Kerjäläiset oslolaistenkin harmina.

112233

Kerjäläiset vaihtoivat lukot valtaamaansa kouluun Oslossa

Oslon poliisi ja kunnossapitolaitos suorittivat toukokuun lopussa yhteyisoperaation, minkä kohteena oli tyhjillään ollut Hovinin koulu. Taustalla oli se, että yli 30 ulkomaalaista kerjäläistä oli murtautunut kouluun ja nyt heitä asui sekä itse rakennuksessa että sen ulkopuolella.

Yllätys oli melkoinen, kun poliisi ei päässyt yleisavaimella kouluun sisään – “asukkaat” näet olivat vaihtaneet pääsisäänkäynnin lukon. He myös olivat itse vetäneet sähköt kouluun. Kaiken roinan ja mätääntyvän ruoan joukosta löytyi myös jätesäkkikaupalla kannettavia tietokoneita, kännyköitä ja muuta elektroniikkaa.
“Me tiedämme, että monet ulkomaalaiskerjäläiset täydentävät kerjäämällä hankkimiaan tienistejä varastelemalla ja näpistelemällä”, sanoo Bjørn Åge Hansen keskustan poliisipiiristä.

Kunnossapitolaitoksen johtaja Jan Hauger kertoo tilanteen Oslon keskustan alueella olevan pahempi kuin koskaan aikasemmin.

“Meidän on ymmärrettävä että olemme maailman rikkain maa ja monet haluavat tänne. Tilanne Oslossa on nyt äärimmäinen. Langat käyvät kuumina kun oslolaiset ympäri kaupunkia soittavat meille ja valittavat äärimmäisestä roskaamisesta ja ihmisjätöksistä, joita löytyy lastentarhojen hiekkalaatikoista, koulujen ympäristöstä ja puistoista. On suorastaan kamalaa, että lapset ja nuoret törmäävät kakkakasoihin leikkiessään”, sanoo Hauger.

Bjørn Åge Hansenin lailla kunnossapitolaitoksen pomo on pistänyt merkille, että ulkolaiset kerjääjät tulevat entistä suurempina laumoina ulkomaille ja Norjaan rekisteröidyillä autoilla – mikä hänen mukaansa on uusi ilmiö.

“Heidän autonsa ovat täynnä vaatteita ja patjoja. Ongelma on se, että kamat heitetään minne sattuu sen jälkeen kun ne kastuvat tai niitä ei enää tarvita. Me keräämme hädänalaisten kerjäläisten jälkeensä jättämää tavaraa satoja kiloja joka päivä”, hän sanoo.

Haugerin mielestä ulkomaalaiskerjääjät toimivat entistä organisoidummin.

“Autoilla on vakiopaikat kokoontumista varten. Siellä jaetaan kerjääjille paperikupit ja suoritetaan käskynjako. Mitä tulee roskaamiseen alueellamme, tapauksia tulee ilmi paljon enemmän kuin aikaisemmin. Ongelma on kasvanut ennätysvauhtia ja se koskettaa koko kaupunkia”, hän sanoo.

http://rahmispossu.net/2012/06/10/kerjalaiset-vaihtoivat-lukot-valtaamaansa-kouluun-oslossa/

---

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....................

      Tuo on tulos nykyisestä vihervasemmistolaismenosta, kun ollaan niin kauhean suvaitsevaisia.

      Stubbikin oikein kielsi eduskunnassa puhumisen tästä asiasta.

    • Tosimies.

      Ei hitto mitä ihmispaskaa, rynnakko kouluun, kyynelkaasua ja pamppua kusipäille.
      Ja sitten elinikainen karkoitus terrorismista, miksi tuollaista paskaa pistäisi suvaita kenenkaan taholta.

      Kohta alkavat valtaamaan ihmisten taloja, minun talooni jos tulevat poltan koko talon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe