Kotitalousvähennyksen oikeudenmukaisuus

Tervehdys kaikille! Kotitalousvähennystä leikkasivät täksi vuodeksi kolmesta tonnista kahteen tuhanteen euroon henkeä kohti. No, muutoksia kylläkin mutta nykyinen kotitalousvähennys ei ole tasapuolinen kaikille. Ensinnäkin, kotitalousvähennyksen tulisi olla kotitalouskohtainen eli neljä tonnia voisi vähentää riippumatta siitä montako henkilöä taloudessa asuu. Jos esimerkiksi teetät remontin, jossa työn osuus on kymppitonni niin yksineläjä saa vähennyksiä vain kaksituhatta, mutta jos on vaimo/mies taloudessa niin vähennyksiä tulee neljätuhatta. Tämä ei mene mun jakeluun. Useimmiten myös tämmöisissä taloudessa on myös kaksi palkansaajaa, joten remontti ei kirpaise niin paljon. SItävastoin yksineläjä saa taas maksaa remontista itsensä kipeäksi, jos ylipäätään on varaa edes tehdä. Jos jättää tekemättä niin asuntojen/talouksien huonokuntoisuus lisääntyy ja siksi ihmetellään että miksi putket vuotavat, sähköt pätkivät, katto vuotaa yms.

Onhan tavallisessa verotuksessakin se, että suurempituloinen maksaa veroja suhteessa enemmän kuin pienempituloinen. Kotitalosvähennyksessä on ihan päinvastoin.

Kotitalousvähennys on heti muutettava kotitalouskohtaiseksi!!!
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sinkku remontoija kirjoitti:

Tervehdys kaikille! Kotitalousvähennystä leikkasivät täksi vuodeksi kolmesta tonnista kahteen tuhanteen euroon henkeä kohti. No, muutoksia kylläkin mutta nykyinen kotitalousvähennys ei ole tasapuolinen kaikille. Ensinnäkin, kotitalousvähennyksen tulisi olla kotitalouskohtainen eli neljä tonnia voisi vähentää riippumatta siitä montako henkilöä taloudessa asuu. Jos esimerkiksi teetät remontin, jossa työn osuus on kymppitonni niin yksineläjä saa vähennyksiä vain kaksituhatta, mutta jos on vaimo/mies taloudessa niin vähennyksiä tulee neljätuhatta. Tämä ei mene mun jakeluun. Useimmiten myös tämmöisissä taloudessa on myös kaksi palkansaajaa, joten remontti ei kirpaise niin paljon. SItävastoin yksineläjä saa taas maksaa remontista itsensä kipeäksi, jos ylipäätään on varaa edes tehdä. Jos jättää tekemättä niin asuntojen/talouksien huonokuntoisuus lisääntyy ja siksi ihmetellään että miksi putket vuotavat, sähköt pätkivät, katto vuotaa yms.

Onhan tavallisessa verotuksessakin se, että suurempituloinen maksaa veroja suhteessa enemmän kuin pienempituloinen. Kotitalosvähennyksessä on ihan päinvastoin.

Kotitalousvähennys on heti muutettava kotitalouskohtaiseksi!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu