Arabimaiden uskonnonvapaus romahtamassa!

ihmisoikeus

Egyptin televisiossa on näytetty videomateriaalia, jossa islamistit tappavat julmalla tavalla islamista kristillisyyteen kääntyneen henkilön. Tapaus on taas yksi hälyttävä merkki siitä, että uskonnonvapaus on heikentynyt ja on kokoajan radikaalisti heikkenemässä arabi-kevään tapahtumien jälkeen.

Videolla näytetty teloitusmurha on tehty luultavasti Tunisiassa. Video esitettiin ohjelmassa ”Egypti tänään”. Ohjelmassa näytettiin kuinka naamioitunut mies pitää veistä nuoren miehen kurkulla. Videolla toinen mies resitoi useita islamilaisia rukouksia arabiaksi. Useimmissa niistä kirotaan kristillisyyttä. Video jatkuu siten, että veistä pitävä mies leikkaa kristityksi kääntyneen miehen kurkun auki ja huutaa samalla ”Allah Akbar” (Allah on suurin). Pään irti leikkaamiseen kuluu videolla kaksi minuuttia.

Egypti Tänään -ohjelman juontaja on näkyvästi ahdistunut näkemästään. Sitten hän kysyy viitaten Egyptin Muslimiveljeskuntaan ja salafisteihin: ”Miten näitä ihmisiä pitäisi hallita?”. Muslimiveljeskunnalla ja salafisteilla on enemmistö Egyptin parlamentissa.

Video vaikuttaa kornilta ja halvalta väkivaltaviihteeltä, mutta on valitettavasti totta. Kuvamateriaali brutaalista pään katkaisusta on yksi viimeisimmistä arabi-kevään jälkeisistä hälyttävistä merkeistä väkivaltaisuuksista, jotka uhkaavat arabimaiden ennestään heikkoa uskonnonvapautta. Arabi-kevään tapauhtumia juhlittiin voittona demokratialle ja vapaudelle, mutta nyt islamistit ovat kaapanneet sen itselleen, ja heille demokratialla ja vapaudella ei ole merkitystä.

Islamistit, joiden toimintaa arabidiktaattorit kaikesta pahasta huolimatta hillitsivät, hallitsevat nyt politiikkaan ja heidän vaikutuksensa leviää Tunisiaan, Egyptiin, Libyaan, Kuwaitiin ja Syyriaan. Vähäinenkin uskonnonvapaus on näillä alueilla vakavasti uhattuna. Kristityt ja erityisesti ne, jotka ovat kääntyneet islamista, ovat suojattomia tältä uskonnolliselta väkivallalta.

Toukokuussa 2012 Egyptin salafisti-järjestön johtohahmo, Sheikki Yassir al-Burhami, antoi seuraavan lausunnon: “Onko muslimilla oikeutta kääntyä kristityksi tai johonkin muuhun uskontoon? Tietenkään sellaista oikeutta ei ole. Tämä on asia, joka on selvästi osoitettu Shariassa, joka on muodostettu hadithia mukaillen. Muslimille ei ole sallittua jättää yhteisöä mistään syystä. Tietenkään ketään epäuskoista ei voi pakottaa islamiin (Koraani 3:256) paitsi islamista luopuneen. On mahdotonta antaa islamista luopuneen jäädä luopumukseensa ja katsoa sitä jonkinlaiseksi vapaudeksi.”

Hadith eli islamin perinnetiedot, johon Burhami viittaa sisältää esimerkiksi seuraavan käskyn islamista luopuneesta: ”Kuka tahansa jättää islamin, tappakaa hänet”.

Kuwaitin parlamentti hyväksyi maaliskuun (2012) alussa esityksen, jonka mukaan islamin tärkeiden henkilöiden ja Koraanin pilkkaamisesta langetettaisiin kuoleman tuomio. Lain voimaantulo vaatii Kuwaitin hallitsijan, Sheikki Sabah Al-Ahmad Al-Sabah, hyväksynnän. Sheikki kuitenkin hylkäsi lakiesityksen kesäkuun alussa.

Vaikka arabikevään seurauksena useisiin arabimaihin saataisiin vaaleilla valittu hallinto, se ei vielä ole demokratiaan. Jos enemmistö ei valtion ja yhteisöjen kautta huolehdi myös vähemmistön turvallisuudesta ja oikeuksista, kysymyksessä ei ole demokratia, vaan ainoastaan enemmistödiktatuuri.

http://ihmisoikeus.blogspot.fi/2012/06/islamista-kaantyneita-surmataan.html

10

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuuden

      Hyvä kun kerrot

    • Uskonto on sairaus!

      Uskontojen nimissä ihmisä tapetaan ja on aina tapettu.
      Ei tarvitse enää ihmetellä, miksi olen ateisti.
      Kaikki uskonnot ovat yhtä sairaita.

      • cxz1

        "Kaikki uskonnot ovat yhtä sairaita."

        No, ei nyt sentään! Onhan tämä meidän pohjoiseuroopalainen luterilaisuus useimmiten lähes naurettavan lässähtänyt, mutta täysin fyysisestä väkivallasta vapaa. Henkistä äkivaltaa esiintyy kyllä joissakin lahkoissa, se pitää kiistatta paikkansa. Jos siitä jotain positiivista haluaa löytää, niin sen, että aika useat tällaisesta kuulleet, on arvioinut uudelleen kirkkoon kuulumistaan ja eronnut.

        Mutta yhtä epätosiahan kaikki nuo eri uskonnot kylläkin ovat!


      • sefsfs
        cxz1 kirjoitti:

        "Kaikki uskonnot ovat yhtä sairaita."

        No, ei nyt sentään! Onhan tämä meidän pohjoiseuroopalainen luterilaisuus useimmiten lähes naurettavan lässähtänyt, mutta täysin fyysisestä väkivallasta vapaa. Henkistä äkivaltaa esiintyy kyllä joissakin lahkoissa, se pitää kiistatta paikkansa. Jos siitä jotain positiivista haluaa löytää, niin sen, että aika useat tällaisesta kuulleet, on arvioinut uudelleen kirkkoon kuulumistaan ja eronnut.

        Mutta yhtä epätosiahan kaikki nuo eri uskonnot kylläkin ovat!

        Luterilaisuus oli holokaustin paras peruste, älä unohda sitä!


    • minä olen

      --"Ei tarvitse enää ihmetellä, miksi olen ateisti.
      Kaikki uskonnot ovat yhtä sairaita."

      Niin, ateistit kuten Stalin, Hitler, Mao ym. saivat aikaan huomattavasti paremman ateistiutopian kuin uskonnot ikinä. Vääräuskoisten tai rotuisten massatuhoaminen ei ollut sen kummempaa kuin torakoiden hävittäminen, joten miksipä niitä sietämään.

      • cxz1

        Onko sinulle koskaan käynyt mielessä, että noihin hirmutekoihin vaikutti enemmän noitten pellejen poliittinen ideologia?

        Ateismiinhan kommunismi, fascismi tai auktoriteettiusko ei liity mitenkään.


      • cxz1 kirjoitti:

        Onko sinulle koskaan käynyt mielessä, että noihin hirmutekoihin vaikutti enemmän noitten pellejen poliittinen ideologia?

        Ateismiinhan kommunismi, fascismi tai auktoriteettiusko ei liity mitenkään.

        Hitler ja mussoliini oli kyllä kivenkovia kristityitä jolla oli jopa vatikaanin tuki joten sinun tuosta on ateisteja syyttää!

        Mao piti itseään jumalana ja Stalin oli pappiskoulun käynyt.

        Lukisit vähän historiaa ennenkuin teet itsestäsi naurettavan!


    • Aliisa-Katariina

      Otsikko: Arabimaiden uskonnonvapaus romahtamassa. Mitä tarkoitat arabimaiden uskonnonvapaudella? Eihän siellä ole koskaan saatu rakentaa kirkkoja - paitsi muutama näön vuoksi. Kristittyjä on tapettu ja tapetaan jatkuvasti. Vaan annas olla, jos täällä tehtäisiin samaa heille. Pommit ryskyisivät yötä päivää. Ei näissä maissa ole ollut koskaan todellista uskonnonvapautta. Ymmärrän tosi hyvin ateisteja - kaikki tällä vuosidalla y h ä vielä on enemmän kuin sairasta. Maailma olisi ollut parempi paikka ilmaan mitään poliittisia ja uskonnollisia suuntauksia. Ihminen ei opi kuitenkaan mistään mitään sama missä suuntauksessa on mukana. Ihminen on ja pysyy arvaamattomana sama mitä hänelle uskotellaan ja syötetään.

      • seff

        Johtuisko siitä miten keskiaikana kristityillä oli tapana harrastaa kansanmurhia siellä ja orjuuttaa ihmisiä surutta jumalansa nimissä???

        Ajatteleppa sitä!


    • Koetelkaa sanomat

      Voi teitä kun perustatte tietonnne epämääräisin videoihin. Kyllä näiden videoiden tarkoitus on mustamaalata arameja/muslimeja. On vaarallista lähteä tuollaisen mukaan, kun tiedot ovat hyvin huteria. Ettekö pidä mahdollisena että juuri tätä tahdotaankin. Sitä nimittäin että raivonne yltyisi. Ehkäpä joku tahtookin vain heidän maat ja mannut, ja toimii ikäänkuin arabena. Saatana on kyllä juonten mestari ja voi toimia näinkin ja aikaansaada kovin pinnallista tutkiskelua. Totuus on että monet uskovaksi tekeytyvät näitä asioita järjestelevät. Raamattukin sanoo että tuo pahuus lähtee niistä tekopyhistä.

      Monet eksyyntyvät näihin maailman uutisointeihin ja ryhtyvät vihaamaan, tarttuvat aseisiin ja siunaavat sotatoimia. Todellista uskoa tuo ei ole, enkä luokittele tällaista kirjoitteluilakointia mitenkään Jumalan asialla olemiseksi. Kyllä asia on niin että todelliset uskovat saavatkin kokea vainon juuri "omiensa" kautta, niiden jotka uskovat valheet.

      Varokaa ettei kukaan teitä eksytä, oli Herran Jeesuksen ensimmäiset sanat kun opetuslapset kysyivät Hänen tulemisestaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7132
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7079
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6205
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5248
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5225
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3485
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe