Ujous on oire, ei sairaus

too-feminine

Pääpiirteissään ujous on pelkkää pintaa. Se on oire, eikä syy. Ujouden pohjana on epävarmuus ihmisten seurassa, jota on toisilla enemmän kuin toisilla. Tämä puolestaan riippuu temperamentista, joka on synnynnäinen ominaisuus jokaisessa (joskus toki myös seurasta). Sukupuoleen katsomatta toiset ovat luonnostaan hurjapäitä ja toiset varovaisia.

Suurin ongelma ujouden "poistamisessa" ei siis ole kenenkään "ujous," vaan erilaisten temperamenttien kohtaaminen. Maailmassa, jossa kaikki on saatava tällä punaisella sekunnilla, ei ole aikaa herkille ihmisille. Herkät joutuvat piiloutumaan erilaisten kulissien taakse jopa itseltään, jotta he jotenkin säilyttäisivät "nahkansa" muiden silmissä. Jokainen haluaa olla jotenkin kuulua johonkin yhteisöön, mikä pahimmillaan kuristaa sopeutumisyrityksissään kamppailevaa ihmistä joka puolelta.

Toki on joitain tilanteita (kuten hautajaiset), joissa herkkyys on "yleisesti hyväksyttyä," mutta ne ovat harvassa. Ujous on pitkälti oire herkkyydestä, jota osaltaan vain pahentaa herkkyyttä solvaava kulttuuri. Riippuen ujon elinympäristöistä (koti, sukulaiset, koulu, työpaikka jne.) hän voi selvitä erilaisten aatteiden tukemana, tai päätyä yksinäisyyden noidankehään, jossa ujous johtaa mokailuun ja mokailu yhä pahempaan ujouteen.

Erityisessä vaarassa ovat ujot miehet, joiden herkkyyteen ei tahdo löytyä mitään valtavirran hyväksymää purkuväylää. Huonojen kokemusten ja vetäytymisen aiheuttamaa noidankehää onkin usein veikattu kouluampujien ongelmaksi. Lisäksi hirmutekoihin päätyvien rikosrekisteri on usein nuhteeton, mikä viittaa siihen että "painekattila" saa kiehua rauhassa.

Mutta jälleen kerran ihmiset pohtivat ampumatapauksia vain tekojen kautta. "Tätä ei voi tehdä muu kuin psykopaatti." Psykopaatiksi ei synnytä, sellaiseksi opitaan. Se on seuraus varhain alkaneesta ja pitkälle edenneestä joukosta defenssejä, joilla ihminen vähitellen muuraa sisimpänsä muiden ulottumattomiin.

"Ennaltaehkäisy" on ongelmallista jo pelkästään psykologiaa koskevan "yhteisen kielen" puuttumisesta. Lisäksi defenssejä voi olla muullakin perheellä ja ne ovat usein tiedostamattomia. Perheessä, jossa puolustusmekanismit saavat ylivallan, ei kukaan oikein tiedä todellisia fiiliksiään. Burnoutin valtaamat vanhemmat, lasten emotionaalinen yksinäisyys, hajonnut tukiverkko ja itsetiedostuksen puute ovat suoranainen vitsaus länsimaisissa perheissä. Ihmisten parantumista estää sekin, että osaa edellä mainituista pidetään jo "normaalina."

On siis ok, että aina jotain tekemättä siellä täällä? On siis ok, että lasten kasvu on kokonaisuudessaan ulkoistettu "hyvinvointivaltiolle?" On siis ok, että kenenkään ei ole enää "pakko" olla läsnä, kuunnella tai tarjota muuten läheisyyttään edes silloin, kun toisella on vaikeaa? Hyvin on meillä arvot kohdallaan.

10

732

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaad demet sentään

      Ujous voi usein olla oire siitä, että hävetään omaa introverttiyttä, joka taas on ihan luonnollinen persoonallisuuden piirre. Ympäristö painostaa ekstroversioon sekä kodissa, koulussa, että mediassa ja viihdeteollisuudenkin suunnalta. Ja lopulta tietenkin työpaikoilla, jne. Jos alunperin olisi ihan ok olla introvertti ja herkkä (mitkä ominaisuudet varmaan usein kulkevat käsikädessä) niin ei olisi mitään syytä piilotella, hävetä, muodostaa huonoa itsetuntoa, rakentaa suojamuureja, pelätä, jne. ominaisuutta, joka on niin tärkeä osa omaa itseä kuin on esimerkiksi ihmisen sukupuolikin.

      Jos ihminen, joka viihtyy paljon yksin tai korkeintaan parin hyvän ystävän kanssa, ei jaksa paljoa sosiaalista kanssakäymistä ilman uupumusta, on herkkä kaikelle stimulaatioille ja aistiärsykkeille eli on toisin sanoen introvertti niin tällainen persoona ihan taaperoikäisestä lähtien saadaan tuntemaan olevansa jotenkin outo, vääränlainen ja pakotetaan pienestä pitäen ryhmätilanteisiin, painostetaan muuttamaan luontaisesti sisäänpäin suuntautunutta persoonaansa ekstrovertimpaan suuntaan, pakotetaan yhteisöön (koululaitos) jossa todennäköisesti joutuu ryhmädynamiikan ja persoonan piirteensä vuoksi kiusatuksi, onko tällöin mikään ihmekään että voidaan pahoin ja ollaan ujoja?

      • Jokainen tärkeä

        Erittäin osuva kuvaus ujoudesta "kaad demet sentään". Sen voin täydellisesti allekirjoittaa. Rohkeuden saaminen ja ujoudesta pois oppiminen vie paljon voimia ja aikaa eikä ympäristö useinkaan ymmärrä "erilaista" ihmistä.

        Aihe on hyvin omakohtainen, ja kokemusta on sekä työelämästä ja monesta muusta arkuuteen liittyvästä. Muille ujoille voin sanoa sen, että pienin askelin voi edetä vaikka mihin. Ujo tarkkailija huomaa sen, minkä muut ohittavat hosuessaan.
        Meitä jokaista tarvitaan omalla paikallamme, hyvä me ujot ja arat!


      • carambola87a

        Rajanveto milloin epäsosiaalisuus on normaalia ja milloin ei voi olla vaikeaa.

        Otsikkoon viitaten ujous todellakin voi olla oire esim. skitsofreniasta. Nimittäin negatiivinen (jotain puuttuu) oire. SANS-arvioinnissa (neg. oireet) on kohta anhedonia, epäsosiaalisuus jossa arvioidaan mm. seuraavia asioita:

        - virkistys ja harrastustoiminta (onko vähäistä)
        -seksuaalinen toiminta ja kiinnostus (ikä huomioiden)
        -kyvyttömyys tuntea ja muodostaa intiimejä ihmissuhteita varsinkin vastakkaisen sukupuolen kanssa
        -harvoja tai ei yhtään ystävien määrä


    • Olet nolo!

      Erittäin huono ja epämääräinen katkera teksti itse ujolta henkilöltä, joka koittaa selittää ujouttaan itselleen.

      Nolo!

      • Tiikerivarjoissa

        Olisi mielenkiintoista kuulla perustelusi väittellesi. Miksi teksti on sinusta huono ja katkera? Mikä tekee kirjoittajasta nolon?


    • ei nimimerkkiä

      "Psykopaatiksi ei synnytä, sellaiseksi opitaan."

      Pykopaatti on psykopaatti jo syntyessään.

      • carambola87a

        "Psykopaattigeeniä" ei ole löydetty. On löydetty impulsiivista humalassa tehtyä väkivaltaa selittävä geeni, mutta ei psykopatiageeniä.

        Toisaalta aggressiivisuuteen yhditetty serotonergisten toimintojen heikentyminen on yhdistetty perinnölliseksi tekijäksi, varhaislapsuuden kokemusten tai/ja saadun ravinnon yhdistelmäksi.

        Perimästä johtuva serotoniinihäiriö ja sitä seuraava aggressiivisuus ei yksin selitä kaikkea aggressiivisuutta.

        Psykopaatiksi tullaan ulkoisten tapahtumien seurauksena. Esim päihderiippuvaisilla epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö on 10x yleisempi kuin muulla väestöllä. (tosin kumpi on syy ja seuraus)


      • Manna
        carambola87a kirjoitti:

        "Psykopaattigeeniä" ei ole löydetty. On löydetty impulsiivista humalassa tehtyä väkivaltaa selittävä geeni, mutta ei psykopatiageeniä.

        Toisaalta aggressiivisuuteen yhditetty serotonergisten toimintojen heikentyminen on yhdistetty perinnölliseksi tekijäksi, varhaislapsuuden kokemusten tai/ja saadun ravinnon yhdistelmäksi.

        Perimästä johtuva serotoniinihäiriö ja sitä seuraava aggressiivisuus ei yksin selitä kaikkea aggressiivisuutta.

        Psykopaatiksi tullaan ulkoisten tapahtumien seurauksena. Esim päihderiippuvaisilla epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö on 10x yleisempi kuin muulla väestöllä. (tosin kumpi on syy ja seuraus)

        Psykopatia on synnynnäinen ominaisuus. Psykopaatiksi ei tulla ulkoisten tapahtumien seurauksena. Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö altistaa päihderiippuvuudelle. Myös psykopatia altistaa päihderiippuvuudelle. Persoonallisuushäiriö on syy ja päihderiippuvuus on seuraus.


    • eat this...

      Tässä keskustelussa on tullut esille aika jänniä juttuja. Esim. nimimerkin "jokainen tärkeä" kirjoituksesta saan sen kuvan, että ujo ei voi olla rohkea. Eikä rohkea voi olla ujo. Ehkä se on tottakin, vaikka en itse täysin allekirjoita tuota. Itse olen ollut ujo ja hiljainen pienestä pitäen. Ala-asteella ja vielä ylä-asteellakin olin jopa oikeasti niin arka, että se johti moniin epämukaviin tilanteisiin. Ei ole kivaa kun kesken pitkän kaksoistunnin ei jaksa enää pidätellä ja sitten pissaa housuunsa, kun ei uskalla kysyä opettajalta lupaa mennä vessaan, sen ikäisenä jolloin housujen kastelu ei enää ole suotavaa eikä mene enää pikkulapsen vahingon piikkiin. Tämä on ehkäpä konkreettisin esimerkki/kokemus siitä, minkälaisiin tilanteisiin ylitsepääsemättömältä tuntuva ujous ja arkuus saattaa johtaa. Monia tilanteita ja mahdollisuuksia elämässä on mennyt ohi ihan silmien edestä, ujouden, tai paremmin sanuttuna arkuuden takia.

      Nykyään lähemmäs kolmekymppisenä olen edelleen, varsinkin uusien ihmisten seurassa hiljainen, koska tuntuu että en keksi mitään järkevää sanottavaa. Ylettömästä ujoudesta ja arkuudesta olen päässyt eroon, mutta vieläkin siitä on rippeitä jäljellä. Minulla on yksi todella hyvä, oikea ystävä, ja pari hyvää kaveria. Kaikki muut on vaan tuttuja. Ystäväni ja hyvien kavereiden seurassa minusta saa ihan eri kuva mitä oikeasti olen. Puhun kuin papupata ja olen eläväinen, iloinen ja onnellinen, itsevarma. Uudessa seurassa päinvastoin. Yksin kotona ollessa, minä kirjaimellisesti vain olen. Laitan ruokaa, istun koneella. Tiskivuori odottaa ja pölypallot pyörii lattiolla. Mitä väliä, kun ei ketään käy kylässä. Kotona käyn ihan "tyhjäkäynnillä" jatkuvasti.

      Sanomattakin selvää, että en ole parisuhteessa. Enkä töissä. Edellinen parisuhteeni kariutui kolme vuotta sitten masennukseeni. En ole laittanut tikkua ristiin kumppanin tai töiden löytämiseksi pitkään aikaan. Tarvitsisin aika himskatin hyvän syyn, että miksi yrittää enää. Viimeiset viisi vuotta pelkkää pettymystä pettymyksen perään.

      • Olet kuitenkin ollut parisuhteessa. Se on jo saavutus ujolle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      166
      2981
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      292
      2662
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1758
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      47
      1655
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1530
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1296
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      103
      1203
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1174
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      369
      1113
    10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    Aihe