Onko TUV:n todistukset jäädytetty? Pitääkö paikkansa? Jotkut kuuleman mukaan on saanut paperit, toiset taas ei. Mistähän nyt on kysymys? Toinen puhuu toista ja kolmas taas aivan muuta. Voisiko jokua jakaa paikkansa pitävää tietoa aihealueesta?
Jäädytetty???
Huurteessa?
368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toistaiseksi TÜV ei toimita todistuksia koska Trafilla ohjeet ja tulkinnat vaihtelevat jopa viikosta toiseen. Odottavat, että Trafi saa ratkaistua millaisia tietoja se katsoo voivansa hyväksyä ja missä muodossa. Tiedonkulku Trafilta myös katsastusasemille on ollut puutteellista ja katsastusasemien tulkinnat ja uskallus tulkita asioita Trafin pelossa on ollut vaihtelevaa eikä asioita ole edes tunnettu. Joidenkin pienten katsastusasemien asiantuntemus ei myöskään ole riittänyt näin "vaikeiden" asioiden hotamiseen. Myöskin TÜV:n todistuksissa on ollut erilaisia tietoja ja jos tieto on ollut esim. väärällä rivillä niin se jo on riittänyt Trafille kelpaamattomuuteen. Eli ei ole Trafilla homma hallussa ja katsastajatkin ihmettelevät asiaa. Trafi itse ei virallisesti ota vastuuta asiasta vaan kuuleman mukaan todistuksen hylkäyksestä pitää ensin valittaa ko. katsastusasemalle. Trafi vain ohjeistaa katsastajia.
PS. EU on jo tehnyt ratkaisun, jonka mukaan alustan CO2 arvojen pitäisi kelvata arvoiksi myös ko. alustalle rakennetulle ajoneuvolle. Saapa nähdä koska tämä asia huomioidaan oikeasti Suomessa. Vai simputtaako Trafi edelleen kansalaisia. Asiasta on juttua mm. Camper-lehdessä 6/12.
Trafilta pitäisi kuulleman mukaan olla tulossa mahdollisesti jo tällä viikolla jotain ohjeita asiaan.
Kysy TraFi:lta. TraFi:lla se ongelma on. TraFi:n ongelma vain heijastuu pahasto matkailuauton omistajiin.
"Turpiinhan" TraFi:lle tulee tästäkin samalla tavalla EU tuomioistuimen päätöksellä, kuin Saksasta käytettynä tuotujen henkilöautojen verotuksessakin kävi.
Sitten joku TraFi:n suurista pampuista antaa TV-uutisille lausunnon. "Tulemme huolellisesti tutustumaan päätöksen sisältöön, ennen mihinkään toimenpiteisiin ryhtymistä."
Lausunto käännettynaä selkokielelle. Tulemme huolellisesti tutkimaan kaikki mahdolliset porsaanreiät päätöksessä, ettei meidän tarvitsisi alkaa noudattamaan päätöksen henkeä, vaan saisimme mieleiseksemme tulkita päätöksen sisältöä.
Ja taas saadaan samasta aiheesta tehdä uusi valitus EU tuomioistuimeen, ettei TraFi vieläkään täysin noudata EU tuomioistuimen selkeää päätöstä.
Käytettynä tuotujen henkilöautojen verotukseen liittyviä kanteluita on vieläkin käsittelyssä EU tuomioistuimessa.