Minä olen kristitty. Uskontoani saa pilkata täysin vapaasti ja kaiken mihin uskon, saa leimata saduksi ja huuhaaksi. En saa puolustaa henkilökohtaista uskoani, koska silloin olen ahdasmielinen. Oikeastaan olen ahdasmielinen vaikken edes avaisi suutani. Koska en pohdiskeluissani päätynyt samaan lopputulokseen kuin sinä, olen aivopesty lammas joka ei osaa ajatella omilla aivoillaan. Minulle voi kertoa kuinka rajoitettua ja onnetonta elämäni on ja kuinka typerä olen kun en sitä huomaa.
Minä olen kristitty. Minä en halua tuomita ketään. Minä en halua tyrkyttää uskoani kenellekkään, minä vain haluaisin saada uskoa siihen, mihin uskon, ilman tuomitsemista. Minä en ole onneton eikä kukaan sanele minulle, kuinka minun tulee elää. En ole sorrettu enkä alistettu. Minä käyn kirkossa koska tulen siitä onnelliseksi. Kuulun kirkkoon ja maksan kirkollisvero, koska arvostan seurakunnan tekemää työtä. Minä mietin uskon asioita paljon, joka päivä. En kysele ihmisiltä, kuinka tulisi uskoa. Uskon kuten uskon. Minun elämäni on onnellista ja täynnä iloa, sydämessäni on rauha.
Koska olen kristitty
30
287
Vastaukset
- valheenpaljastuskone
Et sitten koskaan ole ajatellut ettei sun uskon todisteeks ole mitään tieteellistä näyttöä? Mut sitä kai usko on. Mut kamoon sano ees et vaan HALUAT uskoa mut et oikeesti usko enenkuin oikeesti todisteet tulee pöytään (joita tuskin koskaan tulee).
- Tapani1
Onko olemassa hengellistä sokeutta? Sellaiseen viitataan tässä:
1, Kor. 2
13 Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla. [1. Kor. 1:17]
14 Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. [Joh. 14:17; Room. 8:5; 1. Kor. 1:24]
Tieteellisten todistusten vaatiminen uskonnosta on hengellistä sokeutta.
Olen kristitty, tarkemmin sanoen myöhempien aikojen pyhä eli kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Krisuksen Kirkkoon. Jotkut sanovat, että mormonit eivät ole kristittyjä, mutta olen ehdotomasti kristitty, koska uskon Jeesukseen Kristukseen. - 316
Todista että Jumalaa ei ole olemassa.
- ap.
Ei usko tarvitse pohjakseen tieteellistä todistusaineistoa, koska se on uskoa, ei tietoa. En minä usko että maapallo on pyöreä (tai no melkein pyöreä, navoiltaan hieman litistynyt), minä tiedän sen, koska siitä on tieteellistä näyttöä. Eikä se nyt niin mene että päättää mihin haluaa uskoa ja sitten alkaa uskoa siihen. Minä uskon siihen, minkä sydän sanoo oikeaksi. Näin kuvainnollisesti siis, aivoissahan se kaikki ajattelu tapahtuu. Mutta siinä vaiheessa kun Jumalaa koskevia tieteellisiä tutkimustuloksia saadaan (tuskin koskaan), voin ottaa asiat uudelleen mietintään tieteelliseltä kantilta. Voi käydä ilmi, että olenkin ollut väärässä koko ajan. Siihen asti kunnes tietoa saadaan, minulla on vain usko.
- ap.
Ja vielä lisäisin lisäisin valheenpaljastuskoneelle, että oikeasti haluaisin uskoa muinaissuomalaisiin jumaliin. Mutta kun en usko, en voi millään päättää mihin uskon. Voisin toki palvoa näitä jumalia, Ukkoa sun muita, mutta se olisi pelkkää teatteria, koska sen takana ei olisi oikeaa uskoa. Haluan olla sydämelleni rehellinen.
- ilovejesuss
316 kirjoitti:
Todista että Jumalaa ei ole olemassa.
mene hyvä ihminen uskovaisten kokouksiin siellä paranee ihmisiä Jeesuksen Nimessä, minäkin olen parantunut ja siellä tulet näkemään että Herra on totta tässä ja nyt ja iankaikkisesti, Aamen.
- Enoleuskovainen
Minua ei jeesukset paljon kiinnosta.
- mieti-sitä
Enoleuskovainen kirjoitti:
Minua ei jeesukset paljon kiinnosta.
Niin, mutta vain se yksi ja oikea voi pelastaa sinun sielusi joutumasta helvettiin.
- uyuhytgt
Tapani1 kirjoitti:
Onko olemassa hengellistä sokeutta? Sellaiseen viitataan tässä:
1, Kor. 2
13 Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla. [1. Kor. 1:17]
14 Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. [Joh. 14:17; Room. 8:5; 1. Kor. 1:24]
Tieteellisten todistusten vaatiminen uskonnosta on hengellistä sokeutta.
Olen kristitty, tarkemmin sanoen myöhempien aikojen pyhä eli kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Krisuksen Kirkkoon. Jotkut sanovat, että mormonit eivät ole kristittyjä, mutta olen ehdotomasti kristitty, koska uskon Jeesukseen Kristukseen.On!
Eihän rikollisuuden kristittyjä muuten olis maailmassa. Esimerkiksi lapsikasteessa lapsi tapetaan hengellisesti, ja saa siitä hengellisesti kuolleen merkin otsaansa, ristin. - Not-buying
mieti-sitä kirjoitti:
Niin, mutta vain se yksi ja oikea voi pelastaa sinun sielusi joutumasta helvettiin.
"Minä en halua tyrkyttää uskoani kenellekkään"
Etpä vissiin - jokainen uskovainen sitä Jeesusta tuputtaa. Ellei sitten tuputa Krishnaa, Buddhaa, Allahia jne. - capiche
Tapani1 kirjoitti:
Onko olemassa hengellistä sokeutta? Sellaiseen viitataan tässä:
1, Kor. 2
13 Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla. [1. Kor. 1:17]
14 Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. [Joh. 14:17; Room. 8:5; 1. Kor. 1:24]
Tieteellisten todistusten vaatiminen uskonnosta on hengellistä sokeutta.
Olen kristitty, tarkemmin sanoen myöhempien aikojen pyhä eli kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Krisuksen Kirkkoon. Jotkut sanovat, että mormonit eivät ole kristittyjä, mutta olen ehdotomasti kristitty, koska uskon Jeesukseen Kristukseen."Tieteellisten todistusten vaatiminen uskonnosta on hengellistä sokeutta."
Ei se ainakaan ole rationaalista. Jo sana usko kertoo mistä on kysymys.
Ei-hengelliseltä ihmiseltä ei voi edes odottaa hengellistä näkökykyä. Ja siksi asiasta keskusteleminen on ulkopuolisten kanssa vaikeaa.
Hengellisyys ei ole rationaalisen ja materiaalisen kieltämistä, se on osittain eri vaihteella toimimista. Uskossa on myös rationaalisia alueita. Esim. raamatun opetukset hyvästä elämästä ovat myös järkeviä. Jokaisessa ihmisessä on kyky hengellisyyteen tai henkisyyteen, mutta kaikki eivät ole sitä itsestään löytäneet. Tai ovat sen liian epämukavana ajatuksena kieltäneet.
Ei kannata ottaa itseensä, kun rajoittuneella ymmärryksellä tulkitaan väärin raamattua tai väheksytään uskovaisten älynlahjoja. Ihminen kertoo enemmän itsestään mollatessaan muita. Tasapainoiset ja älykkäät ihmiset eivät sellaiseen edes ryhdy. - unalphabet
uyuhytgt kirjoitti:
On!
Eihän rikollisuuden kristittyjä muuten olis maailmassa. Esimerkiksi lapsikasteessa lapsi tapetaan hengellisesti, ja saa siitä hengellisesti kuolleen merkin otsaansa, ristin.Hengellistä tyhmyyttä näyttää ainakin löytyvän.
- ghkjdgh
Aamen! :)
- Ollaan ihan aidosti
Jeesukseen uskovia, koska Jeesus on Totuus ja maailma ei sitä vain ymmärrä vielä. Jumalan valtakunnan kansalaisuus on paljon tärkeämpää kuin maailman ystävyys.
- olen minä
Totuus on paljon muutakin kuin Jeesus. Jeesus on vain osa sitä kokonaisuutta.
Totuus on ymmärretty väärin ja totuutta opetetaan vajavaisesti.
Tämä niille jotka totuutta etsivät. Älä ota totuudeksesi mitään mikä ei tunnu itsestäsi oikealle vaikka kuka ja mitä sinulle haluaisi totuutena ilmoittaa. Se totuus joka on toisen ei tarvitse olla sinun. Sinun totuutesi on aina oikea sinulle, älä ota muiden totuuksia. - sen-voit-löytää
olen minä kirjoitti:
Totuus on paljon muutakin kuin Jeesus. Jeesus on vain osa sitä kokonaisuutta.
Totuus on ymmärretty väärin ja totuutta opetetaan vajavaisesti.
Tämä niille jotka totuutta etsivät. Älä ota totuudeksesi mitään mikä ei tunnu itsestäsi oikealle vaikka kuka ja mitä sinulle haluaisi totuutena ilmoittaa. Se totuus joka on toisen ei tarvitse olla sinun. Sinun totuutesi on aina oikea sinulle, älä ota muiden totuuksia.Raamatussa lukee, että ihminen tulee uskoon Jumalan Sanaa lukemalla, siis sitä kun lukee ja miettii, löytää uskon. Onhan niitä "totuuksia" joka lähtöön, mutta Jumalan voi löytää etsijä, joka haluaa ottaa selvää, Raamatun kautta.
Tästä linkistä pääset Raamatun sivuille, onnea etsintään!
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/UT.html - ujhnyrf
Niinhän ne sanoo... uskoon tulemisesta
SILLÄ EIVÄT JUMALASTA, IHMISYYDESTÄ, JÄRJESTÄÄN JA YMMÄRTÄMISEN LAHJOISTAA LUOPUNEINA ossa muuta kuin uskoa saatanaa ja sen herra jumalia jumalaksi:
MIKSI ON SYNTIÄ OLLA JÄRKEVÄ?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
MIKSI ON SYNTIÄ OLLA YMMÄRTÄVÄINEN?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'
MIKSI ON SYNTIÄ OLLA SYNNITÖN?
MIKSI PITÄÄ OLLA RIKOLLISUUDEN PERISYNTINEN?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
MIKSI LAPSET JA NUORET EIVÄT SAA OLLA JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISIA NIILLÄ OMINAISUUKSILLAAN JOTKA SYNTYISSÄÄN SAIVAT?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
MIKSI KRISTITYN PITÄÄ EROTA JUMALASTA?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
MIKSI KRISTITYN PITÄÄ OLLA IKUISESTI KRISTITTYJEN RIKOLLISUUDEN PERISYNTINEN VAIKKA ITSE EI OLIS SYNTIÄ TEHNYT?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Lapsista, nuorista ja IHMISISTÄ yleensä, on väärän todistuksen antaminen RIKOS!
JOTEN
KUN PERISYNTI OPPIA OPETATTE, NIIN KERTOKAA REHELLISESTI ETTEI SE OLE JUMALASTA JA JEESUKSESTA VAAN SAATANAA JUMALANAAN PALVELEVIEN OPPIA JOLLA PAPISTO
AIVOPESEE
IHMISIÄ
USKOMAAN
ETTÄ "KAIKKI OVAT SYNTISIÄ"
VAIKKA TODELLISUUDESSA VAIN RIKOLLISUUDEN ITSE AIVOPESTYT OVAT EKSYTETTYJÄ USKOMAAN ITSEÄÄN JA TOISIA SELLAISIKSI!
Aikuistuttaan osoitatte järjettömyydenne ja koulutatte lapsia kaltaiseksenne.
Sellainen toiminta, on rikollisuuden perisyntisyyden yksi muoto.
Joten kun uskontunnustuksessan on Jumalasta luopunut niin on luopunut myös Jeesuksesta ja Hänen suomasta sovituksesta ihmisille...
=================
kolminaisuus oppi on saatanallisuuden oppia!
FAKTAA:
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
Luopumalla Heistä "YHDESTÄ" loupuu "HEISTÄ"
Pilkkaamalla Heistä YHTÄ, pilkaa HEITÄ.
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
3:28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
=================
- adkl
"Kauheata on langeta Elävän Jumalan käsiin!" Raamattu
Jumala suojelee kirkkoaan!- etsi.uskoa
Mutta onhan se hienoa jos sielu ei joudu helvetin tuleen.
- nygtfrd4
onko ihmisyydestään luopuneilla sielu???
´http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
- erttkkl
"Pilkkaajat eivät peri Jumalan Valtakuntaa!" Raamattu
Ja Jumala tuomitsee lopuksi, niinkuin Jeesus ilmoitti, jonka voi lukea Matteuksen Evankeliumin 25. luvusta!
"Ihmisen pitää kerran kuoleman ja sitten tulee tuomio!"Raamattu
Kannattaa lukea vaikka kuolemanrajakokemuksia, joita löytyy tuolla aiheeella goolettaamalla! - toinen.kristitty
Hyvä aloitus ja hyvä teksti sinulta. Rakastan sinua.
- onpas.kiva
Kiva!
- kjhgyftre
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina.
Rikollisuuden miekka sivistyksen kristityt uskovat itseensä Jeesuksen seuraajiksi vaikka ovat paavalilais-luterilaisuuden saatanaa jumaloivia ja saatanaa jumalaksi uskovia eksytettyjä uskovaisia.
Faktaa:
Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä IHMISIÄ; seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen. He eivät anna aivopesu uskontunnustusta.
Näistä, Jeesuksen perustamista seurakunnista ei ole yhtään rikollisten kristinuskon kristittyjen seurakuntia vaan ne ovat kristillisten ihmisten seurakuntia:
Ilm. 2:1-29
Pergamos
Tyatira
Sardes
Smyrna
Filadelfia
Efeso
Laodikea
------------------------
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14331703/maailma-olis-paratiisi-jos-uskontoja-ei-olisi!
- alfa123om2222
Olet kyllä epäilemättä kristitty, mutta ....
Eräät kristityt haluavat tuomita - (kaikki oikeat kristityt?)
Valistus ja antiikin filosofia ja niiden ikuinen oikeudenmukaisuus toi mukanaan sen, että ei haluta tuomita ketään.....
Eli ehkä oletkin Valistuksen lapsi; etkä kristikunnan??? Et vain tiedosta täysin mistä lähteestä valosi ammenat?
Kristityt yleisesti ottaen ovat tuomitsevia ja heitä ehkäisee Valistuksen valo toteuttamasta inhottavimpia fantasioitaan oikeudesta ja kostosta.- jhgfdsae
Eikö kaikki rikollisen kristinuskon uskovaiset ole oikeita oikeita kristittyjä?
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskontunnustuksensa kaltaisia uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina.
MIKSI ON SYNTIÄ OLLA JÄRKEVÄ?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
MIKSI ON SYNTIÄ OLLA YMMÄRTÄVÄINEN?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'
MIKSI ON SYNTIÄ OLLA SYNNITÖN?
MIKSI PITÄÄ OLLA RIKOLLISUUDEN PERISYNTINEN?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
MIKSI LAPSET JA NUORET EIVÄT SAA OLLA JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISIA NIILLÄ OMINAISUUKSILLAAN JOTKA SYNTYISSÄÄN SAIVAT?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
MIKSI KRISTITYN PITÄÄ EROTA JUMALASTA?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
MIKSI KRISTITYN PITÄÄ OLLA IKUISESTI KRISTITTYJEN RIKOLLISUUDEN PERISYNTINEN VAIKKA ITSE EI OLIS SYNTIÄ TEHNYT?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
-------------------------------------
Jumalallisuuden IHMISYYDESTÄ:
Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
Näistä, Jeesuksen perustamista seurakunnista ei ole yhtään rikollisten kristinuskon kristittyjen seurakuntia vaan ne ovat kristillisten ihmisten seurakuntia:
Ilm. 2:1-29
Pergamos
Tyatira
Sardes
Smyrna
Filadelfia
Efeso
Laodikea
siis, kristitystä ei tule uskomallakaan JUMALAA JA JEESUSTA PALVELEVAA KRISTILLISTÄ! Vaan on kristittynä ikuinen syntinen=rikollinen (perkeleen perisyntinen) - iuytrew
jhgfdsae kirjoitti:
Eikö kaikki rikollisen kristinuskon uskovaiset ole oikeita oikeita kristittyjä?
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskontunnustuksensa kaltaisia uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina.
MIKSI ON SYNTIÄ OLLA JÄRKEVÄ?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
MIKSI ON SYNTIÄ OLLA YMMÄRTÄVÄINEN?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'
MIKSI ON SYNTIÄ OLLA SYNNITÖN?
MIKSI PITÄÄ OLLA RIKOLLISUUDEN PERISYNTINEN?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
MIKSI LAPSET JA NUORET EIVÄT SAA OLLA JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISIA NIILLÄ OMINAISUUKSILLAAN JOTKA SYNTYISSÄÄN SAIVAT?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
MIKSI KRISTITYN PITÄÄ EROTA JUMALASTA?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
MIKSI KRISTITYN PITÄÄ OLLA IKUISESTI KRISTITTYJEN RIKOLLISUUDEN PERISYNTINEN VAIKKA ITSE EI OLIS SYNTIÄ TEHNYT?
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
-------------------------------------
Jumalallisuuden IHMISYYDESTÄ:
Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
Näistä, Jeesuksen perustamista seurakunnista ei ole yhtään rikollisten kristinuskon kristittyjen seurakuntia vaan ne ovat kristillisten ihmisten seurakuntia:
Ilm. 2:1-29
Pergamos
Tyatira
Sardes
Smyrna
Filadelfia
Efeso
Laodikea
siis, kristitystä ei tule uskomallakaan JUMALAA JA JEESUSTA PALVELEVAA KRISTILLISTÄ! Vaan on kristittynä ikuinen syntinen=rikollinen (perkeleen perisyntinen)Jeesus ei ole perustanut Filadelfia seurakuntaa USA:han.
HUOM!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Filadelfeia
Siis, USA:n veroton, uskollisesti tienattu raha on väärää todistusta antaville mageaa saatanallisuutta. kutn myös helluntalaisuus, mormoorit jne. - EiHelevata
Mitä ihmettä sä paasaat täällä?
- Kännytysyritetty
"Koska olen kristitty
Minä olen kristitty. Uskontoani saa pilkata täysin vapaasti ja kaiken mihin uskon, saa
Oikeastaan olen ahdasmielinen vaikken edes avaisi suutani."
Niin mistähän sitten voisi päätellä sen "kristillisyyden" ?
Onko se tatuoitu otsaasi vai onko kaulassasi riippumassa kyltti jossa asian kerrot.
Ainakaan minä en pysty erottamaan noita "vainottuja" ja Vainoojia" pelkästään ulkonäön perusteella. Roturyhmät kylläkin erotan pitkiltäkin etäisyyksiltä. Uskon suun ja kirjoituskäden olevan sen millä voi tehdä olonsa joko siedettäväksi tai "vainoalaiseksi". En usko siihen , että kadulla tai julkisilla paikoilla tai jonkun kodissa voi häiriköintiä harjoittaa pelkästään "uskomuksien nojalla" lakihan suojaa siltä. Se että jakaa "avaimia jompaan kumpaan uskomaansa" paikkaan on ja tulee olla "vainoksi" rinnastettavaa toimintaa tehtiimpä sitä millä verukkeella tahansa. Ja tekipä sitä kuka hyvänsä, tosin tuo "uhkailu" menee terveellä ihmisellä ohi korvien !!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672