Nyt alkaa näyttää huolestuttavalta: -jarmo- ei anna uusia päivämääriä kuin ensi vuonna ja harri veijone ei ole enää lainkaan uskaltanut sanoa mitään päivämääristä. Eikö tässä nyt olekaan yhtään tempauspäivää odotettavissa!? Se on erittäin vaarallista, jos tempausodotuksissa tulee tällainen pitkä tauko. Silloin nimittäin kaikki voivat rypeä synneissä ja tehdä ihan mitä vain, koska ei tarvitse olla armontilassa eikä tempausvalmiudessa. Ihan yhteiskuntarauhankin takia luotettavimman tuntuisten profeettojen olisi koko ajan annettava varmoja tempauspäiviä!
Katson, että kaikenlaiset häiriöt ja riettaudet ovat luotettavan tuntuisten profeettojen syytä, koska eivät anna päivämääriä.
Profetointi hiipuu!
3
86
Vastaukset
- August P.
Noh, ainakin Jarmo toi julki oman ehdotuksensa perhesurmien estämiseksi. Tästä aiheesta hän kirjoitti Pelastussanomat/ Päivittäin palstallaan 19.6.12 ja hyvin kirjoittikin!
Näin siis Jarmo:
”Olen itse kokenut sen, kuinka nainen saatuaan "kohtauksen" tekee miehensä elämästä viikossa tai kahdessa, viimeistään kahdessa kuukaudessa täydellisen helvetin, jossa heikompi hakee aseensa ja ampuu vähintään itsensä.
Naapurit kyllä näkevät iloisen vaimon, kohteliaan ja hyväntuulisen isän, sekä iloiset ja avoimet lapset. Silti naisen sydän on täynnä kieroja käärmeitä ja myrkyllisiä skorpionin pistimiä, joilla tämä iskee aamuin illoin miehensä sydänvereen.
Valitettavasti olen elävä esimerkki siitä, kuinka julma nainen voikaan olla sellaisissa tilanteissa ja kuinka valtava on se kipu millä tämä miestään pahoinpitelee.”
Kirjoituksessaan Jarmo tuo esille sen, kuinka täydellisesti mies on vaimon mielivallan alla ja miten tilanne kärjistyessään voi johtaa viimeaikaisten perhesurmien kaltaisiin tilanteisiin...- -s-
Juu. Jarmokin taitaa olla yksi näitä "äiti on paras nainen"-tyyppejä, jotka eivät ole koskaan osanneet muiden naisten kanssa yhtään mitään, koska olettavat että vaimo on sama kuin äiti. Ja sitten kun havaitaan ettei näin olekaan, tulee kuuppajumi, sekoaminen. Jos sattuu vielä olemaan tuollainen huuhaafundamentalisti, niin mitä vain voi tapahtua.
- Huom!
Otit kirjoituksessasi kantaa useaan erilaiseen ongelmaan josta viimeksi mainittu lienee se kaikkein pahin, sillä synti ja maallinen elämä levittäytyvät huolestuttavalla nopeudella yli maanpiirin koska ihmiset heittäytyvät riettauteen armontilastaan ilman iloista tempauspäivän odottelua.
Tuo on todellakin asia josta voi syyttää vain ja ainoastaan kaikkein luotettavimman tuntuisia profeettoja jotka ovat tehtävänsä hyljänneet ja sen valon kansalta vieneet jossa he nuhteettomasti vaeltivat.
Tähän ei auta muu kuin seitsemänpäivän paasto ja rukous säkkiin puettuina kasvot maata vasten ja tuhkalla itsemme peittäen.
Ehkä Hän silloin vielä meitä kuulee ja armahtaa meille profeettamme takaisin antaen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481189Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101119- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733