Entisenä mormonina olen hämmentynyt siitä, että minua ja muita palstalla keskustelevia, jotka eivät kuulu MAP-kirkkoon (mormoneihin), nimitellään antimormoneiksi.
Antimormonismisti olisi sopivampi sana, jos sellainen olisi olemassa. Pidän mormonismia ihmiselle monella tavalla vahingollisena uskontona. Olen nähnyt sen tuhovoiman omassa perheessäni ja monissa entisissä ja nykyisissä mormoniystävissäni.
Mormonismi on monista aineksista kokoonpantu uususkonto, jonka pyhät kirjoitukset (Raamattua lukuun ottamatta) eivät kestä lähempää historiallista eivätkä hengellistä tarkastelua. Kirkko on valtava uskonnon varjolla toimiva yritys, jonka sijoitustoiminta noudattaa kapitalsismin lakeja, humaanisuus on vain kuorrutusta.
Uskonto syyllistyi jo alkuvaiheissaan käsittämättömiin ylilyönteihin, kuten moniavioisuus ja mustaihoisiin kohdistettu rasismi, verikostoideat, hybris että ihmisestä voi tulla Jumala ja monia monia muita.
Vastenmielisyyteni mormonismia kohtaan ja kriittisyyteni sitä kohtaan ei kuitenkaan tee minusta antimormonia. Minulla ei ole mitään mormoneja vastaan yksilöinä eikä ihmisryhmänä. Jos heidän uskonnonvapauttaan, sananvapauttaan tai muita kansalaisoikeuksiaan yritettäisiin loukata, puolustaisin heitä kuin itseäni.
Asioista, hengellisistäkin, voi olla eri mieltä tulematta sen ihmisen viholliseksi, joka ei ajattele samalla tavalla kuin itse ajattelee.
Tietysti toivon, että jonain päivänä Jumala johdattaisi mormonit totuuden tuntemiseen eksytyksen poluilta - niin kuin minä heidän uskontonsa koen. Olen itse löytänyt hengellisen kodin, mielenrauhan ja ilon Jumalan armosta. Siksi tiedän, että ketään on turha käännyttää suuntaan tai toiseen. Jumalalla on oma aikataulunsa jokaisen ihmisen suhteen ja aikaahan meillä on vuosituhansia,
"Antit" eli antimormonismi
31
93
Vastaukset
- Ent. jäsen
Tässä linkki antimormonismista englanniksi Wikipediasta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Anti-Mormonism - M.E.L.
Minä en näe mormonismissa mitään hyvää tai hyötyä muille kuin niille jotka käärivät kymmenysrahat 'jonnekin'.
Harmia, surua ja ongelmia se vaan tuo mukanaan.- 28
Minä taas näen katolilaisuuden ja sen liepeillä tapahtuvan rikollisuuden, yhdeksi maailman suurimmista ongelmista. Katolinen kirkko on tuonut suunaatoman paljon pahaa maailmaan, toki hyvääkin, mutta samaan hyvään olisi kyennyt moni muukin kirkko ilman kaikia noita negatiivisia puolia. Enkä nyt puhu MAP-kirkosta.
- M.E.L.
28 kirjoitti:

Olet kyllä todella täysi uuno kun et käsitä millä palstalla mitäkin aihetta käsitellään!
- !!!
28 kirjoitti:
Minä taas näen katolilaisuuden ja sen liepeillä tapahtuvan rikollisuuden, yhdeksi maailman suurimmista ongelmista. Katolinen kirkko on tuonut suunaatoman paljon pahaa maailmaan, toki hyvääkin, mutta samaan hyvään olisi kyennyt moni muukin kirkko ilman kaikia noita negatiivisia puolia. Enkä nyt puhu MAP-kirkosta.
Olet varsinainen pelle. Toki ymmärrän, että kun mormonismin historia on niin kaamea kuin mitä on pikkutyttöjen moninaimisineen, verisovitusoppeineen, pakkokastroimisineen ym. ym., sinun on pakko yrittää siirtää huomio muualle. Huomaa myös se, että mitkä tahot ovat myöntäneet ja pahoitelleet historiaansa ja mitkä tahot eivät sitä koskaan tee!
Esim. Lutherin mielestä kehitysvammaiset saa tappa, koska nämä ovat perkeleen tekemiä. Jokaikinen luterilainen, jonka kanssa olen aiheesta keskustellut, on sanoutunut irti tuosta opetuksesta ja on sanonut Lutherin erehtyneen.
Milloin sinä myönnät Smithin kirkon johtajien virheet ja sanoudut niistä irti? - M.E.L.
28 kirjoitti:
Minä taas näen katolilaisuuden ja sen liepeillä tapahtuvan rikollisuuden, yhdeksi maailman suurimmista ongelmista. Katolinen kirkko on tuonut suunaatoman paljon pahaa maailmaan, toki hyvääkin, mutta samaan hyvään olisi kyennyt moni muukin kirkko ilman kaikia noita negatiivisia puolia. Enkä nyt puhu MAP-kirkosta.
Tietenkin katoliset ovat vastuussa suurimmasta osasta kristikunnan synneistä sillä katolisia on yli 1,2 MILJARDIA.
Ei asia mikään yllätys ole kenellekään.
Mutta tämä on edelleen mormonismia käsittelevä palsta. Katolilaisuutta käsittelevä palsta on toisaalla joten yritä pysyä palstan aiheessa - niin ylivoimaista kun se sinulle onkin!
- rehellisesti
Minä olen vakavasti sitä mieltä, että mormonismi on rikos ihmisyyttä kohtaan.
- R. Sitia
Ongelman ydin mormonien kohdalla on se, että kultti on korvannut näiden henkilöiden identiteetin joko kokonaan tai osittain omalla identiteetillään. Kun näin on päässyt tapahtumaan ihmisestä on tullut riippuvainen uskonnosta ja kaikki uskontoon kohdistuva kritiikki koetaan omaan persoonaan kohdistuvaksi kritiikiksi. Tätä vastaan persoona puollustautuu epäinhimillistämällä kriitikot alempiarvoisiksi ali-ihmisiksi ts. antimormoneiksi, jolloin heidän esittämänsä argumentit on helpompi sivuuttaa, sillä eihän tuollaisella ali-ihmisellä voi olla minkäänlaisia oikeita ja hyvin perusteltuja mielipiteitä tai argumentteja.
Epäinhimillistäminen on yksi vakavimmista ongelmista maailmassa ja on mm. ollut maailman suurimpien hirmutekoihin syyllistyneiden totalitarististen järjestelmien vakiotyökalu. On varsin ikävää, että ihmiset, jotka väittävät heillä olevan suurin rakkauden ilosanoma, syyllistyvät juuri tämän kaltaiseen ääri-ilmiöön puollustaakseen kulttinsa identiteettiä.- Täh?
alkoiko työpäivä muutenkin väärällä jalalla nousten.
- Kummalista..
Tuohon mainitsemaasi asiaan ateisitkin tukeutuivat tuhoisin seurauksin jokaisessa ateistisessa maassa. Siihenhän viittasitkin.
- R. Sitia
Kummalista.. kirjoitti:
Tuohon mainitsemaasi asiaan ateisitkin tukeutuivat tuhoisin seurauksin jokaisessa ateistisessa maassa. Siihenhän viittasitkin.
Kyllä, totalitaristisissa järjestelmissä ideologiaan kriittisesti suhtautuvat leimataan poikkeuksetta "vihollisiksi" ja vähempiarvoisiksi, koska vähempiarvoisen tappamisesta aiheutuva syyllisyydentunto on helpompi käsitellä. Tähän syyllistyvät kaikki totalitaristiset järjestelmät, eikä MAP-kirkko ole poikkeus.
- moroni
Korjataan käsiteitä:
Anti-mormoni = henkilö, joka vastustaa mormonioppia ja kirkkoa.
Anti-mormonismi = järjestäytynyt yhdistys tai liike, jonka päämääränä on mormonismin hävitäminen maailmasta.
Toki anti-mormoni yksilönä voi olla sama päämäärä kuin liikeellä (itse asiassa liike koostuu samalla tavalla ajatelevista yksilöistä).- Ent. jäsen
Kiitos moroni täsmennyksestä.
Sitten olen ihan pesunkestävä anti-mormoni.
Vastustan mormonioppia ja eiköhän niitä perusteluja vastustaa ole tällä palstalla tullut tarpeeksi esille.
Mihinkään järjestäytyneeseen mormonismin hävittämiseen tähtäävään liikkeeseen en kuulu. Minulla ei olisi mitään liikkeen häviämistä vastaan, mutta uskon valistukseen ja siihen, että vähitellen mormonismista saatu oikeellinen tieto siirtää mormonismin historiaan. Niin on monelle muullekin liikkeelle vuosisatojen vieriessä käynyt. - M.E.L.
Juu, minut voidaan myös laskea sinne anti-mormonileiriin. Ei liene epäselvää kenellekään :-D
- moroni
Ent. jäsen kirjoitti:
Kiitos moroni täsmennyksestä.
Sitten olen ihan pesunkestävä anti-mormoni.
Vastustan mormonioppia ja eiköhän niitä perusteluja vastustaa ole tällä palstalla tullut tarpeeksi esille.
Mihinkään järjestäytyneeseen mormonismin hävittämiseen tähtäävään liikkeeseen en kuulu. Minulla ei olisi mitään liikkeen häviämistä vastaan, mutta uskon valistukseen ja siihen, että vähitellen mormonismista saatu oikeellinen tieto siirtää mormonismin historiaan. Niin on monelle muullekin liikkeelle vuosisatojen vieriessä käynyt.Niin, Suomessa ei taida toimia anti-mormonistista yhdistystä (ellei sellaiseksi voida laskea UU:t-yhdistystä). Mutta yksilöinä taitaa toimia aika monta anti-mormonia, joiden toiveena on saada kirkko hajotettua tavalla tai toisella.
Opista voi olla erimieltä eikä se sinällään tee kenestäkään anti-mormonia yhtään sen enempää kuin se, että erimielisyyteni esim. katolilaisesta opista ei tee minusta anti-katolista.
Vastustajaksi eli antiksi ihmisestä tekee vasustava toiminta jotakin uskontoa kohtaan. Itse en pyri mitenkään hajotamaan muita kirkkoja, vaan puolustan omaa vakamustani. Se on eri asia kuin vasustaminen.
Sinänsä hyvä jos pääsemme yksimielisyyteen käsiteistä, niin voimme keskustelu sujuu paremmin. - ainoa oikea moka
M.E.L. kirjoitti:
Juu, minut voidaan myös laskea sinne anti-mormonileiriin. Ei liene epäselvää kenellekään :-D
Ja minä vastustan valheita, siis olen antimormoni ja en pane pahakseni, että koko mormonismi häviää - on se niin ihmisiä taloudellisesti, henkisesti ja fyysisesti hyväksikäyttävä kultti.
- to..
moroni kirjoitti:
Niin, Suomessa ei taida toimia anti-mormonistista yhdistystä (ellei sellaiseksi voida laskea UU:t-yhdistystä). Mutta yksilöinä taitaa toimia aika monta anti-mormonia, joiden toiveena on saada kirkko hajotettua tavalla tai toisella.
Opista voi olla erimieltä eikä se sinällään tee kenestäkään anti-mormonia yhtään sen enempää kuin se, että erimielisyyteni esim. katolilaisesta opista ei tee minusta anti-katolista.
Vastustajaksi eli antiksi ihmisestä tekee vasustava toiminta jotakin uskontoa kohtaan. Itse en pyri mitenkään hajotamaan muita kirkkoja, vaan puolustan omaa vakamustani. Se on eri asia kuin vasustaminen.
Sinänsä hyvä jos pääsemme yksimielisyyteen käsiteistä, niin voimme keskustelu sujuu paremmin.Te mormonithan itse olette antijuutalaisia ja antimonoteisteja . Annatte väärän todistuksen mm juutalaisuuden opetuksista, sen kirjoituksista, jopa heprean kieliopista.Sen mitä juutalaisuus edustaa ,ehdottoman monoteismin ,yritätte pyyhkiä pois.
Tuskin täällä kirjoittajista monikaan haluaa muuta kuin oikaista vääriä väitteitänne eri asioista mikä on legitiimiä oikaisutoimintaa, ei mitään "anti"juttua . - infoa
moroni kirjoitti:
Niin, Suomessa ei taida toimia anti-mormonistista yhdistystä (ellei sellaiseksi voida laskea UU:t-yhdistystä). Mutta yksilöinä taitaa toimia aika monta anti-mormonia, joiden toiveena on saada kirkko hajotettua tavalla tai toisella.
Opista voi olla erimieltä eikä se sinällään tee kenestäkään anti-mormonia yhtään sen enempää kuin se, että erimielisyyteni esim. katolilaisesta opista ei tee minusta anti-katolista.
Vastustajaksi eli antiksi ihmisestä tekee vasustava toiminta jotakin uskontoa kohtaan. Itse en pyri mitenkään hajotamaan muita kirkkoja, vaan puolustan omaa vakamustani. Se on eri asia kuin vasustaminen.
Sinänsä hyvä jos pääsemme yksimielisyyteen käsiteistä, niin voimme keskustelu sujuu paremmin.www.Uskontojenuhrien.tuki.fi toimii kaikkien vaarallisten ja fundamentaalisten tukiliikkeenä, myös mormonien. UU:t-yhdistys pitää mormoneja yhtenä vaarallisena kulttina. Linkistä voit chekata tarkemmin.
- Ent. jäsen
moroni kirjoitti:
Niin, Suomessa ei taida toimia anti-mormonistista yhdistystä (ellei sellaiseksi voida laskea UU:t-yhdistystä). Mutta yksilöinä taitaa toimia aika monta anti-mormonia, joiden toiveena on saada kirkko hajotettua tavalla tai toisella.
Opista voi olla erimieltä eikä se sinällään tee kenestäkään anti-mormonia yhtään sen enempää kuin se, että erimielisyyteni esim. katolilaisesta opista ei tee minusta anti-katolista.
Vastustajaksi eli antiksi ihmisestä tekee vasustava toiminta jotakin uskontoa kohtaan. Itse en pyri mitenkään hajotamaan muita kirkkoja, vaan puolustan omaa vakamustani. Se on eri asia kuin vasustaminen.
Sinänsä hyvä jos pääsemme yksimielisyyteen käsiteistä, niin voimme keskustelu sujuu paremmin.En kuulu mihinkään kirkkokuntaan, joten en voi millaan oppijärjestelmällä perustella hengellistä vakaumustani. Uskon Jumalaan ja Raamattuun. Raamatun ymmärrän kertovan enimmäkseen vertauskuvien kautta ihmisen osasta maailmankaikkeudessa.
Vahingollisimpana pidän mormonismin hybristä. Se saattoi antiikin näytelmissä sankarit tuhoon. Suotta ylpeys ei ole katolisen kirkon kuolemansynneistä ensimmäinen. Sen mukana tulevat kaikki muut synnit ja viimein kuolema, joka on syytä ymmärtää fyysisen kuoleman lisäksi myös hengellisenä, henkisenä ja sosiaalisena kuolemana.
Usko että ihmisestä voi tulla Jumala noudattamalla pilkulleen 1930-luvulla Amerikassa kehitellyn uskonnon kaikkia opinkohtia on jumalanpilkkaa. Jumala on niin suuri, että ei Hän siitä rikki mene - mutta ihmiset menevät, mormonit menevät ja ovat rikki. Ulkonaisesti kaikki voi näyttää hyvältä, he voivat kokea saavansa 'siunauksia' mutta jokainen joka kuvittelee itse jonain päivänä tulevansa Jumalaksi on hengellisesti täysin kuollut.
Herätkää! - M.E.L.
to.. kirjoitti:
Te mormonithan itse olette antijuutalaisia ja antimonoteisteja . Annatte väärän todistuksen mm juutalaisuuden opetuksista, sen kirjoituksista, jopa heprean kieliopista.Sen mitä juutalaisuus edustaa ,ehdottoman monoteismin ,yritätte pyyhkiä pois.
Tuskin täällä kirjoittajista monikaan haluaa muuta kuin oikaista vääriä väitteitänne eri asioista mikä on legitiimiä oikaisutoimintaa, ei mitään "anti"juttua ....ja maailmanhistoriasta ja kristinuskosta ja ravitsemusopista ja...
Suunnilleen joka asiassa morkut ovat muuta maailmaa vastaan ja hakkaavat päänsä puhki omaan hölynpölymuuriinsa.
Ja sitten itketään kun heitä 'vainotaan' ja 'mollataan'(!!)
Onko se todellakaan mikään ihme?!?! - Yritätkö
infoa kirjoitti:
www.Uskontojenuhrien.tuki.fi toimii kaikkien vaarallisten ja fundamentaalisten tukiliikkeenä, myös mormonien. UU:t-yhdistys pitää mormoneja yhtenä vaarallisena kulttina. Linkistä voit chekata tarkemmin.
tehdä UUT:sta jotain vakuuttavaa auktoriteettia. Ei kannattaisi, tutki ensin sen vaikuttimet.
- Katolilainen
M.E.L. kirjoitti:
Juu, minut voidaan myös laskea sinne anti-mormonileiriin. Ei liene epäselvää kenellekään :-D
kumminkin!
- moroni
infoa kirjoitti:
www.Uskontojenuhrien.tuki.fi toimii kaikkien vaarallisten ja fundamentaalisten tukiliikkeenä, myös mormonien. UU:t-yhdistys pitää mormoneja yhtenä vaarallisena kulttina. Linkistä voit chekata tarkemmin.
Miten UUT toimii mormonien "tukiliikkeenä"?
Se on selvä asia, että kyseinen liike "pitää mormoneja yhtenä vaarallisena kulttina". Onhan sen perustanut kaksi ex-mormoneja, joiden motiivina on entisen kirkonsa vastustaminen. - kerrotaan vielä
moroni kirjoitti:
Miten UUT toimii mormonien "tukiliikkeenä"?
Se on selvä asia, että kyseinen liike "pitää mormoneja yhtenä vaarallisena kulttina". Onhan sen perustanut kaksi ex-mormoneja, joiden motiivina on entisen kirkonsa vastustaminen.Sry oikoluku, siis: UUT toimii tasapuolisesti varoittaen kaikkien vaarallisten uskomuksien/kulttien/lahkojen/ismien metodeista mm mormonien, jota se pitää myös yhtenä vaarallisena fundamentaalisena kulttina.
www.Uskontojenuhrien.tuki.fi kertoo useista muistakin uskomuksista seikkaperäisesti samoin kuin mormoneista. - to..
M.E.L. kirjoitti:
...ja maailmanhistoriasta ja kristinuskosta ja ravitsemusopista ja...
Suunnilleen joka asiassa morkut ovat muuta maailmaa vastaan ja hakkaavat päänsä puhki omaan hölynpölymuuriinsa.
Ja sitten itketään kun heitä 'vainotaan' ja 'mollataan'(!!)
Onko se todellakaan mikään ihme?!?!kyllä, lista on pitkä...
- Seikkaperäisesti?
kerrotaan vielä kirjoitti:
Sry oikoluku, siis: UUT toimii tasapuolisesti varoittaen kaikkien vaarallisten uskomuksien/kulttien/lahkojen/ismien metodeista mm mormonien, jota se pitää myös yhtenä vaarallisena fundamentaalisena kulttina.
www.Uskontojenuhrien.tuki.fi kertoo useista muistakin uskomuksista seikkaperäisesti samoin kuin mormoneista.Älä hopötä, tai sitten et ole muuta lukenutkaan. Se on pelkkä mielipidekerho ilman argumentointia.
- moroni
Vielä kerran käsiteestä. Suuri suomen kielen sanakirjasta:
antikommunismi kommunismin vastustaminen
anti-kristillinen kristinuskon vastustaminen
Joten anti-mormonismi on mormoniuskon vastustamista.
Jonkin asian vastustamiseen voi kuulua mitä tahans piirteitä kuten kyseisen maailmankatsomuksen vääristely tai esitäminen vääristelyssä muodossa. Päämärä on kuitenkin vastustettavan maailmankatsomuksen , ideologian tai uskonnon häviaminen saamalla siihen uskovat luopumaan siitä tai saada siitä kiinostuneet hylkäämän sen mihin hintaan tahansa.
Usein sellaisen toiminnan pohjana on kieroutunut käsitys vastustettavasta asiasta ja itse oikeassa olemisen varmuudesta.- Ent. jäsen
Mormonismin kohdalla ei vastustajien tarvitse vääristellä. Riittää kun kertoo tosiasioita. Tällä hetkellä palstalla kirjoittaa moni entinen mormoni, joten meillä on tietoa asiasta sekä aidan sisäpuolelta että sen ulkopuolelta.
Valitettavasti tosiasiat ovat mormonismia vastaan.
Tämä ei tietenkään estä mormoneja luulemasta kuuluvansa maailman ainoaan oikeaan kirkkoon. Eksytys on täydellinen. Mahdollisesti jokin tältä palstalta luettu oivallus jää jonkun mormonin mieleen, panssariin tulee särö ja pimeyteen alkaa tihkua valonsäteitä.
P.S. Käsittämätöntä, mihin kaikkeen ihminen voikaan psyykata itsensä uskomaan!
On minultakin tullut moni mies p****a vonkaamaan, mutta ei kenelläkään sentään ole ollut otsaa ilmoittaa, että on Jumalan tahto että hän saa p****a minulta! - jos oikein mietit?
Jos jollakin on joku vakava tauti esim aids, niin eikö taatusti hän varoita muita kanssaihmisiään sen vaaroista?
- asian puolesta
Oletko muuten huomannut, että moni kriittisesti kirjoittava ei edes pyri olemaan 'sen ainoan oikeassa olija'?
Kenen etu on ylläpitää valheita? - katsopa vaan
Ent. jäsen kirjoitti:
Mormonismin kohdalla ei vastustajien tarvitse vääristellä. Riittää kun kertoo tosiasioita. Tällä hetkellä palstalla kirjoittaa moni entinen mormoni, joten meillä on tietoa asiasta sekä aidan sisäpuolelta että sen ulkopuolelta.
Valitettavasti tosiasiat ovat mormonismia vastaan.
Tämä ei tietenkään estä mormoneja luulemasta kuuluvansa maailman ainoaan oikeaan kirkkoon. Eksytys on täydellinen. Mahdollisesti jokin tältä palstalta luettu oivallus jää jonkun mormonin mieleen, panssariin tulee särö ja pimeyteen alkaa tihkua valonsäteitä.
P.S. Käsittämätöntä, mihin kaikkeen ihminen voikaan psyykata itsensä uskomaan!
On minultakin tullut moni mies p****a vonkaamaan, mutta ei kenelläkään sentään ole ollut otsaa ilmoittaa, että on Jumalan tahto että hän saa p****a minulta!Uskonnot ja useimmiten niiden johtajat toimivat valistuksen ja kehityksen jarruina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672