Rikolliset kansanedustajat

Selkeästi

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siat kärsii

      Eikös se kokoomuslainen Ilkka Kanerva saanut VANKEUSTUOMION? Eikö kokoomuspuolue reagoi millään tavalla siihen, että linnakundi on kansanedustajana. Sitemmetinkin, kun rangaistus on käsimättä!

    • onsitäennekin

      Se suuri virhe

      T-kaupan piha Karrintiellä Puistolassa vuonna 1982. 17-vuotias Jan Vapaavuori on aika päreissä. Hän on juuri kumonnut ystävänsä kanssa parikymmentä olutta. Syntyy sanaharkka 14-vuotiaan pojan kanssa. Vapaavuoren ystävä lyö ja poika juoksee pakoon. Vapaavuori juoksee pojan kiinni ja lyö kahdesti: poika kaatuu maahan, nenäluu murtuu. Sairaalahoitoa kolme vuorokautta. Oikeudessa Vapaavuori kertoo, että uhri oli kiusannut tyttöjä. Ikäerosta huolimatta uhri on samankokoinen kuin syytetyt. Nuorisovalvoja suosittelee syytetyille ensisijaisesti jotain muuta kuin vankeutta, koska Vapaavuoren koulumenestys on loistava. Toisin käy: Vapaavuori tuomitaan pahoinpitelystä kuukaudeksi ja viideksitoista päiväksi ehdolliseen vankeuteen.

      Puolitoista vuotta myöhemmin Vapaavuori sekoilee taas. Viisi poikaa anastaa Suutarilan Valinta Tapsan tuulikaapista kaksi tavara-automaattia. Saalis on säälittävät 214 markkaa. Pojat, joista yksi on Vapaavuori, saadaan kiinni heidän juostessaan pakoon. Tuomio: varkaudesta sakkoja.

      "En ajatellut, että he varastaisivat automaatin, muistelen kieltäytyneeni siitä ja jääneeni tien toiselle puolelle. Kun liikkeestä kuitenkin lähdettiin poikien perään, lähdin muiden mukana juoksemaan", Vapaavuori kertoo myöhemm

      • KOKOOMUSMÄTÄ_ON_TUHO

        Listastasi jäi pois Vapaavuoren RATTJIUOPUMUS, josta tuomittiin kovat sakot.

        LISÄKSI vain Vapaavuori tietää ne lukemattomat rikokset, joista hän ei ole vielä kiinni jäänyt. ...Mikäli sanonta "suurin osa rikoksista ei paljastu koskaan" pitää paikkansa tässäkin tapauksessa, on Vapaavuorella useita törkeitä rikoksia ns. "kaapissa" piilossa.

        Ehkä Yaran maksamat lahjusrahat Sveitisin pankeissa on yksi useiden kokoomuslaisten päättäjien rikoksista? Heti kun sveitisiläiset pankit kertoivat ryhtyvänsä lähivuosina ilmoittamaan verottajalle tilinomistajien tilitiedot, ryhtyi Kokoomus Stubbin kautta järjestämään rikollisille rahoille piilopaikkaa Suomeen hallintarekisterin avulla. Hädissään Stubb jopa valehteli kuin imbesilli, koska luotti siihen, että viranomaiset eivät uskalla paljastaa valehtelua pelätessään Kokoomuksen kostoa, kuten virkojen menetyksiä ja takaa-ajojahteja mustamaalaamiskampanjoineen. ...Saneleehan Kokoomushan pitkälti valtamedioiden tarjonnan.

        Mikäli KOKOOUSMÄTÄ saa rellestää kuten tähän asti, ei kansalla ole mitään toivoa paremmasta. Syöksykierre tuhoon on silloin ainoa tie.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe