keskusta ei lähtisi eikä perssuomalaiset."Olisi hyödyllistä tietää, miten maamme eri puolueet suhtautuvat siihen, että uhkaamme amerikkalaisilla risteilyohjuksilla naapurimaatamme Venäjää."
Miksi olisi? Meillä ei edes ole niitä ohjuksia emmekä uhkaa ketään.
"Ja edelleen, jos presidentti Niinistö liittää meidät..."
Hehe. Asiantuntemattomuutesi on huippuluokkaa. Niinistö ei vie meitä sotaan eikä risteilyohjuksissa ole köyhdytettyä uraania. Toistelet kuin papukaija?
"Äkkipäätään kokoomus ja RKP, Kristilliset lähtisivät mukaan, demarit ehkä..."
Kukaan muu ei Suomesta lähtisi kuin sinä ajatuksen isänä ja sinä toki joudatkin lähtemään. Seuraavaksi ripustetaan sinut itsesi Hornettiin.
- Suomi on Georgia II
Oletteko ottaneet huomioon, että jos presidentti Niinistö alkaa ampumaan risteilyohjuksia Venäjälle vaikka USA olisi käskenytkin niin se ei tulisi apuun.
USA tekisi Niinistölle saakasvilit elikkä häippäisi heti kun Venäjä tekisi vastaiskunsa. Niin justiin kävi Georgiassa. - YLE:n toimittaja
On harhaoppi luulla ettei koko maailma löisi yhtäaikaa tätä koko maailman
kauhistusta rikollisen NL:n jätettä. Iankaikkinen pahuus NL hävitetään pois.
Rivien välistä ovat ihmiset tietoisia NL:sta (kaiken kauniin pilaaja, kiduttaja,
niskalaukaukset, satanan valtakunta, ei vaaleja, kansojen orjuuttaja NL)
http://www.youtube.com/watch?v=JYjVrbARXog&feature=related
Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa). Yksikään maa ei tee enää virheitä!- Pullistuva Silmä
Rikolliset venäläiset eivät kyllä saa äänestää missään maassa!
Jeltsinin lähipiiri pakeni Yhdysvaltoihin. Duuma on vain tekaistu.
Länsimaiset todelliset aseet odottavat lopullista ratkaisua hävittää paha!
Nato EI OLE KÄYNYT vielä yhtään sotaa (lopullinen ratkaisu tulee).
(Erkki Tuomioja)
Kiihtyvällä vauhdilla menemme kohti lopullista päämäärää voittoa.
vain 00000000000000000000000000000000000000000000000000000,1 on vasta tarvittu!
Lamat tulevat ja menevät. Hyvä maailman työttömyys on Venäjän loppu.
Kyllä ulkoministeri Erkki Tuomioja tietää kuinka kupla Venäjä katoaa pian.
- 4
Sinä olet elävä mielisairas, saa tanan ku sipää.
- Puolustustaistelumme
Sauli ei edesosaa arvostaa murhaaja Leninin patsasta, kun maailmassa ovat yhdistyneet hävittämään menen tullen rikolliset russia. Puolustusministeriö on valtuuttanut puolustusvoimat allekirjoittamaan sopimuksen, jolla Suomi hankkii Yhdysvalloista AGM-158 JASSM (Joint Air-to-Surface Standoff Missile) -ohjuksia Ilmavoimien F-18 Hornet -kalustoon. Hämäsikö ja ymmärsikö Tarja H tahallaan Putinia hullun Stalinin juhlissa? Tarkkaa yhteistä hyökkäämisen ajankohtaa ollaan yhdessä selvittämässä useissa meidän sotakorkeakouluissa. Tämä puolustustaistelu ei heikenny Tarja Halosen epämiellyttävän kimeän äänen takia, joka viiltää meitä kaikkia sydäntä särkevästi. Rikollisten kuorolaulu ei voi kieltää vapaata maailmaa puolustamasta meitä. Maailma iskee kun on pakko. Puolustustaistelu vapauttaa meidät huligaaneista. Hankkeen kokonaishinta on 50 X 178,5 miljoonaa euroa ja maksatukset jakautuvat kuudelle vuodelle ja kaikille maille. Lamat loppuvat. Puolustusbudjetissa on jo varauduttu lisäksi JASSM-hankkeen rahoitukseen. Kuka nyt mitäkin merkittävänä maana pitää? Itse asiassa Nato on saanut varsin merkittäviä uusia jäsenmaita heti NL:n romahtamisen jälkeen, jolloin siihen liityivät Viro, Latvia, Liettua, Puola, Unkari, Slovakia ja tavallaan Itä-Saksa, joka yhdistyi Länsi-Saksaan. Nämä maat kuuluivat aikoinaan itäblokkiin ja viisastuivat siitä kokemuksesta sen verran, että päättivät, 'ettei koskaan enää'. Kaikki vapaat ovat YK.ssa Nato ja Suomi.
- Seppo Yli-Ojanperä
BGM-109 Tomahawk on pitkän matkan säästä riippumaton risteilyohjus, joka laukaistaan sukellusveneestä tai laivasta maamaaleihin. Ohjus on erittäin tarkka ja sillä on pitkä kantama (~2500 km). Nimi "Tomahawk" tulee Pohjois-Amerikan intiaanien sotakirveestä. Tomahawk kantaa 450 kilogramman taistelupanosta.
Ohjus laukaistaan kiinteää polttoainetta käyttävän raketin avulla. Tämän jälkeen siivekkeet ja ohjauspinnat avautuvat ja suihkumoottori pitää tasaisen vauhdin lennon aikana. Tomahawkia on vaikea havaita sen pienen koon vuoksi. Tutkahavaitseminen on hankalaa, koska ohjus lentää matalalla.
Tomahawkia käytetään kiinteisiin kohteisiin, kuten ilmapuolustuksiin ja kommunikointikeskuksiin.
Ohjuksen ohjaukseen käytetään merellä inertiaohjausta ja maan päällä maan muotoja seuraavaa TERCOM-ohjausta. TERCOM vertaa maaston korkeusvaihteluja tallennettuun karttaan selvittääkseen ohjuksen sijainnin. Jos on tarpeellista, kurssimuunnos tehdään ja ohjus laitetaan uudelle kurssille kohti maalia. Lopullinen ohjaus tapahtuu optisella DSMAC (Digital Scene Matching Area Correlation) -järjestelmällä, joka vertaa tallettua kuvaa kohteesta varsinaiseen kohteeseen. Vuoden 1993 Block III TLAM -malleissa otettiin käyttöön GPS-paikannus.
Ohjusta käyttävät Ison-Britannian Royal Navy ja Yhdysvallat.
Ohjus on 5,56 metriä pitkä (6,25 laukaisussa), massa on 1 192,2 kilogrammaa (1440 kg laukaisussa), sen siipiväli on 2,6 metriä ja halkaisija 51 senttimetriä. Keskinopeus on 880 km/h. Taistelukärkenä on 450 kg tavanomaista räjähdettä, rypälepommi tai 200 kt W-80 ydinase. (SALT-sopimus kuitenkin rajoitti ydinkärkien käyttöä risteilyohjuksissa.)
Ohjusta alettiin kehitellä vuonna 1981 ja ensimmäiset kokeet tapahtuivat vuonna 1983. Vuonna 1991 ohjusta käytettiin Persianlahden sodassa Irakissa, jossa laukaistiin 288 ohjusta.
Tomahawkeja valmistaa yhdysvaltalainen sotateollisuuden konserni Raytheon. - Martin toimisto
Juuri niin!
Meidän pitää muistaa, että kaikki vapaan maailman aseet ovat omiamme.
Lopullinen ratkaisu on niin tärkeä tehdä. Hyvä elämä on täynnä rakkautta! - Step by Step
Tietoisena näin suuresta tehtävästä ovat maailman vapaat kansakunnat yhtä!
Juutalainen salajuoni on valtavalla voimalla hävittää rikollinen NL täydellisesti. - Step by Step
Tietoisena näin suuresta tehtävästä ovat maailman vapaat kansakunnat yhtä!
Juutalainen salajuoni on valtavalla voimalla hävittää rikollinen NL täydellisesti. - 2
Muistaha oottaa lääkkeesi saa tanan mielisairas!
- Aloittaako sodan
Aikamoista toi Niinistön Nato-jengi saatanoineen ja juutalaisineen on. Saas nähdä aletaanko me ampumaan niitä risteilyohjuksia Venäjälle. Aloittaako Niinistö sodan?
"Aikamoista toi Niinistön Nato-jengi saatanoineen ja juutalaisineen on. Saas nähdä aletaanko me ampumaan niitä risteilyohjuksia Venäjälle. Aloittaako Niinistö sodan?"
Taasko? Koska olemme aiemmin ampuneet? Lisäksi: eihän meillä edes ole vielä niitä risteilyohjuksia!
Suollat jatkuvana jonona täysiä päättömyyksiä. Suomi ei tule aloittamaan minkäänlaista sotaa.
- Näinhän se onkin
Sauli Niinistön leppymätön viha huligaaneja kohtaan ja kaheli Leninin patsas!
Sekin vielä!- Suuri viisaus
Veikkaan Sauli Niinistön vapauttavan Venäjän jo lähitulevaisuudessa!
- Hyökkäys helvettiin
Suuri viisaus kirjoitti:
Veikkaan Sauli Niinistön vapauttavan Venäjän jo lähitulevaisuudessa!
Miksi hyökätä vielä Venäjälle, kun Stalin tappoi kaikki viisat venäläiset.
Putin edustaa mielisairaita murhaajia. Yöllä tulee koputtaja. Ei vaaleja!
- Yhdysvallat ja Suomi
F-15 Eaglessä on automatisoitu asejärjestelmä, jota tukemaan on kehitetty Raytheonin valmistama AN/APG-63-tutka. Tutkasta on koneen uudempia malleja varten kehitetty paranneltuja versioita ja F-15E Strike Eaglessä käytetään uudempaa AN/APG-70-tutkaa. Kaikissa sääolosuhteissa toimintakykyiseksi suunniteltu APG-63 kykenee havaitsemaan enintään noin 110–160 kilometrin päässä liikkuvan kohteen. Tutka on myös suunniteltu siten, että taistelutilanteessa lentäjä pystyy samanaikaisesti tähtäämään useisiin viholliskohteisiin. Tutka on yhdistetty hävittäjän asejärjestelmän toimintoihin, joten lentäjä voi hyödyntää tutkaa avustamaan laukaisemiensa tutkahakeutuvien AIM-120 AMRAAM -ohjuksien osumista vihollisen lentokoneeseen.
F-15 Eagle laukaisee AIM-7 Sparrow -ilmataisteluohjuksen.
F-15 Eaglen rungon alaosa voidaan aseistaa AIM-7 Sparrow -tyypin keskikantaman ilmatorjuntaohjuksilla, vaikka niitä ollaan jo konetyypin ensisijaisessa aseistuksessa korvaamassa uudemmilla ja kehittyneemmillä AIM-120 AMRAAM -ilmasta-ilmaan-ohjuksilla. Rungon alapuolen ohella ohjuksia voidaan aseistaa myös siipien alapuolelle, jossa on tilaa AIM-9 Sidewindereille ja AIM-120 AMRAAM:lle. Hävittäjä voi kantaa samanaikaisesti neljää AIM-7F/M Sparrow - ja AIM-9 Sidewinder -ohjusta tai vaihtoehtoisesti kahdeksan AIM-120 AMRAAM -ohjusta. - Lamborghini LP640
Reventónin on sanottu olevan tehokkain ja kallein Lamborghini tähän päivään mennessä, maksaen miljoona euroa.
Virallisessa lehdistötiedotteessa ilmoitetaan että autoja valmistettaisiin vain 20 kpl erä, mutta myöhemmin on raportoitu että kokonaisvalmistusmäärä olisi 100 autoa.
Kori on saanut muotonsa F-22 Raptor taisteluhävittäjän innoittamana. Vaikka kori onkin uusi, niin melkein kaikki tekniikka (mukaanlukien moottori) on otettu suoraan Lamborghini Murciélago LP640:stä - Kari Tarha
Länsimaat eli oikeusvaltiot (kansalaisyhteiskunnat) kaikki saavat parhaat
aseet mitä maailma tarjoo. Suomen velvollisuus on olla Nato oikeusvaltio.- Sauli Pressa
Meillä on käytettävissämme koko vapaan maailman voima ja kalusto.
- Mitään ei puutu!
Sauli Pressa kirjoitti:
Meillä on käytettävissämme koko vapaan maailman voima ja kalusto.
"Tutka on myös suunniteltu siten, että taistelutilanteessa lentäjä pystyy samanaikaisesti tähtäämään useisiin viholliskohteisiin." Huippua Nato!
- ei onnistu holokausti
venäjä puolustaa juutalaisia. jos suomi ja nato hyökkäävät niiden kimppuun venäjä älähtää. venäjä ei suvaitse natseja.
- pommitus venäjälle
suomi laukaisee risteiyohjukset hornetteista venäjälle jonka jälkeen ne lentävät ruotsin ja norjan hävittäjien taakse turvaan.
- eivät auta
lyödäänkö vetoa niin ruotsalaiset, tai norjalaiset, tai tanskalaiset nato koneet ei tule puolustaan hornetteja eikä edes niinistöä kun hornettimme lähtee pommittamaan venäjää.
- se paljastui
presidentti niinistö jäi taas housut kintuissa kiinni. niinistö oli perstamassa suomelle tukikohtaa naton kanssa islantiin. sillä säilytetään risteilyohjusten ydinkärjet.
- Jää lähtötelineisiin
Kuulkaas peräkamarin pojat, Niinistö ei ehdi edes saada laukaisukäskyä amerikanohjuksilleen Pentagonista kun ne on jo tuhottu.
"Niinistö ei ehdi edes saada laukaisukäskyä amerikanohjuksilleen Pentagonista kun ne on jo tuhottu. "
1. Niitä Amerikan ohjuksia ei vielä edes ole Suomessa
2. Niinistö ei päätä niiden laukaisusta
3. Laukaisu ei edellytä 'käskyä Pentagonista'
4. Mahdollisesta laukaisusta (edellyttäen, että niitä maassa on) päättä Hallitus, Eduskunta ja armeijan johto.
Kuinka monta mokaa pystyy kahteen lauseeseen tunkemaan?
- 4
Tietoisena näin suuresta tehtävästä ovat maailman vapaat kansakunnat yhtä!
Juutalainen salajuoni on valtavalla voimalla hävittää rikollinen NL täydellisesti.
Putin siirtää toimivia romuaseitaan Iranista Syyriaan. Voitamme kaikkipahan.
Epätoivoinen Putin yritys nujertaa kansainvälinen yhteisö Putinin lopunaika.
Kiina kusettaa täysillä Putinia ja auttaa Ukrainaa jne. USA leikissä mukana.
Putin saa alastomana koko ajan väärää kuvaa! Hikinen jalanpohja kgb pellen.
Nerokas Kiina rakentaa nopeasti Siperiaan Yhdistyneille kansakunnille mammuttimaista siirtoleiriä, jossa otamme pakkosiirretyilta sormenjäljet
Maailmalla leviää jo karttoja joissa Siperia on vapautettu Kiinalle. - Risto-Pekka Harjula
Merkittäviä etuja Suomen täsmäammuksista tulee myös sitä kautta, että tiettyyn vaikutukseen tarvittava kalusto, esimerkiksi tykkien lukumäärä, vähenee hyvin oleellisesti, samoin vaikutukseen tarvittava aika. Täsmäaseen mahdollistama pieni organisaatio on joustavampi. 1000 täsmäammusta on helpompi piilottaa kuin 500 000 tavanomaista tykinammusta. Luonnollisesti vahvistumme USA:n uuden sukupolven ristelyohjusten avulla, joita hankimme meille Yhdysvaltoihin.
- Ylen toimittaja
Risto-Pekka Harjula
Hyvä kirjoitus!
Kiitoksia. Meillä on myös paljon iskukykyisiä aseita Saksassa, Ranskassa,
Turkissa, Espanjassa, Virossa, Puolassa jne. Kaikki vapaat maat ovat yhtä!
Yhdistyneen kuningaskunnan pinta-ala on 243 610 neliökilometriä, eli noin kaksi kolmasosaa Suomen pinta-alasta. Maan asukasluku on 60 miljoonaa, joten se on meillä väkiluvultaan Euroopan unionin kolmanneksi suurin valtio
Meidän Japanilla on tiiviit taloudelliset ja sotilaalliset suhteet tärkeimpään liittolaiseen Yhdysvaltoihin. Maiden välinen turvallisuusyhteistyö muodostaa Japanin ulkopolitiikan kulmakiven (Meidän rakas liittolainen ihana Japani pusi pusi ). Yhdistyneiden kansakuntien jäsen Japani on ollut vuodesta 1956 lähtien. Maa on ollut väliaikaisena YK:n turvallisuusneuvoston jäsenenä yhteensä 18 kertaa, viimeksi vuosina 2005–2006. Japani kuuluu myös turvallisuusneuvoston pysyvää jäsenyyttä tavoittelevaan G4-ryhmään
- Turvallisuus USA:ssa
Lännen turvallisuusyhteistyö on täysin saumatonta ja tiivistä.
Nykyaika tuo meille monin tavoin haasteita torjua huligaanit.
Pahan valtakunnassa ihmiset menehtyvät hyvin aikaisin pois.
Natomaissa eletään keskimäärin aina 50 vuotta kauemmin.
Pakolaiset halajavat turvaan ihaniin Natomaihin! Nato on hyvä. - Älyvapaata
Jotkut ovat pyörittäneet ylipäälikkö Niinistöä tai sitten hän vain on tyhmä. Ruveta nyt uhittelemaan Venäjälle muutamalla kymmenellä vanhalla Hornetilla, joista osaa täytyy huoltaa huoltohalleissa, ilmasta-ilmaan-ohjukset eivät toimi ja risteilyohjusten ampumisesta päättää USA.
Sinua taasen ei ole höynäytetty vaan suollat tahallista valhetta.
"Jotkut ovat pyörittäneet ylipäälikkö Niinistöä tai sitten hän vain on tyhmä. Ruveta nyt uhittelemaan Venäjälle muutamalla kymmenellä vanhalla Hornetilla, joista osaa täytyy huoltaa huoltohalleissa, ilmasta-ilmaan-ohjukset eivät toimi ja risteilyohjusten ampumisesta päättää USA."
Aika monta virhettä yhdessä lauseessa?
Lentokoneita huolletaan AINA ja joka paikassa huoltohalleissa. Yksi lentotunti vaatii monta tuntia huoltoa.
Niinistö ei ole uhitellut kenelläkään ja hänellä on hyvät suhteet Venäjään.
Ei ole mitään merkkejä siitä, että ohjukset eivät toimi.
Risteilyohjukset ovat aivan tavallisia aseita, jotka voi laukaista niiden ostaja/halussapitäjä.
Olet verraton puppugeneraattori?
- Ei sano vastaan
Niinistö ei uskalla sanoa vastaan kun Pentagon käskee, että ammu köyhdytetty uraani Pietariin.
Halonen, Koivisto, Kekkonen olisi pannut vastaan."Niinistö ei uskalla sanoa vastaan kun Pentagon käskee, että ammu köyhdytetty uraani Pietariin."
Hehe. Miksei uskaltaisi? Ja miksi kukaan sellaista edes käskisi? Päivitä hyvä mies tietosi: köyhdytettyä uraania käytetään vain pst-ammuksissa, mutta ei risteilyohjuksissa. Etkö edes lue mitään?
"Halonen, Koivisto, Kekkonen olisi pannut vastaan."
Juuri Halonen osti niitä risteilyohjuksia, joista pidät niin kovaa meteliä (ja joita ei ole vielä edes maassa).- Olet aika pihalla
lipfert kirjoitti:
"Niinistö ei uskalla sanoa vastaan kun Pentagon käskee, että ammu köyhdytetty uraani Pietariin."
Hehe. Miksei uskaltaisi? Ja miksi kukaan sellaista edes käskisi? Päivitä hyvä mies tietosi: köyhdytettyä uraania käytetään vain pst-ammuksissa, mutta ei risteilyohjuksissa. Etkö edes lue mitään?
"Halonen, Koivisto, Kekkonen olisi pannut vastaan."
Juuri Halonen osti niitä risteilyohjuksia, joista pidät niin kovaa meteliä (ja joita ei ole vielä edes maassa).maisteri, maisteri, jo risteilyohjuksen "rungossa" on köyhdytettyä uraania kärjestä puhumattakaan.
Sinulla on sellaiset 80-luvun tiedot, Pst-ammuspöpinöinesi. Nykyisin kuule köyhdytettyä on jo sinko- ja kivääriammuksissakin bunkkeripommeista puhumattakaan.
Kerro vielä niin kuin Hesariin, että köyhdytetyllä uraanilla ei ole mitään haittavaikutuksia että voisit vaikka syödä sitä. Olet aika pihalla kirjoitti:
maisteri, maisteri, jo risteilyohjuksen "rungossa" on köyhdytettyä uraania kärjestä puhumattakaan.
Sinulla on sellaiset 80-luvun tiedot, Pst-ammuspöpinöinesi. Nykyisin kuule köyhdytettyä on jo sinko- ja kivääriammuksissakin bunkkeripommeista puhumattakaan.
Kerro vielä niin kuin Hesariin, että köyhdytetyllä uraanilla ei ole mitään haittavaikutuksia että voisit vaikka syödä sitä."risteilyohjuksen "rungossa" on köyhdytettyä uraania kärjestä puhumattakaan."
Ei ole, koska siitä ei ole siinä mitään hyötyä. Sitä käytetään suuren ominaispainosa takia vain pst-ammuksissa.
"Sinulla on sellaiset 80-luvun tiedot, Pst-ammuspöpinöinesi. Nykyisin kuule köyhdytettyä on jo sinko- ja kivääriammuksissakin bunkkeripommeista puhumattakaan."
No sitten sinulla on vastaavasti 70-luvun tiedot.
"Kerro vielä niin kuin Hesariin, että köyhdytetyllä uraanilla ei ole mitään haittavaikutuksia että voisit vaikka syödä sitä."
Mihin Hesariin? Me olemme tällä palstalla. Ja tottakai köyhdytetty uraani on ihmisille vaarallista. Sen tietää jokainen. Jopa sinäkin näemmä.- Selkä taipuu jo
lipfert kirjoitti:
"risteilyohjuksen "rungossa" on köyhdytettyä uraania kärjestä puhumattakaan."
Ei ole, koska siitä ei ole siinä mitään hyötyä. Sitä käytetään suuren ominaispainosa takia vain pst-ammuksissa.
"Sinulla on sellaiset 80-luvun tiedot, Pst-ammuspöpinöinesi. Nykyisin kuule köyhdytettyä on jo sinko- ja kivääriammuksissakin bunkkeripommeista puhumattakaan."
No sitten sinulla on vastaavasti 70-luvun tiedot.
"Kerro vielä niin kuin Hesariin, että köyhdytetyllä uraanilla ei ole mitään haittavaikutuksia että voisit vaikka syödä sitä."
Mihin Hesariin? Me olemme tällä palstalla. Ja tottakai köyhdytetty uraani on ihmisille vaarallista. Sen tietää jokainen. Jopa sinäkin näemmä.Hyvä maisteri, alat jo taipua. Mitä mieltä lienet köyhdytetystä uraanista kun Niinistö ampuu sitä Venäjälle ja Venäjä lähtee puolustautumaan. Siinä vaiheessa Venäjän sotilaat eivät kuuntele pst-juttujasi.
Selkä taipuu jo kirjoitti:
Hyvä maisteri, alat jo taipua. Mitä mieltä lienet köyhdytetystä uraanista kun Niinistö ampuu sitä Venäjälle ja Venäjä lähtee puolustautumaan. Siinä vaiheessa Venäjän sotilaat eivät kuuntele pst-juttujasi.
En ole maisteri vaan Jutta Urpilainen. Ja koko väittämäsi köyhdytetystä uraanista risteilyohjuksissa on absurdi eikä ole sinulle kunniaksi. Venäläiset sotilaat ei nyt muutoinkaan kuuntele kylähulluja.
- Joukkotuhoaseita

maisteri, maisteri, hyökkäys on paras puolustus vai. Sinun juttujasi ei enää lue ja kuuntele kuin sinä itse ja pari muuta reservistihöperöä.
Risteilyohjuksissa käytetään köyhdytettyä uraania kotelossa ja kärjissä. Jos Niinistö ryhtyy ampumaan niitä Venäjän kaupunkeihin, käynee niin, että Niinistö otetaan kiinni ja viedään kansainväliseen oikeuteen ellei USA sitten anna poliittista turvapaikkaa ja henkivartijoita Niinistölle omalla mantereellaan. Joukkotuhoaseita kirjoitti:
maisteri, maisteri, hyökkäys on paras puolustus vai. Sinun juttujasi ei enää lue ja kuuntele kuin sinä itse ja pari muuta reservistihöperöä.
Risteilyohjuksissa käytetään köyhdytettyä uraania kotelossa ja kärjissä. Jos Niinistö ryhtyy ampumaan niitä Venäjän kaupunkeihin, käynee niin, että Niinistö otetaan kiinni ja viedään kansainväliseen oikeuteen ellei USA sitten anna poliittista turvapaikkaa ja henkivartijoita Niinistölle omalla mantereellaan.Rakas ystäväni pöljä! Epäilen vahvasti, että sinun ja minun juttuja ei juuri kukaan lue. Sinulla ne ovat poskettomia ja minä niitä yritän heikolla menestyksellä torjua. Mitäpä lukemista niissä olisi?
Risteilyohjuksissa ei ole tapana käyttää köyhdytettyä uraania, koska siitä ei ole niissä hyötyä.
Et ole kertaakaan osannut selittää, että miksi joku Niinistö ampuisi mitään minnekään? Koetapa se nyt selittää. Syitä siihen, miksi näin ei tapahdu on useita:
- meillä on aivan hyvät suhteet naapurimaa Venäjään
- minkäänlaisista sotatoimista ei maassamme päätä presidentti.
Tuntuu hieman omituiselta kun jatkuvasti suollat vainoharhaista potaskaa ilman pienitäkään perustelua?
- Nallipyssyohjukset
Niinistö alkoi uhoilemaan Venäjälle amerikkalaisilla risteilyohjuksilla ja nyt vielä pottuilee lastenhuostaanotolla.
Venäjällä on ss-18 jättiohjus, joka tekee Niinistön risteilyohjuksista nallipyssyjä. Eikö jenkit kertoneet totuutta ennen kauppaa vai kuka veti Niinistön retkuun. Kukaan viisas ei uhoile nallipyssyillä."Niinistö alkoi uhoilemaan Venäjälle amerikkalaisilla risteilyohjuksilla"
Tarkoittanet Tarja Halosta, joka ne osti? Tosin ohjukset eivät vielä edes ole maassa.
"nyt vielä pottuilee lastenhuostaanotolla."
Niinistö? Ei hän ole ottanut huostaan ketään:-) Asia on päinvastainen. Sisäpoliittisista syistä Venäjä yrittää ärhennellä ulkovalloille. Puuhassaan se saa apua desantti Bäckmannille, joka tekee samaa työtä kuin sinä olet tehnyt tässä viikkojen ajan.
"Venäjällä on ss-18 jättiohjus, joka tekee Niinistön risteilyohjuksista nallipyssyjä."
Kaikilla mailla on omat ohjuksensa. Eivät ne uhkaa ketään rauhan aikana.
- Joudutaan sotaan
Suomi ei voi puolustaa itseään risteilyohjuksilla. Usa käskee Niinistön suojaamaan niillä Naton ohjuskilpeä. Sen avulla USA ja Nato hyökkäävät Venäjälle.
Älä sekoile hyödyllinen idiootti eli vasemmistolainen pikkuporvari. Eihän amerikanherrat uskalla hyökätä yhteenkään ydinasevaltioon. Käytännössä se tarkoittaisi YK:n välitöntä hajoamista, ja ydinpommeja putoaisi myös Valkoiseen taloon.
- Me alotetaan
Etkö ymmärrä. USA ja Nato panevat Niinistön pommittamaan Venäjää. Ite ne on piilossa Yhdysvaltojen mantereella.
- Pösilön pöpinää
"Etkö ymmärrä. USA ja Nato panevat Niinistön pommittamaan Venäjää. Ite ne on piilossa Yhdysvaltojen mantereella."
Millä? Ritsallako? Ja pakottaa miten? Ei Suomea voi 'pakottaa' yhtään mitään. Lisäksi on aika hupaisa ajatus, että USA kaipaisi sotaa Venäjän kanssa? Oletko aivan terve?
Tuota en usko.
- Samaan suohon
Olet varmasti oikeassa. Presidentti Niinistö on USA:n Natolle se ns. hyödyllinen idiootti.
Suomella ei ollu mitään Sanomista Natsi-Saksan hyökkäykseen. Mukana oltiin osittain omasta politiikasta johtuen, mutta myös Saksan määräyksestä. Samaan on Niinistö meitä viemässä nyt USA:n ja Naton kanssa veljeilyllä.- Suo olet itte
Niinistö on USA:lle Suomen presidentti, joka pitää oman päänsä. Hän ei ole tähän mennessä veljeillyt USA:n kanssa ja jatkanut hyviä suhteita Venäjään.
- gadaffit
Kiinnostavaa seurata ampuuko USA Islannin alueelta ohjukset Venäjän energialaitoksiin ja aloittaa sodan, mihin NATO:n ja Niinistön Suomen on sitten pakko osallistua vai aloittaako iskut joku pohjoisen Jäämeren NATO-maista tai USA ja NATO Venäjän Kaukasuksella.
Jos Suomi vedetään sotaan luultavasti kansa nousee kapinaan ja tekee Niinistölle gadaffit, koska Suomen kansa ei kannata Suomen NATO-jäsenyyttä eikä huonoja välejä Venäjän kanssa.- Pösilön pöpinää
Ei kovinkaan kiinnostavaa, sillä sinä olet ainoa, joka uskoo USA:n hautovan sotaa Venäjää vastaan. Kun sitä ei kuulu niin luulisi seuraavien kuukausien aikana myös kahelin höyrypään innon laantuvan.
Sauki Niinistöllä on hyvät suhteet Venäjään eikä mitään riitoja sen kanssa. Jos eksyt julkisuuteen niin sinulle itsellesi voisi tehdä Gaddafit jatkuvien väärien tietojen levittämisestä.
- Suomi ei kestä
Presidentti Niinistö saa risteilyohjukset kiinni Hornetteihin juuri NATO:n ilmatilapuolustukseen. Noinko olisi, että USA ja NATO on suunnitellut Suomen presidentti Niinistön aloittamaan sodan Venäjää vastaan.
Ei mikään läpihuutojuttu. USA ja NATO voi tehdä saakasvilit, jättävät Niinistön ja Suomen yksin kun Niinistö on käskenyt ampumaan risteilyohjukset USA:n käskystä, niin kuin jättivät Saakasvilin ja Georgian.
USA, NATO ja Georgia kestivät 3 päivää Venäjää vastaan. Niinistön NATO-Suomi ei tule kestämään yhtään pitempään. Toivottavasti syyttömät eivät selkkauksessa kuole vaan syylliset.- Pösilön pöpinää
Että jaksatkin ja pelkkää soopaa! Suomella ei ole minkäänlaista riitaa Venäjän kanssa ja vielä vähemmän sotahankkeita. Koko ajatelmasi on uskomatonta skeidaa?!
"USA, NATO ja Georgia kestivät 3 päivää Venäjää vastaan."
Sillä erotuksella, että kahnauksessa EI ollut mukana USA tai Nato. Oltko täysin kykenemätön kertomaan yhtäkään asiaa totuudenmukaisesti? Ja kun puhut syyllisten rankaisemisesta niin sinä itse olet no 1 pupunlevittäjänä!
- Suomen tehtävä
Niinistön ja Suomen tehtävä ei ole ampua ohjuksia vain Venäjän siviilikohteisiin. Tietenkin sitäkin, mutta päätehtävä on yrittää estää Venäjää "ampumasta takaisin" kun USA:n, NATO:n ja Suomen joukot hyökkäävät.
- Nato on voittaja
Amerikan Yhdysvallat ja Euroopan Yhdysvallat ovat liittolaisia parasta Nato.
Täällä kotona lännessä oksat notkuvat me voitimme rikollisen venäläisen
miehityksen (NL = rikollisen venäläisen miehityksen peitenimi (nykyisin Putin)
Tuhannet rekat vievät päivittäin kauhistukseen elintarvikkeita. Nato voitti NL:n..
Me olemme voittajia! Kansainvälinen yhteisö YK Nato voitti täydellisesti.
Venäjä on kuvottavan joukkomurhaajan Putinin (kuitenkin meidän nukke vähän aikaa) julman kgb:n miehittämänä. Juutalaisia vainotaan enää vain siellä. ! ! !
Mitäpä siellä ei vainottaisi. On piiritystilanne pahiksen ympärillä! Suomen
puolustusvoimia vahvistetaan sivistysmaiden Natossa. Onneksi on Nato! - Mistä ne laukaistaan
Montako sataa kilsaa ne risteilyohjukset lentää. Joutuvatko Suomen Hornetit menemään Venäjän puolelle laukaisemaan ne, jos USA ja NATO käskevät Niinistöä, että Suomi tuhoaa Pietarin taikka Muurmanskin.
- Somalit = Obamaa
Mä ainakin haluun somaleille tänne Leninin patsaan ja täyden ylläpidon.
Tarja Halosen ansiona on se, ettei me oteta Karjalaa takaisin. Tuomioja
ja Halonen on NL:n rauhanaseiden puolella. Tarja Halonen esti Suomea
pääsemästä sivistymaiden Natoon. Nyt kävi ilmi että täällä otetaan vauvat
pois Äidin tisseistä. Ei me olla sivistysmaa, vaan NL etupiiriä, kukaan ei
halua että meitä puolustetaan. Ihmiset haluukin Naton vastapainona liittyä
Putiniin. Johan Bäckmän on todella oikeassa että Suomi ei kelpaa Natoon.
Venäläiset tykkää Ladasta ja Leninin patsaasta. Niillä on 5 miljoonaa katu-
lasta ruoskittavana. Miksi meillä ei saa myydä vttua. Kyllä venäjällä tätäkin.
Meillä turhaa hoidetaan lapsia, ruoskimalla palautuu NL ja Leninin patsas.- Suomen Inkeri
Kun ei ole halua palvella Jumalaa palvelee satanaa.
Lapset tapetaan jo vauvana ja jatketaan vtun myyntiä.
Ei sillä ole mitään merkitystä turisti joskus osta rako.
Nato nappaa Putinin kiinni. Antaa hyvän elämän tulla.
- Naton suojista
Suomi ei pysty yksin ampumaan ohjuksia Venäjälle. Hornettimme tarvitsevat NATO:n suojaa ja USA:n tutkajärjestelmän suojaa. Sen takia Niinistö vie Hornettime NATO:n ilmatilaa puolustamaan Islantiin.
Puolustusministeri Haglund on sen verran tomppeli, että paljasti koko jutun. USA vaatii, että Suomi/Niinistö/Puheloinen harjoittelee risteilyohjusten laukaisemista USA:n verkossa osana NATO:a. - Olemme itse Lännessä
Siirrytään taas asiaan:
Yhdysvallat ja Eurooppa ovat liittolaisia. Venäjä on murhattu ajat sitten pois.
Murhaaja Lenin ja murhaaja Stalin eivät millään muotoa ole mikään maa!
Yhdysvallat aikoo vapauttaa vankilan, ennenkuin rikollinen hävittää meidät. - Tomppelit
Venäjä tuo kuulemma Jäämerelle hävittäjiä, jotka tuhoavat Suomen jenkkiristeilyohjuksia.
Presidentti Niinistö pelaa kallista peliä, Katainen taitaa olla neuvonut Niinistöä siitä, minkä kokoinen Venäjän kansantalous on.- Sinä homppeli
Venäjällä ei ole mitään syytä hyökätä mihinkään ja Niinistöllä on hyvät suhteet Venäjään.
- Mihin varastoidaan
Usan risteilyohjuksissa voidaan käyttää tavanomaisten räjähteiden lisäksi köyhdytettyä uraania, biologista, kemiallista ja ydinkärkeä.
Mihin presidentti Niinistö antaa luvan varastoida niitä. Köyhdytettyä uraania osaamme käsitellä joten kuten, mutta biologisten kemiallisten ja ydinkärkien käsittely ja varastointi on puolustusvoimillemme hebreaa.
Mihin kuntiin? Kuka valvoo? Kuka vartioi? Kuka käsittelee?Vastaus: kunnat salataan, hommat joutuvat tekemään varusmiehet.
Suomi on nyt onnellisesti ydinsotaa käyvä valtio. Siitäkään Niinistö ei ole kertonut kansalle.- Pösilön pöpinää
Täysin huuhaata taaskin. Suomen ohjuksiin tulee normaali taistelukärki, joka sisältää räjähdettä. Ja Suomi ei ole menossa mihinkään sotaan mukaan!
Eikö sinua homppeli hävetä?
- Ei saa apuja
Todellinen vaara, jos Niinistö joutuu laukaisemaan risteilyohjukset Venäjän puolelta taikka edes läheltä Venäjän rajaa. Siittä voi jo nyt olla varma, että USA:lta ja NATO:lta Niinistö ja Suomi ei saa suojaa. Ne pesevät kätensä, vaikka olisivat Niinistön painostaneet laukaisemaan ne ohjukset.
- Pösilön pöpinää
Sellaista vaaraa ei todellakaan ole, koska Suomella ei ole aikomustakaan ryhtyä sotaan tai laukaista yhtään mitään. Jos olet onneton ihminen ja näet yöllä painajaisia niin miksi tunget niitä tänne? Olet aivan yhtä surkea kuin Bäckman.
- Tilanne katsaus
"Venäjällä ei ole mitään syytä hyökätä mihinkään"
höpö höpö höpö höpö
edellä
mielisairaan aivopestyn pskan mielipide, joka ei ymmärrä maailman tilannetta.
Esitän tässä koko maailman tietämän todellisen tilanteen:
NÄIN SEN VAPAA MAAILMA NÄKEE:
1) Venäläiset eivät onnistuneet pakenemaan NL:sta , vaan heidät tapettiin
orjatyössä. Muurattiin metron seiniin ja jyrättiin maantien pintaan NL:ssa.
Asukkaille annettiin ns. niskalaukaus ja joukkohaudat ovat täynnä murhaaja
Putinin, murhaaja Leninin ja murhaaja Stalinin uhreja. Venäläiset eivät valitse
päättäjiään. KGB lukee joukkomurhaaja Putinin silmissä. Sieltä jonotetaan
pois. Suomessa asuu venäläisiä (etupäässä meidän inkeriläisiä).
2) Venäjä aikoo hyökätä Suomeen miehittääksen koko Suomen. Tästä on
erittäin paljon todisteita. Se varustaa täyttä häkää hyökkäysvoimiaan Suomen
rajan takana. Venäjä miehittää. Tekee etnistä puhdistusta. Siellä ei ole oikeita
uutisia. Vale kertoo mitä Sauli Niinistö päättää. Onneksi me emme välitä.
3) On äärimmäisen tärkeää pitää jatkuvasti suuria Naton koko lännen yhteisiä sotaharjoituksia Suomessa. Varustaa Suomen puolustusvoimat länsimaisilla risteilyohjuksilla, jotka pystyvät nopeasti hävittämään venäläisten hyökkäyksen.
4 Jokainen vapaa mies ja nainen tietää varmuudella, että Kreml on varastettu lännen kuningashuoneelta. Huligaanit pystyttivät murhaaja Leninin patsaat.
NL oli vain joukkomurhaaja kgb:n peitenimi. Rikolliset venäläiset tapetaan!
5) Nato on paras puolustus! Koskaan emme ota joukkomurhaaja Putinilta
mitään ohjeita. Pieni rikolliskopla miehittää koko Kiinan ja Euroopan välistä
aluetta. Venäläiset "tiedemiehet" ovat jo siirtyneet länteen. Siellä ei ole edes
tieteitä, mutta yöllä tulee koputtaja. Jatkuvasti katoaa ihmisiä joille annetaan
samantien tyypillinen niskalaukaus, kukaan ei kysy heidän perään (Putin)
6) Emme missään tapauksessa kuulu joukkomurhaaja Putinille mitenkään.
Suomi on ja pitää kuulua vain Länteen. Koko länttä puolustetaan yhdessä!
7) Pelkästää Pyhään Israeliin on siirtynyt miljoona venäläistä (etupäässä
juutalaisia). Natomaat rakentavat tuotantolaitoksia ja myyvät elintarvikkeita,
mutta Putin on vain meidän nukke. Voidaakseen välttää tulevan häkin, sen
on tuhottava sivistysmaat ja annettava niskalaukauksia meille loputtomiin.
8) Iran valmistautuu Putinin tuella tuhoamaan länsimaat. Syyria on "Putin".
Step by Step. Suomi ja Yhdysvallat tuhoavat rikollisen. Laittavat Putinin pään pölkylle. Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon. Pahis hajoaa täysin.
9) Yhtenäinen vapaa maailma on meille tärkeintä. Yhdistyneet kansakunnat
YK Nato. On tärkeintä kuulua Natoon. Putin on polvillaan Naton edessä!
10) Kun me kaikki olemme pahiksen ympärillä, voimme lyödä joka puolelta oikein kovaa! Yksikään maa ei auta Putinia tuhoamaan muuta maailmaa!!!!!
11) Putin on myös Stalinin nukke. Venäjä on vielä erinomainen sijoituskohde
jonne voimme rakentaa tehtaita, jos olemme Natossa. Saksa on erittäin rakas
venäläisille, koska aseveli pystyy menen tullen aina nopeasti heti hävittämään rikolliset venäläiset. Köningsbergissä paikalliset asukkaat räjäyttivät murhaaja
Leninin patsaat. Urho Kekkonen vaati vapauttamaan huligaaneista Karjalan.
12) Se keskiluokka siellä on harhaa, jota pidämme vähän aikaa matkoilla ja
ostoksilla meidän kaupoissa. Muutama miljoona asukasta saa matkustella.
Sata miljoonaa näkee nälkää. Putin ei ole millään mittarilla mikään "valtio".
Juutalaisia vainotaan enää vain kauhistuksessa, mitäpä siellä ei vainottaisi! - Seppo T. Häkkinen
Kiitos!
Hyvä välillä saada puolueeton koko maailman yhteinen mielipide.
Tämä varmasti avasi jokaisen silmät. Halosen aikana pidimme jatkuvasti
suuria Naton yhteisiä sotaharjoituksia Suomessa. Nyt niitä lisätään tuntuvasti!- Ookkonäpölkä?
"Tämä varmasti avasi jokaisen silmät. Halosen aikana pidimme jatkuvasti
suuria Naton yhteisiä sotaharjoituksia Suomessa. Nyt niitä lisätään tuntuvasti! "
Ja minä kun en huomannut ainuatakaan. Ei tainneet olla sitten kovin suuria? Karttaharjoitus hotellihuoneessa kahdestaan?
- Rämä
Hankintaan liittyvät muutostyöt Hornet-koneisiin tehdään osana koneiden vuoteen 2016 mennessä toteutettavaa elinkaaripäivitystä. Hankinta on osa puolustusvoimien ydintoimintojen turvaamista. Se on niin tärkeä hanke puolustuskyvyn kehittämisen kannalta, että materiaalihankintojen supistuksia ei ole kohdistettu siihen.
Suuri tulivoima on myös kaikilla muilla nopeasti liikkuvilla ohjusasemilla! - Suomen Kansa
Hyvä välillä saada puolueeton koko maailman yhteinen mielipide.
Tilannekatsauksesta paljon kiittäen!
Suomen Kansa! - Suomi Naton apuri
Niinistön "Naton kaveri Suomi" yrittää murtaa Venäjän puolustukseen mm. risteilyohjuksilla käytävän, jota myöten USA:n ja NATO:n joukot hyökkäävät Venäjälle täältä Pohjolasta.
- Suomi itse Nato
"Naton kaveri Suomi"
Koko kansainvälinen yhteisö tukee venäläisten vapauttamista. Äänislinnassa pidämme voitonparatin. Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa). Samoin omat paraatit esim. Moskovassa ja Suomen (ja Ruotsin) Viipurissa. Moskovan ympärille tehdään pikku Venäjä, jossa hyväksytyt asukkaat saava valita vapaissa vaaleissa ekan kerran oikean presdentin ja oikean parlamentin. Kiina rakentaa Yhdysvallan tuella parasta aikaa mammuttimaista siirtoleiriä pakkosiirretyille Siperiaan. Venäläisillä on useita täysin eri henkilöllisyyksiä, mutta otamme sormenjäljet. ennen tuolia. Länsimielisillä ja vapauden kaipuulla asutetaan Venäjä. Kiina saa tyhjänä Siperian ja Suomen heimo tyhjän koko Karjalan. Kun jokainen Leninin patsas on murskattu ja Putin otettu kiinni.
Kiinalla on nerokas kyky poistaa rikolliset venäläiset maailman vainolaiset. - tarja h halonen
putin on mulle vain mielenvikainen kgb katujätkä ja miljoonat surmatut
huutavat tuskasta natoa avukseen murhaaja putin on joukkomurhaaja.
eräs mielisairas ehdotti putinin olevan venäjä, vaikka murhaaja lenin
ja murhaaja stalin hävittivät venäjän yhdysvaltojen www:ssä "venäjä"- PÖÖ PÖÖ
SO WHAT
Eihän kukaan pidä Mr. Putinia minään! Yhdysvallat vapauttaa Venäjän!
- Heikki Haavitsaa
Pohjois-Atlantin Liitto (North Atlantic Treaty Organisation, NATO) perustettiin vuonna 1949. Se on kollektiivinen puolustusliitto, jonka tarkoituksena on turvata jäsenmaidensa vapaus ja turvallisuus poliittisin ja sotilaallisin keinoin.
Nato on täysin puolueeton vain rikollinen on Naton vastapuoli! - Terveen paperit
Venäläisillä on vain hyökkäysaseita joita mielisairaat kutsuvat rauhanaseiksi!
- Kuka on Mr. Putin?
kutsuvat rauhanaseiksi! ei siinä vastaan yksin panna kun jakavat kaikille
niskalaukauksia miljoonat ja taas miljoonat saavat vielä niskalaukaukset
jotta putin kusettaa (maailman rikkain joukkosurmaaja itse valittu ruhtinas)
hassua että tommonen ukkeli katselee suomettuneita ja pyörittää sormea
ohimolla putinin pääkalossa on kaksi reikää josta se tuijottaa aivopestyjä
niskalaukauksen saaneet miljoonat vapauden kaipuu ja länsimieliset eivät puhu - Meidät on myyty
Usa ja Nato valmistelevat ja käynnistävät hyökkäyksen Venäjälle Baltian maista joka levitetään pohjoiseen. Siihen presidentti Niinistö on meidät myynyt. Suomi suojaa Usan ja Naton hyökkäystä.
- Olet itse myynyt..
Kukaan ei suunnittele tai käynnistää sotaa missään sinun suureksi suruksesi. Bäckman on jo munannut itsensä Venäjällä ja sinä seuraat häntä Suomessa perässä!
- Salakähmää
Uskon tuohon myyntiin. Ahtisaarikin olisi myynyt Suomen Natolle, mutta ei osannut eikä uskaltanut.
Niinistö on myynyt kansalta salaa Suomen Natolle elikkä Usalle. Me huomataan se sitten kun ollaan jo aseellisesti vastakkain Venäjän kanssa ja peesaamassa Usan ja Naton hyökkäystä.- Olet hullu
Minä taas en usko. Olet henkisesti järkkynyt ja tasapainoton henkilö, joka kuulee ilmeisesti ääniä ja keksii omiaan. Suomi on normaali länsimaa, joka ei ole liittymässä mihinkään järjestöön tai lähtemässä sotaan.
Sinä tarvitsisit kipeästi hoitoa!
- Norjaan varasto
Suomen risteilyohjusten ydinlataukset varastoidaan rauhanaikana Norjaan. Se on Nato-maa eikä voi kieltää USA:n ydinkärkien varastoimista. Sodan aikana ne tuodaan Suomeen, ilmeisesti Länsi-Suomeen kun hyökkäys on itään.
- lkjhgfdsiuytre
Äterisputerishömpsispömpsis
- Olet hullu!
"Suomen risteilyohjusten ydinlataukset varastoidaan rauhanaikana Norjaan. "
Tempaisit taas hatusta? Minä kun olen kuullut, että ne ovat keskusvarastossa Nauru-saarilla! - Olet hullu
Suomi ei nyt sinun suureksi suruksesi lähdössä mihinkään sotaan. Eivät tosin muutkaa matt. Kiusallinen rauha vain vallitsee vaikka käyt kuumana ja sotahimoisena!
- Norjan varastot
Ydinkärkien, mutta hei myös köyhdytetyn uraanin varastoiminen Norjaan onkin mielenkiintoinen juttu. Islannissa NATOn ilmavalvontaa johtaa Norja. Silloin Suomen ilmavoimat ja Hornetit harjoitetaan yhteistyöhön Norjan ohjusvarastojen kanssa.
- Japani ja Suomi
Suomen sotaharjoituksiin täytyy osallistua vapaita maita. Putin on mielisairas.
Japani valmistautuu toisella puolella vapauttamaan elämän murhaaja NL:sta.
Kas niin lukemattomia kertoja on kerrottu Putinin olevan vaarallinen mielipuoli.
Sauli Niinistöllä on tukijat Israel ja Japani. Yhdysvallat ja Suomi ovat liittolaisia.
Suomen Hornetit on harjoitettu jo yhteistyöhön Norjan ohjusvarastojen kanssa.
Putin on yksin itsensä valitsema joukkomurhaaja joka ylläpitää kansanmurhia.
Tärkeintä on yhteisvastuu maailman laajuisesti ja maailma hajottaa pahiksen.
On tärkeää ymmärtää että Nato poistaa köyhyyden. Natomaat torjuvat satanan.
Yhteisvastuu tarkoittaa länsimaiden setelipainoja. Yhtenäinen vapaa maailma - Koska...
...loppuu Norjan öljy? Kyllä ne uudet öljyalueet ovat jossain muualla kuin tyhjiksi imutuetulla Pohjanmerellä.
- Norjalaiset sätkät on hyviä ja norjalaiset blondit.
-masson.
- Esa Korpitaival
Euroopan Yhdysvallat ja Amerikan Yhdysvallat on jo täysin yhtenäinen valtio.
Suomi on osavaltio. Kaikki yhdessä olemme yhteisvastuu suuri osaaminen.
Raha ei suinkaan lopu sen painaminen työllistää meille modernin kaluston.
Miljoonat ihmiset työllistetään. Sadat miljoonat hmiset ovat kokeneet putinia
kansanmurhia. Kammottavat murhaaja Leninin patsaat ovat vastenmielisiä.
Putin ei voi edustaa ketään. Putinia ei ole valittu koskaan missään maassa.
Sairasta ruoskia miljoonia katulapsia ja ylläpitää me vain leikimme Venäjää. - Nato vetää huulesta
Presidentti Sauli Niinistöä ja ulkoasiainvaliokunnan pj:aa kansanedustaja Pertti Salolaista vedetään kölin alta.
Islannissa NATO näyttäisi kuinka Norjan NATO koneet suojaisivat kun Hornetimme laukaisevat risteilyohjuksensa Venäjälle.
Todellisuudessa NATO ja Norja eivät tulisi koskaan avuksemme.- fasdfasdfadfad
Suomen F/A-18C MLU2 Horneteihin ei tule risteilyohjuksia maamaaliaseistusarsenaaliin, vaan tavanomaisia mutta täsmäohjattuja rautapommeja, täsmäohjattuja liitopommeja moottorilla sekä ilman ja rynnäkköohjuksia (ei risteilyohjuksia vaikka pikälle kantavatkin).
- Olet hullu
"Todellisuudessa NATO ja Norja eivät tulisi koskaan avuksemme."
Ja miksi tulisivat, kun kukaan ei kerran ala mitään sotaa eikä Suomella liioin ole niihin mitään osaa eikä arpaa.
Sinun kuumentuneet aivosi loihtivat liukuhihnalla meille uhkakuvia, joista jopa desantti Bäckman olisi kateellinen! Parasta olisi kun hankkiutuisit hoitoon!
- Kuinka syvälläollaan
Presidentti Niinistön ja kokoomuspoliitikkojen jymäyttäminen NATO-operaatioon pohjoiseen on valmistelua ja suunnitelman hiomista hyökkäykselle Venäjään.
Hyökkääkö USA ja NATO pohjoisesta meren kautta Venäjälle vai Suomen kautta. Sitä ei tiedetä. Se riippuu siitä, onko Niinistö luvannut USA:lle ja NATO:lle mahdollisuuden käyttää Suomea ja Suomen raja-alueita hyökkäykseen.
Suomi ei tee risteilyohjuksilla yksinään mitään. Niillä ei voi puolustaa Suomea, mutta tuollaisessa hyökkäyksessä niillä on käyttöä.- Olet hullu
Valitettavasti kannaltasi asiat on nyt niin heikosti, että huolimatta sotahalukkuudestasi kukaan ei ole aloittamassa maailmalla yhtään suursotaa! Siksi kaikki tuo sinun jauhamisesi on turhaa ja ääliömäistä. Tuntuu erikoiselta, että aikuinen (?) käyttää kaiken aikansa tehtaillakseen älytöntä soopaa, johon kukaan ei usko.
- Esa Korpitaival
Olet hullu kirjoitti:

Ydinlatausvalmiit risteilyohjukset ovat lopullinen kihlaus samoin kuin EURO-liitos. Silloin päätösvalta siirtyy sinne johtoportaalle. Samoin kuin virolaiset tapattavat poikiaan Afganistanissa myös suomalaiset antavat uhrinsa imperiumin edestä ydiniskumaaleina. Sota on suurta ja ihanaa.
- Pletko hullu
Esa Korpitaival kirjoitti:
Ydinlatausvalmiit risteilyohjukset ovat lopullinen kihlaus samoin kuin EURO-liitos. Silloin päätösvalta siirtyy sinne johtoportaalle. Samoin kuin virolaiset tapattavat poikiaan Afganistanissa myös suomalaiset antavat uhrinsa imperiumin edestä ydiniskumaaleina. Sota on suurta ja ihanaa.
Kuinka pöljää sakkia täällä oikein on?
MIKÄÄN YDINASEVALTA EI EDES MYY SUOMELLE YDINKÄRKIA saatikka sitten, että me sellaisia haluaisimme ostaa? - Ei uskalla sanoa ei
Pletko hullu kirjoitti:
Kuinka pöljää sakkia täällä oikein on?
MIKÄÄN YDINASEVALTA EI EDES MYY SUOMELLE YDINKÄRKIA saatikka sitten, että me sellaisia haluaisimme ostaa?USA ei myy ydinkärkiään vaan se pakottaa niitä käyttämään.
Presidentti Niinistö on ollut jo niin selkärangaton hoitamaan ulkopolitiikkamme, että hän suostuu USA.n ja NATO.n painostukseen niin että ei huomatakaan. - Olet hulli
Ei uskalla sanoa ei kirjoitti:
USA ei myy ydinkärkiään vaan se pakottaa niitä käyttämään.
Presidentti Niinistö on ollut jo niin selkärangaton hoitamaan ulkopolitiikkamme, että hän suostuu USA.n ja NATO.n painostukseen niin että ei huomatakaan."USA ei myy ydinkärkiään vaan se pakottaa niitä käyttämään."
Ja millä tavalla pakottaa? Uhkaa sulkea Sumesta mäkkärit vai? Tosiasia on se, ettei Suomea voi painostaa mitenkään.
"Presidentti Niinistö on ollut jo niin selkärangaton hoitamaan ulkopolitiikkamme, että hän suostuu USA.n ja NATO.n painostukseen niin että ei huomatakaan. "
Pinostusta ei ole eikä tule eikä kukaan ouuhaa sotaa. Olet ilmeisesti henkisesti sairas yksilö?
- Vedetään sotaan
Tuohon voi yhtyä. Presidentti Niinistö on niin kokematon ja osaamaton ulkopolitiikassa eikä mikään älykkö, että USA ja NATO pystyvät vetämään Suomen sotaan Venäjää vastaan koska vaan etenkin nyt kun meillä on Horneteissa amerikkalaiset risteilyohjukset.
- Olet hullu
Yhdy vain itseksesi. Valitettavasti kannaltasi asiat on nyt niin heikosti, että huolimatta sotahalukkuudestasi kukaan ei ole aloittamassa maailmalla yhtään suursotaa! Siksi kaikki tuo sinun jauhamisesi on turhaa ja ääliömäistä. Tuntuu erikoiselta, että aikuinen (?) käyttää kaiken aikansa tehtaillakseen älytöntä soopaa, johon kukaan ei usko.
- Esa Korpitaival
Olet hullu kirjoitti:
Yhdy vain itseksesi. Valitettavasti kannaltasi asiat on nyt niin heikosti, että huolimatta sotahalukkuudestasi kukaan ei ole aloittamassa maailmalla yhtään suursotaa! Siksi kaikki tuo sinun jauhamisesi on turhaa ja ääliömäistä. Tuntuu erikoiselta, että aikuinen (?) käyttää kaiken aikansa tehtaillakseen älytöntä soopaa, johon kukaan ei usko.
Euroopan Yhdysvallat ja Amerikan Yhdysvallat on jo täysin yhtenäinen valtio.
Suomi on osavaltio. Kaikki yhdessä olemme yhteisvastuu suuri osaaminen.
Raha ei suinkaan lopu sen painaminen työllistää meille modernin kaluston.
Miljoonat ihmiset työllistetään. Sadat miljoonat hmiset ovat kokeneet putinia
kansanmurhia. Kammottavat murhaaja Leninin patsaat ovat vastenmielisiä.
Putin ei voi edustaa ketään. Putinia ei ole valittu koskaan missään maassa.
- Norja joutuu sotaan
Nato-maa Norja joutuu ottamaan varastoihinsa Suomen risteilyohjusten ydinlataukset ja kemialliset lataukset.
Sen estämiseksi Norja on vaatinut Saksan kanssa, että Usa vetää ydinpomminsa ja ydinkärkensä Euroopasta.
Norjalle kova riski joutua vedetyksi mukaan Venäjän vastaiseen sotaan, jos Suomi rupeaa pommittamaan Venäjän kaupunkeja.- Olet hullu
Mutta kun Suomi ei lähde mukaa mihinkään sotaan eikä kukaan puuhaa Venäjän vastaista sotaa ylipäätään. Jaksat vain jatkaa sairaita houreitasi?
- Terve hullu
Terve hullu. Olen samaa mielipuolta kanssasi. Presidentti Niinistö ei pysty eikä ehkä haluakaan estää USA:ta ja NATO:akaan aloittamasta iskuja Venäjälle.
Varmaan ei uskaltaisikaan vaan käskisi kova-kundi puolustusministeri Haglundin Brysseliin ja Pentagoniin "neuvottelemaan" ja sen neuvottelun tulos tiedetään jo nyt etukäteen.- Sairas hullu
USA tai Nato ei ole aloittamassa iskuja mihinkään. Siksipä puheesi Suomen osuudesta ovat mielipuolen houreita!
- Suomi sidotaan sotaa
Sairas hullu, miten olet noin sairas hullu että luulet tietäväsi mitä USA:ssa, NATO:ssa, Israelissa mietitään. Et sinä voi sitä tietää, mitä Pentagonissa mietitään Suomen ja Niinistön päänmenoksi.
USA:n ja NATO:n ei tarvitse kuin ampua ohjukset Syyriaan niin kuin Ranska vaatii tai Iraniin niin kuin Israel vaatii tai suoraan Venäjälle niin kuin USA:n ja NATO:n suunnitelma on, niin Niinistön NATO-yhteistön Suomi on sodassa Venäjää vastaan.- Olet sairas hullu!
"miten olet noin sairas hullu että luulet tietäväsi mitä USA:ssa, NATO:ssa, Israelissa mietitään. Et sinä voi sitä tietää, mitä Pentagonissa mietitään Suomen ja Niinistön päänmenoksi."
Hehe. Poikkeaako se itsestäsi? Sinähän se luulet tietäväsi? Minä taas tiedän, ettei kuikaan puuhaa sotaa ja olen siinä oikeassa!
- SuuriKusetus
Presidentti ja hallitus eivät uskaltaneet tuoda NATO:n ilmavalvonta-asiaa julkisuuteen ennen vaaleja.
Kokoomus ja Rkp ovat USA:n nuoleskelijoita ja sotahulluja. Kristilliset hyväksyy NATO:n toimet kun NATO tappaa muslimeja. Demareilla on vähän hankalampaa kun jäsenistössä on rauhanihmisiäkin ja kriittisesti NATO:on suhtautuvia.
Sen takia demarit halusi lykätä päätöstä kuntavaalien yli. Vasemmistoliitossa ei hyväksytä NATO:a, mutta puolue on pantu kuriin. Se on hiirenhiljaa siitä, että hyväksyy NATO:päätöksen. - aina ollaan natossa
no pääasia että kansojen kuolemanleiri ryssää loppuu mahdollisimman pian
- Sdp tannerilainen
Sdp on sopinut presidentin kanssa että Natoa aletaan puolustaa. Tannerilaisuus on vallalla Sdp:ssä ja rytiläisyys kokoomuksessa.
Vielä jysähtää.- Olet sairas hullu
Mitään tällaista ei ole sovittu ja meillä ei ole edelleenkään mitään tekemistä Naton kanssa. Aloitat disinformaation levityksen heti aamusta?
- Suomi ampuu
Suomen presidentti ja ulkoministeri huijaavat enää siinä, että Suomen Hornetit eivät joutuisi ampumaan venäläisiä muuta kuin itsepuolustukseksi.
Suomen Hornetit ampuu jos Pentagon ja Naton päämaja käskee.- Olet sairas hullu
Suomi ei ammu yhtään mitään ja kaikkein vähiten Pentagonin käskystä!
- Hullun uhoa
Hullun uhoa Niinistöltä lähettää Horneti puolustamaan Naton ilmatilaa. Risteilyohjuksilla ei pysty ampumaan venäläisiä lentokoneita. Usa käskee Suomen ampua ne siviilikohteisiin Venäjän puolella.
- Olet hullu
Mitä 'puolustamista' Islannin ilmatilassa muka on kun kukaan ei sinne kerran hyökkää? Kyse on ilmavalvonnasta. Tehtävään ei liity minkäänlaista 'ampumista'.
- NATO onperuuttamaton
Olet hullu kirjoitti:
Mitä 'puolustamista' Islannin ilmatilassa muka on kun kukaan ei sinne kerran hyökkää? Kyse on ilmavalvonnasta. Tehtävään ei liity minkäänlaista 'ampumista'.
Noin on, Islantiin ei ole kukaan hyökkäämässä. Pohjolan NATO on USAn suunnitelmaa saartaa Venäjä asein. Jos USAsta käy käsky, Suomen Hornetit ampuvat ohjuksensa juuri sinne minne USA ne määrää.
Tämä johtuu NATOn luonteesta ja sopimuksista. Presidentti Niinistö luovuttaa Hornetit ja risteilyohjukset NATOn komentoon ja käyttöön. Suomella ei niihin Islannin ilmatilassa ole mitään komentosuhdetta.
Vaikka presidentti Niinistöä alkaisi omatunto kolkuttaa tai hän näkisi, että Suomi tuhoutuu Pohjolan NATOssa, hän ei voisi luovutuspäätöstään enää perua eikä voisi Suomen Horneteihin vaikuttaa. - Olet hullu
NATO onperuuttamaton kirjoitti:
Noin on, Islantiin ei ole kukaan hyökkäämässä. Pohjolan NATO on USAn suunnitelmaa saartaa Venäjä asein. Jos USAsta käy käsky, Suomen Hornetit ampuvat ohjuksensa juuri sinne minne USA ne määrää.
Tämä johtuu NATOn luonteesta ja sopimuksista. Presidentti Niinistö luovuttaa Hornetit ja risteilyohjukset NATOn komentoon ja käyttöön. Suomella ei niihin Islannin ilmatilassa ole mitään komentosuhdetta.
Vaikka presidentti Niinistöä alkaisi omatunto kolkuttaa tai hän näkisi, että Suomi tuhoutuu Pohjolan NATOssa, hän ei voisi luovutuspäätöstään enää perua eikä voisi Suomen Horneteihin vaikuttaa.Mitään Pohjolan Natoe ei ole olemassa mitä nyt sinun sairas mielesi sellaisia ikehittelee. Olet niin hullut että heliset!
- Ihan hullu
Tavallinen maisteri, oletsä ihan hullu. Et sinä voi näytteeltäsi nähdä jos joku helisee tai ei.
- Täys hullu
En ole, koska en minä kuule ääniä ja julista olemattomia. Se on sinun vaibasi:-)
- Suomikin hyökkää
Islantia ei voi puolustaa risteilyohjuksilla. Eikä niillä voi ampua lentokoneita. Ne on Suomella Horneteissa vain sitä varten, jos USA/Nato käskee Suomea ampumaan ne johonkin maakohteeseen Venäjällä.
Presidentti Niinistö ja pääministeri Katainen voivat iloita hyökkäysmahdollisuudesta, mutta voiko komentaja Puheloinen. Puheloinen taitaa tietää jo nyt, että Niinistön ja Kataisen Nato-risteilyohjusuho Venäjälle on kaistapäistä touhua. - Jetson
Ilmavoimat yrittävät epätoivon vimmalla saada Hornettiemme käytölle ja 20
miljardin uushankintavaatimukselle vuonna 2020 jonkin tärkeän perusteen hyödyllisyydestä. Todellisuudessa sodan alkaessa Ilmavoimien kenraalit saavat nukkua vähän pitempään, sillä kaikki Suomen Hornetit on tuhottu kentille jo
edellisenä yönä. Näin kävi Saddamille Irakissa ja myöhemmin Gaddafille Libyassa.
Irakinkin lentäjien ainoa tehtävä oli lennättää sodan alkaessa viimeiset hävittäjänsä
turvaan Iranin kentille, jotta ilkeä vihollinen ei olisi niitä tuhonnut.
Mitä hyötyä Suomelle on näistä uusista JASSM ohjuksista kun niiden kuljetuksiin
tarkoiotetut Hornetit makaavat romukasoina kenttien laidoilla ja ne, jotka
vielä ovat ehjinä tukikohdissaan, eivät pääse lentoon tuhotuilta kiitoradoilra
ja varakentiltä.
Nekin rahat olisi siis kannattanut kohdentaa Suomen ilmatorjunnan ja
ohjuspuolustuksen tehostamiseen. Se aselaji toimii kaikissa säissä ja
kaikissa olosuhteissa ympäri vuorokauden. Lisäksi vaib ohjuksilla voidaan
torjua vihollisen lähettämät ohjukset.
Hävittäjät ja niiden kuljettajat "miljoonan dollarin aivot" ovat historian rudimentti
nykyilmapuolustuksessa.
Suomi säästää ja saa ainoan käytttökelpoisen ilmapuolustusjärjestelmän siirtyessään siis hävittäjäpuolustuksesta ohjuspuolustukseen. Näin tekevät
jo muut valveutuneet valtiot ja jättävät nämä "Punaiset paronit" pelkästään
rauhanajan tunnistustehtäviin (Ohjuksilla kun ei viitsi käydä tunnistamassa -
se kun on laaki ja vainaa). Muutama hävittäjä siis riittää näihin partiotehtäviin." sillä kaikki Suomen Hornetit on tuhottu kentille jo
edellisenä yönä. "
Kuka tuhoaa? Sen maaginen Sukhoi josta aina puhutaan, mutta ei ikinä nähdä missään.
" Näin kävi Saddamille Irakissa ja myöhemmin Gaddafille Libyassa."
Saddamilla ja Gaddafilla oli itäkalustoa käytössä, meillä on sita kalustoa jolla nuo itävehkeet tuhottiin.
"Mitä hyötyä Suomelle on näistä uusista JASSM ohjuksista kun niiden kuljetuksiin
tarkoiotetut Hornetit makaavat romukasoina kenttien laidoilla ja ne, jotka
vielä ovat ehjinä tukikohdissaan, eivät pääse lentoon tuhotuilta kiitoradoilra
ja varakentiltä."
Kuka ne tuhoaa ja miten? Suomella on kuitenkin tutkat ja kohtapuoliin myös uudet CASA-295 vakoilukoneet käytössä jotkat havaitsevat jos itärajan takana näkyy epämääräistä joukkojen keskitystä.
" Näin tekevät jo muut valveutuneet valtiot"
Voitko antaa muutaman esimerkin tuollaisista valtioista?
- Se on selvinny
Se on selvinny mitä presidentti aikoo tehdä risteilyohjuksilla. USA rakentaa nato?lle tukikohtaa ja ydinasevarastoa Islantiin. Hornettimme hakee sieltä risteilyohjukset kun ne pommittaa Venäjää. Norja ja Ruotsi puolustavat. USA.a ei näy eikä kuulu. Ne vaan käskevät.
- Todellinen tilanne
Venäjän johto ei näytä olevan kovin huolissaan näistä Suomen ohjuskaupoista. Syytkin ovat ilmiselvät.
1) Suomen kyky itsenäiseen puolustukseen modernisoimalla armeijaansa on Venäjän etu koska se vähentää tarvetta liittyä NATOON.
2) Venäjän ohjuspuolustusjärjestelmä pitää huolen siitä että nämä ohjukset voidaan tositilanteessa laukaista vain jostain Seinäjoen-Jyväskylän korkeudelta turvallisesti. Tällöin Suomi pystyy tuhoamaan vain aivan rajan tuntumassa olevia maaleja ja hyökkäykseen ryhmittyviä joukkoja. Tätä Venäjä ei pidä niin suurena uhkana että siitä ka,kannattaisi isompaa meteliä nostaa. - Mikä provo
Paljon todennäköisempää kuin että Suomi alkaisi painamaan näkyvästi Horneteilla Venäjälle on, että USAn, ja NATOn pieni klikki tekee salasopimuksen Niinistön kanssa, että USA tai NATO eli CIA tekee provokaation Suomen alueella, rajalla, josta ne syyttävät Venäjää.
Kysymys kuuluu, kun Bush ja Cheney tapattivat WTC-provossa lähes 4000 amerikkalaista, mihin presidentti Niinistö on valmis suostumaan ja koska sellainen on odotettavissa. - Puhtain asein!
Meidän on pakko hyökätä satanan valtakunnan perklen ryssään kimppuun!
SE ON ILMESTYSKIRJASSA
Tällä kertaa koko hyvä maailma tukee Suomea ja voitamme pahuuden.
Mukavaa vapauttaa kansojen vankila "kauhistus" ilkivalta kaikkipaha rsä.
Minusta tuntuu että meidän Herramme Jeesus Kristus on täällä tänään
meidän keskellämme. Iankaikkinen Jumala pyhyys on määrää tapa rsä.
Rakennamme sinne ikäänkuin autiomaahan! Duuma on nollan arvoinen. - Vaadittava eroamista
Presidentti Niinistö pitäisi erottaa. Hän on vain muutamassa kuukaudessa tuhonnut Suomen maailmalla tunnustetun kuvan liittoutumattomana luotettavana maana. Nyt Suomeen ei luota edes YK eikä Venäjä.
Niinistön NATO-juonittelujen vuoksi varustelukierre Pohjolassa on alkanut. Mikä hulluinta, Venäjä voittaa senkin.- Kokemus-K
"Niinistön NATO-juonittelujen vuoksi varustelukierre Pohjolassa on alkanut"
Kerrotko yhdenkin pohjolan maan jonka puolustusbudjetit ovat huomattavasti kasvaneet viime vuosina. Ainakaan Suomi se ei ole eikä Ruotsikaan.
Eli kuka täällä varaustautuu? Uusien aseiden osto supistuvien puolustusbudjettien raameissa ei oikein vielä ole "varustelukierrettä". - Sinut erotetaan!
"Presidentti Niinistö pitäisi erottaa. Hän on vain muutamassa kuukaudessa tuhonnut Suomen maailmalla tunnustetun kuvan liittoutumattomana luotettavana maana."
Valitettavasti kannaltasi hän ei ole tehnyt mitään tuollaista vaan jatkanut entistä politiikkaa.
- Nato Suomen huolto
Nyt se tiedetään, Suomen Hornettien ohjukset ja pommit varastoidaan Naton tukikohtaan Islantiin. Nato alkaa toimimaan Suomen huoltona.
- Olet hullu
Ei tiedetä. Ainoastaan sinä tiedät kun kuulet ääniä pääsi sisällä. Toivon mukaan sinut siirretään Islantiin ja lukitaan varastoon.
- Suomi ydinasevaltio
Norja ei suostunut varastoimaan Suomen risteilyohjusten ydinkärkiä. Nyt USA, NATO ja Niinistö yrittää varastoida niitä Islantiin NATOn tukikohtaan.
Islannin NATO-projektilla Suomen Hornetit liitetään NATOn ohjuspuolustusjärjestelmään. Sen puitteissa Hornettimme saa risteilyohjuksiinsa ydinkärjetkin.
USA omistaa ne siihen asti kunnes ne on kiinni Suomen Horneteissa. Niinistö voi sanoa venäläisille, että ei Suomella ole mitään ydinaseita.- Olet kako!
Suomella ei todellakaan ole ydinaseita eikä niitä edes tule. Niinistöllä on tavalliset suhteet venäläisiin eikä siinä puhuta sinun tapaasi keksityistä asioista.
- Eero Kurko
Miljoonat mummot ovat saaneet tyypillisen ns. niskalauksen stalinismissa.
Siellä kaikki asunnot ja henkilöllisyydet ovat varastettuja. Putin on katujätkä.
Pitkässä juoksussa Venäjästä tulee oikea maa! Tällä hetkellä se on uhka.
Yhä parempia aseita on tulossa Suomen puolustukselle, niitä tarvitaan!
Venäläiset ovat polvillaan Saksan edessä! Lääketiede puuttuu Venäjältä.
Pelkästään Israeliin on muuttanut miljoona venäläistä etupäässä juutalaisia.- Kohti osoitettua
Olet oikeassa koko maailma puolustaa vapaata maailmaa oli Natossa tai ei!
Suomi on aina ollut Natossa. Nato perustettiin puolustamaan Suomea 1949!
Jos ryssää tulee - ryssää lyödään (Urho Kekkonen tasavallan presidentti) !
On hirveän tärkeää että kaikki lyövät satanan N iska L aukausta ( N L ) rssää!
On äärimmäisen tärkeää yhdessä torjua kansojen vankila (NL:n loppusosa)!
päämäärää ! - tule nato kultainen
Kohti osoitettua kirjoitti:
Olet oikeassa koko maailma puolustaa vapaata maailmaa oli Natossa tai ei!
Suomi on aina ollut Natossa. Nato perustettiin puolustamaan Suomea 1949!
Jos ryssää tulee - ryssää lyödään (Urho Kekkonen tasavallan presidentti) !
On hirveän tärkeää että kaikki lyövät satanan N iska L aukausta ( N L ) rssää!
On äärimmäisen tärkeää yhdessä torjua kansojen vankila (NL:n loppusosa)!
päämäärää !viel ei kannata synnyttää myymme tsua ja tapamme vauvat mul on aidspylly
tule nato kultainen
putin ei voi edustaa ketään. putinia ei ole valittu koskaan missään maassa.
tule nato kultainen
- Suomen Natorooli
USA olisi joutunut viemään Suomen JASSM-risteilyohjusten ydinkärjet ja köyhän uraanin kärjet Islantiin Naton asevarastoihin, mutta nyt kun Suomen Nato-vaatimukset täyttävät asevarastot alkavat valmistua, USA voi sijoittaa ydinkärjet ja köyhän uraanin kärjet Suomeen.
Suomen tehtävä on iskeä ohjuksilla Venäjän kaupunkeihin mm. Pietariin, Kalingradiin luomaan kaaosta ja tuhoa, Venäjän kaasu- ja öljylaitoksiin Barentsin merellä sekä Siperiassa ja vielä Venäjän armeijan huoltojoukkoihin kun USA ja Nato hyökkäävät Kaukasukselta.- Olet hullu
Suomella ei ole minkäänlaisia ydinkärkiä tai köyhdytettyä uraania ohjuksissaan, joten juttusi on taas sitä tavanmukaista potaskaa!
Presidentti tai hallitus ei meitä sotaan vie, mutta sinä häirikkö levottomine juttuinesi voit viedäkin. Olisiko parempi, että sinut lukitaan pehmustettuun koppiin?
- Suomi uraaninpolkija
Sinä Olet hullu Tavallinen maisteri et päätä siitä lähettääkö Suomi uraanipitoisuuksien mittaajia Syyriaan vai ei.
Siitä päättää USA:n ja Naton sotilaallinen kohto, ylipäälikkö Niinistö, puolustusministeri Haglund sekä komentaja Puheloinen.
Presidentti Niinistö ei presidentinurallaan ole vielä kertaakaan sanonut USA:n ja Naton sotilaalliselle johdolle ei, eikä sano nytkään.
Suomalaiset sotilaat läheteään Syyriaan etujoukoksi kartoittamaan USA:n ja Naton sotajoukoille alueilta, jotka eivät ole hengenvaarallisesti saastuneet, jos Nato ja USA aloittavat hyökkäyksen Syyriaan. Se on nyt lähempänä kuin koskaan.
Todennäköisesti suomalaisille käy kuten Naton etujoukoille Bosniassa. USA ja Nato ampuivat köyhää uraania omien niskaan. Bosnian Nato-sotilaita on kuollut syöpään ja kuolee lisää.- Olet hullu
En ole maisteri enkä päätä mistään. Vielä vähemmän päätät sinä!
Suomen presidentin ei tarvitse sanoa Natolle ei, koska meitä ei ole mihinkään pyydetty ja turhaa se olisikin, koska me emme ole Naton jäsenmaa emmekä ole liittymässä.
On oikeastaan hupaisaa, että syytät muita halukkuudesta sotaan ja sinä olet ainoa, joka puhuu vuorokauden ympäri sotimisesta? Vain henkisesti sairas ihminen jauhaa tuollaista 24/7. Mene hoitoon!
- Naton uraaniuhreja
Suomella on nyt köyhdytettyä uraania sisältäviä risteilyohjuksia, minkä vuoksi Suomi joutuu hakemaan oppia Syyriasta köyhdytetyn uraanin pitoisuuksista kohteissa.
Aikooko presidentti Niinistö, puolustusministeri Haglund, komentaja Puheloinen tehdä ihmiskokeita varusmiehillä ja ammattisotilailla siitä, miten köyhdytetty uraani vaikuttaa ihmiseen.
Yksi suomalainen upseeri on jo kuollut köyhdytettyyn uraniin. Syyriasta tulee lisää.- Kokemus-K
"Suomella on nyt köyhdytettyä uraania sisältäviä risteilyohjuksia"
Ei ole.
"minkä vuoksi Suomi joutuu hakemaan oppia Syyriasta köyhdytetyn uraanin pitoisuuksista kohteissa."¨
Mitä ihmeen oppia Syyriasta pitäisi hakea vaikka Suomen ohjuksissa olisikin tuota rakastamaasi uraania? Eihän meillä ole tarkoituys olla omien ohjustemme kohteita.
"Aikooko presidentti Niinistö, puolustusministeri Haglund, komentaja Puheloinen tehdä ihmiskokeita varusmiehillä ja ammattisotilailla siitä, miten köyhdytetty uraani vaikuttaa ihmiseen."
Ei aio. Ja sekoitat muuten jatkuvasti varusmiehen ja reserviläisen. Jos viittaan tuohon kemiallisten aseiden yksikköön niin siihen kuuluu reserviläisiä jotka ovat siviilissä laboratorioalan ammattilaisia ja siksi koulutettu kemiallisten aineiden mittaustehtäviin. He menevät, jos menevät, jonnekin ihan vapaaehtoisina kuten myös vaikka YK-tehtäviin. Varusmiehiä heistä kukaan ei ole ollut vuosiin.
- Tavallinen maisteri
Meillä on semmonen piiritystilanne satanan valtakunnan ympärillä.
Länsimielinen kansallisvaltio nerokas Kiina rakentaa jo siirtoleiriä!- Olet hullu
En ole maisteri enkä päätä mistään. Vielä vähemmän päätät sinä!
Suomen presidentin ei tarvitse sanoa Natolle ei, koska meitä ei ole mihinkään pyydetty ja turhaa se olisikin, koska me emme ole Naton jäsenmaa emmekä ole liittymässä.
On oikeastaan hupaisaa, että syytät muita halukkuudesta sotaan ja sinä olet ainoa, joka puhuu vuorokauden ympäri sotimisesta? Vain henkisesti sairas ihminen jauhaa tuollaista 24/7. Mene hoitoon!
- Seppo Yli-Ojanperä
No pääasia että koko hyvä maailma hävittää Stalinin kuolemanleirin!
Tavallinen maisteri on täysin oikeassa! Hän on hieni ihminen siis!
TÄYSIN OIKEIN:
Meillä on semmonen piiritystilanne satanan valtakunnan ympärillä.
Länsimielinen kansallisvaltio nerokas Kiina rakentaa jo siirtoleiriä!
Putkella on kaksi päätä hyvä ja paha!
Pitää kuulua Natoon ja Nato on itsestään selvää!- Onneksi ON Nato
Kiinan ja Euroopan väli on vain raaka-aine varasto. Sivistysmaat Natossa!
Pahuudessa EI OLE VAALEJA. Duuma on nollan arvoinen. Putin katujätkä.
- Tärkeintä on Natossa
Vain Natolla on ihmiselle merkitystä. Millään muulla asialla ei, paitsi Suomen varustautumisella Natossa. Talousasiat tulevat aivan varmasti kuntoon.
Yhdysvallat ja EU ovat korkean teknologian ja osaamisen maita. - Itku lyhyestä ilosta
Niinistö luulee, että Hornettimme kykenevät laukaisemaan risteilyohjuksensa Venäjälle USA-Naton tutka-ohjuspuolustusjärjestelmästä, mutta se on harhaa.
Venäjä kykenee jo nyt läpäisemään USA-Naton ohjuspuolustuksen. Hornetit eivät ehdi laukaisemaan risteilyohjuksiaan Venäjälle kun ne on tuhottu ja jos jokin ohjus ehdittäisiinkin laukaista Venäjä kykenee jo nyt tuhoamaan risteilyohjuksemme sekä ilmasta että maasta.
Sitten se itku ja tousten syytteleminen sitten alkaakin.- Olet hullu
Niinistö ei luule yhtään mitään!
Sinä taas rakentelet mielessäsi olemattomia sotia, joita ei ole nyt eikä tulevaisuudessa. Onko pakko olla idiootti?
- Esivalmistelut hyvä
Kaikkien pitää yhdessä jakaa paskakasa (harvan onnistui paeta NL:sta)!
Niskalaukaus (NL)! - Suuri osaaminen Nato
Kunnon vehkeet!
- Maailman vapautus
Rikollisesta venäläisestä tehdään hetkessä olematon. Maailma vapautuu!
- Tule Nato kultainen
Oletko ottanut huomioon, ettei Putin voi hyväksyä mitään ihmisoikeuksia.
Miljoonien ihmisten viruminen poliittisina vankeina edesauttaa ostoksille.
Niskalaukaukset on vapauttaneet satoja miljoonia rikollisten venäläisten
uhreja. On äärimmäisen tärkeää piirittää paholaisen ylläpitämää stalinia.
Kaikki kodit ja henkilöllisyydet ovat varastettuja! Onneksi meillä hyvä Nato! - Yhteinen asia
Rikos ihmiskuntaa kohtaan;niskalaukaukset ylläpitämään murhaaja Leninin
patsasta; torjutaan nerokkaasti Kiinan kanssa yhdessä. Piiritämme pahista! - fnjrymtymtm
Venäjä on ystävä.
Ilman venäläisiä turisteja stockalta loppuisivat herkut välittömästi.
Loisille ja pummeille se niskalaukaus tulisi osoittaa. - Intti on hölmönä
Puolustusvoimissa on menossa mieletön vedätys. Puolustusvoimien tiedottaja Tavallinen Kokemus-K maisteri väittää tai luulee, että köyhä uraani on räjähtävää ainetta että se räjähtää ja on siksi vaarallinen.
Köyhä uraani on kuoleman tai siis syövän vaarallinen vaikka se ei itsessään räjähdä.
Tuosta Tavallisen Kokemus-K maisterin tietämättömyydestä tai tyhmästä väitännästä tajuaa, että Suomen strategia hankkia köyhällä uraanilla tehostettija Jassm-risteilyohjuksia on suuri virhe. Niillä Suomi ei tapa kuin omiaan niin kuin USA ja Nato Kosovossa, Bosniassa, Irakissa ja Afganistanissa, kohta Syyriassa.- Olet hullu
"Puolustusvoimissa on menossa mieletön vedätys. Puolustusvoimien tiedottaja Tavallinen Kokemus-K maisteri väittää tai luulee, että köyhä uraani on räjähtävää ainetta että se räjähtää ja on siksi vaarallinen."
Ei väitä. Minä en ole juurikaan puhunut köyhdytetystä uraanista, mutta sinä olet sitäkin enemmän. Köyhdytetty uraani ei räjähdä itsessään ja suuren ominaispainosnsa takia sitä käytetään jonkun verran pst-ammuksissa, joissa sillä on hyvä läpäisykyky. Osuessaan se hajoaa ja on vaaraksi maastossa. Sitä on käytetty sodissa, joissa on yritetty tuhota vastapuole panssariasetta. Risteilyohjusissa sitä taas (päinvastoin kuin väitit) ei käytetä. Ja lopuksi: Syyriassa ei kapinallisilla ole ps-vaunuja, joten mitään suuria tarpeita ei ole ollut käyttää pst-ammuksia.
"Tuosta Tavallisen Kokemus-K maisterin tietämättömyydestä tai tyhmästä väitännästä tajuaa, että Suomen strategia hankkia köyhällä uraanilla tehostettija Jassm-risteilyohjuksia on suuri virhe."
Kuten edellä olevasta käy ilmi niin sinun käsityksesi siitä, että Jassm-risteilyohjuksissa olisi köyhdytettyä uraania on suuri virhe. Mutta toisaalta sehän on tavaramerkkisi: tasaista skeidaa tulee tuutin täydeltä!
- Ei vain rahakauppaa
Presidentti Niinistölle ja komentaja Puheloiselle tuli yllätyksenä, että JASSM-risteilyohjuksia ja niiden köyhdytetyn uraanin kärkiä Suomi ei saakaan pelkällä rahalla.
Suomi joutuu liittämään oman laboratoriokomppaniansa NATOn komentoon ja lähettämään sen mm. Syyriaan mittaamaan USA:n ja NATOn ampuman köyhdytetyn uraanin pitoisuuksia sekä kemiallisten ja biologisten aseiden käyttöä USA:n ja NATOn joukoille.- Olet hullu
Ja sinulle taitaa olla yllätys se, ettei risteilyohjuksissa ylipäätään käytetä taistelukärjissä köyhdytettyä uraania. Kaupat tehtiin aikoinaan tavanmukaisilla kärjillä. Muita emme tarvitse!
Suomi ei ole missään tekemisissä Naton kanssa. Natoa ei Syyria kiinnosta ja vain sinä yksin aloittelet täällä taas sotia.
Voisitko viedä köyhdytetyn uraanin vaivaaman pääsi ulos ja upottaa sen lumihankeen!
- Ev.luti on vitsimies
Heh heh heh, se nyt vielä puuttuisi että Suomen kauppakirjassa lukisi 74 kpl köyhdytetyn uraanin kärkiä.
Kun hyökkäys Venäjälle alkaa USA tuo köyhdytetyn uraanin JASSM-kätkiä Suomeen niin paljon kun Suomen NATO-yhteensopivat ammusvarastot voivat niitä vastaanottaa.- Tiltu valehtelee!
MITÄÄN hyökkäystä Venäjälle ei ole suunnitteilla eikä Suomessa ole ensimmäistäkään Naton ammusvarastoa!
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517183Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?424992HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002788- 1502103
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki331660Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1331634- 201617
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon4001566mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111347Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E111323