Loistaudeista

Epäjumalankieltäjä

Kreationistit kuittaavat sairauksien alkuperäksi ylimalkaiseksi "syntiinlankeemuksen" ja siitä seuranneen "rappeutumisen".

Selitys (kuten kreationistien selitykset yleensäkin) on huono. Kun kreationistit uskovat eläimet suunnitelluiksi, niin heidän täytyy uskoa myös monimutkaisen elinkierron omaavien loisten olevan suunniteltuja. Älykkään suunnittelijan eli Jumalan suunnittelemia. Jos loisten eri elämänkierron vaiheiden isännät ovat ilmestyneet yhtäkkiä, niin niissä elävät loiset on täytynyt niihin täsmäsuunnitella.

Jos taas loiset ovat kehittyneet ja sopeutuneet, niin silloinhan elämä kehittyy ja sopeutuu.

Esimerkiksi jokisokeutta aiheuttava sukkulamato on erikoistunut paitsi joukkoon (?) nisäkkäitä ja simulium yahense -mäkärään. Älykäs suunnittelija tahtoi trooppisten kosteikkojen asukkaiden sokeutuvan?

Samanlaisia tauteja ovat Chagasin tauti, syyhy, lapamadot ja tietysti ihmiskunnan suurin tappaja malaria sekä monet muut meitä varten suunnitellut(?) vaivat.

Jos meitä vaivaavien loisten joukko on varta vasten meitä varten suunniteltu, onko oikein yrittää parantaa tai estää jokisokeutta tai muita loistauteja? Voi myös kysyä miten jokisokeuden suunnittelija voi olla hyvä tai oikeudenmukainen?

12

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä olen

      Jotta syntiinlankeemus ja sen seuraukset voisi ymmärtää oikein on välttämätöntä ottaa huomioon, että alussa ennen syntiinlankeemusta noin 6000 v sitten, maailma oli luotu täydelliseksi. Ei siis ollut tauteja tai haitallisia loisia. Kun ihminen sitten rikkoi Jumalan yhtä ainoaa käskyä vastaan, tämä nykyinen asioiden tila kärsimyksineen ja kuolemakin tulivat osaksi ihmisen elämää ja tätä maailmaa. Raamattu kutsuu kuolemaa viimeiseksi viholliseksi jota ei ole enää joskus tulevaisuudessa, kun kaikki luodaan uudeksi. Kukaan joka ei ole ottanut vastaan Jeesusta elämäänsä ei sinne pääse, vaan joutuu ikuisesti eroon Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta. Nykyään siis Jumala ei ylläpidä kaikkea täydellisesti, kuten alussa, vaan kuten tapahtuu, kaikki pikkuhiljaa rappeutuu ja joudumme kärsimään synnin palkkaa, joka on kuolema.

      Jeesus siis tuli synniksi meidän puolestamme, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Jos Jeesus ei ole elämäsi Herra kuolet synnissäsi ja joudut eroon Jumalasta. Tämä elämä on armon aikaa löytää Jumala ja heidät jotka Jeesuksen sanoja uskovat on Jumala kutsunut tätä ilmoitusta ihmisille kertomaan, etteivät ihmiset kuolisi synneissään.

      On aivan selvää, että tämä maailma on Raamatun kuvauksen mukainen, koska on olemassa ikäviä sairauksia ja loisia, jotka tekevät tuhoa ja että voidaan sanoa mikä on hyvää ja mikä pahaa jonka kaikki ymmärtävät. Jos tiedät mikä on pahaa ja väärin, tiedät mitä synti on. Eri asia sitten taas on onko tämä maailmankuvasi vai ei, mutta ainoastaan Raamatussa on annettu täydellinen selitys tälle olemassa-olollemme. 1. Mooseksen kirja on se ehdoton perustus jota vastaan Saatana nykyään hyökkää voimakkaasti, etteivät ihmiset uskoisi mitä on tapahtunut tuhotakseen mahdollisimman monia ja etteivät valehtelijat, pilkkaajat, huorintekijät, murhaajat, varkaat ja muut sellaiset syntiset löytäisi Jeesusta, ja ettei Jumala heitä pelastaisi.

      "Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta." Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään. Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä". Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. " 2Piet.3-9

      Jumala on oikeudenmukainen tuomari ja jos Jumala ottaisi synnin palkan meiltä pois ilman sijaiskärsijää, eli Jeesusta, olisi Jumala epäoikeudenmukainen, mutta koska Jumala on rakkaus, kuoli Hän meidän puolestamme ja kärsi rangaistuksen joka kuuluisi meille.

      • RepeRuutikallo

        Valitettavasti en näe tässä jostain kopsaamassasi ja asiasisällöltään (jos niin voi sanoa) lukemattomia kertoja ennenkin kuullussa selvityksessä päätä enkä häntää.

        Uskokaa jo pikku hiljaa, että ajatus kahden alkuihmisen virheen aiheuttamista rangaistuksista miljardeille tuleville ihmisille, joiden pitäisi sitten "uskoa pois" tuo rangaistus, on niin posketon että se ei mene useimpien nykyajan ihmisten kaaliin vaikka kuinka puristaisi.

        En yhtään ihmettele, että kristinuskon sanomaa halutaan nykyään enimmäkseen tulkita toisin kuin te fundamentalistit sitä tulkitsette. Esim. Antti Eskolan uskonkäsityksessä on sentään jokin tolkku.

        Jos sinun mielestäsi on oikein että muutama kymmenen miljardia ihmistä tuomitaan kahden tekemästä mokasta (siis elleivät tajua että omituisten kiihkoilijoitten kauppaamalla jeesuksen "vastaanottamisella" he pääsisivät siitä rangaistuksesta) niin siitä vaan, mutta teet itsesi vain naurettavaksi väittämällä sitä joksikin oikeudenmukaisuudeksi.

        En myöskään hyväksy ajatusta, jonka mukaan taivaassa ihmiset eivät murehtisi miljardien helvettiin joutuneitten ihan hyvien lähimmäistensä kauheaa kohtaloa. En varmasti tunnusta mitään sellaista jumalaa, joka kaiken lopuksi vie ihmiseltä yhden ihmisyyden vahvimmista tunnuksista: kyvyn myötätuntoon ja toisista huolehtimiseen.

      • Epäjumalankieltäjä

        Kun vuodatuksestasi on äärimmäisen vaikea löytää vastauksia esittämiini kysymyksiin, niin tiivistä oman tulkinnan vastauksestasi. Jos olen väärässä, niin korjaa ja kerro mikä on kunkin kysymyksen oikea vastaus yhdellä lauseella.

        Kysymys: Kuka suunnitteli ja loi jokisokeutta, malariaa jne aiheuttavat lostaudit?
        Vastaus: Jumala loi, koska Aatami ja Eeva söivät väärästä puusta, joka oli varta vasten asetettu keskelle paratiisia.

        Kysymys: Onko näiden vitsauksien suunnittelija oikeudenmukainen ja hyvä?
        Vastaus: Kristityn moraalin mukaan on oikeudenmukaista rangaista satunnaisesti väärälle seudulle syntymään sattuneita ihmisiä hirvittävillä taudeilla esivanhempien synneistä.

        Eipä sitten muuta.

      • minä olen
        Epäjumalankieltäjä kirjoitti:

        "Kysymys: Onko näiden vitsauksien suunnittelija oikeudenmukainen ja hyvä?
        Vastaus: Kristityn moraalin mukaan on oikeudenmukaista rangaista satunnaisesti väärälle seudulle syntymään sattuneita ihmisiä hirvittävillä taudeilla esivanhempien synneistä."

        Tähän voisi kysyä: Millä perusteella sanot jotakin oikeudenmukaiseksi tai hyväksi? Miksi mielestäsi oikeudenmukaisuus on tärkeää? Mitä on hyvä, miksi? Miksi hyvä on mielestäsi tärkeää? Miksi oikeudella tai hyvyydellä olisi mielestäsi merkitystä? Miten erotat mikä on pahaa tai hyvää, mistä tiedät onko tulkintasi tai tunteesi varmasti oikein?

        Teet etukäteisoletuksen, että ihmiset syntyvät satunnaisesti. Ihmiset eivät synny satunnaisesti, vaan Jumalan tahdosta.

        Raamattu tekee kyllä selväksi sen, että luonto reagoi ihmisten Jumalasuhteen mukaisesti. Ne jotka eivät usko siihen ainoaan oikeaan Jumalaan, joka on heidät luonut, saavat ennenpitkää kokea ikävyyksiä, kuten nälänhätää tai sotia. Kehitysmaat ovat olleet tästä hyvä esimerkki ja läsimainen kristillisen perustan omaava kulttuuri on menestynyt tähän asti paremmin. Tosin nyt ollaan pahasti murentamassa Raamatullista perustaa jälleen meilläkin päin!

        Jos uskot Jeesukseen olet turvassa, Jumala ei halua kenenkään tuhoutuvan, mutta jos kiellät Jumalan, niin sinulla ei ole lopulta paikkaa missä olla, koska syntisi estää pääsysi Jumalan yhteyteen. Ainoastaan Jeesus voi ottaa pois syntisi eli antaa anteeksi vääryydessäsi tekemät pahat tekosi, jotta voit lähestyä Pyhää Jumalaa. Jos koko kansa kääntyisi Jumalan puoleen, niin mitään vitsauksia, tauteja ja loisia ei olisi heidän seassaan, mutta koska he seuraavat muita itse tekemiä "jumaliaan", niin ei Jumalakaan heistä välitä.

        Ihmiset ovat niin uppiniskaisia etteivät välitä Jumalasta, ennen kuin on aivan äärimmäinen hätä käsillä ja kaikki on menetetty, jos edes silloinkaan, vaan syyttävät Jumalaa, vaikka itse ovat syyllisiä kärsimyksiinsä, koska eivät kuunnelleet Jumalan varoitusta (kuten tätäkin tekstiä). Tämä on niin monta kertaa Raamatussa sanottu, miksi et sitä tiedä?

      • RepeRuutikallo
        minä olen kirjoitti:

        >Ne jotka eivät usko siihen ainoaan oikeaan Jumalaan, joka on heidät luonut, saavat ennenpitkää kokea ikävyyksiä, kuten nälänhätää tai sotia.

        Tällaista vähäjärkistä höpötystä se tietämättömyys teettää.

        Tiedätkö isonvihan? No ota selvää jos et tiedä. Se oli Suomessa erittäin ankaraa aikaa, kun vihulainen murhasi, kidutti ja ryösti valtoimenaan koko maassa. Kansamme tuska ja kärsimys oli sanoin kuvaamatonta.

        Arvaas mitä porukka silloin erityisesti ihmetteli? No sitä, että vaikka jokseenkin koko kansa oli hartaassa uskossa ja tehnyt parhaansa noudattaakseen raamatun opetuksia, silti jumalan viha lankesi sen päälle. Ja arvaas mitä siitä seurasi? Ihmiset alkoi tajuta, että jumalisen elämän ja kansan kohtaloiden välillä ei olekaan pappien ja saarnaajien väittämää syy-yhteyttä. Ennen näkemättömän hurskauden palkaksi suomalaiset saivat osakseen vain ennen kokemattomia kärsimyksiä. Heille oli valehdeltu, aivan kuten sinä nyt valehtelet.

        Ja kuinkas noissa viime sodissa kävikään? Idän ateistit voittivat ja valloittivat puoli Eurooppaa valtapiiriinsä. Hädin tuskin selvisimme jotenkin itsenäisenä, vaikka meillä oli joukoittain sotilaspappeja ja satoja tuhansia siunattuja aseita mutta vastapuolella ei kumpiakaan.

        Koettaisit edes ymmärtää että ihmiset joille puhut eivät yleensä ole tyhmiä eikä heille kannata saarnata kuin ääliöille. Taitaisit kyllä olla ensimmäinen saarnaaja joka sen tajuaa, joten en pidätä hengitystäni jännityksestä.

      • Epäjumalankieltäjä
        minä olen kirjoitti:

        "Kysymys: Onko näiden vitsauksien suunnittelija oikeudenmukainen ja hyvä?
        Vastaus: Kristityn moraalin mukaan on oikeudenmukaista rangaista satunnaisesti väärälle seudulle syntymään sattuneita ihmisiä hirvittävillä taudeilla esivanhempien synneistä."

        Tähän voisi kysyä: Millä perusteella sanot jotakin oikeudenmukaiseksi tai hyväksi? Miksi mielestäsi oikeudenmukaisuus on tärkeää? Mitä on hyvä, miksi? Miksi hyvä on mielestäsi tärkeää? Miksi oikeudella tai hyvyydellä olisi mielestäsi merkitystä? Miten erotat mikä on pahaa tai hyvää, mistä tiedät onko tulkintasi tai tunteesi varmasti oikein?

        Teet etukäteisoletuksen, että ihmiset syntyvät satunnaisesti. Ihmiset eivät synny satunnaisesti, vaan Jumalan tahdosta.

        Raamattu tekee kyllä selväksi sen, että luonto reagoi ihmisten Jumalasuhteen mukaisesti. Ne jotka eivät usko siihen ainoaan oikeaan Jumalaan, joka on heidät luonut, saavat ennenpitkää kokea ikävyyksiä, kuten nälänhätää tai sotia. Kehitysmaat ovat olleet tästä hyvä esimerkki ja läsimainen kristillisen perustan omaava kulttuuri on menestynyt tähän asti paremmin. Tosin nyt ollaan pahasti murentamassa Raamatullista perustaa jälleen meilläkin päin!

        Jos uskot Jeesukseen olet turvassa, Jumala ei halua kenenkään tuhoutuvan, mutta jos kiellät Jumalan, niin sinulla ei ole lopulta paikkaa missä olla, koska syntisi estää pääsysi Jumalan yhteyteen. Ainoastaan Jeesus voi ottaa pois syntisi eli antaa anteeksi vääryydessäsi tekemät pahat tekosi, jotta voit lähestyä Pyhää Jumalaa. Jos koko kansa kääntyisi Jumalan puoleen, niin mitään vitsauksia, tauteja ja loisia ei olisi heidän seassaan, mutta koska he seuraavat muita itse tekemiä "jumaliaan", niin ei Jumalakaan heistä välitä.

        Ihmiset ovat niin uppiniskaisia etteivät välitä Jumalasta, ennen kuin on aivan äärimmäinen hätä käsillä ja kaikki on menetetty, jos edes silloinkaan, vaan syyttävät Jumalaa, vaikka itse ovat syyllisiä kärsimyksiinsä, koska eivät kuunnelleet Jumalan varoitusta (kuten tätäkin tekstiä). Tämä on niin monta kertaa Raamatussa sanottu, miksi et sitä tiedä?

        Kirjoitat paljon ottaen huomioon, että et sano mitään.
        Pyysin antamaan mielestäsi oikean vastauksen jos oma tulkintani oli mielestäsi väärä. Yksi lause riittää. Tuo suoltamasi diibadaaba ei vastaa kysymseeni.

    • Uskovainen Uskis

      "Jos loisten eri elämänkierron vaiheiden isännät ovat ilmestyneet yhtäkkiä, niin niissä elävät loiset on täytynyt niihin täsmäsuunnitella."

      Samaan tapaan kuin lihansyöjätkin on pitänyt "täsmäsuunnitella." Esim kissoila tauriinia valmistavat geenit rikki.svissyöjiksi?

    • minä olen

      "ihan hyvien lähimmäistensä kauheaa kohtaloa."

      Kukaan ei ole hyvä, kaikki ovat pois poikenneet. Raamatussa tämäkin on, eli kaikki ovat pahoja jo kohdusta asti. Mihin tarvitaan poliisia tai sääntöjä ja lakia, jos ihmiset ovat hyviä? Jos ihmiset eivät ole pahoja, niin miksi soditaan ja harjoitellaan sotimista? Miksi ihmiset murhaavat toisiaan, sekö on "huolehtimista"? Miksi kaupoissa tarvitaan varashälyttimiä, ihan hyvyyttäänkö ne siinä ovat vai etteivät ihmiset varastaisi? Miksi kaikki ovet ja tavarat pitää lukita, jos ihmiset ovat hyviä? Miksi köyhät kerjäävät kaduilla, rikkaatko "huolehtivat" heistä näin? Hyvät lapset kiusaavat toisiaan kouluissa? Avioliitoista erotaan, koska ihmiset ovat hyviä ja jättävät lapset heitteille ilman kunnollista perhettä? Miksi ihmiset vihaavat, kiroavat toisiaan ja tappelevat, hyvyyttäänkö he niin tekevät? ”Hyvät” ihmiset kieltävät Jumalan joka loi heidät ja riistävät näin kunnian joka kuuluu Jumalalle, tekevät itsensä Jumalaksi ja opettavat lapsille valheita totuutena?

      "jumalaa, joka kaiken lopuksi vie ihmiseltä yhden ihmisyyden vahvimmista tunnuksista: kyvyn myötätuntoon ja toisista huolehtimiseen."

      Niinkö? Miksi niin luulet, kun asia on juuri päinvastoin. Jeesus sanoi: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, rakasta vihollisiasi, tee muille niin kuin haluat itsellesi tehtävän. Tämäkö vie kyvyn myötätuntoon ja toisista huolehtimiseen? Yksi keskeinen teema mitä Raamatussa on, on juuri muista huolehtiminen. Raamatussa on peruste sille miksi näin pitää tehdä, eikä vain se että se "tuntuu hyvältä". Koska ihmisten auttaminen tuntuu hyvältä ja pahan tekeminen pahalta on todiste siitä, että Jumala on kirjoittanut lakinsa ”sydämeesi” ja tiedät sen, kuin eläin, vaistosi avulla vaikka et tiedä miksi. Ota ensin selvää mitä Raamatussa lukee, ennen kuin alat kertomaan mitä siellä sanotaan.

      Toisaalta taas, kun et usko Jumalaan, niin miksi toisista ihmisistä pitäisi sitten huolehtia ollenkaan, "oma suu lähinnä" eikö? Miksi myötätuntoa pitäisi tuntea jotakin apinaa kohtaan? Sitähän ihmiset silloin ovat jos Jumalaa ei ole, alkuliman jälkeläisiä sokeassa välinpitämättömässä turhanpäiväisessä maailmassa vailla merkitystä tai tarkoitusta. Jos ihminen kuolee, niin onko sillä väliä sinulle, eihän ihmisellä ole arvoa maailmankuvasi mukaan, jos haluat olla johdonmukainen ja looginen ateisti. Millä perusteella muuten voit edes olettaa olevasi looginen, kaikkihan on vain sattumaa, miksei myös ajatuksesi ja aistisi olisi sattumanvaraisia, kuten myös mielipiteesi ja tunteesi? Koska pidät murhaamista johdonmukaisesti pahana asiana ja toisten auttamista hyvänä todistat itsellesi sen, ettei kaikki ole sattumaa. Ateismi ei ole järkevää tai johdonmukaista, koska jos sitä tarkastellaan ”perustuksia myöten” siltä putoaa pohja pois, varsinkin kun tehdään väitteitä joita ei voida perustella mitenkään muuten kuin tunteilla, vaikka ne tunteetkin ovat ”tyhjän päällä”.

      "jostain kopsaamassasi"

      ps. En kopsannut tuota mistään, vaan kirjoitin sen mitä opin Raamatusta. Niin, ja tämä on sitten rakkaudesta Sinua kohtaan kirjoitettu, sillä Jumala rakastaa sinua. :)

      • tieteenharrastaja

        Kovasti olet tuossa lappamassa omia ajatuksiasi toisen päähän:

        "Jos ihminen kuolee, niin onko sillä väliä sinulle, eihän ihmisellä ole arvoa maailmankuvasi mukaan, jos haluat olla johdonmukainen ja looginen ateisti. Millä perusteella muuten voit edes olettaa olevasi looginen, kaikkihan on vain sattumaa, miksei myös ajatuksesi ja aistisi olisi sattumanvaraisia, kuten myös mielipiteesi ja tunteesi?"

        Ei ole mitään perustetta väittää, että vain usko tietynnimiseen jumalaan mahdollistaa ihmisarvon tunnustamisen, johdonmukaisen ajattelun, luotettavat aistihavainnot ja perustellut mielipiteet. Olet lukenut liikaa Puolimatkan levittämää Plantinga-filosofiaa.

      • RepeRuutikallo

        Et taas kiihkoissasi edes yrittänyt tajuta mitä tarkoitin. Siis taivaassa, ratki taivaassa ihmiset menettävät kyvyn tuntea myötätuntoa helvettiin joutuneita lähimmäisiään kohtaan, eikö tämä mene perille? Jos he ajattelisivat ihmisten enemmistöä helvetissä, miten he pystyisivät nauttimaan edes minuutista taivaallisessa "onnessaan"? Tietenkään normaali, empaattinen ihminen ei sellaiseen pysty jos hänen parhaita tunteitaan ei paaduteta pahemman kerran.

        Suurin osa vuodatuksestasi osoittaa, että olet niin syvällä uskonnollisessa hetteikössäsi, että et ymmärrä todellisesta elämästä ja oikeista ihmisistä normaalinpuoleisine ajatuksineen enää mitään. Ja tietysti jokainen joka ei kuulu lahkoosi on "ateisti". No, voin yllätykseksesi kertoa ettei ole, vaikka ei se mitään hyödytäkään.

        >Niin, ja tämä on sitten rakkaudesta Sinua kohtaan kirjoitettu, sillä Jumala rakastaa sinua. :)

        Saattaa hyvinkin rakastaa, jos on olemassa. Te fundisuskikset taas rakastatte lähinnä itseänne ja "uskomisen olotilaanne", mitä olen huomannut pitkällä elämänkokemuksellani – ja tämä palsta totisesti kruunaa kaiken.

      • Skiigge Böy

        "Jumala rakastaa sinua"

        Rakastaa niin kovasti, että jos ei saa vastarakkautta, niin nakkaa _ikuisuudeksi_ helvettiin kärventymään...

        Millaisen lapsesi tekemän rikoksen takia, rakentaisit talosi kellariin vankityrmän, jossa kiduttaisit lastasi hänen elämänsä loppuun saakka?

    • Epäjumalankieltäjä

      Tässä oli taas yksi liian vaikea kysymys kretaleille.

      Se kai selvisi, että jokisokeus, malaria ja muut loistaudit ovat Jumalan lahjoja ihmiskunnalle.

      Se jäi vastaamatta, että jos Herra nämä vitsaukset varta vasten meille valmisti, niin onko oikein yrittää parantaa niitä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe