Äärioikeistopopulistien seuraava hanke, nato maksaisi taas satoja ja taas satoja miljardeja euroja valtion, eli kansan rahoja:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2816861/vasemmiston-myllykoski-”osallistuminen-islannin-ilmavalvontaan-syo-uskottavuutta”
EI Natolle, EI Guggenheimille, KYLLÄ VASEMMISTOLLE
5
<50
Vastaukset
- Äänet Vasemmistolle
Syksyn kunnallisvaaleissa Vasemmiston Nousun aika alkaa vihdoin Suomessakin.
Suomen työväestön, tavallisen kansan on aika yhdistää voimansa Vasemmistoliiton äänestäjinä, vain sitä kautta meillä on mitään toivoa. Vasemmisto=Kokoomus.
- Canonicus
Entä mihin vasemmistoliitto mahtaa olla unohtanut ennen vaaleja toitottamansa kannan ettei Suomen pidä enää lähteä mukaan tukemaan uusien kriisimaiden pankkeja saati sitoutua vakausmekanismeihin? Hmm? Puolueen sivuilla ei Espanjan tämänhetkistä tilannetta mainita puolellakaan sanalla, eikä myöskään sitä että Arhinmäen punavihertävä kopla tulee äänestämään hallituskurin puitteissa kaikkien edellämainittujen tukitoimien puolesta.
Niinpäniin. Vasemmistoliiton siunauksella suomalainen kansakunta marssii lammasmaisesti kohti lopullista tuhoaan - äänestäjiä viilataan linssiin minkä ehditään mutta vasemmistolaisia itseään näyttää kiinnostavan enemmän pauhata suut vaahdossa ja hullunkiilto silmissä jostain toisarvoisesta Halla-Ahosta. - Petosjytky haisee
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2816845/vaihtoehtona-lama-90-luvun-malliin-ehka-kannattaa-auttaa
Nykytilanteeseen ei olisi jouduttu, jos "protestina" äärioikeistomedian mainostama Petosjytky olisi pitänyt yhtään vaalilupaustaan, mutta eihän ole ollut tarkoituskaan, sillä Persut=Kokoomus, veroparatiiseista suunniteltu kansanpetos.- Canonicus
Eli karavaani kulkee, koirat haukkuu ja takit kääntyy, eikös vain? Toisin kuin perussuomalaiset, "toveri" Arhinmäen paimentama riemukkaan punavihreä kopla on onnistuneesti vaihtanut mielipiteitään, kannanottojaan sekä väritystään hallitustaustaansa sopivaksi kuin kameleontti ikään.
Jos joku kykenee näkemään moisen roskasakin luottamuksensa arvoisena, hän lienee tyhmä, sokea tai molemmat samanaikaisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655