Juho Eerola (PS), joka on fasismin ja Mussolinin ihailija (STT:n uutislaatikko
maakuntalehdissä), on ehdotettu hallintovaliokunnan johtoon.
Jo aiemmin avustajansa Pyysalo liittyi fasistiseen järjestöön.
Seuraavilla PS:n edustajilla on kristinuskon kytkös:
-Teuvo Hakkarainen, hell. srk, uskoon 1992
-James Hirvisaari, Gospel-yhtyeessä, helluntaisrk:n aktiivi
-Mika Niikko, helluntaisrk, kr.Takaisin Elämään ry perustaja, nuorena uskoon
-Anssi Joutsenlahti, rovasti, herättäjäyhdistyksessä
-Pietari Jääskeläinen, Kirkon ruokapankkitoiminnassa
-Kimmo Kivelä, aiemmin kirkkoherra, nyt kappalainen
-Pentti Oinonen, uskoon tullut (wikipedian mukaan sanonut)
-Timo Soini, katoliseen uskoon kääntynyt
-Kauko Tuupainen, Kirkkovaltuutettu
-Ari Jalonen, Länsi-Porin seurakunnan seurakuntaneuvosto
-Juha Väätäinen, uskossa:
"- Olen yksin uskosta, Jumalan lahjasta, suuresta armosta ja Jeesuksen
Kristuksen vanhurskauden ja lunastuksen kautta elämääni taivaltava pieni
ihminen, vastasi Perussuomalaisten Juha Väätäinen"- Uusi Tie-lehdessä 2011
-Kike Elomaa, -esiintyi Mikkelin srk:n ja Turun hell.srk:n tapahtumassa [ke1]
ja puolusti Turku-tv:n debatissa kr.uskoa vapaa-ajattelija Mäkistä vastaan
2010 [ke2]
"Mistä maailma on alkanut? Jumala on luonut sen.",sanoi Kike
-Lauri Heikkilä, Marttilan kirkkovaltuuston jäsen 2010 -[Lh1]
Nähdäänkö ensi tiistaihin mennessä tapahtuma jossa PS:n
KRISTITYT JA 3 HELLUNTALAISTA äänestää FASISMIN ja Mussolinin ihailijan kyseisen valiokunnan puheenjohtajaksi ?
Montako helluntalaista on äänestänyt Eerolan tuohon asemaan jos näin käy?
(Minua nyppii vieläkin se, että meitä evolutionisteja syytetään fasismin ja rasismin edistäjäksi.. kun taas helluntalaiset ja muut uskikset tuppaa olemaan hyvin evoluutiokielteinen ryhmä).
Lähteet:
[ke1]
http://www.seurakuntauutiset.fi/artikkelit/995/erilaisina-yhdessa-tapahtumassa-
etsitaan-yhteytta
[ke2] Turku-Tv, Jambo (20.4.10): Mikko Mäkinen ja Kike Elomaa 2/3
http://www.youtube.com/watch?v=BsYmw1GyoyE
[Lh1] http://www.lauriheikkila.fi/8
Kristinusko ja FASISMI - NYT!
4
118
Vastaukset
- RepeRuutikallo
Kohtuus Mussolinkinkin mollaamisessa. Hän oli vuoteen 1936 asti aikansa diktaattoriksi fiksu kaveri, suunnattomasti fiksumpi kuin oikeastaan kukaan kollegansa, ja edistyksellisten uudistuksiensa vuoksi Italiassa huippusuosittu. Hän olisi voittanut vapaat vaalit mennen tullen.
Tuosta eteenpäin kartalla oli sitten se toinen Mussolini, joka lähti Hitlerin kelkkaan, muuttui uudistajasta äärioikeistolaiseksi, epäonnistui katastrofaalisesti ja loi nykyisen yleensä hyvin kielteisen Mussolini-mielikuvan. - LaD
Älä sekoita fasismia tähän...
- KATin haamu
KRISTINUSKO JA RASISMI:
Halla-ahohan oli jo aiemmin valittu ko. valiokunnan pomoksi ja todettu itsensä Korkeimman oikeuden taholta todettu rasistiksi eikä edes tänään Halla-aho kadu.
Nyt kiinnostaisi myös tietää olivatko kyseiset kristilliset henkilöt valinneet kyseisen valtakunnan rasistin puheenjohtajaksi ?"KRISTINUSKO JA RASISMI:
Halla-ahohan oli jo aiemmin valittu ko. valiokunnan pomoksi ja todettu itsensä Korkeimman oikeuden taholta todettu rasistiksi eikä edes tänään Halla-aho kadu.
Nyt kiinnostaisi myös tietää olivatko kyseiset kristilliset henkilöt valinneet kyseisen valtakunnan rasistin puheenjohtajaksi ?"
Vaikka itse todennäköisesti vastustan kaikkea, mitä Halla-aho edustaa, niin kannattaa lukea tuo Hesarista löytyvä blogi,jossa valotetaan asian taustoja ja toki myös Halla-ahon itsensä arvostelukyvyttömyyttä:
http://www.hs.fi/politiikka/Maallikko ei ymmärrä Halla-ahon tuomiota/a1305574438986
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640