Mykoplasma

Olen sairastanut 10 kuukautta kyseistä sairautta tai jälkitilaa. Jälkitulehdussoluni ovat olleet koholla reippaasti ja viime vasta-ainetestissä ne olivat nousseet entisestään. En saa itse mykoplasmaan lääkekuuria, koska tulehdus itsessään ei ole ollut juuri silloin päällä.Osa lääkäreistäni eivät oikein usko koko mykoplasmaan tai sano juuta eikä jaata. Minusta on otettu 10 kuukauden aikana kaikenlaisia kokeita ja tehty tutkimuksia, mutta mistään muualta ei ole löytynyt mitään. Oireita on ollut syyskuusta asti todella monipuolisesti. Varmaan 8 poskiontelontulehdusta,muita flunssaoireita, päänsärkyä, väsymystä, lihassärkyä, ja vielä muutakin. Olen 18-vuotias ja ennen sairastumista olin fyysisesti huippukunnossa nyt en ole juurikaan voinut urheilla minkään vertaa. Lääkärit ei oikein kerro mitään ohjeita, miten voisin parantaa oloani tai yleisvointia.

Onko kenelläkään kokemuksia mykoplasmasta? Kauanko se kesti,millaisia oireita oli,miten hoidettiin tms?
Kaikkia nauvoja otetaan vastaan.:)
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

*Neuvoja*

Äänestä
  • Neuvoja on enää hiukan myöhäistä antaa, koska ilmeni, että nuhatikut tuota aiheuttivat. Et ole kuitenkaan yksin, kun moni muukin saatiin peloteltua ottamaan influenssapiikkejä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avuton sairastelija kirjoitti:

Olen sairastanut 10 kuukautta kyseistä sairautta tai jälkitilaa. Jälkitulehdussoluni ovat olleet koholla reippaasti ja viime vasta-ainetestissä ne olivat nousseet entisestään. En saa itse mykoplasmaan lääkekuuria, koska tulehdus itsessään ei ole ollut juuri silloin päällä.Osa lääkäreistäni eivät oikein usko koko mykoplasmaan tai sano juuta eikä jaata. Minusta on otettu 10 kuukauden aikana kaikenlaisia kokeita ja tehty tutkimuksia, mutta mistään muualta ei ole löytynyt mitään. Oireita on ollut syyskuusta asti todella monipuolisesti. Varmaan 8 poskiontelontulehdusta,muita flunssaoireita, päänsärkyä, väsymystä, lihassärkyä, ja vielä muutakin. Olen 18-vuotias ja ennen sairastumista olin fyysisesti huippukunnossa nyt en ole juurikaan voinut urheilla minkään vertaa. Lääkärit ei oikein kerro mitään ohjeita, miten voisin parantaa oloani tai yleisvointia.

Onko kenelläkään kokemuksia mykoplasmasta? Kauanko se kesti,millaisia oireita oli,miten hoidettiin tms?
Kaikkia nauvoja otetaan vastaan.:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu