Hampaat puhjenneet vinoon + jatkuva haava suussa

Olen 16 vuotias ja aina pitänyt huolta hampaistani. Siis pessyt aamuin ja illoin käyttäen hammaslankaa ja nuorempana käytin rautoja varmaan pari vuotta, mutta silti osa rautahampaistani (pääasiassa 3 takahammasta ja vain yksi näkyvistä) puhkesivat enemmän tai vähemmän vinoon. Taitaa olla perinnöllinen juttu kun faijallakin on näin ja faijan äidllä.

No mutta kuitenkin, yksi niistä vinoon kasvaneista takahampaista tekee koko ajan (noin parin kuukauden välein) todella kivuliian haavan posken limakalvoon ja syöminen että puhuminen on lähes mahdotonta. Haavan parantumiseen menee noin pari viikkoa ja silloin se kohta poskesta "vetäytyy" ja kasvaa taas vähän ajan päästä normaaliksi uudestaan ja taas haavoittuu.

Pitäisikö mennä hammaslääkäriin ja miten tämä hammas hoidetaan? Kaavitaanko se pois vai siirretään jotenkin hammasrautojen avulla.
Olisi kyllä todella perseestä joutua poistattamaan hammas näin nuorena vain jonkun hemmetin perintögeenijutun takia.
1101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikäli ymmärsin oikein, on viimeinen (seitsemäs?) hampaasi puhjennut nk. saksipurentaan eli puree alhaalla olevan vastapurijansa ohi?
Jos näin on, niin se pitäisi olla suhteellisen helppo korjata vielä sinun ikäiseltäsi pienellä kuminauhavedolla, muutamassa kuukaudessa.
Ota yhteyttä hammaslääkäriin niin asia selviää, tuskin hammastasi kuitenkaan poistetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hammasvikoja kirjoitti:

Olen 16 vuotias ja aina pitänyt huolta hampaistani. Siis pessyt aamuin ja illoin käyttäen hammaslankaa ja nuorempana käytin rautoja varmaan pari vuotta, mutta silti osa rautahampaistani (pääasiassa 3 takahammasta ja vain yksi näkyvistä) puhkesivat enemmän tai vähemmän vinoon. Taitaa olla perinnöllinen juttu kun faijallakin on näin ja faijan äidllä.

No mutta kuitenkin, yksi niistä vinoon kasvaneista takahampaista tekee koko ajan (noin parin kuukauden välein) todella kivuliian haavan posken limakalvoon ja syöminen että puhuminen on lähes mahdotonta. Haavan parantumiseen menee noin pari viikkoa ja silloin se kohta poskesta "vetäytyy" ja kasvaa taas vähän ajan päästä normaaliksi uudestaan ja taas haavoittuu.

Pitäisikö mennä hammaslääkäriin ja miten tämä hammas hoidetaan? Kaavitaanko se pois vai siirretään jotenkin hammasrautojen avulla.
Olisi kyllä todella perseestä joutua poistattamaan hammas näin nuorena vain jonkun hemmetin perintögeenijutun takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu