Kuka kysyisi Kataiselta suorassa lähetyksessä

että eikö kansan enemmistön kokemalla identiteetillä, johon ruotsin kieli ei kuulu, ole mitään merkitystä yksilönvapautta kannattavalle puoleelle?
1288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mutta kukaan toimittaja ei uskalla, koska pelkää työpaikkansa puolesta.

Että tällaisessa maassa asutaan....

Äänestä

Miksi kukaan toimittaja ei kysy Kataiselta perusteluja niihin ääliömäisiin väittämiin, joita hän viikonloppuna heitteli kiihkopuheessaan pakkoruotsin puolesta. Katselin todella hämmästyneenä Kataisen käytöstä, puhe oli kiihkeää ja kädet ylhäällä vähän väliä ja katse lasittunut. Hän on kovasti muuttunut.

Äänestä
  • Miksei Kataista tuomita kiihottamisesta suomenkielisiä vastaan?

    Äänestä

  • Olisiko Katainen ollut ennen Kokoomuksen puoluekokousta ruotsinkielisten sparrattavana ja saanut siellä jonkinlaisen "kieliherätyksen"?
    Nuo oireet, joista puhut viittaavat sellaiseen eli puhe on kiihkeää, nopeatempoista, silmät lasittavat ja kädet viuhtovat. Kyllä minäkin katselin, että onpa omituista touhua, mutta en uskaltanut nimetä tautia mihinkään suuntaan.
    Tai sitten RKP on sujauttanut Kokoomuksen tilille mukavan summan riihikuivaa, ota vastaan puheenjohtaja Kataisen "piti" esiintyä.....kun tuo RKP:n oma maine kyntää ojan pohjalla.
    Olkoon Katainen ja puolueumppaninsa vaikka vielä suuremman svekokiihkon vallassa, niin on taivahan tosi, että Suomen kansa ei pakolla ruotsia
    puhuvaksi muutu - ja kaikki fiksut nuoret ihmiset satsaavat ns. "paukut" muihin kieliin kuin ruotsiin.

    Äänestä

Huomenna pääministeri Katainen saa tämän kirjeen (oikea paperikirje):

Pääministeri Jyrki Katainen
Valtioneuvoston kanslia
Helsinki


Arvoisa Pääministeri Katainen,

On ollut mielenkiintoista seurata taisteluanne pakkoruotsin ja keinotekoisen virallisen kaksikielisyyden puolesta jopa omassa puolueessanne. Nyt päättyi jo kolmas kokoomuksen puoluekokous, jossa pakkoruotsin poistamisaloite oli esillä. Edellisen pakkoruotsin poistamista vaatineen aloitteen hyväksymisen yli kävelitte. Nyt panitte koko arvovaltanne yhdessä muun johtoryhmän kanssa pakkoruotsin jatkamisen puolesta. Se on ymmärrettävää, kun tiedetään suomenruotsalaisten verovapaiden miljardien eurojen säätiövarallisuuden osuus Suomen kielipolitiikassa sekä Ruotsin sekaantuminen Suomen asioihin mm. ”svenska.nu” projektin muodossa.

Kysyitte puoluekokouksessa; "Suomi on kaksikielinen maa, meillä on yksi kansa ja kaksi kieltä. Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?" Aivan erinomainen kysymys, johon on helppo vastata; sellainen vahva kansakunta on mm. Ruotsi, joka aivan hiljattain sääti uuden kielilain, joka teki maan valtakielestä ainoan virallisen kielen. Ruotsin suurin ja yksi vanhimpia vähemmistökieliä on suomi, jolle vihdoin 1.7.2009 – tosin vasta Euroopan neuvoston painostuksesta - myönnettiin kansallisen vähemmistökielen asema. Toinen ja kotimainen esimerkki on Ahvenmaan maakunta, joka on virallisesti yksikielisesti ruotsinkielinen ja jossa suomen kieleen suhtaudutaan jyrkän kielteisesti. Ahvenanmaalla ei ole pakkosuomea, koska sen katsotaan olevan este monipuoliselle kielten osaamiselle. Muualla Suomessa pakkoruotsi nimenomaan on este suomalaisten kielitaidon monipuolistumiselle.

Tässä yhteydessä on mielenkiintoista tuoda entisen ministerin ja aiemmin pakkoruotsia puolustaneen Osmo Soininvaaran näkemys pakolliseen ruotsin opettamiseen 91-prosenttisesti suomenkieliselle kansakunnalle: ”Minun elinaikanani ruotsinkielen tarve on vähentynyt olennaisesti. Kun emme opeta ihmisiä menneisyyttä emmekä edes nykyisyyttä vaan tulevaisuutta ajatellen, uskoisin, että useimmille ruotsinkielen osaamisen merkitys vain vähenee. Ilmoitin muuttaneeni kantaani sunnuntaiaukiolossa lähinnä siksi, ettei hävittyjä sotia kannata jatkaa. Tämä kannattaisi kielivähemmistön oikeuksien puolustajienkin ymmärtää. Nouseva sukupolvi, joka jossain vaiheessa astuu valtaan, inhoaa pakkoruotsia niin paljon, että lakkauttaa sen aivan varmasti.”
Tuohon ei todellakaan ole lisättävää – nouseva sukupolvi inhoaa pakkoruotsia niin paljon, että lakkauttaa sen aivan varmasti.

Kunnioittavasti

Heikki Tala

Äänestä
  • Aivan näin. Tätä kysyy nyt mielessään suurin osa suomalaisista ja kiitos, että tähän kirjeeseen oli saatu kaikki oleellinen.

    Äänestä

  • Kiitos Heikki Sinulle, että kirjoitit arvoisalle herra Pääministerille. Nyt, kun hän tuntuu oppineen jonkun verran ruotsia (on antanut pari alkeellista haastattelua ruotsin kielellä) - hän saattaa luulla olevansa paavillisempi kuin paavi itse.

    Näinhän kaikenlaisille "käännynnäisille" tyypillisesti käy, olkoon kyseessä mikä teema tahansa (uskonto, polittinen aate, laihdutus, kuntoilu ym.).

    Asiaa tietysti kokonaisuutena pahentaa se (kansakunnan kannalta), että Katainen kuuntelee herkällä korvalla Stubbia, Vapaavuorta, Sasia ym sujuvasti ruotsia puhuvia kokkareita, jotka tietysti kaahottavat johtajansa korvaan viestiä ns. pakkoruotsin tärkeydestä ja tätä pääministeri kaikella vallallaan ja typeryydellään yrittää edistää.

    Mutta onneksi kansakunnassa on terveesti ja suoraviivaisesti ajattelevia kansalaisia,jotka jo käytännössä ymmärtävät, että emme voi jatkaa pakkoruotsin vääntämistä nykymäärässä ja - mittakaavassa, kun koko muu maailma puhuu enlantia. Miksi se mahdollisuus - puhua englantia riikinruotsalaisten kanssa - meiltä muka kielletään?

    Äänestä

Onpahan Kataisella ainakin paperia, jolla pyyhkiä per.seensä, kun itkuiikka lähettää OIKEAN PAPERIKIRJEEN! Mahtaa siinä olla hauskaa Kataisella.

Äänestä
  • Jyrkiboy itku kurkussa vetosi puoluehallitukseen eroamisen uhalla, että sen on tuettava häntä pakkoruotsin puolustuksessa.

    Ei kuulosta kovin hauskalta....

    Äänestä

  • Nooh on sitä ennenkin nähty miten käy johtajille jotka eivät kuuntele kansaa.

    Äänestä

  • .

    Taas tuli suttupaperia asiakirjasutareille?????????

    .

    Äänestä

Ei ole Kataisenkaan elämä helppoa - rkp:n raha panee pojan matelemaan ja uhkailemaan omiaan eroamisella, jos ei pakkoruotsia hyväksytä.
Ennakoivaa on myös vanhan median kirjoittelu - "kokoomuksen puoluekokouksen kiivain keskustelu koski pakkoruotsia".

Jyrki-boylla on vielä tekemistä kokoomusnuorten kanssa, jotka ovat päättäneet poistaa pakkoruotsin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


identiteettikriisi kirjoitti:

että eikö kansan enemmistön kokemalla identiteetillä, johon ruotsin kieli ei kuulu, ole mitään merkitystä yksilönvapautta kannattavalle puoleelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu