"En usko parannukseen. Siis että ihminen pystyis siihen."

UskovaNainen

Katsoin jonkin aikaa sitten laulaja Jipun kohua herättäneen haastattelun, jossa Jippu puhui syntisyydestään ja sanoi: "Mä en usko parannukseen. Siis että ihminen pystyis siihen." Aloin miettiä, onko parannus mahdollinen ja jos on, missä määrin. Ja tietysti sitäkin, mitä tarkalleen ottaen parannus tarkoittaa.

Ajattelen itse, että että parannus tarkoittaa sydämen kääntymystä eli sitä, että ihminen alkaa inhota syntiä, ensisijaisesti omaa syntiään. Parannuksen tehnyt ihminen, eli uskova eli uudestisyntynyt eli sydämeltään kääntynyt, pitää riesana sitä, mitä ennen saattoi pitää vapautena tai ns. oikeutenaan, siis sellaisia asioita, jotka Raamattu mainitsee synniksi. Ennen saatoin ajatella, että minulla sinkkuna on oikeus ja vapaus irtosuhteisiin enkä kokenut siinä olevan mitään ongelmaa. Nykyään, kun olen uskossa, inhoan irtosuhteita. Jos lankean, en enää voi selitellä sitä itselleni, eikä se edes riittäisi, koska nyt olen suhteessa myös Jumalaan enkä voi Häneltä piilotella mitään.

Jeesus kertoi, että kaikki synti lähtee sydämestä. Näin ollen parannus välttämättä lähtee sydämestä. Todellinen parannus ei siis voi olla kärvistelyä sen kanssa, että teenkö nyt jotain syntiä, jota haluan tehdä, vai pystynkö taas tälläkin kerralla pidättäytymään siitä. Uskova ei halua tehdä syntiä. Uskovan synti on aina lankeemus.

Mielestäni parhaan vertauksen todelliselle parannukselle tarjoaa raitistunut alkoholisti, joka on jo sisäistänyt ja ymmärtänyt alkoholin ongelmaksi, tuhoisaksi itselleen ja todella haluaa pysyä raittiina, vaikka saattaa joskus ratketa ryyppäämään (eli vertauksessa "langeta syntiin"). Eräs raitistunut alkoholisti kertoi minulle vihaavansa ja myös pelkäävänsä alkoholia. Oluttuopin näkeminen pelottaa häntä, koska hän on ymmärtänyt oman heikkoutensa suhteessa alkoholiin. Samoin on uskovan suhde syntiin.

Jipun lausuntoon palatakseni, vaikuttaa siltä, että Jippu on ymmärtänyt parannuksen teon eri tavalla kuin esim. minä. En todellakaan vitä, että olisin uskoon tultuani muuttunut synnittömäksi (siis ihmiseksi, joka ei *enää* tarvitse armoa ja anteeksiantoa), mutta suhtautumiseni siihen, mikä on syntiä, on muuttunut. Sen sijaan että pitäisin itseäni vapaana tekemään mitä haluan, olen huomannut olevani kahleissa. Minulla ei kuitenkaan ole epäilystäkään siitä, että eräänä päivänä vielä vapaudun lopullisesti kahleistani.

16

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksin armosta

      Kiitos tästä!

    • perämela

      Ei suinkaan kenenkään LIHA koskaan tee parannusta, eikä se edes kykene siihen.

      Parannus tulee syvemmälle, eli ihmisen henkeen ja kokonaisuuksien keskukseen, sydämeen, johon asettuu Jumalan Henki valtaistuiknen paikalle.

      mutta ei se lihaa hallitse, vaan odottaa että ihminen Hänen voimassaan laittaa lihansa ristille.

      siinä, erittäin pläkkiselvää ja yksinkertaista.

    • aivot, ei sydän

      Ei taida parannus sydämestä lähteä, ...sillä sydän pumppaa verta pieneen ja isoon verenkiertoon.

      Synti lähtee aina, ihmisen aivoista, jota kutsutaan raamatussa sydämeksi!

      Korjasin sen , joka piti korjata

      • Sydän ei ole aivot!

        Sydämella tarkoitetaan Raamatussa ihmisen sisintä olemusta. Se on enemmän kuin vain aivot.

        Korjasin sen mitä piti korjata.

        "Joka yhtyy Herraan on yksi henki Herran kanssa". Aivot eivät yhdy Herraan, joka on Henki, vaan ihmisen henki.


      • uudesti syntymä
        Sydän ei ole aivot! kirjoitti:

        Sydämella tarkoitetaan Raamatussa ihmisen sisintä olemusta. Se on enemmän kuin vain aivot.

        Korjasin sen mitä piti korjata.

        "Joka yhtyy Herraan on yksi henki Herran kanssa". Aivot eivät yhdy Herraan, joka on Henki, vaan ihmisen henki.

        Empäs ole koskaan kuullutkaan että sydän sanoisi: " Ryöstän tänään Siwan kassan"...mutta monikin on kuullut kun aivoistä lähtee suun kautta sama sana.

        Sydämen uskolla tullaan oikeamielisieksi eli vanhurskaaksi.. sydän on kuin lain taulut, se ei voi ihmisestä rehellistä tehdä. Täytyy olla Jumala joka vaikuttaa ihmisen sydämessä eli aivoissa , ja siellä tapahtuvassa muutoksessa lähtee vanhurskas ajattelu.

        Opiskele fysiologiaa ja anatomiaa.. äläkä sotke sydän lihasta, pelastuskysymykseen. Sydämen kautta virtaa elävä sielu " Veressä on ihmisen sielu" Raamattu.. ja kun sydän pysähtyy, ihmisestä tulee kuollut sielu.. sillä veri ravitsee sydäntä eli aivoja.. ja pitää omistajansa henkissä. Samalla kuolee myös ihmisen Henki. Jumalan Henki ei kuole, koska se tekee meissä työtään silloin kun sydän hakkaa.. kellä 45 krt minuutissa, kellä 80. --kellä lähes 200 Ei tietenkään sydän ole aivot..mutta sydän kuuluu samaan ruumiiseen kuin aivot. ..." Minkälaisen huoneen te minulle rakentaisitte, että minä siellä asuisin?? .." En minä asu käsillä tehdyissä huoneissa" Kukaan ihminen ei sydäntä eli aivoja ole tehnyt...ja juuri siellä Jumala asuu: " Teidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä, joa mielitte nähdä Jumalan valtakunnan"!!..Ihminen syntyy vanhana uudeksi, kun hän opettelee aivoillaan ajattelemaan , niinkuin Jumala.....Tätä aivojen ajattelutavan muuttamista ne AA-kerhossakin yrittävät, ja kaikessa teologisessa koulutuksessa...kun ihmisen ajatukset uudistuvat, ihminen on silloin uusi luomus!! terv. benedin Raamattu kouluun


    • savonarola

      HYvä aloitus !!! Pyhutaan vain !!!! Elikä onko parannuxen teon mahdollista ja miten !!!

    • avaajalla selvä text

      1. Lihan mieli

      2. Hengen mieli

      Tämän kahden mielen ja tahdon välinen ristiriita täyttää elämämme, silloin kun olemme lähteneet rauhan tielle, eli seuraamaan Jeesusta.

      Epäuskoinen elää lihan mielen johtamana, hänellä ei tällaista ristiriitaa ole, tai siis hän ei tiedosta tällaista. Hän elää ja toimii Jumalan tahdon vastaisesti ja tuntee siitä myös iloa.

      Murhe synnistä tulee Jumalan (Hengen) mielen jälkeen.
      Kun Jumala herättää omantunnon, silloin synti muuttuu pelottavaksi jopa vastenmieliseksi.

      Avaajan teksti on niin selvää, ettei siihen ole lisättävää. Parannus on todellakin sydämen, eli mielen ja tahdon kääntymistä. Samalla herää tietoisuus vääristyneestä suhteesta JUmalaan. Sitä hyvää mitä minä tahdon tehdä, en minä tee, vaan sitä pahaa jota en tahdo tehdä, sitä minä teen.

      En sitä tee kuitenkaan enää minä, kuten Paavalikin toteaa, vaan SYNTI joka minussa asuu.

      Synti on ihmisen geneettisessä perimässä oleva ominaisuus, joka tuli syntiinlankeemuksen seurauksena koko ihmiskunnan kiroukseksi ja kuormaksi..

      • usko ei joka miehen

        Synti ei asu ihmisen geneettisessä perimässä, vaan mielessä eli aivoissa!

        Jos synti asuisi geneettisessä perimässä, niin miksi luterilainen tai helluntalainen, kun on saanut oikeaa opetusta sitten esim 1-2 tunnin keskustelun perusteella ottaa kasteen, ja hylkää sunnuntain pyhäpäivänään, ja menee Jeesuksen tavan mukaan sabattina synagookaan???--ja kun sunnuntai tulee, niin menee metsään puun kaatoon, tai traktorilla pellolle muokkaamaan peltoa!?

        Parannus siis lähtee ihmisen mielestä,..Tutki kirjoituksia, lue laki.. katsele itseäsi sen edessä " lain peilistä" ..näe luonnoliset kasvosi..ja pois mentyäsi lain edestä, kadu, tee parannus, ja ota kaste Herran Jeesuksen nimeen.. ja todista sen jälkeen ihmisille hänestä, niin pelastut.---Ja pidä käskyt..ei niitä mitä pastori käskee, vaan Jumalan käskyt,..ja usko samalla tavalla kuin Jeesuskin uskoo.terv. benedi


    • S

      Ja myös ettei syytä itseään siitä mikä ei ollut omaa syytä, vaan joku ilkeä ihminen sai aikaan syyttelyllään mielipahaa. Toisten mielipide merkitsi, ja sitä oli kiva käyttää hyväksi.

      • valehtelijat

        Niinhän se on että väärinkäsityksistä nuo juorutkin syntyy. Yksi juoppo tuttu halusi olla eräälle juopolle avuksi kun tuo juoppo oli joutunut asunnottomaksi, niin hän tarjosi vanhassa kaupungin puumörskässä kämpän tälle juopolle senajaksi, että juoppo saa oman kämpän. Niin jo oitis oltiin juoruamasssa homoista vaikka juoppoja asui muuallakin samalla lailla mutta niitä kaikkia ei leimattu. Oiskohan tässä ollut vapaaseurakunnan henkilöllä sormet pelissä ainakin kävi kyttäämässä kovasti ja halusi aina asuntoon katsomaan


    • Tossut toisin päin

      Ajattelen, että me emme pysty parannukseen omissa voimissamme. Siksi meillä on puolustaja, auttaja, lohduttaja ja rohkaisija - Pyhä Henki. Hän kirkastaa meille jatkuvasti Kristusta ja vie meitä Jeesuksen lähelle. Meillä on kuitenkin valinnan vapaus, kuinka seurustelemme Herramme ja Vapahtajamme kanssa: voimme lukea Raamattua tai olla lukematta, voimme varata aikaa rukouskeen tai olla varaamatta jne.
      Muistan, kun parikymmentä vuotta sitten Tyyne-mummo sanoi parannuksesta: se on sitä, että pistetään tossut toisin päin. Kuinka oikeassa hän oiskaan: parannuksessa suuntaamme askeleemme, ajatuksemme kohti Jeesusta. Me emme niinkään yritä välttää syntejä. Raamattu sanookin, ettei usko ole käskyä käskyn perään. "älä maista, älä haista..." Sen sijaan se on menemistä jatkuvasti Jeesuksen lähelle ja Hänen lähellään on vaikea tehdä syntiä ja mahdotonta elää tietoisessa synnissä.
      Jumalan Sana ja rukous auttavat meitä elämään parannuksessa, sillä me kaikki olemme syntisiä ja tarvitsemme Jeesuksen veren suojaa ja syntien anteeksi antamista päivittän. Kuten hebrealaiskirja sanoo: "On hyvä, että sysän saa vahvistua armosta".
      Meidän sisälläme oleva henki vihaa syntiä. Mitä taas tulee mainitsemaasi pelkoon, niin arvelen sen olevan tervettä Jumalan pelkoa. Meidän sydämemme kääntyy Taivaan Isän puoleen ja pyytää varjelusta kaikesta pahasta, ettemme koskaan hairahtuisi askel askeleelta suosimaan syntiä ja niin menemään yhä kauemmaksi Jumalasta. Koska kokemuksen ja Raamatun Sanan mukaan monet eksyvät ja luopuvat seuraamasta Kristusta, emme saa vaeltajina olla ylpeyttä. Terve Jumalan pelko, arka tunto Hänen Sanansa edessä, on toiseen suuntaan kääntäneen "tossuilijan" Jumalan lapsen siunattu osa.

    • Ai-No Ihanko

      Että lässyn, lässyn, lässyn vaan, oikeestaan ihan turhaa miettiä, olenko minä nyt syntinen tai vähemmän syntinen tai enemmän syntinen ja olenko minä nyt tehnyt tarpeeksi parannusta vai liian vähän parannusta ja mitähän se parannuksen tekeminen on. Kun elää omaa elämäänsä ja seuraa toisten elämää, niin "kaikki ovat pois poikenneet ja kelvottomiksi käyneet". Joku voi tietysti kuvitella elävänsä jotenkin nuhteetonta ja kertakaikkisen hurskasta elämää, mutta todellisuudessa ihmisen sisin on aina enemmän tai vähemmän paha ja jokaista meistä voidaan kyllä koetella niin, että aivan varmasti se paha tulee sieltä esiin ja sädekehä saa kyytiä.

      Toivonmukaan sitten, kun Jumala luo uudet taivaan ja maan tämä ihmiskunnan surkea alennustila tulee muuttumaan.

      • UskovaNainen

        "...jokaista meistä voidaan kyllä koetella niin, että aivan varmasti se paha tulee sieltä esiin ja sädekehä saa kyytiä."

        "...kun Jumala luo uuden taivaan ja maan tämä ihmiskunnan surkea alennustila tulee muuttumaan."

        Tähän ei voi sanoa kuin Aamen! :)


      • Jeesus on elävä laki
        UskovaNainen kirjoitti:

        "...jokaista meistä voidaan kyllä koetella niin, että aivan varmasti se paha tulee sieltä esiin ja sädekehä saa kyytiä."

        "...kun Jumala luo uuden taivaan ja maan tämä ihmiskunnan surkea alennustila tulee muuttumaan."

        Tähän ei voi sanoa kuin Aamen! :)

        Ja se muutos on tapahtunut näissä: " Autuaita ovat ne, jotka pitävät Jumalan käskyt, sillä heillä on VALTA , käydä porteista (Ovesta) sisälle ja syödä elämänpuusta" Ilm. 22: 14 (eng)

        Miksi pitää syödä elämänpuusta, vaikka saa elää iankaiken?? No, tietysti siksi, koska sillä tavalla pelastetut elävät iankaikkisesti taivaassa, ja uudessa maassa maanpäällä.

        Mutta jumalattomat eivät enää elä, koska he ovat tulleet tuhkaksi niiden jalkapohjien alle, joilla on Valta syödä elämän puusta!Tämän vallan he saivat, koska pitivät Jumalan käskyt, ja Jeesuksen uskon.. eli uskoivat kaikessa samoin kuin Jeesus.

        Usko ilman tekoja on kuollut! Missä? No tulijärvessä, kun sen aika tulee. Ei tulijärvi/meri ole paikka jossa istutaan ja seuraa pidetään tulen ääressä...vaan siellä tuli kuluttaa ihmisen, ja pahat enkelitkin! terv. benedi


      • Teot ja usko
        UskovaNainen kirjoitti:

        "...jokaista meistä voidaan kyllä koetella niin, että aivan varmasti se paha tulee sieltä esiin ja sädekehä saa kyytiä."

        "...kun Jumala luo uuden taivaan ja maan tämä ihmiskunnan surkea alennustila tulee muuttumaan."

        Tähän ei voi sanoa kuin Aamen! :)

        Näin on uskova nainen, alennustilamme johtuu synnistä, eli Jumalan lain, 10- käskyn rikkomisesta. Ja silti moni sanoo : laittomuus ei ole päässyt meissä valtaan"..koska elämme armon alla, ja siinä tilassa rikomme lakia.

        Olemme uskovaisia, mutta emme elä lain alla! Teemmekkö siis lain mitätöömäksi sen kautta että olemme uskossa?

        Pois, se, me uskovat vahvistamme lain, sapatin ja muutkin 9 käskyä..ei löydy jeesus kuvaa seiniltämme.. terv. benedi


    • 12, ev.lut.

      Luther: "oikea parannus on katumusta ja uskoa."

      Parannus on mielentila, ymmärrys synnintilasta, katumus ja kauhu omasta voimattomuudesta itse syntiin, sen syvimpään olemukseen nähden. Ihminen ei voi poistaa syntiä, sen syvintä olemusta, perisyntiä, itsestään. Se vaikuttaa meissä kuolemaamme asti. Jeesus ei poista syntejämme, Hän on sovittanut ne.

      Katumuksessa meillä on halu Jumalan puoleen, kaipaus pyhyyteen, jota itsessämme emme voi saavuttaa. Tässä tartumme uskoon. Katumuksessa ja rukouksessa nostamme kätemme Jumalaa kohti, huudamme: "Herra, armahda minua syntistä!" Silloin Jumala vastaa meille ja saamme uskossa vastaanottaa sovituksen ja evankeliumin sanan: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Saamme vastaanottaa Jeesuksen meille lahjoittaman vanhurskauden. Hän otti meidän syntimme päällensä, Hän antaa meille oman vanhurskautensa.

      Näin me teemme oikeaa parannusta. Parannus ei ole pyrkimystä karsia tekoja, vaan halu vastaanottaa Jeesus Kristus elämämme Herraksi. Hän kantaa meidän syntimme, mutta Pyhän Henkensä kautta vaikuttaa meissä uuden mielen. Pyhä Henki vaikuttaa meissä Kristuksen tekoja. Me emme pyhity, vaan Kristuksessa me olemme pyhät.

      Oikea parannus on katumusta ja uskoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe