BUSSILLA TAMPEREELLLE 5 EUROLLA !!!!!!

BUSXPRESS

ExpressBus vastaa kilpailuhaasteeseen kesän alennuskampanjalla.
Eteläisen Suomen linja-autoreiteille on tänä kesänä tarjolla lisää edullisia vaihtoehtoja. ExpressBus aloittaa juhannuksen jälkeen tarjouskampanjan, joka kestää runsaat puolitoista kuukautta.

– Tarjousreitit maksavat enintään viisi euroa, ja sen hintaisia suurin osa lipuista onkin. Osa lipuista myydään halvemmallakin, kertoo ExpressBusin tuotepäällikkö Jukka Jokioinen.

Suomessa on jo vuodenvaihteesta lähtien ollut tarjolla totuttua halvempia linja-autolippuja, kun halpabussiyhtiöksi tituleerattu Onnibus aloitti toimintansa.

Onnibus liikennöi tällä hetkellä maan eteläosissa, pääteasemia ovat muun muassa Helsinki, Turku ja Tampere. Yhtiö aikoo laajentaa reitistönsä koko Suomeen.

Myös ExpressBusin kesätarjoukset koskevat Suomen eteläistä puolta. Pohjoisin reitti on Tampereen ja Vaasan välinen, ja itäisin päätepysäkki on Jyväskylä.

STT

2

139

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • estis2012

      Hieno homma. Nyt joka iikka kesälomareissulla matkustamaan bussilla. Vaikka käymään seuraavassa kaupungissa katsomassa jotain kesänäyttelyä.

      Tuolla hinnalla voisi sopia jo, että kävis porukalla vaikka syömässä tai teatterissa jossain, minne ei itse viitsi ajaa.

    • dsgvssdfsadfd

      alkaa hinnat muodostumaan järkevälle tasolle. tosin siitä ei ole mitään hyötyä enää kun joukkoliikenne on ylihinnoittelulla pääasiassa saatu purettua. joten ei tuosta nyt vieläkään omalle autolle vaihtoehtoa kovin monelle ole.

      ruotsissa oli jo aikoja sitten bussiliikenne pirun halpaa. kerran helsingborgista tukholmaan mennessä päätin vielä kokeilla, kävisikö suomalainen kuvallinen kelakortti opiskelijakorttina jos väitän sen sellainen olevan. läpihän se meni ja sain jo valmiiksi halvasta matkasta reilun alennuksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe