"On väärä käsitys, että aurinko olisi Suomessa liian kalpea lämmityksessä hyödynnettäväksi.
– Marras–tammikuussa aurinkokeräimet tai sähkölaitteet eivät tuota Suomessa oikeastaan mitään. Kaikkina muina kuukausina ne ovat kannattavia, aurinkokeräinten käyttöä tutkinut arkkitehti Timo Silomaa sanoo. "
"Laitteiston saa parilla tonnilla
Säteily saadaan talteen, kun aurinko paistaa tummaksi maalattuun pintaan. Siitä se siirtyy vesi- tai tyhjiöputkistoon ja edelleen varaajaan ja lämmittämään taloa tai sen asukkaiden käyttämää vettä. "
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2012/05/27/yllatys-aurinkohan-sateilee-taalla-saksan-malliin/201228678/310
Aurinkoenergian kannattavuus Suomessa
5
183
Vastaukset
- tietämättömyytä on
Näin on, itse olen lämmittänyt käyttövettäni jo 3 vuotta kahden hengen kulutukselle riittää kaksi 20 putkista keräintä ja riittävän iso varaaja, Olen konsultoinut muutamille ja kaikilla kokemukset myönteisiä. Eräs kirjoitti toissa vuonna, että ei aurinkolämpöä voi saada helmikuussa menin ja puhdistin lumet keräimen päältä ja hetken päästä aurinkoisena päivänä keräin alkoin tuottaa 50 asteista vettä, ulkolämpötila olii -20. eipä kirjoittaja vastannut kun kerroin tuloksen.
- Aslak Inari
Siis "aurinkoisena päivänä".Mutta kun kaikki päivät ei ole aurinkoisia.Eikä aurinko aina edes pilvettömänä päivänä näy.
- Auringosta kiveen
Aslak Inari kirjoitti:
Siis "aurinkoisena päivänä".Mutta kun kaikki päivät ei ole aurinkoisia.Eikä aurinko aina edes pilvettömänä päivänä näy.
Ratkaisu on energian varastointi. Jos otetaan kallio ja eristetään se sivuilta ja päältä kivivillalla, alta kevytsoralla, saadaan varastoitua helposti ja edullisesti esim. 100 GWh tai 1000 GWh auringon lämpöä. Kiven lämpö voi olla 500 -600 astetta, sillä voidaan pyörittää turbiineja ja jätelämmöllä lämmittää kaukolämpövesi. Energia säilyy kiukaassa hyvin seuraavaan kevääseen saakka, jolloin saadaan taas uutta energiaa auringosta.
Veteen
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=800040
ja kiveen
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showpost.php?p=11738087&postcount=738 - Energiavarasto
Auringosta kiveen kirjoitti:
Ratkaisu on energian varastointi. Jos otetaan kallio ja eristetään se sivuilta ja päältä kivivillalla, alta kevytsoralla, saadaan varastoitua helposti ja edullisesti esim. 100 GWh tai 1000 GWh auringon lämpöä. Kiven lämpö voi olla 500 -600 astetta, sillä voidaan pyörittää turbiineja ja jätelämmöllä lämmittää kaukolämpövesi. Energia säilyy kiukaassa hyvin seuraavaan kevääseen saakka, jolloin saadaan taas uutta energiaa auringosta.
Veteen
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=800040
ja kiveen
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showpost.php?p=11738087&postcount=738Katsoin odotuksella tuota teknistä ratkaisua energian varastointiin,mutta linkki olikin pelkkä mielipidepalsta.Niissähän voi olla ihan mitä vaan "tietoa".Joku faktatieto olisi kiinnostanut.
- Auringosta kiveen
Energiavarasto kirjoitti:
Katsoin odotuksella tuota teknistä ratkaisua energian varastointiin,mutta linkki olikin pelkkä mielipidepalsta.Niissähän voi olla ihan mitä vaan "tietoa".Joku faktatieto olisi kiinnostanut.
Ei ole vielä missään toteutettu tuota ajatusta, joten siitä ei voi olla valmista luettavaa. Tuolla keskustelussa on tuotu esille erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja niitä voi jokainen itse pohtia. Ehkä tuo yhteenveto (http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showpost.php?p=11764372&postcount=821) antaa jonkinlaisen kuvan tämänhetkisestä teknisestä ratkaisusta siinä keskustelussa.
Tämä energian varastointitapa pitäisi saada jonkin luotettavan instanssin pohdittavaksi (ministeriö, VTT, TEKES), keskustelussa on annettu riittävästi tietoja joiden perusteella avoimin silmin ajatteleva tutkija voisi antaa lausuntonsa. Mieluummin niin että esittäisi mielipiteensä myös keskustelupalstalle, jossa voitaisiin kenties oikaista väärinkäsityksiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663