Muistaakseni vieläkin täyttä palkkaa saa kahdeksan kaupunginjohtajaa. Eikö siinä yksi kylä pitäisi olla hyvin johdettu. Muitakin viranomaisia on edelleen viisinkertainen määrä. Tähän verrattuna Nokia on pikkujuttu.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Salon_seudun_kuntaliitos_2009
Salo ja yhdeksän ympäröivää kuntaa yhdistettiin uudeksi Salon kaupungiksi 1. tammikuuta 2009. Tässä Suomen suurimmassa kuntaliitoksessa olivat mukana Salon lisäksi Halikko, Kiikala, Kisko, Kuusjoki, Muurla, Pertteli, Perniö, Suomusjärvi ja Särkisalo.
Nykyisen liitoksen jäljiltä kaikilla on eduskunnan päätöksellä viiden vuoden irtisanomissuoja.
Salossa kahdensan kaupunginjohtajaa
sinä maksat
6
57
Vastaukset
- Demari syö
Eli Salossa on vain virkamiehiä ja työttömiä.
- Epätoivo iskee.
Kohta ripustautuvat kaulakiikkumaan jostain salosta.
- eelopinko
Epätoivo iskee. kirjoitti:
Kohta ripustautuvat kaulakiikkumaan jostain salosta.
sinne aikovat rahdata?
- Onko ansainut?
Palkka ja eläke-edut on vielä sieltä paremmasta piästä.
- hurrit on perseestä
Suomenhurrien kiintiösuojatyöpaikkoja ne ovat.
- kännissä taas?
Missä ne johtajat ovat. kun kukaan ei tee mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655