Baarit ja juhliminen

feathers963

Olen 19v tyttö ja haluaisin päästä eroon juomisesta ja baareissa käymisestä. En siis ole mikään alkoholisti tai tusinabilettäjä vaan olen aina ollut ennemminkin raitis. Juomisesta ja ilakoinnista pystyisinkin pääsemään täysin eroon elleivät kaverini painostaisi minua tulemaan kanssaan juomaan viikonloppuisin. Aloin käydä heidän kanssaan 18-vuotiaana yöklubeilla enkä silloin tuominnut näitä paikkoja tai juhlimista erityisemmin vaikka olen aina ollut kohtuullisempi juomisessa kuin he. Nyt olen uskoon tulemisen kautta selvästikkin ymmärtänyt miten tyhjää humalahakuisesti juovan ja klubeilla ravaavan ihmisen elämä oikeasti on. Mitä useammin jatkoin baareissa käyntiä kavereiden kanssa sitä enemmän aloin epäillä koko touhua. Nykyään menen sinne vain silloin kun en uskalla sanoa kavereille ei tai kun viime kerrasta on kulunut pitkän aikaa tai alkavat haukkumaan ja syrjimään. Sielläkin enää vain istun penkillä masentuneena ja katson kun he tekevät itsestään narrin tai joudun auttamaan jotakin kavereista kun se oksentaa ja taluttamaan ja tukemaan sitä edestakaisin. Kaikissa niissä paikoissa aistin selvästi olevan jotakin pahaa ja nurjan puoleista ja ettei oikeamielinen kristitty sinne ainakaan täysissä järjissään menisi. Olen aina ollut ujo ja kotona viihtyvä. Ne ihmiset jota näen baarissa näyttävät edustavan kaikkia syntien muotoja. Katsovat kylmästi, pirstovat laseja lattialle, mellastavat kuin eläimet ja yrittävät vietellä. Viimeksi alkoi ahdistamaan niin että aloin itkeä baarin vessassa ja häivyin taas jälleen kerran yksin taksilla kotiin. Yleensä olen yrittänyt kavereiden mieleksi sinnitellä pari tuntia mutta nyt kestin tuskin puoltakaan tuntia. Seuraavana päivänä saa aina kuulla että "Mihinkäs sä taas häivyit?" Rahat ovat menneet joka kerta kankkulan kaivoon silloinkin kun en ole tilannut juomia. Olen yrittänyt suostutella heitä että viettäisimme mieluummin iltoja kotona yhdessä vaikka leffaa katsomassa mutta he kaipaavat vain jatkuvasti jotakin äärimmäistä. Pelkään monestikkin heidän terveytensä ja turvallisuutensa puolesta baareissa kun eivät ikinä ole osanneet juoda tai menetellä kohtuudella.

Ongelmani ydin on että he ovat ainoat kaverini ja koska en kestä olla aina yksin joudun silloin tällöin lähtemään heidän matkaansa. Mistä voisi oikeasti saada sellaista hillitympää seuraa, mieluiten kristittyjä ystäviä? Etenkin jos on sosiaalisesti heikko?

2

315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mukava Mies

      Otat elämän selvästikin liian raskaasti, tunnen kristittyjä jorka käyvät baarissa mutteivät juo niin paljon ja pitävät muiden mukana hauskaa, Kaverisi saattavat olla huolissaan sinusta, koska juuri sanoit että viihdyt yksin kotona ja siksi pyytävät sinut mukaan että sinulla olisi hauskaa ja sosiaalista toimintaa muiden ihmisten kanssa. Kyllä kristitytkin saavat juoda, kunhan eivät vain känniin tule ja jos joskus joku mies hipelöi sinua tai lähentelee, pyydä tyttö kaverisi apuun. Tunnut silti itsekin välittävän heistä vaikkakin joskus he käyvät hermoillesi. Pointtinit on, että jos menet baariin pysy kavereidesi kanssa ja pidä hauskaa, naura heille kun he esimerkiksi tanssivat pöydällä, se ei tarkoita että sinun tarvitsisi. Ota hieman rennompi elämän tapa, ja nauti vielä nuoruudesta kun sitä vielä on, Kohta olet 40v ja hormoonisi menevät sekaisin ja alat nalkuttaa miehellesi ihan kaikesta, ja se ei ole hauskaa...... Mutta omapahan on elämäsi.

    • ajatuksia_m31

      Ymmärrän kyllä, että sosiaalinen paine juomiseen voi olla kova kaveripiirissä, mutta kysyisin, että oletko kertonut näille kavereillesi kristillisestä uskostasi? Olen itse kieltäytynyt viinan juonnista mm. sanomalla etten juo kristillisen uskonvakaumukseni tähden.
      Mielestäni on paras vaan jotenkin ilmaista uskonvakaumuksensa ja ettei sen vuoksi tahdo juopotella /viettää syntielämää jne. - riipumatta muiden suhtautumisesta. Se on sitten heistä kiinni miten asiaan suhtautuvat. Jos hylkäävät seurastaan, niin olet saanut kärsiä syrjintää uskosi tähden.

      Yksi paikka mistä voisit löytää kristittyjä ystäviä, voisi olla seurakunta tai jokin vapaaehtoistyö paikkakunnallasi. Myös esim. kirjoittelemalla /kirjeenvaihto voisi löytyä kristittyjä ystäviä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      82
      3917
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2851
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2282
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1291
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      879
    6. 130
      855
    7. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      801
    8. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      774
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      736
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      710
    Aihe