Tilastollista faktaa Kataisen ikiomasta hallituksesta:
Kokoomuksen aikana valtionvelka kasvanut 84 miljardiin, budjettivaje 10 miljardia, ERVV 28 miljardia, SP:n tukiosot 64 miljardia, suorat tuet ja takaukset 27 miljardia. Yhteensä yli 200 miljardia.
www.velkakello.fi kertoo ajantasaisen valtion velan määrän.
Katainen tekee tälle maalle sen mihin ei Stalin pystynyt eli romuttaa sen.
Reaaliajassa Valtion Velka
11
80
Vastaukset
- hei me tienataan täl
Kun luvut hyppää isoiksi,niin politiikot lakkaa ymmärtämästä,kansalaiset ei jaksa kiinnostua.
Olen todennut monta kertaa,että Suomi on yhtä konkurssissa kuin Kreikka
Meitä on viisi miljoonaa Kreikkalaisia 10 miljoonaa. Täältä on teollisuus muuttanut muualle.. Puolimiljoonaa työtöntä ei paljon velkaa lyhennä.
Heti kun J K kieltäytyy maksamasta lisää,tippuu luottoluokitus ja korot nousee yli 7 % Se tekee noin 12 miljardia vuodessa korkotappiota.Tuo velkakello näytti n vikko sitten vielä alle 84miljardia,mutta tahti vaan kiihtyy ja Kreikan vaalit eivät ratkaisseet vielä mitään,valtiot velkaantuvat sitä vauhtia ettei pankit pysy perässä.pankkikriisi leviääkin kuin kulo valkea ja pian EKP joutuu painaan rahaa Heleekutisti tai pankkisektori romahtaa.Euron on devalvoiduttava tai euroopan taloudesta ei jää mitään jäljelle.Mikään 10%devalvaatio ei riitä mihinkään vaan rahaa on laskettava liikkkeelle niin että velkaisuustaso laskee valtioilla ja yrityksillä ja yksityisillä.Mitään nislalenkkiä ei olla saavutettu vaan markkinatalous tulee kaatamaan tämän järjettömyyden joka on pelkkä kova valuutta.
- mitä hyvää vielä
Kataisen, siis kokoomuksen , aika Suomelle on ollut kaikkein tuhoisin mitä historiamme aikana on tapahtunut. Kannatuksen takaamiseksi on otettu velkaa suuret määrät ajattelematta lainkaan millä tavalla ne maksetaan takaisin.
Suomi on ollut Kreikan tiellä, joskin hiukan hillitymmin.
Hän on mm. moneen kertaan helpottanut suurituloisten verotusta ja rahaa on virannut ulkomaille talouden ja avustuksien takia ja lisäksi elätetään suuria määriä ulkomailta tulleita joutilaita. - lopeta valehtelu
tuo ei pidä paikkaansa!
Kataisen hallitus ei tokikaan ole ollut ottamassa noita velkoja,
vaan suuri osa periytyy aikaisemmista päätöksistä.
Toiseksi, Katainen eikä Kokoomus eivät voi mitään globaali
ilmiöille, kuten USA:n rahoituskriisille eivätkä Kreikan ongelmille.
Kolmanneksi, kaikki tuet ja lainat hyväksyy ja päätää EDUSKUNTA,
eli sinä ja minä, koska me olemme edustajat sinne äänestäneet.
Vähän tarkkuuta noihin sun väitteisin- Hallitus päättää
Ulkomaisten pankkien rahoituksesta päättää Kataisen johtama Suomen Hallitus.
Katainenen haluaa leikkiä yksinvaltiasta ja jättäen valtiovatrainministerin statistin osaan.
Tukipäätökset ovat tehtyjä Kataisen johdolla. - ei päätä
Hallitus päättää kirjoitti:
Ulkomaisten pankkien rahoituksesta päättää Kataisen johtama Suomen Hallitus.
Katainenen haluaa leikkiä yksinvaltiasta ja jättäen valtiovatrainministerin statistin osaan.
Tukipäätökset ovat tehtyjä Kataisen johdolla.ei muuten päätä, otappa selvää asioista.
- ryhtiä juttuun
Aikaisemmista päätöksistä. Eli kokoomuksen eka pelikierros. Rahahanoissa oli Jyrki itse.
Kreikan ongelmat on Kreikan. Suomalaisen politiikon asia on Suomen ongelmat.
Niitä riittää vaikkei mamuja kärrättäisi tai rahaa ja takuita Eu pankkiireille.
Kummasti tuó valtion velka kasvaa vaikkei kukaan kuulemma lainaa lisää.
Aika outoja väittämiä - Velka-Elvis
Velkaa kannattaa ottaa niin paljon kuin saa. Korot ovat niin alhaalla, että ihan naurattaa. Inflaatio "syö" velat aivan kuin 1970-luvulla.
- laiha lohtu
Kyllä normaali tilanteessa. mutta korko kun hyppää yli 7 % niin ei syö enää.
Muutenhan. Kreikan tukipaketit on turhia annetaan ajan syödä Aivan oikein!Suomi tarvitsee kiireesti 40miljardia lisälainaa valtion taloutta pönkittämään ja uusiin investointeihin kylien pelastamiseen ja työttömien asuttamiseen kestävämmän talouden pohjalle.Suomen on nopeasti otettava ainakin 40 miljardia velkaa pahan päivän varalle ,sillä tää pyramiidi romahtaa ja sillon on hyvä olla kirstunpohjalla muutakin kuin pohja ja säästöpaketti.Hallitukseen on saatava uudet kasvot jotka osaavat ostaa rahaa ennekuin se on lainattu muille maksukyvyttömille valtioille ,kuten kreikalle ,Irlannille ,Espanjalle ja pian Ranskalle ja Britanialle.Lainaa on otettava siitäkin syystä ettei sitä ikinä kuitenkaan makseta takaisin ainakin niin huhu kiertää jo Kreikassa ja muuallakin.Tilanne on vakava,todella vakava ja tarvitsemme ensimmäisenä maana euroopassa rahaa rutkasti sillä euro devalvoidaan pikimmiten ja silloin korot nousee,Suomi tarvitsee vähintään 40 miljardia luottoa halpaan keskuspankin hintaan n1%korolla ja myös suomalaiset pankit tulee ottaa rahaa rutkasti ,sillä pian keskuspankki taas laskee jättilainan n1000miljardia liikkeelle ettei pankkisektori romahda.
- meitävivutetaan
Hirvittää, mutta onko mitään tehtävissä?
Ihmiset ei tiedosta koko asiaa kun meillä ei vielä maksateta noita velkoja,
kaikkihan sujuu suurinpiirtein niinkuin ennenkin.
Jonkinverran aina pelästytään kun noita firmoja suljetaan niinkuin nyt nokia,
mutta pian unohtuu koko juttu ellei tule omalle kohdalle.
Näillä palstoilla haukutaan usein työttömiä, loisijoiksi sun muuta, olisi syytä
miettiä että se voi tulla myös omalle kohdalle, tunnen monta nuorta koulutettua
ihmistä jotka ovat hakeneet moniin paikkoihin mutta ei niihin niin vain pääse
kun hakijoita on yleensä kymmeniä, ei ole ihme jos masentuvat kun muut vielä
haukkuvat laiskoiksi.
Eikä nuo apupaketit ole kansan valinta, meille valehdeltiin päin naamaa
ennen vaaleja ja niin tehdään nytkin koko ajan.
Joka kerta on se viimeinen, kunnes todetaan että liittovaltio on ainoa keino
vaikka se on koko ajan ollut tarkoituskin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756