Nobelin rauhanpalkinto

Nobelin rauhanpalkinto on myönnetty usein hyväntahtoisille ihmisille, jotka tahtotasolla ovat edistäneet rauhan asiaa tai ainakin heidän on kuviteltu sitä edistäneen. Todelliset rauhan ylläpitäjät ovat vaan tainneet jäädä palkitsematta. Otan tähän viisi ehdokasta, joista jokainen voi äänestää halutessaan todellisen rauhan sankarin. Heidän toimintaansa rauhan puolesta voi ainakin perustella tuloksilla eikä pelkästään hyvällä tahdolla.

Ensimmäinen ehdokas on amerikkalainen Leo Szilard. Hän oli ensimmäinen merkittävä fyysikko, joka oli aloitteellinen atomipommin kehittämiseksi. Tämä ajoittui vuoteen 1939, kun hän oli saanut kuulla saksalaisten fyysikkojen kokeiden tuloksista. Tästä lähti liikkeelle kauhun tasapainon politiikka. Atomipommi on tähän asti tehokkaasti estänyt sotia, missä suurvallat olisivat toisiaan vastassa eli ns. maailmansotia.

Toinen ehdokas on itse asiassa kahden fyysikkoehdokkaan ryhmä eli italialainen Enrico Fermi ja tanskalainen Niels Bohr, jotka paettuaan USAhan aloittivat 40-luvulla kehitystyön ydinenrgian käyttämiseksi. Rauhan edistämseen tällä on ollut sellainen vaikutus, ettei suurvaltojen ole tarvinnut järjestää suursotia öljyvarojen saamiseksi haltuunsa.

Kolmas ehdokas amerikkalainen sairaanhoitaja Margaret Sanger, joka ponnisteli voimakkaasti e-pillerin kehitystyön aikaansaamiseksi ja alkoi saada tuloksia vuonna 1950. Tämä todella merkittävä keksintö johti sitten syntyvyyden säännöstelyyn, mikä puolestaan on vähentänyt sotimisen tarvetta, kun ravintoa ja elintilaa on väestönkasvusta huolimatta riittänyt.

Neljäs ehdokas on englantilainen Winston Churchill, joka ehdotti vuonna 1946 Euroopan Yhdysvaltojen perustamista, mikä sittemmin toteutui kehityksenä, joka johti nykyiseen Euroopan Unioniin. Yhteiset eurooppalaiset intressit ovat tehokkaasti estäneet ennen niin tavallisia sotia Euroopan valtioiden välillä. Jos palkinto menee Churchillille, ainakin moraalinen palkinto kuuluu silloin myös suomalaiselle santeri Alkiolle, joka ehdotti samaa jo paljon aiemmin. Alkio varmaan häpeäisi nykykepulaisia, jotka ovat monin tavoin vastustaneet tätä alkiolaista ehdotusta.

Viides ehdokas on 1800-luvulla elänyt saksalainen filosofi Ludwig Feuerbach, joka oli sekä ateisti että materialisti. Tässähän jumalaksi tunnustetaan korkeintaan ahneuden jumala. Tämä loi pohjaa sille, että elintason noususta tuli suurin tavoite varsinkin länsimaiselle ihmiselle. Kun usko tämän elämän jälkeiseen toiseen elämään on vähentynyt, on pitänyt satsata enemmän panoksia tähän nykyiseen. Se on tarkoittanut ihmiselämän arvon nousua ja hedonismin kasvua. Sodat vaarantavat nämä tämän elämän tärkeät arvot ja kun se elämä on ainoa, tämä nostaa sotimisen kynnystä.

Omasta mielestäni valinta on vaikea, mutta ehkä pitemmällä aikavälillä Feurbachin filosofia on kuitenkin kantavin. Sitä tietysti tukee mainiosti nykyinen markkinatalousjärjestelmä, joka lupaa palkintoja teoriassa kaikille ja jo tässä elämässä eikä vasta seuraavassa.