Kokoomus keräämään irtopisteitä Saloon

Voiko härskimmäksi Kokoomuksen touhu mennä ? Taisi Kataisen äijä pelästyä kun korkeastikoulutetut Oulussa ja Salossa sai kenkää.

Näille työväen luokillehan perustuu Kokoomuksen kannatus ja vääristynyt illuusio "muka" hyvinvointiyhteiskunnasta, jossa kokoomushallituksen johtama politiikka antaa loputtoman nirvanan korkeakoulutetuille. HERÄTKÄÄ OULUN JA SALON NOKIALAISET TODELLISUUTEEN !

Perussuomalaiset teki todella viisasti olla lähtemättä tähän hallitukseen mukaan.

Huomio, Asento, Salo ! Kuningas Katainen saapuu kertomaan tiistaina teille alamaiset kuinka Perussuomalaiset ei ole missään ollut oikeassa, leipäjonotkin on oikeastaan ihan ok, rahan lapioiminen Kreikkaan ja Espanjaan käy työstä, asuntolaina on sivuseikka globaalissa Kokoomuslaisessa maailmassa ja Kokoomus muutenkin on ihan vaan ihku. Ex jee ?

Ja Muistakaa Salon ihmiset, syvä niiaus, kumarrus ja polviasento Kuningas Kokoomukselle, Herralle hyvinvointi Kataiselle.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Katainen ja Häkäpöntönkaverit perustaa taasen valtiontuella sinne Liimapalkkitehtaan, niin kuin Kemijärvellekkin. Voi sit sanoa et kyllä tukeatulee ja annettiin, mut on vaan niin huonot ajat et rahat menee pienen piirin taskuihin. ja laiteinvestointeihin joita samoja laitteita pyöritetään ympäri Suomea. Konkurssi ostetaanpesänlaitteet uusi yritys konkurssi ja niin ja niin edelleen, ja homma toimii.

Äänestä
  • Joo, paniikissahan se Katainen selvästi on. Taitaa pelätä et eliittityöntekijät siirtyy persujen leiriin.

    Äänestä

Poistettiin telisudelta, että menisi hyvin? Ei ne vaikuta, mutta vie köyhien leivän kapeaksi. Mistään ei polkasta hyväpalkkasia hommia näille.

Äänestä

Katainen meni nuoleskelemaan duunarien perseitä, ettei tule isompi rähinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiesimme jo 2010 kirjoitti:

Voiko härskimmäksi Kokoomuksen touhu mennä ? Taisi Kataisen äijä pelästyä kun korkeastikoulutetut Oulussa ja Salossa sai kenkää.

Näille työväen luokillehan perustuu Kokoomuksen kannatus ja vääristynyt illuusio "muka" hyvinvointiyhteiskunnasta, jossa kokoomushallituksen johtama politiikka antaa loputtoman nirvanan korkeakoulutetuille. HERÄTKÄÄ OULUN JA SALON NOKIALAISET TODELLISUUTEEN !

Perussuomalaiset teki todella viisasti olla lähtemättä tähän hallitukseen mukaan.

Huomio, Asento, Salo ! Kuningas Katainen saapuu kertomaan tiistaina teille alamaiset kuinka Perussuomalaiset ei ole missään ollut oikeassa, leipäjonotkin on oikeastaan ihan ok, rahan lapioiminen Kreikkaan ja Espanjaan käy työstä, asuntolaina on sivuseikka globaalissa Kokoomuslaisessa maailmassa ja Kokoomus muutenkin on ihan vaan ihku. Ex jee ?

Ja Muistakaa Salon ihmiset, syvä niiaus, kumarrus ja polviasento Kuningas Kokoomukselle, Herralle hyvinvointi Kataiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu