Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) letkautukset oikeuslaitoksen suuntaan eivät ole lainkaan harvinaista poliitikon puhetta. Omakohtaista kokemusta oikeuslaitoksesta hankkineet poliitikot ovat jakaneet kiitosta lähinnä silloin, kun oikeus on päätynyt samalle kannalle kuin he itse.
Esimerkiksi kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) ei salannut pettymystään saatuaan pari kuukautta sitten Helsingin käräjäoikeudessa yhden vuoden ja kolmen kuukauden ehdollisen lahjustuomion. Hän vakuutti monin eri sanakääntein syyttömyyttään.
- Käräjäoikeuden tuomio on siis minun kannaltani väärä, se on yksiselitteisen väärä, Kanerva lausui.
Kanerva on valittanut tuomiosta hovioikeuteen.
Matti Vanhanen (kesk.) puolestaan kommentoi pääministeriaikanaan kohtuullisen maltillisesti prosessiaan entistä naisystäväänsä vastaan. Silti Vanhasen kommentteja käräjäoikeuden tuomion jälkeen voidaan pitää jossain määrin tuomioistuimen arvovaltaa vähättelevinä. Hävityn jutun jälkeen Vanhanen korosti, että kyseessä oli äänestyspäätös.
- Huomasin, että ammattituomarin näkemys vastasi omaa näkemystäni ja myös syyttäjän näkemystä, Vanhanen sanoi.
Hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa Vanhanen voitti jutun ainakin osittain, ja hän toi selvästi julki tyytyväisyytensä.
- Päätös oli se, mitä haettiin, Vanhanen sanoi hovioikeuden tuomion jälkeen Ilta-Sanomissa.
Nöyryyden puute koitui Kauko Juhantalon (kesk.) kohtaloksi valtakunnanoikeuden tuomion jälkeen. Hän ilmoitti, ettei edes harkitse eroa kansanedustajan tehtävistään lahjuksen ottamisesta saamansa yhden vuoden ehdollisen tuomion takia.
Keskellä kiivainta erottamiskeskustelua Juhantalo lähti eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan matkalle New Yorkiin. Juhantalon uppiniskaisuudeksi tulkittu käytös alkoi ärsyttää kollegoja, ja lopulta joukko kansanedustajia kokosi aloitteen Juhantalon erottamiseksi eduskunnasta. Juhantalo sai potkut eduskunnasta selvin äänin 134-31.
Juhantalo arvosteli vielä tämän jälkeen valtakunnanoikeuden päätöstä. Ilta-Sanomien mukaan Juhantalo sanoi Kankaanpäässä pidetyssä kapinakokouksessa, että valtakunnanoikeuden päätös perustui "pelkkään lööperiin". Myös eduskunnan erottamispäätös oli hänen mielestään väärä.
- On ollut pöyristyttävää kokea, että minun olisi pitänyt olla nöyrä ja katua sekä kumartaa. Tällöin moni olisi äänestänyt puolestani, Ilta-Sanomat kertoi Juhantalon sanoneen.
Vuoden 1995 vaaleissa Juhantalo nousi uudelleen eduskuntaan noin 6 500 äänellä.
nelonen.fi
http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/uutinen/muutkin-kuin-halla-aho-suomineet-oikeutta
Näköjään Nelonen uskaltautunut lipeämään median lokarintamasta. Kuinkahan kauan menee ennen kuin joku ex-Erkko konsernista käy palauttamassa Nelosen ruotuun ja uutinen häviää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tämän vain tähän persuvihaajien kyseenalaisten voitonjuhlien keskelle.