Huolta aiheuttavat ihmiset keskuudessamme

Jokunen vuosi sitten Ikaalisissa tuomittiin kaksi miestä vankeusrangaistuksiin pedofiliasta. Ainakin toinen heistä on jo vapautunut mutta toisesta en tiedä. Pitääkö lapsiperheiden vanhempien olla huolissaan heistä? Alko näkyy hyvin ainakin maistuvan tälle jo vapautuneelle tuomitulle.
16690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mikäli henkilö on tuomionsa kärsinyt, ei kenenkään pitäisi kirjoitella tämän tyyppisiä ennustuksia, varsinkaan jos ei muuta syytä ole kuin oma mielikuvitus.

En mitenkään puolustele pedofiilejä, päinvastoin olen sitä mieltä, että tuomioita olisi kovennettava lain antaman mahdollisuuden yläpäähän. Mutta: Tuomiovalta kuuluu oikeusistuimille ja niiden harkinnalle. Ja: Jos henkilö on tuomionsa lusinut, ei kenelläkään pitäisi olla aihetta kirjoitella huolistaan tänne. Seurata voi tietysti, ja pitääkin, mutta rajaa pitää pitää.

Alko myy mielellään laillista viinaa jokaiselle lailliselle ostajalle. Valtion budjetin tulopuolella Alkon tuotot ovat merkittävät- Tosin taitaa menopuolella olla suuremmat erät sosiaali- ja terveyspuolen menoissa Alkon tuotteiden seurauksista.

Äänestä
  • jokaisella on seksuaalisia tarpeita, myös pedofiileillä. Onko seksuaalisten tarpeitten tyydyttäminen perusoikeus ?

    Äänestä

  • jos o linnas jo istunu niin ei sitte enää tarvi pelätä mitää.kilttejä poikia sieltä takasi tulee

    Äänestä

  • Kyllä pedofiililläkin on oikeus tyydyttävään sukupuolielämään.Ei sitä tarvetta tule kenenkään häneltä riistää.

    Äänestä

pitää vain nyt odotella ja sitten vasta kirjoitella jos jotakin taas on tapahtunut

Äänestä
  • Sijoittajakin saattaa olla pedo, kelpaako ?

    Äänestä

voiko kaikkia pedofiilejä leimata jonkun yksittäistapauksen perusteella ?

Äänestä
  • ei voi. kivojen pedofiilien joukkoon mahtuu aina joku tuhmakin pedofiili

    Äänestä

löytyy ikaalisista ent. murhamieskin. nelikymppinen eläkeläinen. onkohan kuinka kiltti?

Äänestä
  • joo ei se ainakaan ketään raiskaa ja muutenkin parempi ihminen kuin moni muu

    Äänestä

pedofiilit ovat yleensä ihan mukavia hieman yksinäisiä heppuja jotka haluavat läheisyyttä.miksi heiltä halutaan kieltää kaikki mikä on heille mieluisaa ?

Äänestä

roopertti on kai muuttanut pois.onneksi.

Äänestä

Ihanaa että roopertti palas

Äänestä

roopertti ikaalisiin-ei kiitos enää

Äänestä
  • Jonain päivänä palaa, valitettavasti.

    Äänestä

  • karva noppa kirjoitti:

    Jonain päivänä palaa, valitettavasti.

    onneksi tulee vielä takas

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


turvallinen Ikaaline kirjoitti:

Jokunen vuosi sitten Ikaalisissa tuomittiin kaksi miestä vankeusrangaistuksiin pedofiliasta. Ainakin toinen heistä on jo vapautunut mutta toisesta en tiedä. Pitääkö lapsiperheiden vanhempien olla huolissaan heistä? Alko näkyy hyvin ainakin maistuvan tälle jo vapautuneelle tuomitulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu