Siirretään ihan kaikki Suomen persut samantien pohjois-koreaan, kummankin maan äo:han tällöin nousee huomattavasti. Ja persutkin saavat kaipaamansa vahvan johtajan pohjois-korean johtajasta.
Ratkaisu suomen persuongelmaan löydetty
sillee se menee
1552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ratkaisu.
Kannatetaan. Siellä pohjois-koreassa Soinin konjakkipierutkin olisivat omassa arvossaan.
Koska englantilainen radio- ja televisioyhtiö BBC sai aina tietoonsa kaikki varjelluimmatkin Neuvostoliiton valtionsalaisuudet, päätettiin politbyroossa pitää kaikki istunnot suljettujen ovien takana niin, ettei kukan pääsisi kokoushuoneesta sisään eikä ulos. Ensimmäisen tällaisen istunnon puolivälissä Kosygin alkoi pidellä vatsaansa ja pyysi, että hänet päästettäisiin vessaan. Siihen ei hänelle kuitenkaan lupaa myönnetty. Hetken kuluttua kokoushuoneen oveen koputettiin. Ovi avattiin ja oven pielessä seisova siivooja sanoi:
- Hyvät herrat! BBC:n uutislähetyksessä kerrottiin juuri, että Kosygin on kakannut housuihinsa!
että apinatalossa asuvia sinun kaltaisiasi natsipersuja kohdellaan hyvin
Tosin ei niin hyvin kuin siellä eläviä muita apinoita.
Siellä aina ongelma.
Jos pitäisi nimetä vaikutusvaltaisia poliitikkoja, ensimmäisenä ei tulisi mieleen perussuomalaisten Timo Soini. Pienen oppositiopuolueen hyvälihainen ja pahasuinen puheenjohtaja kun ei millään vastaa käsitystä suuresta valtiomiehestä.
Vaikka patsaita hänelle tuskin tullaan pystyttämään, luulo ei ole tiedon väärti painoarvoa punnittaessa. Jos Soinia ei olisi, hänet pitäisi kiireesti keksiä, sillä monet asiat olisivat ilman häntä nykyistä hullummin.
Usein kuvitellaan, että Soini olisi jonkinlainen muutosta liikkeellepaneva dynamo. Tosiasiassa hän on tehokas filtteri, johon ääriliikehdintä Suomessa on tähän saakka onnistuneesti siivilöity.
Soinin maltillisuuden ansiosta populismi ei ole noussut meillä merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. Perussuomalaisista on tehty vaaraton yhteiskunnallisen tyytymättömyyden kanava, josta on syleilty kuoliaaksi äärioikeistolainen uho.
Aikanaan puolue ratsasti nyrkkeilijä Tony Halmeen suosiolla, kesytti hänet takarivin taaviksi ja työnsi hyödyn saatuaan kehäraakkina poliittiseen unohdukseen.
Nyt Soini teki saman Jussi Halla-ahon muukalaisvastaisuudelle: otti ensi hyödyn, sitten pesäeron ja lopuksi siirrätti sateentekijänsä marginaaliin. Syksyn ääniharava ei kelvannut kesän vaaleihin, tuskinpa enää mihinkään muuhunkaan.
Suostuessaan suomalaisen populismin paimeneksi Soini on voinut istua eduskunnan suuren salin perällä, nostaa hyvää palkkaa ja nauttia muiden arvonannosta. Suutaan hän saa soittaa, kunhan muistaa pitää huolen, ettei sieltä löydy sellaisia hampaita, jotka oikeasti purisivat päätöksentekijöiden nilkkaan.
Valtapuolueille asetelma sopi hyvin niin kauan kun perussuomalaisten kannatus pysyi alhaisena. Ainahan Suomessa on ollut änkyröitä, mutta niin kauan kun marginaalisen joukon äänet kanavoituvat harmittomalle puolueelle, järjestelmällä ei ole ollut hädän päivää.
Viime vaaleissa Perussuomalaiset menestyivät niin hyvin, että kabineteissa alettiin kysellä, mitä Soini rasistisia puheita pitävien kannattajiensa kanssa oikein mielii? Eiköhän enää maltakaan pysyä lestissään?
Pelin poliitikkona Soini taitaa kuitenkin säännöt. Asettumalla ehdolle eurovaaleihin hän käänsi maahanmuuttokysymyksen väittelyksi Euroopan unionista. Ehkä paria parlamenttipaikkaa lukuun ottamatta hän ei saa mitään aikaan, mutta eipä sillä niin väliäkään. Poliittisia paineita lantratessaan kummelipoliitikko hoitaa taas kerran yhteiskuntavastuutaan.
Kuka persuja nykyisin johtaa? Ei ainakaan Soini. Hän on piiloutunut puoluetuki- miljooniensa kanssa palatsinsa säätiöholviin?
Soinin sirkus se näyttää vain jatkuvan.
Pellet vaan vaihtuu. Soini pakoilee vastuuta puoluejohtajana, menee Lehnerin selän taakse.
Halla-Aho suosittaa, mitä tekee Soini? Kääntää takkinsa omista puheistaan, tuomion saaneet erotetaan, taustat tutkitaan.
Soinille nauravat jo kaikki hevosetkin.
Soini on yhtä heikko poliitikko kuin hänen omistamansa hevonen on ravamaan. Laukaksi menee molemmilla jatkuvasti ja hylkyyn koko öyhötys.
Persut vain soutaa ja huopaa? Joku persu meloo melaa, toinen persu pitää perää. Eroottinen persusihteerikkö siinä välissä vain "kirkkoveneilee". No jo on mennyt aikuisviihteeksi koko persujen touhu. Voi hyvänen aika noita persuja.
Kyllä ruutta persiissä kiljuämpäri tarakassa mopoileva henkilö on mitä suurimmalla todennäköisyydellä persu.
Soinisäätiön miljoonatiliä paisutetaan kauppaamalla peruSS-poikakalentereita? Isä Timo joka kuukauden perSS-poikana? Vai sisupojat vuorotellen, käsivarsinauhoilla ja ilman? Eikö mikään riitä?
Kaksi leikkiuskovaista: ateisti Halla-aho, pirullinen, poliittinen riiviö Soini.
Persujen öyhötys maksaa veronmaksajille miljoonia kautta maan? Tulos? Pelkkää suunsoittoa. Älytöntä.
Sirkus saapui tänään kajaaniin.
Mukana mannerlaatan vahvin nainen, maailman lihavin mies sekä suuri joukkio hauskoja ja tyhmiä sirkuspellejä!
Sinolipersut pelastavat koko maailman......Siinä temppu missä jytky,timppa lohkas ja maha hytky. ))))))))))))
sinolipersut ne raiskaa toisiaan parasta aikaa kaijaannissa isätimon johdolla.