Ihminen on valitsija. Jokainen ihminen.
Me valitsemme uskomme kohteen.
Entä tiede? Asettaako tieteellinen tutkimustulos meidät myös uskomisen valinnan paikalle? Asettaako? Vai, onko argumentit automaattisesti aina tosia. Tosia, ilman individualistista valintaa suunnaltamme?
Tiede sanoo. Kumarretaan. Ei vastaväitteitä. Ja tiede sanoo jälleen. Uskallatkos epäillä?!(joku ehkä ikäänkuin jollekin heristäen sanoo!).
Mitä tämä on? Edellisen kaltaista asennetta on nyky(tieteenharrastus) pullollaan.
Eikö me saada valita myös tieteen näkemysten kohdalla - ainakin henkilökohtaisissa ajatuksissamme - uskoako tieteen jokaiseen julistukseen?
Ja,
onko erityisen luovaa - ja älykästäkään - uskoa - kuin jokin äärikuuliainen robotti tieteen sanoja joka kohdassa - jos se ei löydä balanssia oman sielun tunnossa.
Minä en löydä tasapainoa ihmisen olemuksen ja kehitysopin näkemyksessä. siinä se. En kampanjoi kehitysoppia vastaan, mutta en vain usko siihen. Uskon luomisoppiin. Ja - tietenkin- ajanlasku alusta on ilmeisen toisenkaltainen minun suunnallani kuin mitä evoluutionäkemys esittää. Miljardit vuodet maailmankaikkeuden valmistuksessa. Ei se näytä järkevältä - ei minun mielestäni.
Epätoivo.
Mikä sen synnyttää ihmis-yksilön kohdalla.
Lopulta -ytimessään- ihmisen epätoivo on loppumisen ongelma. Loppumisen ongelma tulee tyrmistyttävänä vastaan sielun kohdalla, joka uskoo loppumiseen. Ei se ole mikään hauska ajatus, ettei elämässä ole mitään tarkoitusta. ja, että tämä lyhyt- monille turhauttavakin - jakso ajattelevaa olemassoloa sammuisi ikuisesti järjettömään pimeyteen - kun sydän stoppaa. Ei tuo näkymä ole kuitenkaan oikea. Elämä ja olemassaolo jatkuu - rajan tuolla puolen. Siksi me luemme luomiskertomusta - ja ymmärrämmme- että siitä riippuu uskomme.
Me valitsemme uskomme kohteen.
Entä tiede? Asettaako tieteellinen tutkimustulos meidät myös uskomisen valinnan paikalle? Asettaako? Vai, onko argumentit automaattisesti aina tosia. Tosia, ilman individualistista valintaa suunnaltamme?
Tiede sanoo. Kumarretaan. Ei vastaväitteitä. Ja tiede sanoo jälleen. Uskallatkos epäillä?!(joku ehkä ikäänkuin jollekin heristäen sanoo!).
Mitä tämä on? Edellisen kaltaista asennetta on nyky(tieteenharrastus) pullollaan.
Eikö me saada valita myös tieteen näkemysten kohdalla - ainakin henkilökohtaisissa ajatuksissamme - uskoako tieteen jokaiseen julistukseen?
Ja,
onko erityisen luovaa - ja älykästäkään - uskoa - kuin jokin äärikuuliainen robotti tieteen sanoja joka kohdassa - jos se ei löydä balanssia oman sielun tunnossa.
Minä en löydä tasapainoa ihmisen olemuksen ja kehitysopin näkemyksessä. siinä se. En kampanjoi kehitysoppia vastaan, mutta en vain usko siihen. Uskon luomisoppiin. Ja - tietenkin- ajanlasku alusta on ilmeisen toisenkaltainen minun suunnallani kuin mitä evoluutionäkemys esittää. Miljardit vuodet maailmankaikkeuden valmistuksessa. Ei se näytä järkevältä - ei minun mielestäni.
Epätoivo.
Mikä sen synnyttää ihmis-yksilön kohdalla.
Lopulta -ytimessään- ihmisen epätoivo on loppumisen ongelma. Loppumisen ongelma tulee tyrmistyttävänä vastaan sielun kohdalla, joka uskoo loppumiseen. Ei se ole mikään hauska ajatus, ettei elämässä ole mitään tarkoitusta. ja, että tämä lyhyt- monille turhauttavakin - jakso ajattelevaa olemassoloa sammuisi ikuisesti järjettömään pimeyteen - kun sydän stoppaa. Ei tuo näkymä ole kuitenkaan oikea. Elämä ja olemassaolo jatkuu - rajan tuolla puolen. Siksi me luemme luomiskertomusta - ja ymmärrämmme- että siitä riippuu uskomme.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin, elämme kognitiivisessa monimaailmassa. Jokainen valinta on tärkeä.
Ei sinun painovoimaan ole pakko uskoa eikä tieteen kaavoja siitä, mutta ne ovat silti tosia ja vaikuttavat sinuunkin
>Tiede sanoo. Kumarretaan. Ei vastaväitteitä. Ja tiede sanoo jälleen. Uskallatkos epäillä?!(joku ehkä ikäänkuin jollekin heristäen sanoo!).
Höhlä fundis. Tieteen olennainen osa on juuri tieteellisesti perusteltu kritiikki tieteen tuloksia kohtaan.
Teikäläisiä nyppii suunnattomasti se, että tiede ei noteeraa uskonnollista eikä muutakaan epätieteellisesti perusteltua hömppäkritiikkiä.
Usko pois vain niinkuin haluat.
"En kampanjoi kehitysoppia vastaan, mutta en vain usko siihen. Uskon luomisoppiin. Ja - tietenkin- ajanlasku alusta on ilmeisen toisenkaltainen minun suunnallani kuin mitä evoluutionäkemys esittää."
Kunhan et tarjoile uskoasi absoluuttisena totuutena niille, joilla on mielestään aihetta uskoa toisin. Ei tiedekään vaadi uskomista; jokainen saa valita, miten sen tuloksiin suhtautuu.
"Kunhan et tarjoile uskoasi absoluuttisena totuutena niile, joila on mielestään aihetta uskoa toisin".
Mitähän tuohon pitäisi sanoa?
Ehdoton totuus on esittämissäni asioissa näkemyksessäni.
Sikäli minä kyllä "tarjoilen" näkemyksiäni absoluuttisena totuunena, koska ne ovat sitä minulle.
(Mielestäni) minun (edelleen olen tätä mieltä) pitäisi olla selkärangaton ja typeräkin, jos palstan aiheen alla TODELLISENA kreationistina en esittelisi näkemyksiäni totuutena - vaan jonakin yleisenä analyysinä. En analysoi uskomiani asioita siten, että jotenkin itse riisuisin niistä mahdollisuuden pitää niitä tosina.( En vakuutu, että tuonkaltaisen metodin kiinnityksessä puuhaileva henkilö olisi edes täysin sielunelämänsä harmonian siunauksesta osallinen!).
Tämä palsta antaa mahdollisuuden puhua ja uskoa luomisoppiin. Kreationismin"tarjoiluunkin" se on rakentanut jonkinlaisen "serveerauskäytävän".
Jotenkin pystyt ohittamaan yhden ilmeisen tosiseikan:
"Sikäli minä kyllä "tarjoilen" näkemyksiäni absoluuttisena totuunena, koska ne ovat sitä minulle."
On muitakin ihmisiä, joille heidän oma toisenlainen uskonsa on absoluuttista totuutta ihan samoin kuin omasi on sinulle. Mikä oikeus sinulla on vaatia yksinoikeutta absoluuttiseen totuuteen?
Milloin minä olen vaatinut yksinoikeutta absoluuttiseen totuuteen?
En koskaan.
Minä kunnioitan(kin) ihmisiä, jotka - totisesti - ovat ehdottomia omassa uskossaan.
Olkoonpa vaikka ateisti. Hän ei ole yhtään vähemmän oikeutettu pitämään omaa uskoansa absoluuttisena totuutena. Tätä uskonnonvapautta(han) minä itseasiassa juuri kannatan - ja peräänkuulutan- tälläkin vaatimattomalla palstalla.
Tämä palsta on teemoitettu luomisoppiin. Siksi minä täällä vierailen. Asia kiinnostaa minua opin puolustajan näkökulmasta.
Minun kirjoitukseni lähti siitä perusideasta, että ihminen v a l i t s e e uskonsa - myös uskonsa tieteellisten argumenttien edessä; uskonsa siksi, koska tiede ei sinänsä kykene antamaan pelkästään todisteiden esittelyn menetelmällä absoluuttista totuutta edes tämän palstan aiheen asioista - koska argumentit ovat sidoksissa menneiltä ajoilta perittyyn ajatteluun. Ne ovat kokeellisten menetelmien kautta yleisesti hyväksyttyjä ihmisen oivallusten (inhimillistä) sulatusta, eräänlaista teorioiden asenteellista "blandausta".
Mielenkiintoista:
"Olkoonpa vaikka ateisti. Hän ei ole yhtään vähemmän oikeutettu pitämään omaa uskoansa absoluuttisena totuutena."
Jos maailmaasi mahtuu rinnakkain useita absoluuttisia totuuksia, se on hieno saavutus. Yksi pieni pinnistys vielä tarvittaisiin, ja se lienee sinulle jo helppo
Täydellisyyden vuoksi olisi hyväksyttävä myös "totuudet", jotka eivät väitä olevansa absoluuttisia, kuten vaikkapa tieteen tulokset. Tai ateistin käsitys, että hänellä ei ole uskoa olkenkaan, vaan vain puuttuu usko vielä yhteen jumalaan enemmän kuin tavallisilla teisteillä.