Tiedote 8.6.2012 -
Korkein oikeus (KKO) on tuominnut nykyisin kansanedustajana toimivan Jussi Halla-ahon sakkorangaistukseen islaminuskoa loukanneesta ja kansanryhmää halventaneesta, vuonna 2008 tapahtuneesta blogikirjoittelusta.
Halla-aho tuomittiin yhteiseen 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi Halla-aho määrättiin poistamaan osia blogikirjoituksestaan.
Halla-aho julkaisi islamia ja somaleita koskeneet väittämänsä blogikirjoituksessaan kesällä 2008. Kirjoituksessaan hän muun muassa väitti, että islaminusko on pedofiliauskonto ja että ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.
Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta 30 päiväsakon sakkorangaistukseen ja määrännyt osan blogikirjoituksesta poistettavaksi. Syyte kansanryhmää vastaan kiihottamisesta hylättiin. Helsingin hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion ennallaan.
KKO:n mukaan Halla-ahon islaminuskoa koskevat väitteet olivat sisällöltään ja ilmaisutavaltaan herjaavia ja häpäiseviä. Kuten käräjä- ja hovioikeus totesivat, Halla-ahon katsottiin toimineen loukkaamistarkoituksessa, mitä uskonrauhan rikkomista koskeva säännös edellyttää. Halla-aholla olisi halutessaan ollut mahdollisuus esittää arvostelunsa ilman islamin pyhinä pitämien arvojen häpäisemistä.
Käräjä- ja hovioikeus olivat hylänneet kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevan syytteen, joka perustui Halla-ahon luonnehdintoihin somaliyhteisöstä. KKO katsoi luonnehdintojen olevan somaleita kansanryhmänä panetteleva ja solvaava. Lausunnot olivat omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja mahdollisesti jopa vihaa niiden kohteena olevaa kansanryhmää kohtaan. Niin sanottujen vihapuheiden kaltaisina lausumina ne eivät nauttineet sananvapauden suojaa. KKO tuomitsi Halla-ahon myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja katsoi, että sakkorangaistusta oli pidettävä teoista sopivana rangaistuksena.
Korkeimman oikeuden ratkaisu (R2010/1101, 8.6.2012) on tilattavissa kirjaamosta,
puh. 02956 40050 tai korkein.oikeus@oikeus.fi.
KKO tiedote; sakkorangaistus kansanedustajalle
10
50
Vastaukset
- ihan turhaa hälinää
Pikku sakkotuomio, so what?
- ihme spede
Kyse ei ole "pikku tuomiosta" vaan siitä mitä kaveri sen jälkeen
laukoo, ei mitään käytöstapoja eikä kunnioitusta lakia kohtaan!
Hänen pitäisi olla lakeja tekevä ja halveksii tuomareita?!?
Käsittämätön spede joka kaivaa itselleen kuoppaa - jatka lutkutusta.
ihme spede kirjoitti:
Kyse ei ole "pikku tuomiosta" vaan siitä mitä kaveri sen jälkeen
laukoo, ei mitään käytöstapoja eikä kunnioitusta lakia kohtaan!
Hänen pitäisi olla lakeja tekevä ja halveksii tuomareita?!?
Käsittämätön spede joka kaivaa itselleen kuoppaaSakkotuomio on ihan pientä verrattuna joidenkin muiden kansanedustajien OIKEISIIN, KOVIIN tuomioihin.
tietysti jos asioista katsoo somalimulkku suussa niin asiat näyttää erillaisilta ...
- pelkkää sontaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Näytösoikeudenkäynti
- Nolla-aho kiertoon
On outoa, että perussuomalaisten kaltainen lainkuuliaisuutta ja kuria arvostava puolue sallii Halla-ahon asenteen. Se vähentää puolueen uskottavuutta ja vaikuttaa heikentävästi sen yhteistyökykyyn muiden puolueiden kanssa. Halla-aho olisi viisainta laittaa niin sanotusti kiertoon
Lähtölaskenta on alkanut - luotettavuus mennyt
Halla-ahon suhtautuminen korkeimman oikeuden tuomioon antaa aiheen olettaa, että Halla-ahon mukaan vain jumalallinen oikeus sitoo häntä.
Aika kova käsitys täytyy ihmisellä olla itsestään, kun lainsäätäjä nostaa itsensä oikeusjärjestelmän yläpuolelle.
Ei rasismirikoksesta tuomittu voi toimia puheenjohtajana valiokunnassa, jolle kuuluvat muun muassa maahanmuuttoa ja ulkomaalaiskysymyksiä koskevat asiat.- selkeästi
Maailma ja mielipide on vapaa. Minua sitoo saatanallinen oikeus.
- OOTSI pöljä
Nimenomaan ihmisellä ON oltava käsitys siitä, mitä on ihmisen järjen ja lain yläpuolella, ja ON ymmärrettävä, että ihmisjärki on täysTOUKKA, myös oikeuslaitoksissa ja sen tuomareilla !
Jos se loukkaa oikeuslaitosta, ja muita kansanedustajia, niin ompa aika pöhöPÖLÖHÖ meininkiä !
Ja tiedän, mistä puhun, sillä olen myös kokenu väärän tuomion aikanaan.
- huomenna lähtee
Nolla-aholle tulee huomenna noutaja.
- heh heh
Hui olkoon kun pelottaa hyysäripaskan uho
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652