Venäjä hävisi Kreikalle EM-jalkapallossa maalein 1-0, onnittelut Kreikalle!
Kreikka jatkoon, Venäjä ulos
6
55
Vastaukset
- PalloJalka
No joo, tulosurheiluahan jalkapallo on. Venäjä voi syyttää vain itseään tämän päivän heikosta esityksestä. Paremmalla keskittymisellä olisi ollut jatkossa ja mahdollisuuksia mennä hyvinkin pitkälle. Kreikalle tie nousee seuraavassa ottelussa pystyyn ja saakin nousta, en arvosta, liikaa tyhjänpäiväistä näyttelemistä kentällä. Johtunee kreikkalaisten rikollisesta luonteesta, ei nillä liene yhtään yleisurheilijaakaan joka ei olisi dopingista kärähtänyt. Varastavat vielä rahatkin muulta euroopalta.
- Hyvä Kreikka !!
Jalkapallon peluun ohella tuo paljon parjattu Kreikka tulee vielä pelastamaan koko tämän Euroopan maanosan.
Nythän maanosaa viedään Euroopan Neuvostoliitoksi kuin pässiä narussa. Joka ikinen Euroon kuuluva maa on velkaannutettu korviaan myöten. Ja lypsäminen senkuin jatkuu, hamaan ikuisuuteen saakka.
EVM-vakuusrahasto on suurpankkiireille oikea ikuisen kasinopelaamisen ja lypsykoneen esi-äiti.
Koko Eurooppa joutuu tässä nyt laittamaan toivoansa huomisiin Kreikan vaaleihin.
Toivotaan että siellä voittaisivat sellaiset joukot, joiden toimesta tämä Euroalueen diktatuurinen, pankkiirien hallinnoima veronmaksajien orjuutus- ja lypsykone hajotetaan.
Rikki, hajalle vaan koko Euroalue, tuhannen pil-lun päreiksi - me-262
Hienoa, kuningas jalkapallo näytti jälleen kerran oikeudenmukaisuutensa.
Se on maailman paras tulos kun rysshä lentää ulos, heh, heh, heh, heh, heh, heh, heh, heh....- Hei Breiviikki !
Oletko tappanut taas ryssiä, naulapyssyllä ?
Taidat Prokarelian Breiviikki, olla hourulan potilaana, avohoidossa.
HAH HAH HAH HAH HAH HAAA ! - Etunimesi alkaa
isolla L-kirjaimella, eikö totta.
- 11+1
Hyvä kun sekä Venäjä että Puola jäi alkulohkoon. "Fanit" voivat keskittyä rauhassa tappeluihin ilman otteluiden aiheuttamia häiriöitä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647