Ratkaisu KKO uskontopoliittisiin ratkaisuihin.

Tosimies.

Ainoa ja KKO;n viittoittamana oleva ratkaisu todelliseen sananvapauteen on se että me jotka asetumme tukemaan mm Halla-Ahoa ja sananvapautta on että perustamme uuden uskonnon.

Näin koska nähtävästi ainoastaan uskonnollsilla ryhmillä on oikeus sanoa mitä haluavat muiden saamatta arvostella sitä ja valtion suojellessa uskonnollisia ryhmiä jopa lain turvin.

Uskonnolliset ryhmät huutavat pyhissä kirjoissaan sekä palvontapaikoissaan esim kristittyjen ja juutalaisten kuolemaa viranomaisten ollessa voimattomia estämään heidän toimiaan ryhmittymien vedotessa uskon rauhaan .

Siispä ainoa mahdollisuus on uuden uskonnon perustaminen jossa vakaumuksen mukaisesti ei saisi esim valehdella ,eikä pitää mieleen tulleita ajatuksia itsellään vaan ne tulisi laittaa jakoon.

Esim jos mieleen tulee ajatus että islamn profeetta voisi olla pedofiili , väärä profeetta ja lapsenraiskaaja niin vakaumuksen mukaista olisi kertoa tästä myös muille.

Kukapa ei halaaisi kuulu uskonnolliseen ryhmään jonkä jäsenenä voisimme vakaumuksen turvin sanoa mitä mieleen juolahtaa, uskon että moni ateistikin liittyisi joukkoon.

Profettaana voisimme pitää juuri Halla-Ahoa;)

5000 nimeä ja sananvapaus on taattu!

35

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ple!

      Kyllä tuo vinksahtaneiden uskontojen suojeleminen oikeuslaitoksen toimesta on sairasta!
      Eihän sellaista oikeuslaitosta voi kunnioittaa, joka ei kunnioita totuutta uskontoa korkeammalle!

      • Tosimies.

        Olen samaa mieltä, ei Suomen laki saisi alistua millekkään uskonnolle.

        Kaikilla on toki oikeus uskoa vaikka kukkelikuu-ukkoon mutta sitäkin pitää saada arvostella jos Kukkelikuu-Ukko raiskaa lapsia.

        Suomi on alistunut islamille vai pelätäänkö maassamme terrorismia?

        Jos pelätään ja oikeus näyttää sen noin niin olemma alistuneet terrorismille.

      • Ennalta Suunniteltua
        Tosimies. kirjoitti:

        Suomessa on jo 3 terroristilahkoa, joista yksi on Iranin miliisin rahoittama, ja kielletty 12 maassa.

        KKO: n toimet ovat näyttäneet näiden terroristilahkojen johtajille että Allah määrää kaikesta Suomessa, näin he ovat vielä agresssiivisempia jatkossa.

      • Tosimies.
        Ennalta Suunniteltua kirjoitti:

        Suomessa on jo 3 terroristilahkoa, joista yksi on Iranin miliisin rahoittama, ja kielletty 12 maassa.

        KKO: n toimet ovat näyttäneet näiden terroristilahkojen johtajille että Allah määrää kaikesta Suomessa, näin he ovat vielä agresssiivisempia jatkossa.

        Kumma kun terrorismi aina eskaloituu islamiin.

        Tuon kumman kun kaikki ymmärtää se onkin sitten sodan paikka.
        Samaa mieltä ole kyllä että KKO tuomio antoi lisöpotkua juuri näille pahimmille islamisteille.

        Tulee mieleeni että ovatko tälläiset päätökset seurausta terroristien uhkailusta , toimivatko tuomarit uhkailun alla?

    • Hells angels

      Saatanan palvojissa on iloista, mutta reipasta toimintaa.

      • Tosimies.

        Uskon sen mutta he eivät kaiketi ole saaneet uskonnon stautusta Suomessa?

        Statuksen saaminen on kaikkein tärkein,

    • Mukana ollaan.

      Tuohan on hyvä idea.

      Eli aina jos meitä syytetään jostain voimme vedota omaan vakaumukseen ja syyttää muita rasissmista jolloin heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pitää suunsa kiinni.

    • NimilistaNYT!!!

      Kerätkäämme nimilista, missä vaaditaan islamin poistamista uskontojen listalta. Lukekaa hyvät ihmiset otteita koraanista, ja etsikää islamin periaatteet esim. youtubesta, niin näette, että se viha-oppi on kaukana mistään mitä olemme pitäneet uskontona. Islam on pelkkää tappamiseen ja vihaan kiihotusta, sekä sadistisia sharia-lain määräyksiä, sekä vielä sadistisempia rangaistuksia sen toimeenpanemiseksi.

      Kun islamilta poistetaan lainvoimaisesti uskonnon status, sen harjoittaminen voidaan kieltää aivan kuten kansallissosialismin, tai muiden antisemitististen viha-oppien harjoittaminen.

      • Tosimies.

        Ei vaadita poistamista sillä se on mahdotonta, perustetaan uskonnollinen vastavoima siihen meillä on oikeus ja se on lyhyempi tie.

      • Bwana1
        Tosimies. kirjoitti:

        Ei vaadita poistamista sillä se on mahdotonta, perustetaan uskonnollinen vastavoima siihen meillä on oikeus ja se on lyhyempi tie.

        Tosimies,
        Miten niin on mahdotonta suomessa säätää laki, että "maassamme islam poistetaan väkivaltaisuutensa, imperialistisen ja rasistisen luonteensa vuoksi sallittujen uskontojen listalta"??? Kuka tai mikä taho voisi kieltää moisen lain voimaantulon? Näinhän koko ongelma on kerralla poistettu.

        Uskonnon perustaminen on huomattavasti hankalampaa, eikä sillä helposti pysty taistelemaan maailmanlaajuista viha-oppia vastaan. Kiellettävä se on!!!

      • Tosimies.
        Bwana1 kirjoitti:

        Se on mahdotonta siksi koska heitä 0n maailmassa 1300 000 000 ja heillä on öljyä.
        Jos ja kun öljy menettää merkityksensä ehkä loppumalla niin silloin muslimit/islamn menettää valtansa, nyt heillä on valtaa ainoastaan öljyn kautta.
        Noin idioottimaista paskaa kukaan ei voisi muuten sietää.

        On eri asia jos kaikki länsimaat tarttuvata asiaan yksissä tuumin.

        Tosimies, Öljyä tai ei, kyseessä on Suomen oma lainsäädäntö. Meillä on uskonnon vapaus, mutta suvereeni valtio päättää itse mitkä liikkeet, ismit, ja opit se katsoo uskonnoiksi. Islam ei täytä mitään uskonnon tunnuspiirteitä sen enempää kuin muutkaan rasistiset, antisemitistiset, ja väkivaltaan kiihottavat viha-opit. Täysin mahdollista kieltää siltä uskonnon status. Ei muuta kuin lakialoitetta väsäämään! Muut maat tulevat varmasti perässä.

        Olen samaa mieltä kuin sinä mutta on mahdotonta kieltää islam uskontona, uskoahan saat mihin vain.
        Ei sen tarvitse olla suoraan jumalan palvomista, voit perustaa uskoonon joka suoraan palvoo rahaan valtaa.

        Tai voi vaikka palvoa kakkapökälettä profeettana ja nimittää Häntä Muhammediksi, ihan mitä koskaan ja ikinä haluat, se on uskontoa.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto

        Mutta mikä on oikeassa, tuskin mikään mutta mikä on oikealla jäljillä siitä minulla on oma käsitykseni, olen erittäin pienen vähemmistön edustaja Suomessa.

    • von Münchausen

      Ensimmäisen kerran taidan olla tuon nimimerkin kanssa samaa mieltä!!!

      • Tosimies.

        Nonni niin, tuohan oli mukavaa kuulla.
        Mutta kuten jokaiseen uskontoon kuuluu, niihin mahtuu edustajia kaikenlaisista tuloluokista,poliittisista ryhmistä ,etnisistä ryhmistä jne.

        Perustettavan uskonnon yksi erityissuojeluksessa oleva ryhmä voisi olla vaikka nuo kuoleman tuomion saaneet islamin jättäneet;)

      • vienotuuli

        Katoppa BB-Terokin mukana....ei,ei mee pois tulee pian ´tahra ´ politiikon pyrkimyksellesi :DDD

    • siinäpä kysymys?

      Tässähän oikeus otti kantaa taikauskon puolesta!

      Kuinkahan uskottavana tällaista oikeutta voi sitten itsekään pitää..?

      • uskottavuus mennyt

        Suomen oikeuslaitos siis uskoo menninkäisiin ja muihin satuolentoihin ja vielä 2000-lvulla perustaa päätöksensä tälle pohjalle.

      • Tosimies.

        Niin otti ja asetti taikauskon itsensä ylle ja mikä pahenmpaa,sananvapauden ylle.

        Jammu oli pedofiili,en saa syytettä, Muhammed oli pedofiili saan sakot uskonrauhan rikkomisesta.

        Ja minulla tulee olla käyttää vaikka tälläistä wc paperia omassa kodissani ja kertoa siitä muille, jos niin halauan.

        http://plancksconstant.org/blog1/image2/sub1/koranpaper.jpg

        Ja minulla tulee myös olla oikeus myydä sitä jos niin haluan.

    • Saatanallisen hyvä

      On vapauttavaa kun oikeuslaitos suojelee uskontoja. Tämäkin kirkko on rekisteröity ja kukaan ei voi väittää toimia vääriksi tai loukata uskonvapautta ja yhteisön sääntöjä.
      http://www.churchofsatan.com/

    • näin se menee...

      Tämä päätös johtuu siitä että oikeuslaitoksen työntekijöistä noin 90% äänestää tai kuuluu kokoomukseen ja heillehän persut ovat pahin vastustaja!

      Miksipä siis ei käyttäisi työnsä antamia valtuuksia oman puolueensa ja aatteensa edistämiseksi.

      • Tosimies.

        Kyllä, en itsekkään varmaan koskaan enää aio äänestää persuja mutta puhtaasiti siitä syystä mitä ajavat veoruksellisesti, se ei ole oikein.

        Oikein ei ole myöskään Halla-Ahon saama tuomio, olen aina sen puolella joka on oikeiassa riippumatta mistään muusta.

        Alan usko että hänen tulisi jopa alkaa harkita oman puolueen perustamista nyt on sen aika.

        Väärin, Tosimies!
        Juuri PerusS:n hajottamiseen nuo punavihreät kokoomuksen Äärihumanistit pyrkivät. PerusS on tarpeeksi suvaitsevainen puolue myös islam-kriittisille jäsenilleen.

      • Lutteriiii

        Onneksi Suomessa ei sentään juutalaisten valheitten paljastamisesta joudu linnaan niinkuin eräissä keskieuroopan maissa, vai mitä tosimies.

      • Tosimies.
        Bwana1 kirjoitti:

        Väärin, Tosimies!
        Juuri PerusS:n hajottamiseen nuo punavihreät kokoomuksen Äärihumanistit pyrkivät. PerusS on tarpeeksi suvaitsevainen puolue myös islam-kriittisille jäsenilleen.

        Ei ollenkaan väärin vaan eduskunta on kuin osuuskauppiaat heillä on aina jotain tarjouksessa miellyttääkseen äänestijiä mutta monopoli on sovittua, Halla-Aho on lähes ainoa joka uskaltaa rikko tuota monopolia.

        Vaikka joku vihreä ketku kuinka olisi samaa mieltä sisimmässään kuin Halla-Aho hän ei tuo tätä ilmi vaan vastustaa rasistisesti häntä jotta omat edut kasvaisivat, se on kilpailua pahimmanlaatuista.

        Kysyntä määrää tarjonnan, nyt kun edustajat huomaavatkin että kansasta 76% on Halla-Ahon puolella alkaa sairaammankin demarin mieli muuttua kansaa kohti.

        Ihailen Halla-Ahossa yksinomaan sitä että sanoo sen mitä todella ajattelee, vähät omasta tulevaisuudesta, hän on ehkä jopa liian rehellinen mies eduskuntaan.

        Me tarvitsemme kriitikoita jotta mädännäisyys tulee esiin.

      • Tosimies.
        Lutteriiii kirjoitti:

        Onneksi Suomessa ei sentään juutalaisten valheitten paljastamisesta joudu linnaan niinkuin eräissä keskieuroopan maissa, vai mitä tosimies.

        Sananvapaus ennenkaikkea, mielipiteistä ei tulisi joutua tuomituiksi.

      • 66666
        Tosimies. kirjoitti:

        Ei ollenkaan väärin vaan eduskunta on kuin osuuskauppiaat heillä on aina jotain tarjouksessa miellyttääkseen äänestijiä mutta monopoli on sovittua, Halla-Aho on lähes ainoa joka uskaltaa rikko tuota monopolia.

        Vaikka joku vihreä ketku kuinka olisi samaa mieltä sisimmässään kuin Halla-Aho hän ei tuo tätä ilmi vaan vastustaa rasistisesti häntä jotta omat edut kasvaisivat, se on kilpailua pahimmanlaatuista.

        Kysyntä määrää tarjonnan, nyt kun edustajat huomaavatkin että kansasta 76% on Halla-Ahon puolella alkaa sairaammankin demarin mieli muuttua kansaa kohti.

        Ihailen Halla-Ahossa yksinomaan sitä että sanoo sen mitä todella ajattelee, vähät omasta tulevaisuudesta, hän on ehkä jopa liian rehellinen mies eduskuntaan.

        Me tarvitsemme kriitikoita jotta mädännäisyys tulee esiin.

        ihan vitun hyvä.
        jatka.

    • tämäkin on totuus

      Jos olisi jokin yksi taivaalinen totuus, ei uskonsotia olisi ollut eikä olisi.

      • Tosimies.

        Mutta silti olisi sotia koska ollemme aian erimieltä asioista, nykyinen demokratia ei ole oikea tie.
        Me emme äänestämällä valikoida demokraattisesti parhaita paskanpuhujia eduskuntaan, tällöin meitä edustaa narsistit.

        Todellinen demokratia olisi sitä että kansanedustajat arvotaan kansanjoukosta vaikkapa 4 v kerrallaan , rikollisilla ei olisi oikeutta osallsitua tähän eikä olla arpojina.

        Taloutta hoitaisiavat proviisio palkatut ammattilaiset,eivät urpilaiset tai kusipää kataloiset.

        Juman´kaut tää on pimeitä ihmisiä! Palstalla hyvä uhota, elävässä livessä ette mitään voi tehdä. Mistä teitä piisaa?

    • Tämäkin on totuus

      Tosimiehen ajatuksessa olisi järkeä.

    • pelin henki

      Tarkoitushan onkin ajaa maahanmuuttokriittiset edustajat marginaaliin ja hajoittaa PS-puolue siinä sivussa. Maahanmuutto on poliittisesti korrekti aihe sitten kun persut ei siehen enää osallistu. Viestintuoja on kohta hoideltu mutta viesti jatkaa vain matkaa.

    • Pro Halla Aho

      Kannatan

    • Tony.

      Well, count me in bro

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe